tiistai 31. joulukuuta 2013

Häälahja, rajoitettu erä

Tämä kirjoitus on jatkoa lokakuiselle postaukselle 2000-luvun kehnoimmin myyneistä top ten -singleistä. Luonnollisesti nyt siis on kyse vastaavasta listasta 1990-luvulla.

Singlemyynnin kannalta vuodet 1992 ja 1993 olivat kaikkien laihimpia – koko kärkikuusikko on peräisin noilta vuosilta.

Ykkössijan napannut The Wedding Present julkaisi vuonna 1992 yhden singlen kuukaudessa ja kahta lukuun ottamatta kaikki viettivät singlelistalla vain viikon. Niistä viides Come Play with Me (#10, 1992) on heidän ainoa top ten -singlensä ja kahden listaviikon sekä rajatun painoksen ansiosta tämän listan ehdoton kuningas. Sen myynti oli vain puolet kakkosen saavuttamasta.

Riden Leave It All Behind (#9, 1992) ja Jesus and the Mary Chainin Reverence (#10, 1992) saavuttivat parhaat sijoituksensa samalla viikolla helmikuussa 1992.

Peräti kaksi Iron Maiden -singleä pääsi tähän kärkikymppiin ja kehnoimmin myynyt single vuodelta 1995 Man on the Edge (#10, 1995) on sijalla 12. Myös Pearl Jamin uran ainoa top ten -sinkku Spin the Black Circle (#10, 1994) Vitalogy-albumilta on mukana.

1 – The Wedding Present – Come Play with Me (#10, 1992) – 11 400
2 – Ride – Leave It All Behind (#9, 1992) – 22 600
3 – Pop Will Eat Itself – Get the Girl, Kill the Baddies (#9, 1993) – 24 400
4 – Jesus and the Mary Chain – Reverence (#10, 1992) – 25 100
5 – Iron Maiden – Fear of the Dark (live) (#8, 1993) – 28 900
6 – Iron Maiden – Hallowed Be Thy Name (#9, 1992) – 29 500
7 – Pearl Jam – Spin the Black Circle (#10, 1994) – 30 200
8 – Jesus Jones – The Devil You Know (#10, 1993) – 31 700
9 – Terrorvision – Bad Actress (#10, 1996) – 33 800
10 – The Cure – High (#8, 1992) – 34 100

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Listakatsaus, vko 1/2014

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
2. (2.) Pitbull featuring Ke$ha – Timber
3. (3.) OneRepublic – Counting Stars
4. (4.) A Great Big World and Christina Aguilera – Say Something
5. (5.) Lorde – Royals
6. (6.) Imagine Dragons – Demons
7. (9.) Passenger – Let Her Go
8. (7.) Avicii – Wake Me Up
9. (8.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
10. (10.) One Direction – Story of My Life

Eminemin ja Rihannan The Monster johtaa Hot 100 -listaa kolmatta viikkoa ja yhtä monetta viikkoa kakkosena keikkuu Pitbullin ja Keshan Timber. Koko kärkikuusikko piti paikkansa viime viikosta. Seitsemänneksi nousi Passengerin Let Her Go.
Beyoncén ja Jay Z:n Drunk in Love debytoi sijalla 12. Dark Horse, kolmas single Katy Perryn Prism-albumilta, nousi 22–14. Biisillä on mukana myös Juicy J, joka jahtaa ensimmäistä top ten -hittiään.
Lorden Team ylitti top 20 -kynnyksen (23–18) ja on uusiseelantilaisneidon toinen iso hitti. Royals johti Hot 100 -listaa taannoin peräti yhdeksän viikkoa.
Kantrilaulaja David Nailin Whatever She’s Got nousi kolme sijaa 40:nneksi. Se on miehen ensimmäinen top 40 -hitti.
Kun virtaussoitot ja Youtube otetaan mukaan listalle, niin saimme pitkästä aikaa mukaan myös muita vanhoja joululauluja Mariah Careyn jokavuotisen All I Want for Christmas Is Youn (26) lisäksi. Nat ”King” Colen The Christmas Song (Merry Christmas to You) (1960) palasi 45:nneksi ja Brenda Leen Rockin’ Around the Christmas Tree (#14, 1960) 50:nneksi. Colen kappaleelle sijoitus on listauran toistaiseksi korkein.


USA:n albumit, Top 10

1. (1.) Beyoncé – Beyoncé
2. (2.) Garth Brooks – Blame It All on My Roots
3. (5.) One Direction – Midnight Memories
4. (6.) The Robertsons – Duck the Halls: A Robertson Family Christmas
5. (3.) Kelly Clarkson – Wrapped in Red
6. (8.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
7. (9.) Katy Perry – Prism
8. (10.) Soundtrack – Frozen
9. (13.) Michael Bublé – Christmas
10. (14.) Luke Bryan – Crash My Party

Yhdysvaltojen albumilistalla oli edellisviikkoa hiljaisempaa. Beyoncén viides albumi tuli myyntiin laajalti, mikä pehmensi sen pudotusta myynnissä. Levyä ostettiin 374 000 kpl, joten sitä on mennyt parissa viikossa kaupaksi jo noin miljoona kappaletta.
Garth Brooksin Walmart-boksi Blame It All on My Roots merkkautti parhaan myyntiviikkonsa ja piti kakkospaikkansa. Kolmanneksi nousi One Directionin taannoinen ykkönen Midnight Memories, joka sekin kolkuttelee miljoonan rajaa.
Frozen-soundtrack nappasi listauransa korkeimman sijoituksen (8). Viikon ainoa merkittävä uutuus oli B.o.B:n uutuusalbumi Underground Luxury. Se debytoi 22:ntena. Räppärillä on kaksi top ten -albumia, joista B.o.B Presents: The Adventures of Bobby Ray (2010) ylsi kärkeen asti.


Britannian singlet, Top 10

1. (2.) Pharrell Williams – Happy
2. (1.) Sam Bailey – Skyscraper
3. (5.) Avicii – Hey Brother
4. (8.) Jason Derülo – Trumpets
5. (9.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
6. (6.) Lily Allen – Somewhere Only We Know
7. (7.) Ellie Goulding – How Long Will I Love You
8. (15.) Katy Perry – Roar
9. (10.) One Direction – Story of My Life
10. (22.) OneRepublic – Counting Stars

Elokuvissa kuultavat biisit eivät nykyisin kovin usein valloita Britannian singlelistaa, mutta tällä viikolla Despicable Me 2 -elokuvassa soiva Pharrell Williamsin Happy nousi ykköseksi. Se on Williamsin uran kolmas ykkönen ja ensimmäinen ihan oma. Kaikki kolme ovat tulleet tänä vuonna, vaikka tämän viikon lista merkitäänkin muodollisesti kalenterissa ensi vuoden puolelle.
Jason Derülon Trumpets eteni neljänneksi. Little Mixin Little Me petrasi 39–19. Heillä on kaksi biisiä top 20:ssa, aivan kuten Ellie Gouldingilla ja Aviciilla.
Listalla ei ole uutuuksia, joten huomio keskittyy vuodenvaihteen vanhoihin kipuajiin. Esimerkiksi Roar (#1, 2013) sekä Counting Stars (#1, 2013) olivat top tenissä viimeksi pari kuukautta sitten. Muun muassa Miley Cyrusin Wrecking Ball (#1, 2013) loikkasi 42–22 ja The Vampsin Can We Dance (#2, 2013) 74–35.
Beyoncén ja Jay Z:n Drunk in Love on uudempi hitti – se nousi kokonaisen myyntiviikon ansiosta 57–29.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Robbie Williams – Swings Both Ways
2. (3.) Gary Barlow – Since I Saw You Last
3. (2.) One Direction – Midnight Memories
4. (5.) Beyoncé – Beyoncé
5. (4.) Olly Murs – Right Place Right Time
6. (6.) Ellie Goulding – Halcyon
7. (14.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
8. (9.) Michael Bublé – Christmas
9. (8.) Michael Bublé – To Be Loved
10. (10.) The Killers – Direct Hits

Albumilistalla ei tietenkään ole yhtään uutuutta, mutta muutamia ihan kiinnostavia liikkeitä kuitenkin. Robbie Williams piti ykköspaikkansa ja Gary Barlow nousi kakkoseksi. Beyoncé paransi pykälän neljänneksi ja lyön vaikka vetoa, että levy petraa vielä sijoitustaan – toki paras myyntiviikko on varmasti jo mennyt.
Muun muassa Eminemin The Marshall Mathers LP 2 (#1, 2013) palasi top kymppiin seitsemänneksi, Bastillen Bad Blood (#1, 2013) eteni 15 sijaa 11:nneksi ja John Newmanin Tribute (#1, 2013) 27–16.
Viikon kovin nousija on The 1975:n nimetön esikoisalbumi (#1, 2013), joka palasi top 40:ään 53–32.

torstai 26. joulukuuta 2013

Listaklassikko: Iron Maiden – Bring Your Daughter... to the Slaughter (1990)

Viimeisimmässä listakatsauksessa oli puhe AC/DC:stä ja hieman samaan yleisöön uppoaa Iron Maiden. Heidän brittilistamenestyksensä on ollut paljon australialaisia virkaveljiään parempaa ja top ten -sinkkuja on peräti 17. Niistä yksi on myös ykkönen: Bring Your Daughter... to the Slaughter debytoi kärjessä joulukuun lopussa vuonna 1990 ja pysyi kärjessä kaksi viikkoa (tosin koko top 75:ssä vain viisi viikkoa).

Bring Your Daughter oli heavy-yhtyeen seitsemäs top ten -sinkku ja osa neljän vuoden top ten -putkea, joka alkoi Can I Play with Madnessista (#3, 1988) ja päättyi From Here to Eternityn (1992) jäätyä 21:nneksi.

Bruce Dickinson sanoi, ennen julkaisua että ”julkaisemme sinkun jouluaattona pelästyttääksemme kaiken elävän pois Cliff Richardista.” Joululistaan se ei kuitenkaan vaikuttanut: Cliff Richard sai jouluykkösen Saviour's Daystä, mutta Iron Maiden tupsahti kärkeen heti sen jälkeen.

Iron Maidenin viimeisin top ten -single (ja listasingle ylipäätään) on Different World (#3, 2007).

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulumusiikkia: The Beatles ja Robbie Williams

Sam Baileyn jouluykköstä Skyscraperia ostettiin vähemmän kuin mitään jouluviikon brittiykköstä sitten Robbie Williamsin ja Nicole Kidmanin Somethin' Stupidin (2001) eli 149 000 kpl.

Ihmettelin katsauksessa, miksei Pitbullin Timberiä laitettu kisaamaan ykköspaikasta. Minulle jouluviikon brittilista on aina ollut nimenomaan jännittävä kamppailu, joka on viime vuosina vesittynyt pahasti. Yleensä vastakkain ovat olleet X Factor -voittaja ja helposti unohdettava hyväntekeväisyysjulkaisu. Jos Timber olisi ollut kisassa mukana, niin Skyscraperin ykkössija ei olisi ollut lainkaan varma.

Mutta toisaalta – joka vuosi uudet kujeet. Ehdin jo autuaasti unohtaa vuoden 2008 katastrofin, jolloin Hallelujah oli sekä ykkönen että kakkonen. Alexandra Burken X Factor -versiota ostettiin toki mahtavasti 576 000 kpl, joten sille ei olisi voinut kuvitellakaan haastajaa.

Joulun osalta keskitytään Britanniassa yleensä singleihin, joten listaan tähän vastapainoksi historian kaikki Britannian jouluviikon ykkösalbumit myynteineen siltä osin, kun ne ovat saatavissa (eli vuodesta 1990 alkaen).

1960-luvulla jouluna soi The Beatles, jolla on eniten ykkösiä, kaikkiaan seitsemän. Robbie Williamsilla on neljä, kaikki tältä vuosituhannelta. Nykytietojen valossa parhaan viikkomyynnin on merkkauttanut Robson and Jeromen esikoisalbumi vuodelta 1995 (483 000 kpl). Vaikka kokoelmia pidetään varmoina joululahjasuosikkeina, viimeisin joululistan valloittanut kokoelma on Eminemin Curtain Call: The Hits vuodelta 2005. Ainoa paalun saavuttanut artistin joululevy on Michael Bublén Christmas (2011), joka keikkuu tänäkin vuonna top tenissä.

Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille!

1956 Soundtrack – The King and I
1957 Soundtrack – The King and I
1958 Soundtrack – South Pacific
1959 Soundtrack – South Pacific
1960 Soundtrack – South Pacific
1961 The George Mitchell Minstrels – Another Black and White Minstrel Show
1962 The Shadows – Out of the Shadows
1963 The Beatles – With The Beatles
1964 The Beatles – Beatles for Sale
1965 The Beatles – Rubber Soul
1966 Soundtrack – The Sound Of Music
1967 The Beatles – Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band
1968 The Beatles – The Beatles (The White Album)
1969 The Beatles – Abbey Road
1970 Andy Williams – Greatest Hits
1971 T. Rex – Electric Warrior
1972 Various Artists – 20 All Time Hits of the 50's
1973 Elton John – Goodbye Yellow Brick Road
1974 Elton John – Elton John's Greatest Hits
1975 Queen – A Night at the Opera
1976 Glen Campbell – 20 Golden Greats
1977 Various Artists – Disco Fever
1978 Soundtrack – Grease
1979 Rod Stewart – Greatest Hits Vol. 1
1980 Abba – Super Trouper
1981 Abba – The Visitors
1982 John Lennon – The John Lennon Collection
1983 Various Artists – Now That's What I Call Music
1984 Various Artists – The Hits Album: 32 Original Hits
1985 Various Artists – Now The Christmas Album
1986 Various Artists – Now That's What I Call Music 8
1987 Various Artists – Now That's What I Call Music 10
1988 Cliff Richard – Private Collection 1979–1988
1989 Phil Collins – ..But Seriously
1990 Madonna – The Immaculate Collection – 340 000
1991 Queen – Greatest Hits II – 179 000
1992 Cher – Cher's Greatest Hits: 1965–1992 – 193 000
1993 Meat Loaf – Bat Out of Hell II: Back Into Hell – 189 000
1994 The Beautiful South – Carry on Up the Charts: The Best of – 264 000
1995 Robson and Jerome – Robson and Jerome – 483 000
1996 Spice Girls – Spice – 439 000
1997 Celine Dion – Let's Talk About Love – 220 000
1998 George Michael – Ladies and Gentlemen: The Best of – 309 000
1999 Shania Twain – Come on Over – 240 000
2000 The Beatles – 1 – 422 000
2001 Robbie Williams – Swing When You're Winning – 365 000
2002 Robbie Williams – Escapology – 310 000
2003 Dido – Life for Rent – 271 000
2004 Robbie Williams – Greatest Hits – 184 000
2005 Eminem – Curtain Call: The Hits – 315 000
2006 Take That – Beautiful World – 443 000
2007 Leona Lewis – Spirit – 286 000
2008 Take That – The Circus – 382 000
2009 Susan Boyle – I Dreamed a Dream – 353 000
2010 Take That – Progress – 330 000
2011 Michael Bublé – Christmas – 317 000
2012 Emeli Sandé – Our Version of Events – 178 000
2013 Robbie Williams – Swings Both Ways – 126 000

maanantai 23. joulukuuta 2013

Listakatsaus, vko 52

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
2. (2.) Pitbull featuring Ke$ha – Timber
3. (3.) OneRepublic – Counting Stars
4. (8.) A Great Big World and Christina Aguilera – Say Something
5. (4.) Lorde – Royals
6. (7.) Imagine Dragons – Demons
7. (6.) Avicii – Wake Me Up
8. (5.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
9. (9.) Passenger – Let Her Go
10. (11.) One Direction – Story of My Life

Eminemin ja Rihannan The Monster jatkoi Hot 100 -listan kärjessä ja Pitbullin sekä Keshan Timber kakkosena. A Great Big Worldin ja Christina Aguileran Say Something eteni neljä sijaa neljänneksi. Se on, kuten on aiemmin tullut todettua, A Great Big Worldin ensimmäinen hitti.
Ellie Gouldingin Burn eteni jo 13:nneksi, The Neighbourhoodin Sweater Weather 14:nneksi ja Macklemoren White Walls 15:nneksi. American Authorsin Best Day of My Life loikkasi 64–35. Se on poprock-ryhmän ensimmäinen top 40 -hitti. Kid Inkin Show Me ponkaisi top 40:ään 48–39. Hänkin on top 40 -debytantti.
Youtube-tähti Rebecca Blackin Saturday aloitti sijalta 55. Friday (2011) ylsi aikoinaan 58:nneksi, vaikka videoiden katseluja ei silloin edes otettu mukaan listalle.
R. Kellyn ja 2 Chainzin My Story pääsi albumijulkaisun myötä sijalle 89.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Beyoncé – Beyoncé
2. (1.) Garth Brooks – Blame It All on My Roots
3. (3.) Kelly Clarkson – Wrapped in Red
4. (-) R. Kelly – Black Panties
5. (2.) One Direction – Midnight Memories
6. (5.) The Robertsons – Duck the Halls: A Robertson Family Christmas
7. (-) Childish Gambino – Because the Internet
8. (6.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
9. (9.) Katy Perry – Prism
10. (11.) Soundtrack – Frozen

Beyoncé saavutti viidennen sooloykkösensä Yhdysvaltojen albumilistalla reilulla erolla kilpailijoihinsa. Nimetöntä viidettä levyä ostettiin 618 000 kpl. Se oli viime viikolla ostettavissa vain iTunesista ja ainoastaan kokonaisena albumina, mikä eittämättä auttoi.
Beyoncén edellinen 4-albumi (#1, 2013) myi ensimmäisellä viikollaan hänelle melko keskinkertaisesti eli 310 000 kpl, mutta on toisaalta sertifioitu platinalevyksi.
Eksklusiivisuus oli siis valttia tällä viikolla, sillä kakkoseksi pudonnutta Garth Brooksin Blake It All on My Rootsiahan ei vieläkään myydä muualla kuin Walmart-ketjun myymälöissä.
R. Kellyn 12. oma studioalbumi Black Panties debytoi neljäntenä, joka on hänen 15. top ten -sijoituksensa. Ykkösiäkin on jo hurja määrä, kaikkiaan kuusi, mikä tekee hänestä erään menestyneimmistä r&b-artisteista.
Räppäri-humoristi Childish Gambino sai ensimmäisen top ten -albuminsa Because the Internetin napattua seitsemännen tilan. Hänen esikoisensa Camp (2011) ylsi 11:nneksi.
Frozen-soundtrack nousi pykälän kymmenenneksi. Se on korkein sijoitus animaatioelokuvan soundtrackille sitten Carsin (#6, 2006). Susan Boylen Home for Christmas eteni pari porrasta 17:nneksi, joka on levyn korkein noteeraus toistaiseksi.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Sam Bailey – Skyscraper
2. (4.) Pharrell Williams – Happy
3. (3.) Leona Lewis – One More Sleep
4. (re) AC/DC – Highway to Hell
5. (2.) Avicii – Hey Brother
6. (1.) Lily Allen – Somewhere Only We Know
7. (5.) Ellie Goulding – How Long Will I Love You
8. (7.) Jason Derülo – Trumpets
9. (10.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
10. (9.) One Direction – Story of My Life

Britannian jouluviikon sinkkulistassa ei ole samaa hohtoa kuin ennen, sillä se on nykyisin vuoden ennalta arvattavin lista. Ei sillä, etteikö X Factorin voittajalle soisi ykkössijaa, mutta muuten kiinnostavia uutuuksia saa hakea suurennuslasin kanssa. Miksei esimerkiksi Pitbull osallistunut kisaan ja julkaissut todennäköistä tulevaa ykköstään Timberiä jo viime sunnuntaina?
Sam Baileyn ensimmäiseksi singleksi valikoitui Demi Lovaton Skyscraper ja se siis debytoi kärjessä. Lovaton alkuperäinen versio ylsi seitsemänneksi aiemmin tänä syksynä ja palasi tällä viikolla 37:nneksi.
Pharrell Williamsin yllätyshitti Happy nousi pari sijaa kakkoseksi. Se on korkein sijoitus, jonka hän on ihan itsekseen koskaan saavuttanut.
AC/DC:n Highway to Hell (1979) yritettiin kampanjoida joululistan ykköseksi samaan tapaan kuin Rage Against the Machinen Killing in the Name (#1, 1993) neljä vuotta sitten. Biisi ylsi neljänneksi, joka on AC/DC:n piiiitkän uran ensimmäinen top ten -merkintä. Highway to Hell oli listautunut tätä ennen jo kolmeen eri otteeseen: alkuperäisenä singlejulkaisuna (#56, 1979), live-versiona (#14, 1992) ja latauksena (#40, 2012).
Ennen tempausta australialaispuurtajien korkein sijoitus oli Heatseekerin (1988) 12. tila, mutta top 20 -merkintöjä oli peräti seitsemän.
Big Reunion on tv-ohjelma, jossa menneiden aikojen hittibändit palaavat yhteen. Muun muassa 911:sta ja Honeyzista muodostuneen Big Reunion Castin näkemys Wizzardin I Wish It Could Be Christmas Everyday -klassikosta (#4, 1973) pääsi 21:nneksi.
Ed Sheeranin I See Fire palasi kohti kärkeä 47–20. Se on käynyt korkeimmillaan sijalla 13. Awolnationin Sail eteni kaksi pykälää 18:nneksi, Katy Perryn Unconditionally 34–25, ja Chase and Statusin Alive kaksi porrasta 26:nneksi.
The Killersin Mr. Brightside (#10, 2004) loikkasi 75–29, kiitos X Factor -esiintymisen. Kelly Clarksonin joululaulu Underneath the Tree nousi 46–30.
Vuonna 1991 sijalle kolme yltänyt Altern 8:n Active 8 (Come with Me) palasi 33:nneksi. Kampanja sekin. Little Mixin uusi single Little Me eteni 51–39.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Robbie Williams – Swings Both Ways
2. (2.) One Direction – Midnight Memories
3. (3.) Gary Barlow – Since I Saw You Last
4. (4.) Olly Murs – Right Place Right Time
5. (5.) Beyoncé – Beyoncé
6. (15.) Ellie Goulding – Halcyon
7. (8.) Celine Dion – Loved Me Back to Life
8. (6.) Michael Bublé – To Be Loved
9. (7.) Michael Bublé – Christmas
10. (25.) The Killers – Direct Hits

Albumilistalla on tietenkin hiljaista, vaikka myynnit kerrankin paljon singlejä paremmat. Robbie Williamsin Swings Both Ways viettää kolmannen viikon ykkösenä. Kärkinelikko on ollut jo muutaman viikon ajan sama.
Swings Both Waysin henkinen edeltäjä Swing When You're Winning oli jouluykkönen vuonna 2001.
Beyoncén viides albumi tuli yleiseen jakeluun perjantaina, mutta se ei silti onnistunut parantamaan viidettä tilaansa.
Ellie Gouldingin Halcyon (#2, 2012) loikkasi 15. sijalta kuudenneksi. The Killers sai siis myynninedistämisen kannalta unelmaslotin X Factor -finaalista ja Direct Hits (#6, 2013) petrasikin kymmenenneksi. Kummatkin albumit rekisteröivät myös listauransa korkeimman viikkomyynnin.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Listanimi: Boyzone

1990-luku oli eittämättä ns. poikabändien kulta-aikaa. Silloin listoilla mellasti joukko isomman ja pienemmän jalanjäljen jättäneitä ryhmiä. Irlantilainen Boyzone kuuluu ilman muuta ensin mainittuihin, sillä he saalistivat peräti 16 top ten -singleä putkeen brittilistalta – itse asiassa heidän kaikki sinkkunsa ylsivät top teniin ennen bändin (väliaikaiseksi jäänyttä) lopettamista vuosituhannen vaihteessa.

Louis Walshin kokoamaan ryhmään valikoituivat vuonna 1993 Keith Duffy, Stephen Gately, Mikey Graham, Ronan Keating ja Shane Lynch. Heidän ensimmäinen singlensä oli cover Four Seasonsin hitistä Working My Way Back to You. Sitä ei ikinä julkaistu Britanniassa, mutta sinkku saavutti kolmannen tilan Irlannista.

Boyzonen ensimmäinen brittihitti oli niin ikään cover – tällä kertaa The Osmondsin Love Me for a Reasonista. Se ylsi listakakkoseksi noin 19 vuotta sitten ja siis aloitti todella pitkän top ten -sinkkujen putken.

Heidän esikoisalbuminsa Said and Done julkaistiin kolmen top 3 -singlen jälkeen loppukesästä 1995 ja oli välitön menestys saavutettuaan paalupaikan ja myytyään miljoona kappaletta Britanniassa. Ensimmäistä ykkössingleään bändi sai odottaa syksyyn 1996. Sekin oli cover, näkemys Bee Geesin hitistä Words. Myös A Different Beat -kakkosalbumin (#1, 1996) nimikappale ylsi ykköseksi.

Noihin aikoihin Boyzone oli suuren yleisön silmissä puhdas teinipopyhtye, mutta asia muuttui Where We Belong -albumin (#1, 1998) ja ennen kaikkea sen jättihitin No Matter What (#1, 1998) myötä. Where We Belong ylsi jalometallikantaan ympäri Eurooppaa ja No Matter Whatista tuli pieni hitti myös Yhdysvalloissa sen soitua Notting Hill -elokuvassa.

Kolmatta studioalbumia seurasi By Request (#1, 1999), ensimmäinen toistaiseksi kaikkiaan neljästä korkean profiilin kokoelmasta. Sitä on ostettu pelkästään Britanniassa yli kaksi miljoonaa kappaletta ja on bändin myydyin levy. Kokoelman singlelohkaisu (Billy Ocean -cover) When the Going Gets Tough (#1, 1999) oli eräs vuoden 1999 ostetuimpia singlejä Britanniassa.

Kokoelmamenestyksen jälkeen bändi pisti pillit pussiin, sillä Walshilla oli jo uusi yhtye nimeltä Westlife ja Ronan Keatingillä sooloura. Sitä yritti myös Stephen Gately, huomattavasti laihemmin tuloksin.

Boyzone palasi vuonna 2008 albumillaan Brother, joka sekin ylsi listaykköseksi, vaikka Betteristä (#22, 2008) tuli heidän siihen mennessä kehnoiten menestynyt sinkku. Bändin profiili oli muuttunut poikabändistä viihdepop-yhtyeeksi.

Gately menehtyi sydämen pysähtymiseen asunnossaan Mallorcalla syksyllä 2009. Boyzone ei kuitenkaan lopettanut, vaan julkaisi juuri 20-vuotista uraa juhlistavan BZ20-studioalbumin (#6, 2013). Vaikka siitä tuli heidän ensimmäinen brittilistan ykkössijaa vaille jäänyt levynsä, on sitä silti ostettu kultalevyn verran.

Boyzonella on Britanniasta 17 top ten -singleä – joista kuusi ykköstä, viisi albumilistan ykköstä ja kaikkiaan kahdeksan top ten -albumia.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Audiovisuaalinen yllätys

Beyoncé yllätti lähes kaikki julkaisemalla viime perjantaina nimettömän viidennen albuminsa ja pelkästään iTunesissa. Yllättävintä siinä oli minusta ajankohta, sillä joulushoppailun lomassa levyn on hyvin hankalaa napata esimerkiksi listojen kärkipaikkoja – paitsi Yhdysvalloissa, jossa albumimyynti on ollut tänä jouluna katastrofaalisen alhaista verrattuna aiempaan.

Beyoncén levyä ostettiin kolmessa päivässä Yhdysvalloissa 618 000 kpl, joka on parhaita digimyyntiviikkoja ja ylivoimaisesti paras vain iTunesissa myydyn albumin avaus. Se on myös Beyoncén oman soolouran parhaita avauksia. Hieno saavutus ottaen huomioon 4-albumin (#1, 2011) vaisuhkon ensimmäisen viikon saldon (310 000 kpl).

Levyä kaupataan hieman normaalia kalliimmalla, koska sen mukana tulee videot jokaiseen kappaleeseen. Nähtäväksi jää, miten isoja hittejä siltä irtoaa ja kuinka paljon sitä lopulta ostetaan. Strategia on joka tapauksessa huiman kiinnostava.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Listakatsaus, vko 51

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
2. (4.) Pitbull featuring Kesha – Timber
3. (5.) OneRepublic – Counting Stars
4. (3.) Lorde – Royals
5. (1.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
6. (6.) Avicii – Wake Me Up
7. (7.) Imagine Dragons – Demons
8. (10.) A Great Big World and Christina Aguilera – Say Something
9. (13.) Passenger – Let Her Go
10. (11.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home

Eminem sai viidennen ja Rihanna 13. ykkösensä Hot 100 -listalla, kun The Monster nousi viimein usean viikon kyttäämisen jälkeen kärkeen. 41-vuotias Eminem on eräs viime vuosien iäkkäimpiä omalla singlellään ykköseksi yltäneitä artisteja. Macklemoren ja Ryan Lewisin Thrift Shopilla vieraillut Wanz oli paalun saavuttaessaan jo 51-vuotias.
Rihanna puolestaan on saavuttanut 13 ykköstään ainoastaan seitsemässä vuodessa, mikä on nopeampi tahti kuin esimerkiksi Mariah Careyllä aikoinaan. 13 on määrässä kolmanneksi eniten. Yhtä monta ykköstä on Michael Jacksonilla ja Madonnalla on yksi vähemmän. The Monster on Eminemin ja Rihannan toinen yhteinen ykköshitti.
Pitbullin ja Keshan Timber eteni jo kakkoseksi ja OneRepublicin Counting Stars kolmanneksi. Parodiavideoiden suosion hiivuttua viime viikon ykkösen Wrecking Ballin oli tyydyttävä viidenteen tilaan.
A Great Big World -duon ja Christina Aguileran Say Something -balladi nousi kahdeksanneksi. Myös Passengerin Let Her Go saavutti oman parhaansa kivuttuaan yhdeksänneksi.
Omia parhaita top 20:ssä: Katy Perryn Unconditionally (14), The Neighbourhoodin Sweater Weather (15), Ellie Gouldingin Burn (16) sekä Macklemoren ja Ryan Lewisin White Walls (17).
Pentatonixin näkemys Little Drummer Boy -klassikosta debytoi sijalla 13. Se on esitetty ilman säestystä, mikä on top 20 -hitille hyvin harvinaista. Biisi on myös sikäläisen ”Club for Fiven” ensimmäinen isompi listamenestys.
Joulua juhlistaa myös sijalle 26 palannut Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You. Vuonna 1994 julkaistu kappale saavutti toistaiseksi korkeimman listasijoituksensa (21) viime vuonna.
Lorde sai toisen top 40 -hittinsä Teamin noustua 57–32.


USA:n albumit, Top 10

1. (3.) Garth Brooks – Blame It All on My Roots
2. (1.) One Direction – Midnight Memories
3. (6.) Kelly Clarkson – Wrapped in Red
4. (-) Britney Spears – Britney Jean
5. (4.) The Robertsons – Duck the Halls: A Robertson Family Christmas
6. (2.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
7. (29.) Pentatonix – PTXmas (EP)
8. (16.) Michael Bublé – Christmas
9. (5.) Katy Perry – Prism
10. (15.) Mary J. Blige – A Mary Christmas

Garth Brooksin Blame It All on My Roots -boksi debytoi viime viikolla kolmantena ja piti pintansa niin hyvin, että nousi ykköseksi – vaikka sen myynti tipahti noin kymmenen prosenttia edellisviikosta. One Directionin Midnight Memories kärsi jopa 79 prosentin pudotuksen ja joutui tyytymään kakkostilaan.
Ykkössija on Brooksille uran yhdeksäs ja toinen tällä vuosituhannella Scarecrow’n (2001) seuraksi. Häneltä ei ole tullut uutta studioalbumia tuon jälkeen.
Britney Spearsin Britney Jean nappasi neljännen tilan, mikä on sijoituksena melko keskinkertainen, mutta levyä toisaalta ostettiin yli 100 000 kpl. Hänen kahdeksasta studiolevystään kuusi on päässyt kärkeen ja nelospaikka on niiden kehnoin.
Michael Bublén parin vuoden takainen Christmas (#1, 2011) petrasi 16–8. Acapella-ryhmä Pentatonixin joulu-EP PTXmas vuodelta 2012 nousi ensimmäistä kertaa top teniin 29–7 (heidän parhaansa), samoin Mary J. Bligen joululevy A Mary Christmas (15–10). Bligelle top ten -merkintä on uran 12:s.
Disneyn Frozen-elokuvan soundtrack paransi sekin kivasti 11:nneksi. Jake Owenin Days of Gold debytoi 15:ntenä. Hänellä on toistaiseksi yksi top ten -albumi: Barefoot Blue Jean Night (#6, 2011).
Carrie Underwoodin tähdittämän The Sound of Music -tv-elokuvan soundtrack aloitti sijalta 17. The Piano Guys sai uransa parhaan sijoituksen A Family Christmasin loikattua 20:nneksi.
Boston julkaisee levyjä harvakseltaan. Sijalla 37 debytoiva Life Love and Hope on vasta heidän kuudes studiolevynsä. Bändin alkuperäinen laulaja Brad Delp menehtyi vuonna 2007. Heillä on kaksi ykkösalbumia: Don’t Look Back (1978) ja Third Stage (1986).


Britannian singlet, Top 10

1. (1.) Lily Allen – Somewhere Only We Know
2. (8.) Avicii – Hey Brother
3. (34.) Leona Lewis – One More Sleep
4. (30.) Pharrell Williams – Happy
5. (7.) Ellie Goulding – How Long Will I Love You
6. (3.) Bastille – Of the Night
7. (12.) Jason Derülo – Trumpets
8. (5.) Gary Barlow – Let Me Go
9. (2.) One Direction – Story of My Life
10. (6.) Eminem featuring Rihanna – The Monster

Viikkoa ennen Britannian joululistaa mennään vielä tutussa komennossa. Lily Allenin Somewhere Only We Know saavutti kolmannen viikkonsa sinkkulistan kärjessä.
Aviciin Hey Brother nousi kakkoseksi. Sen laulaa Dan Tyminski, jonka ennen tätä suurin meriitti listanäkökulmasta oli O Brother Where Art Thou -elokuvassa kuultavan I Am a Man of Constant Sorrow’n esittäminen. Elokuvan soundtrack on eräs 2000-luvun ostetuimpia leffalevyjä.
Leona Lewis esiintyi X Factorissa ja joululaulu One More Sleep loikkasi 34–3, joka on hänen korkein sijoituksensa sitten Happyn (#2, 2009) ja kymmenes top ten -merkintänsä.
Pharrell Williamsin Happy puolestaan rynnisti odottamatta peräti neljänneksi ja on miehen kahdeksas top ten -merkintä. Kolmessa niistä hän on pääroolissa.
Jason Derülo saavutti kahdeksannen top ten -hittinsä Trumpetsin hypättyä 12–7. Ykkösiäkin on jo kolme.
Jessie J:n Thunder eteni 31–18 ja Awolnationin Sail 20:nneksi. Chase and Statusin ja Jacob Banksin Alive hyppäsi 48–28.
Justin Bieberin Confident pääsi 33:nneksi ja Katy Perryn Unconditionally eteni pykälän 34:nneksi. Kid Inkin ja Chris Brownin Show Me loikkasi 45–35, joka on Kid Inkin ensimmäinen top 40 -sijoitus. Sub Focus sai kuudennen top 40 -sinkkunsa Turn Back Timen debytoitua sijalla 36.
Joululaulupäivitys: All I Want for Christmas Is You nousi 12:nneksi, Fairytale of New York 15:nneksi, I Wish It Could Be Christmas Everyday 31:nneksi ja Whamin Last Christmas (#2, 1984) 44–40.


Britannian albumit Top 10

1. (2.) Robbie Williams – Swings Both Ways
2. (1.) One Direction – Midnight Memories
3. (3.) Gary Barlow – Since I Saw You Last
4. (4.) Olly Murs – Right Place Right Time
5. (-) Beyoncé – Beyoncé
6. (13.) Michael Bublé – To Be Loved
7. (10.) Michael Bublé – Christmas
8. (8.) Celine Dion – Loved Me Back to Life
9. (7.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
10. (9.) Elvis Presley – The Nation’s Favourite Elvis Songs

Robbie Williamsin Swings Both Ways joutui muutama viikko sitten antautumaan kärjestä One Directionin Midnight Memoriesille, mutta nousi nyt takaisin sen edelle. Molemmilla on täten toistaiseksi kaksi ykkösviikkoa.
Muuten listan liikehdinnät ovat hyvin varovaisia eikä mukana ole juuri uutuksia – paitsi se yksi, josta on kirjoitettu laajalti pari päivää. Beyoncén nimetön, ainoastaan iTunesissa julkaistu viides albumi ehti kahdessa päivässä peräti viidenneksi. Hänellä on kaksi ykköstä ja kaikki viisi studioalbumia ovat yltäneet top teniin.
Michael Bublélla oli loistava viikko, sillä keväällä ilmestynyt To Be Loved (#1, 2013) ponkaisi Christmasin kaveriksi top teniin sijalle kuusi. Leona Lewisin Christmas with Love eteni toisella listaviikollaan edellä mainituista syistä 13:nneksi.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Billboardin vuosilistat 2013

USA:ssa Billboard jatkaa yhä sykliään, jossa vuosilistat muodostuvat ajanjakson joulukuu-marraskuu saavutusten perusteella. Niinpä tuoreella Hot 100 -vuosilistalla ykkösenä ei ole Robin Thicken megahitti Blurred Lines (#1, 2013) vaan Macklemoren ja Ryan Lewisin Thrift Shop (#1, 2013), joka aloitti listataipaleensa jo vuoden 2012 puolella.

Hot 100 -listan vuosilaskennan kärkikolmikossa ei ole suuria yllätyksiä, sillä kolmannen sijan vei Imagine Dragonsin Radioactive (#3, 2013). Neloseksi rankattiin kuitenkin Baauerin Harlem Shake (#1, 2013), joka oli muihin hitteihin nähden lyhytikäinen ilmiö, mutta saavutti muutamana viikkona valtavat listapisteet streaming-suosion ansiosta ja oli Streaming-vuosilistan ylivoimainen hallitsija.

Hot 100 -listan vuosirankingin top ten on seuraava (suluissa korkein sijoitus viikkolistoilla):

1. Macklemore & Ryan Lewis featuring Wanz – Thrift Shop (1)
2. Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines (1)
3. Imagine Dragons – Radioactive (3)
4. Baauer – Harlem Shake (1)
5. Macklemore & Ryan Lewis featuring Ray Dalton – Can't Hold Us (1)
6. Justin Timberlake – Mirrors (2)
7. Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason (1)
8. Bruno Mars – When I Was Your Man (1)
9. Florida Georgia Line featuring Nelly – Cruise (4)
10. Katy Perry – Roar (1)

Albumien top kymppi on seuraava:

1. Justin Timberlake – The 20/20 Experience (1)
2. Taylor Swift – Red (1)
3. One Direction – Take Me Home (4)
4. Bruno Mars – Unorthodox Jukebox (1)
5. Mumford and Sons – Babel (1)
6. Imagine Dragons – Night Visions (4)
7. Florida Georgia Line – Here's to the Good Times (4)
8. Pink – The Truth About Love (5)
9. Luke Bryan – Crash My Party (1)
10. Rihanna – Unapologetic (1)

Laajemmin Billboardin vuosilistoihin voi tutustua täällä.

Blogini vuosi vaihtuu perinteiseen tyyliin tämän kuun lopussa ja pyrin saamaan myyntiin perustuvat kalenterivuoden listat valmiiksi ennen loppiaista.

torstai 12. joulukuuta 2013

Listaklassikko: Peter, Paul and Mary – Leaving on a Jet Plane (1969)

1960-luvulla kukoistanut folk-trio Peter, Paul and Mary saavuttivat kuusi Hot 100 -listan top ten -hittiä vuodesta 1962 alkaen, mutta ainoaa ykköstään he joutuivat odottamaan aivan vuosikymmenen loppuun asti. John Denverin vuonna 1966 kirjoittama Leaving on a Jet Plane hallitsi viikon joulukuussa 1969 ja on eittämättä bändin tunnetuin kappale.

Peter Yarrow, Paul Stookey ja Mary Travers levyttivät useita Bob Dylanin kappaleita suuremmiksi listahiteiksi kuin Dylan itse. Esimerkiksi Don't Think Twice It's All Right ja Blowin' in the Wind olivat heidän esittämänään top ten -hittejä Hot 100 -listalla.

Leaving on a Jet Plane jäi trion viimeiseksi Hot 100 -merkinnäksi ja juuri sitä ennen julkaistu Day Is Gone (#21, 1969) oli heidän viimeinen levyttämänsä hitti. Ryhmä teki paluun vuonna 1978, mutta ei enää yltänyt esimerkiksi albumilistan top sataan. Mary Travers menehtyi vuonna 2009.



tiistai 10. joulukuuta 2013

Päiväkirjamaanantait

Music Mondays -sarja on tuottanut Justin Bieberille kymmenen uutta top 40 -merkintää brittilistalle, korkeimpana ensimmäisen eli Heartbreakerin 14. tila. Nyt Bieber aikoo julkaista ne kaikki ja muutaman muunkin kappaleen yhtenä albumina nimeltä nimellä Journals. Levy on myynnissä vain digitaalisesti ja ainoastaan muutaman viikon, tammikuun toiseen päivään saakka. Jännittävä strategia – kiinnostavaa nähdä, mitä projektista jää ihmisten mieliin.

Tuorein Music Mondays -sarjan biisi Change Me debytoi sijalla 39, mutta tuskin viettää listalla toista viikkoa. Sen alapuolelle 42:nneksi romahti sijalta kuusi McFlyn paluusingle Love Is on the Radio. Tuo on jyrkin koskaan kutossijalta koettu sukellus.

Albumilistan suurin yllätys on paperilla eittämättä Britney Spearsin Britney Jeanin jääminen 34:nneksi. Yllätys kuihtuu kasaan, jos ottaa huomioon, että Work Bitch -single (#7, 2013) vietti top 75:ssä vain kolme viikkoa. Jo hänen edellinen albuminsa Femme Fatale (#8, 2011) on joutunut toden teolla taistelemaan saavuttaakseen edes kultarajan eli 100 000 kappaleen myynnin.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Listakatsaus, vko 50

Billboard Hot 100, Top 10

1. (3.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
2. (2.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
3. (1.) Lorde – Royals
4. (8.) Pitbull featuring Kesha – Timber
5. (4.) OneRepublic – Counting Stars
6. (5.) Avicii – Wake Me Up
7. (6.) Imagine Dragons – Demons
8. (13.) One Direction – Story of My Life
9. (7.) Katy Perry – Roar
10. (18.) A Great Big World and Christina Aguilera – Say Something

Hyvien parodiavideoiden mahti on nykyisin suuri Hot 100 -listalla. Aiemmin syksyllä kaksi viikkoa hallinnut Miley Cyrusin Wrecking Ball palasi kärkeen, sillä Stephen Kardynalin parodia on kerännyt kymmeniä miljoonia katseluita. Eikä Mileyn oma American Music Awards -esitys ollut tietenkään haitaksi.
Tässä välissä hallinnut Lorden Royals putosi yhdeksän ykkösviikon jälkeen kolmanneksi. Pitbullin ja Keshan Timber oli viikon ostetuin biisi ja nousi neljä sijaa neljänneksi. One Directionin Story of My Life palasi top teniin sijalta 13. Se on käynyt kuudentena.
A Great Big World saavutti ensimmäisen ja Christina Aguilera 11. top ten -hittinsä Say Somethingin liidettyä 18–10. Viraalivideot nostivat Bound 2:n ylivoimaisesti suurimmaksi hitiksi Kanye Westin Yeezus-albumilta (73–12).
Stay the Nightista tuli Zeddin ja Hayley Williamsin soolouran toinen top 20 -hitti (22–19). Ellie Gouldingin Burn on saanut viimein vauhtia ja loikkasi peräti 36–21. Sara Bareillesin Brave nousi 25. listaviikollaan parhaalle sijalleen 26:nneksi.
Laulajatar Sevyn Streeter sai ensimmäisen top 40 -hittinsä It Won’t Stopin edettyä 41–34. Biisillä vierailee huomattavasti meritoituneempi Chris Brown. Ensikertalaisia top 40:ssä ovat myös Bastillen pojat, heidän Pompeii-hittinsä nousi 38:nneksi. Joe Nicholsille Sunny and 75:n top 40 -sijoitus (44–39) on viides. Hän on korkeimmillaan käynyt sijalla 27 (Brokenheartsville, 2002).


USA:n albumit, Top 10

1. (-) One Direction – Midnight Memories
2. (1.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
3. (-) Garth Brooks – Blame It on My Roots
4. (4.) The Robertsons – Duck the Halls: A Robertson Family Christmas
5. (11.) Katy Perry – Prism
6. (9.) Kelly Clarkson – Wrapped in Red
7. (8.) Lady Gaga – Artpop
8. (15.) Luke Bryan – Crash My Party
9. (16.) Miley Cyrus – Bangerz
10. (3.) Various Artists – NOW 48

Kiitospäivä ja Black Friday -ostosjuhla siivittivät monta muutakin albumia yli sadan tuhannen tällä viikolla, mutta mikään niistä ei päässyt lähellekään One Directionin Midnight Memoriesin 547 000 kappaleen avausta. Ykköstila on bändille jo kolmas kolmesta yrittämästä ja he ovat ensimmäinen yhtye sitten The Monkeesin, joka on avannut uransa kolmella ykkösellä. Tilastoharha tavallaan, sillä toki monella yhtyeellä on useampia ykkösiä putkeen – heidän ensimmäinen levynsä ei vain yltänyt kärkeen.
Garth Brooksin Blame It All My Rootsia pystyy toistaiseksi ostamaan vain fyysisessä levymuodossa ja Walmart-ketjun liikkeistä. Edullista kuuden cd:n boksia kaupattiin 164 000 kpl ja se debytoi listan kolmantena. Brooksilla on upea listahistoria – 15 top ten – levyä ja kahdeksan ykköstä – ja hän on eräs kaikkien aikojen myydyimmistä artisteista Yhdysvalloissa.
Moni vanhempi albumi petrasi tuntuvasti sekä myynnissä että sijoituksissa. Seuraavaa uutuutta saadaan hakea sijalta 18, jolla debytoi Disneyn uuden Frozen-elokuvan soundtrack. The Voicen neljännen kauden voittajan Danielle Bradberyn varsinainen esikoisalbumi nappasi 19. tilan.
Filippiinien luonnonkatastrofin uhrit eivät ole yhtä mediaseksikkäitä kuin japanilaiset kollegansa, sillä siinä missä Songs for Japan (#5, 2011) vietti viisi viikkoa top tenissä ja on myynyt yli 350 000 kpl, Songs for the Philippines joutui nyt tyytymään 28. tilaan.
Billie Joe Armstrongin ja Norah Jonesin Foreverly jäi shoppailuruuhkassa 40:nneksi. Ehkä tekijöiden olisi pitänyt laittaa levyn kanteen myös sukunimensä, sillä Billie Joe ja Norah kuulostaa tavallisen kansalaisen korvissa melko epämääräiseltä.


Britannian singlet, Top 10

1. (4.) Lily Allen – Somewhere Only We Know
2. (3.) One Direction – Story of My Life
3. (5.) Bastille – Of the Night
4. (1.) Calvin Harris & Alesso feat. Hurts – Under Control
5. (2.) Gary Barlow – Let Me Go
6. (7.) Eminem featuring Rihanna – The Monster
7. (8.) Ellie Goulding – How Long Will I Love You
8. (14.) Avicii – Hey Brother
9. (10.) Martin Garrix – Animals
10. (11.) Lady Gaga featuring R. Kelly – Do What U Want

Lily Allenin Somewhere Only We Know tipahti viime viikolla kärjestä neljänneksi, mutta palasi nyt ykköseksi – hieman yllättäen fyysisten cd-sinkkujen turvin. John Lewis -mainoksessa soivaa kappaletta nimittäin myydään singlenä tavarataloissa, mikä antoi biisille edun One Directionin Story of My Lifea vastaan. Story of My Lifelle kakkossija on listauran toistaiseksi paras.
Somewhere Only We Know’n menestyksestä huolimatta Allenilla on vaikeuksia toisen singlensä Hard Out Heren kanssa. Korkeimmillaan yhdeksäntenä käynyt biisi on tipahtanut jo reilusti top 40:n alapuolelle.
Suomessa suosittu Hurts sai viime viikolla uransa ensimmäisen ykkösen dj-tähtien avustuksella. Under Control putosi nyt neljänneksi. Aviciin Hey Brother nousi top teniin 14–8 ja on ruotsalaistähden uran kuudes top ten -merkintä. Ykkösiä on kaksi.
Rebecca Fergusonin I Hope tupsahti 15:nneksi ja James Arthurin Recovery 19:nneksi. Lontoolaistrio All About She debytoi 20:ntenä ensimmäisellä hittisinglellään Higher (Free).
Jason Derülon Trumpets eteni 26–12, Rihannan What Now 39–25 sekä Jessie J:n Thunder 40–31.
Joululaulut tekevät toden teolla tuloaan. Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You (#2, 1994) loikkasi 47–14, Poguesin ja Kirsty Maccollin Fairytale of New York (#2, 1987) 53–16 ja Wizzardin I Wish It Could Be Christmas Everyday (#4, 1973) top 75:n ulkopuolelta 37:nneksi.
Pharrellin Happy nousi 71–30. Hänellä ei ole liikaa top 40 -merkintöjä pääroolissa, nyt neljä, mutta kaksi niistä on top ten -singlejä: Frontin’ (#6, 2003) ja Can I Have It Like That (#3, 2005). Mumford and Sonsin I Will Wait (#12, 2012) palasi 33:nneksi, sillä Luke Friend esitti sen X Factorissa.
Myös joulubiisi, mutta uusi sellainen, on Leona Lewisin One More Sleep, joka debytoi 34:ntenä. Justin Bieberin Change Me pinnisti 39:nneksi.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) One Direction – Midnight Memories
2. (3.) Robbie Williams – Swings Both Ways
3. (2.) Gary Barlow – Since I Saw You Last
4. (4.) Olly Murs – Right Place Right Time
5. (-) Il Divo – A Musical Affair
6. (-) Rebecca Ferguson – Freedom
7. (5.) Eminem – The Marshall Mathers LP 2
8. (8.) Celine Dion – Loved Me Back to Life
9. (7.) Elvis Presley – The Nation’s Favourite Elvis Songs
10. (13.) Michael Bublé – Christmas

One Directionin Midnight Memories myy erinomaisesti jopa verrattuna heidän aikaisempaan menoonsa. Sitä on ostettu kahdessa viikossa pitkälti yli platinaan oikeuttavat 300 000 kpl.
Il Divo kiinnostaa vielä siinä määrin, että A Musical Affair debytoi viidentenä. Se on heidän kuudes top ten -albuminsa ja niistä kolme on ykkösiä: Il Divo (2004), Ancora (2005) sekä The Promise (2008). Ryhmän viimevuotinen The Greatest Hits jäi 17:nneksi, mutta toisaalta ei heillä juuri hittejä olekaan.
Rebecca Fergusonin toinen albumi Freedom debytoi kuudentena. Heaven (#3, 2011) on myynyt tuplaplatinaa.
Rod Stewartin Time (#1, 2013) rynnisti taas kohti kärkeä (38–11). Leona Lewisin Christmas with Love debytoi melko heikosti 25:ntenä. Hänellä on kolme top 3 -albumia, joista kaksi ykköstä, ja Spirit (#1, 2007) on 2000-luvun myydyimpiä levyjä Britanniassa.
Richard and Adam keikkuivat kesällä viikkoja jopa ykkösenä The Impossible Dream -esikoisellaan, mutta nyt nopeasti perään julkaistu joululevy jäi 24:nneksi. Pitää hieman ihmetellä kahden mainitun joululevyn myöhäistä julkaisuajankohtaa, kun Michael Bublén Christmas (#1, 2011) on sinnitellyt top 20:ssa jo muutaman viikon.
Britney Spearsin Britney Jean jäi 34:nneksi, joka on hänen ylivoimaisesti kehnoin avauksensa. Top teniä huonompiin sijoituksiin tähti on joutunut tyytymään kyllä jo aiemminkin, sillä In the Zonen (2003) korkeimmaksi noteeraukseksi jäi 13. tila. Spearsillä ei ole kuuluisasti yhtään ykkösalbumia Britanniassa.
Musen Live at Rome Olympic Stadium pääsi 36:nneksi.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Listanimi: Leona Lewis

Kykykisasta maailmanmaineeseen ponnistaneella Leona Lewisilla on yksi merkittävä listaennätys: hän on eniten Britannian singlelistan ykkösviikkoja (13) kerännyt brittiläinen naissooloartisti. Okei, ei se niin merkittävä olekaan, mutta kuitenkin.

Lewis voitti X Factor -kisan vuonna 2006 ja rynnisti sikäläisen singlelistan kärkeen tietenkin heti ensimmäisellä singlellään A Moment Like This, joka oli cover Kelly Clarksonin Hot 100 -listan ykkösestä. Ensimmäinen uusi biisi, Ryan Tedderin ja Jesse McCartneyn kirjoittama Bleeding Love ”räjäytti pankin” – siitä tuli eräs 2000-luvun suurimpia hittejä maailmanlaajuisesti ja jopa Hot 100 -listan ykkönen. Brittilistan kärjessä biisi viipyi seitsemän viikkoa.

Bleeding Loven emoalbumi Spirit julkaistiin marraskuussa 2007 ja siitä tuli välitön jättimenestys, etenkin Britanniassa, jossa se on kaikkien aikojen 25 myydyimmän levyn joukossa. Albumi vietti listaykkösenä kaikkiaan kahdeksan viikkoa. Spirit ylsi myös Yhdysvaltojen ykköseksi ja on myynyt siellä platinaa.

Spiritin singlet saavuttivat brittilistalla sijat 1, 2, 5 ja 1. Viimeinen noista ja Lewisin kolmas ykkönen oli cover Snow Patrolin kappaleesta Run, joka sisällytettiin Spiritin deluxe-painokselle.

Kakkosalbumi Echo (#1, 2009) oli sekin välitön menestys, joskaan ei myynyt läheskään yhtä paljon kuin Spirit. Pilottisingle Happy ylsi sinkkulistan kakkoseksi, mutta muita top ten -sinkkuja ei siltä irronnut. I Got You saavutti 14. tilan.

Kolmatta albumia Glassheart (#3, 2012) saatiin odottaa kolme vuotta ja Lewisin tähti oli ehtinyt hiipua. Aviciin kanssa tehty Collide ei päässyt krediittiepäselvyyksien vuoksi albumille mukaan, mutta oli top ten -single (#4, 2011). Levyn varsinainen lohkaisu Trouble pinnisti seitsemänneksi ja Nine Inch Nails -cover Hurt ennen sitä kahdeksanneksi. Kaikkiaan Lewisilla on ihan kunnioitettavasti yhdeksän top ten -singleä.

Yhdysvalloissa hänen hittimenestyksensä on huomattavasti vaisumpaa. Brittikakkonen Better in Time ylsi Bleeding Loven vanavedessä sijalle 11, mutta muita top 40 -merkintöjä ei ole. Albumipuolella Echo jäi Spiritin jälkeen melko keskinkertaisesti 13:nneksi eikä Glassheartia taidettu julkaista siellä lainkaan.

Nyt Lewisiltä on ilmestynyt joulualbumi Christmas with Love, joka debytoinee sunnuntaina brittilistan top 20:n kieppeillä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kaikki mitä joululta toivon, ovat hyvät myyntiluvut

On taas se aika vuodesta, jolloin voidaan silmäillä ihan kivoja myyntilukuja ja ennen kaikkea joululaulujen nimiä listoilla. Ikiaikaiset All I Want for Christmas Is You (#2, 1994) ja Fairytale of New York (#2, 1987) ovat taas brittilistan top 75:ssä ja sinne saadaan pian myös Sladen Merry Xmas Everybody (#1, 1973), mutta tällä viikolla sen singlen seuraaja, ei-joululaulu Everyday (#3, 1974) palasi yllättäen sijalle 71. Tai no, oliko se nyt yllätys, sillä biisiä käytetään Google Nexus 7 -tabletin mainoksessa.

Rod Stewartin Forever Young (1988) oli melko unohdettu kappale Britannissa – tosin top 20 -hitti Yhdysvalloissa, kunnes Tesco päätti napata sen joulumainokseensa. Biisi nousi tällä viikolla 55:nneksi, joka on sen korkein sijoitus. Myös Stewartin kokoelma-albumi Some Guys Have All the Luck (#19, 2008) on myynyt viime viikkoina ihan kivasti keikkuen top 75 -tasolla.

Niin, niistä myyntiluvuista. One Direction saavutti toisen ykkösalbuminsa hulppein 237 300 kappaleen lukemin. Gary Barlow mittautti soolouransa parhaan viikon (116 000 kpl), mutta Since I Saw You Last joutui tyytymään kakkossijaan. No, hänellä on jo kaksi ykköstä ennestään. Myös Robbie Williamsin Swings Both Ways myi kolmossijalla peräti 82 700 kpl.

Didon kokoelma debytoi sijalla 27, mutta sitäkin ostettiin 10 900 kpl, mikä on monena viikkona tänä vuonna riittänyt top 5 -paikkaan.