keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Aavan meren tuolla puolen 1: America

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Vaikka American perustajajäsenistä kaksi kolmasosaa syntyi Yhdysvalloissa, se on passeli aloittaja tälle sarjalle. Tosin mietin pitkään, kuuluko se ollenkaan mukaan. Rimaa hipoen: bändi perustettiin Lontoossa, sai siellä levytyssopimuksen ja aloitti uransa kuuluisassa The Roundhousessa. Toki bändin tie vei heti takaisin Los Angelesiin menestyksen auettua nimenomaan rapakon takana.

Eikä ollut mikään ihme, että tuolla nimellä menestyttiin paremmin Yhdysvalloissa. Se keksittiinkin amerikkalaista musiikkia tarjonneen jukeboksin kyljestä, kenties koti-ikävää podettaessa. Myös American musiikki oli oikeastaan alusta lähtien suunnattu Yhdysvaltojen markkinoille. Folkin suuntaan kumartavat juurevat rocklaulut sujahtivat paljon helpommin amerikkalaisten sydämiin.

Jo debyyttialbumi America (1971) oli Yhdysvaltojen listaykkönen. Silloisessa kotimaassa Britanniassa se jäi 14:nneksi ja brittilistamenestys lopahti melkein saman tien. Rapakon takana listasijoituksia on irronnut näihin päiviin asti: paluulevy Here and Now (2007) ylsi sijalle 52.

American tunnetuimmat hitit lienevät jenkkiykkönen A Horse with No Name (1972) ja Ventura Highway (1972). Myös Sister Golden Hair (1975) kävi kärjessä Yhdysvalloissa. Britanniassa Top 40 -hittejä on yksi ainoa: mainittu A Horse with No Name.


Isoin Hot 100 -hitti:
A Horse with No Name #1 (3 viikkoa)

Isoin brittihitti:
A Horse with No Name #3

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
America (#1, 1971)
History: America's Greatest Hits (#3, 1975)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
America (#14, 1971)
Homecoming (#21, 1972)

America - Horse With No Name (6º CSC Vision) from RTCampestruca on Vimeo.

Ei kommentteja: