torstai 10. kesäkuuta 2010

Aavan meren tuolla puolen 2: Bush

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Myös Gavin Rossdale tajusi nimetä yhtyeensä Yhdysvaltojen markkinoille sopivaksi. Pelkällä presidentin nimellä ei pötkitä kauas, mutta melko pitkälle Bush pääsi – ja nimenomaan Yhdysvalloissa. Nimen taustalla oli tosin bändin jäsenten asuinpaikka, Shepherd's Bush Lontoossa.

Bush perustettiin vuonna 1992 ja oli aluksi aidosti brittiläinen yhtye. Kotimaassaan se ei silti koskaan noussut tähteyteen. Itse asiassa ero britti- ja jenkkilistamenestyksen välillä on suorastaan hämmästyttävän iso. Ura urkenikin ensin Yhdysvalloissa, kun Everything Zen (1994) pääsi kalifornialaisen radioaseman soittolistalle.

Sixteen Stone (1994) oli heti huima menestys yltäen Yhdysvaltojen albumilistan neloseksi ja saaden kuusinkertaista platinaa. Britannia oli hidas ja nihkeä: sija 42. Toki bändi herätti kotimaassaankin huomiota, mikä näkyi seuraajan Razorblade Suitcase (1996) vastaanotossa. Albumi ylsi brittilistan neloseksi ja myi kultaa, mutta USA oli taas edellä: ykköspaikka ja triplaplatinaa. Bush olikin hetken maan suurin vaihtoehtobändi.

Voimasuhteet pysyivät loppuun asti. Suurin syy taisi olla musiikkityyli: Bush esitti vahvasti grungeen kallistuvaa rockia, mikä ei koskaan ole purrut britteihin. Yhtyeet kuten Soundgarden tai Stone Temple Pilots ovat olleet pikkutekijöitä saarivaltakunnassa maan omiin rockbändeihin tai Red Hot Chili Peppersin kaltaisiin meganimiin verrattuna.

Sinkkupuolella Britannia pinnisti kuitenkin edelle: Razorblade Suitcasen singlelohkaisu Swallowed ylsi brittilistan seiskaksi eli korkeammalle kuin yksikään bändin biisi Hot 100 -listalla.

Bush hajosi vuonna 2002, ja sittemmin soolouraakin kokeillut Rossdale on keikkunut julkisuudessa lähinnä Gwen Stefanin aviomiehenä.


Isoin Hot 100 -hitti:
Glycerine #28

Isoin brittihitti:
Swallowed #7

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Sixteen Stone (#4, 1994)
Razorblade Suitcase (#1, 1996)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:

Razorblade Suitcase (#4, 1997)
The Science of Things (#28, 1999)

Letting the Cables Sleep from Joey Murder on Vimeo.

Ei kommentteja: