Aavan meren tuolla puolen 12: Bee Gees

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Kesä alkaa olla ohi ja tusina täynnä, mikä tarkoittaa sarjan päätöstä. Lopetan sen isosti Gibbin veljeksiin.

Bee Geesin saavutukset ovat huikeita, mutta erityisen huikeata oli Saturday Night Feverin (1977) listamenestys Yhdysvalloissa. Se on historian myydyin soundtrack-albumi maailmanlaajuisesti. Joidenkin lähteiden mukaan sitä on myyty yli neljäkymmentä miljoonaa kopiota. Ihan kivasti joka tapauksessa.

Trion ura alkoi Australiasta jo 1960-luvun alkupuolella, mutta suurin menestys koitti vasta vuosikymmenen vaihtumisen myötä. Britanniassa ykköshittiputki aukesi tosin jo singlellä Massachusetts (1967), mutta se oli vasta alkusoittoa. Ensimmäinen jenkkiykkönen oli How Can You Mend a Broken Heart (1971).

Saturday Night Feveriin kulminoitunut singlesuksee oli liki lyömätöntä: How Deep Is Your Love, Stayin' Alive ja Night Fever (alla) menivät jenkkiykkösiksi, ja albumi sisälsi myös kaksi aiempaa Bee Gees -ykköstä You Should Be Dancing ja Jive Talkin' sekä Walter Murphyn ykkössinglen A Fifth of Beethoven. Lisäksi veljesten kirjoittama ja Samantha Sangin esittämä Emotion ylsi kolmanneksi, joten Saturday Night Fever on yksi hittipitoisimmista ei-kokoelmista kautta aikojen.

Ja kun putki aukesi, sitä oli helppo jatkaa: Too Much Heaven, Tragedy, Love You Inside Out – kaikki jenkkiykkösiä albumilta Spirits Having Flown (1979). Yhteensä Bee Gees sai yhdeksän Hot 100 -listan ykköstä, joista ykkösviikkorohmuksi äityi kahdeksalla viikollaan Night Fever. Brittiykkösiä kertyi viisi. Britannian ainoa albumiykkönen heidän omissa nimissään on Spirits Having Flown.

Bee Gees oli siis paljon isompi ilmiö Yhdysvalloissa kuin kotimaassaan Britanniassa, mutta isojahan veljekset olivat kaikkialla. Olisivat ehkä yhä, ellei Mauricen sydän olisi pettänyt vuonna 2003.

Isoin Hot 100 -hitti:
Night Fever (1978) #1, kahdeksan viikkoa

Isoin brittihitti:
Massachusetts (1967) #1, neljä viikkoa

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Spirits Having Flown (#1, 1979)
Children of the World (#1, 1976)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Spirits Having Flown (#1, 1979)
Live One Night Only (#4, 1998)

Night Fever by Bee Gees from Skeftomai kai grafw on Vimeo.

Aavan meren tuolla puolen 11: Herman's Hermits

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Pysytään 1960-luvulla, joka ymmärrettävästi oli brittiläisen popmusiikin viennin kulta-aikaa. Herman's Hermits on saanut kotimaassaan vähemmän Top 75 -albumeita kuin supisuomalainen HIM. Yhdysvalloissa Top 20 -albumeitakin kertyi peräti viisi. Sinkkulistamenestys sen sijaan oli mainiota Atlantin molemmin puolin.

Herman's Hermits perustettiin Manchesterissa vuonna 1963 ja homma oli käytännössä ohi jo 1970-luvun alussa. Listamielessä kirkkaimpina timantteina loistavat Gerry Goffinin ja Carole Kingin kirjoittama debyyttisingle ja brittiykkönen I'm into Something Good (1964) ja jenkkiykköset Mrs. Brown You've Got a Lovely Daughter (1965) sekä I'm Henry VIII, I Am (1965, alla).

Herman's Hermitsin parempi albumimenestys Yhdysvalloissa selittyy monien aikalaistensa tavoin pitkälti televisio- ja elokuvakytkösten avulla. MGM-yhtiö saattoi suorastaan pakottaa yhtyeensä esiintymään myös elokuvissa. Lisäksi jotkut Herman's Hermitsin albumeista eivät edes ilmestyneet Britanniassa.

Bändin jäsenistä tunnetuin lienee itse Herman eli Peter Noone. Kitaristi Derek Leckenby menehtyi syöpään vuonna 1994. Viime vuosien kuulumisia ovat esimerkiksi brittilistan sijalle 24 yltänyt kokoelma vuodelta 2008 ja Royal Gigolosin hittiversio kappaleesta No Milk Today, jonka alkuperäinen versio julkaistiin Britanniassa omana singlenään, mutta Yhdysvalloissa There's a Kind of Rushin (#4, 1967) b-puolena.

Isoin Hot 100 -hitti:
Mrs. Brown You've Got a Lovely Daughter (1965) #1, kolme viikkoa

Isoin brittihitti:
I'm into Something Good (1964) #1, kaksi viikkoa

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Introducing Herman's Hermits (#2, 1965)
Herman's Hermits on Tour (#2, 1965)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Herman's Hermits (#16, 1965)
The Most of Herman's Hermits (#14, 1971)

Aavan meren tuolla puolen 10: Chad & Jeremy

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Chad & Jeremy lienee tuttu kaksikko kaikille 60-luvun populaarimusiikkiin lähemmin tutustuneille. Itselleni erään liverpoolilaisyhtyeen jälkimainingeissa syntyneeseen brittiläisen popmusiikin invaasioon liitetty duo oli käytännössä uusi löytö.

Chad & Jeremy aloittivat uransa käyttämällä koko nimiään eli Chad Stuart ja Jeremy Clyde. He olivat Yhdysvalloissa hämmästyttävän suosittuja verrattuna kotimaahansa. Britanniassa ainoa Top 40 -single oli Yesterday's Gone (1963). Aavan meren tuolla puolen Top 40 -hittejä tuli peräti seitsemän, joista järisyttävän kaunis A Summer Song (1964) ylsi seitsemänneksi.

A Summer Songin sijalle 15 noussut seuraaja Willow Weep for Me oli alun perin Paul Whitemanin ja Billie Holidayn levyttämä kappale 1930-luvulta.

Albumimenestys jäi hieman kehnommaksi: Yesterday's Gone mittautti sijan 22 ja Before and After ylsi 37:nneksi. Britanniasta ei tarvitse kertoa kerrassaan mitään.

Kaksikon musiikkiura johti televisiouralle, ja heidät pestattiin muun muassa Dick van Dyke -show'hun sekä legendaariseen Batman-sarjaan.

Duo lopetti vuonna 1969 ja Clyde ryhtyi kokopäiväiseksi näyttelijäksi. Tällä vuosituhannella kaksikko on kuitenkin tehnyt pienimuotoisia kiertueita ja julkaissut kokoelman.


Isoin Hot 100 -hitti:
A Summer Song (#7, 1964)

Isoin brittihitti:
Yesterday's Gone (#37, 1963)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Yesterday's Gone (#22, 1965)
Before and After (#37, 1965)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
-

Aavan meren tuolla puolen 9: Floetry

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Oli hienoa valikoida artisteja ja yhtyeitä puhtaan subjektiivisesti, sillä jos olisin jotenkin rankannut näitä menestyksen perusteella, Floetry ei olisi päässyt mukaan lainkaan. Onhan heillä ainoastaan yksi singlehitti ylipäätään: Hot 100 -listan sijalle 24 yltänyt Say Yes (2003).

Marsha Ambrosius ja Natalie Stewart levyttivät vuosituhannen alussa albumit Floetic ja Flo'Ology, joista etenkin ensin mainittu on 2000-luvun parhaita neo soul-/r&b-levyjä.

Ennen Floetryä Ambrosiuksen ura urkeni laulunkirjoittajana. Hänen tunnetuin tekeleensä on Michael Jacksonin toistaiseksi viimeinen Hot 100 -listan Top 20 -menestys Butterflies albumilta Invincible (2001). Pehmeästi keinuva biisi onkin epätasaisen albumin kohokohtia.

Duon ura alkoi Lontoosta, mutta tie vei menestyksen perässä aika pian Yhdysvaltoihin. Vuonna 2002 julkaistu Floetic debytoi Yhdysvaltojen albumilistan Top 20:ssä ja myi kultaa mainitun Say Yes -hitin avulla. Seuraaja Flo'Ology kävi jopa albumilistan seitsemäntenä, mutta siltä ei irronnut lopulta ainuttakaan isompaa hittiä.

Floetryn menestys lopahti siis melko lyhyeen ja Wikipedian mukaan Marsha Ambrosius on tätä nykyä Dr. Dren Aftermath-lafkan listoilla sooloartistina. Häntä voi kuulla esimerkiksi Jamie Foxxin, The Gamen ja Busta Rhymesin levyillä.

Britanniassa kovin moni ei taida edes tietää koko kaksikkoa. Floetic-biisi vietti tasan yhden viikon singlelistan sijalla 73 huhtikuussa 2003.


Isoin Hot 100 -hitti:
Say Yes (#24)

Isoin brittihitti:
Floetic (#73, 2003)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Floetic (#19, 2002)
Flo'Ology (#7, 2005)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
-

Aavan meren tuolla puolen 8: Julian Lennon

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Vaikka The Beatlesia tai sen jäseniä en esittele, niin sivutaan myös John Lennonia – Macca ja George Harrisonhan vilahtivat jo Badfinger-pätkässä.

Julian Lennon on John ja Cynthia Lennonin rakkauden hedelmä, joka sai 80-luvulla pienen kokoelman hittejä sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Yhdysvalloissa hän oli hivenen suositumpi: neljä Top 40 -hittiä Britannian kolmea vastaan. Britanniassa ura singlelistalla tosin jatkui aina vuoteen 1998 asti. Myös albumilistasijoitukset olivat parempia Yhdysvalloissa, kunnes Help Yourself (1991) ei päässyt lainkaan Yhdysvaltojen listoille, mutta kävi Britanniassa sijalla 42 – kiitos sinkkulistan kutoseksi yltäneen Saltwaterin.

Jos pitää nimetä yksi kappale, josta Julian Lennon muistetaan, niin se voisi olla Too Late for Goodbyes (1985). Biisi oli Top 5 -menestys Yhdysvalloissa ja brittilistan kutonen. Niin, ja sitten on tietenkin Hey Jude, jonka McCartney kirjoitti lohduttaakseen Juliania tämän vanhempien avioeron keskellä.

Albumiosastolla huippumenestykset jäivät vähiin. Valotte (1984) ylsi Top 20:iin Atlantin molemmin puolin ja myi platinaa Yhdysvalloissa. Seuraaja The Secret Value of Daydreaming (1986) pääsi sekin kultatasolle.

Huhujen mukaan uusi Julian Lennon-albumi näkisi päivänvalon ensi vuonna. Edellisestä onkin jo 12 vuotta.

Isoin Hot 100 -hitti:
Too Late for Goodbyes (#5)

Isoin brittihitti:
Saltwater (#6)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Valotte (#17, 1984)
The Secret Value of Daydreaming (#32, 1986)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Valotte (#20, 1984)
Help Yourself (#42, 1991)

Aavan meren tuolla puolen 7: Asia

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Sarjan aloitti America ja nyt esitellään Asia. Harmi, että Europe ponnistaa Ruotsista.

Asiaan sopii kulunut ilmaus superbändi. Yhtyeessä on vaikuttanut jäseniä muiden muassa Emerson, Lake & Palmerista, Yesistä, King Crimsonista sekä Uriah Heepistä. Bändi perustettiin vuonna 1981 jatkamaan brittiläisen progressiivisen rockin menestystä, mikä onnistuikin ennen kaikkea Yhdysvalloissa. Bändi sujahti mukavasti Journeyn ja Bostonin platinamenestyskerhoon: Hot 100 -listan Top 10 -singlejä tuli kaksi ja ensimmäinen albumi Asia (1982) ylsi albumilistan kärkeen.

Voisi sanoa, että kotimaata Britanniaa eivät herrojen AOR-touhut juuri kiinnostaneet. Esikoinen myi kultaa ja kakkosalbumi Alpha kävi sentään sijalla viisi, mutta Top 20 -sinkkuja ei irronnut ainuttakaan.

Alkuperäinen Asia hajosi ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, mutta palasi ilman John Wettonia (King Crimson) vuonna 1990. Yhdysvaltojen rockasemat pitivät kovasti vielä niihin aikoihin julkaistusta singlestä Days Like These, joka onkin yhtyeen viimeisin Hot 100 -merkintä.

Nykyisin Asiasta taitaa olla liikkeellä kaksi versiota: alkuperäinen John Wettonin Asia sekä vuonna 2007 perustettu Asia featuring John Payne. Asian vaiheet vaikuttavat niin sekavilta, että lienee parempi olla kirjoittamatta mitään tarkempaa, ettei tule mentyä pahasti metsään.


Isoin Hot 100 -hitti:
Heat of the Moment (#4)

Isoin brittihitti:
Don’t Cry (#33)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Asia (#1, 1982)
Alpha (#6, 1983)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Asia (#11, 1982)
Alpha (#5, 1983)

Aavan meren tuolla puolen 6: Phil Collins

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Lupasin, etten esittelisi tässä sarjassa todelliselle supertähtitasolle yltäneitä artisteja, mutta siltä osastolta löytyikin muutama niin kiinnostava tarina, että lupaus oli pakko rikkoa.

Eli tässä tulee Phil Collins, jolla on sinkkupuolella rutkasti enemmän jenkki- kuin brittiykkösiä. Lasketaan ne heti kärkeen. Britanniassa kolme: The Supremes -cover You Can't Hurry Love (1982) ja Groovy Kind of Love (1988) täysin yksin, sekä Easy Lover (alla) Philip Baileyn kanssa. Genesis ei yltänyt koskaan sinkkulistan ykköseksi. Yhdysvalloissa sooloykkösiä on peräti seitsemän ja Genesikselläkin yksi (Invisible Touch).

Albumiosastolla meno eri markkina-alueilla on ollut tasaisempaa. Sooloalbumeista Face Value (1981), No Jacket Required (1985) sekä ...But Seriously (1989) olivat huimia menestyksiä suurin piirtein kaikkialla. No Jacket Requiredin kohdalla RIAA näyttää 12-kertaista platinaa, mikä on suhteessa enemmän kuin yksikään Collinsin albumi on saavuttanut Britanniassa.

Sittemmin tähden ura on myös hiipunut suhteellisen tasaisesti Atlantin molemmin puolin. Testifyn (2002) suurin singlehitti Can't Stop Loving You ei yltänyt Top 20:iin juuri missään.

Liekö maailman rikkaimpiin muusikoihin lukeutuvalla klanipäällä tullut aika pitkäksi, sillä uusi albumi Going Back julkaistaan ensi syksynä. Edellisestä studiolevystä onkin jo kahdeksan vuotta, eivätkä Genesis tai Disney-soundtrackit enää maita.

Brandy ja veljensä Ray J saivat isohkon brittihitin versioimalla Another Day in Paradisen vuonna 2001. Ja taas on pakko mainita Ressu Redford ja Mariah Carey. Jenkkiykkönen Against All Odds (Take a Look at Me Now) taipui ensin suomeksi muotoon Kato mitä sä teit. Carey palkkasi Westlifen taustatuekseen ja sai brittiykkösen.

Isoin Hot 100 -hitti:
Another Day in Paradise (#1, neljä viikkoa)

Isoin brittihitti:
You Can't Hurry Love (#1, kaksi viikkoa)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
No Jacket Required (#1, 1985)
...But Seriously (#1, 1989)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
...But Seriously (#1, 1989)
No Jacket Required (#1, 1985)

Aavan meren tuolla puolen 5: Badfinger

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Otetaan putkeen toinenkin walesiläisyhtye. Badfinger on sarjan aidoin edustaja siinä mielessä, että bändillä ei ole ainuttakaan Britannian albumilistalle yltänyttä levyä. Top 10 -sinkkuhittejä yhtyeellä on kyllä kolme sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa ja vieläpä samat kappaleet. Yhdysvalloissa he saivat vielä neljännenkin hitin kappaleesta Baby Blue (#14, 1972).

Nimellä The Iveys aloittanut Badfinger oli The Beatlesin suojatteja. Paul McCartney kirjoitti ja tuotti yhtyeen ensimmäisen Top 10 -hitin Come and Get It (alla), joka ylsi Britanniassa neljänneksi ja Yhdysvalloissa sijalle seitsemän. Kolmannen eli Day After Dayn tuotti George Harrison.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Badfingerin kaikki kolme brittihittiä julkaistiin tammikuussa ja ne saavuttivat parhaan sijoituksensa helmikuussa peräkkäisinä vuosina 1970, 71 ja 72.

Yhtyeen kappaleista parhaiten ei ole kuitenkaan jäänyt elämään isoin listahitti, vaan viime vuoden kesäsarjassa esitelty Without You (1970), jonka ovat tulkinneet menestyksekkäästi muun muassa Harry Nilsson, Mariah Carey sekä Ressu Redford.

Badfingerin jäsenistä kaksi kuoli oman käden kautta: kitaristi Pete Ham vuonna 1975 sekä basisti Tom Evans vuonna 1983. Bändi jatkaa ilmeisesti yhä toimintaansa, mutta luonnollisesti hieman alkuperäisestä poikkeavalla kokoonpanolla. Alkuperäisjäseniä lienee silti enemmän kuin esimerkiksi Sugababesissä – eli ainakin yksi.

Isoin Hot 100 -hitti:
Day After Day (#4, 1972)

Isoin brittihitti:
Come and Get It (#4, 1970)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
No Dice (#28, 1970)
Straight Up (#31, 1971)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
-

Aavan meren tuolla puolen 4: Bullet for My Valentine

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

On vaikea sanoa, kuinka pitkään Bullet for My Valentine menestyy Yhdysvalloissa paremmin kuin Britanniassa, mutta tällä hetkellä asia on niin. Kahdennensadannen blogipostaukseni aiheena oleva walesiläisyhtye on julkaissut kolme albumia, joista kaksi viimeisintä ovat nousseet Yhdysvaltojen albumilistalla korkeammalle kuin Britanniassa ja ennen kaikkea viipyneet siellä listalla pidempään.

Bullet for My Valentinen musiikkia on luonnehdittu metalcoreksi. Sheena Eastonia lukuun ottamatta syy sarjassa esiteltyjen artistien sukseeseen Yhdysvalloissa on ollut juuri musiikkityyli. Bullet for My Valentinellakin se lienee osatekijä, mutta ei välttämättä koko totuus. Bändi kiertää ahkerasti Yhdysvalloissa ja on kasvattanut kuulijakuntaansa jokaisella levyllä.

Isoja kaiken kansan radio- ja sinkkuhittejähän metalcorella ei saavuteta Atlantin kummallakaan puolella, joten Hot 100 -listan sijoituksia saamme vielä odotella. Britannian sinkkulistallakaan bändi ei ole nähnyt Top 20:ä. Paras sijoitus on All These Things I Hate (Revolve around Me) -biisin sija 29. Digilatausten aikakaudella listasijoitukset ovat sukeltaneet merkittävästi heikommiksi, mutta sama ongelma on miltei kaikilla rockyhtyeillä.

Vaikka Hot 100 -lista on vielä valloittamatta, rockradiohittejä bändillä on useita. Tuoreimman Fever-albumin ensimmäinen single Your Betrayal (alla) ylsi Mainstream Rock Songs -listan seiskaksi.

Isoin Hot 100 -hitti:
-

Isoin brittihitti:
All These Things I Hate (Revolve around Me) [#29]

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Fever (#3, 2010)
Scream Aim Fire (#4, 2008)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Fever (#5, 2010)
Scream Aim Fire (#5, 2008)

Bullet For My Valentine - Your Betrayal from Bullets Daily - Video Vault on Vimeo.

Aavan meren tuolla puolen 3: Sheena Easton

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Brittiläinen poptähti Sheena Easton ponkaisi maineeseen sarjasta The Big Time. Britannia innostui ensin, mutta USA enemmän: hänellä on Hot 100 -listan ykkönenkin, monille tuttu Morning Train (9 to 5). Sama biisi oli hänen toinen julkaisunsa Britanniassa, silloin nimeltään 9 to 5. USA:n markkinoille nimi muutettiin, sillä Dolly Partonilla oli juuri ollut samanniminen ykköshitti.

Vaikka Easton pärjäsi myös brittilistoilla kolmen Top 10 -hitin verran, USA syleili häntä siis vieläkin tiukemmin. Ykköshitin lisäksi hän sai viisi Top 10 -sinkkua omillaan ja vielä yhden Kenny Rogersin kanssa (We've Got Tonight, #6, 1983).

Easton palkittiin vuoden 1982 Grammy-gaalassa parhaana uutena artistina, vaikka hänen albumimenestyksensä oli melko laihaa verrattuna isoihin singlehitteihin. Parhaiten Amerikan mantereella upposi viides albumi A Private Heaven, joka ylsi sijalle 15 ja sai platinamerkinnän. Sekin oli parempi kuin paras brittisijoitus, esikoisen Take My Time 17. tila vuonna 1981.

Wikipedia kertoo, että Eastonin viimeisin albumi Fabulous (2000) julkaistiin vain Britanniassa. Nykyisin hän keskittyy lähinnä näyttelemiseen. Viimeksi hän astui lavalle keväällä juhlistaakseen Rogersin 50-vuotista taiteilijauraa.

Isoin Hot 100 -hitti:
Morning Train (9 to 5) (#1, kaksi viikkoa)

Isoin brittihitti:
9 to 5 (#3)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
A Private Heaven (#15, 1984)
Sheena Easton (#24, 1981)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Take My Time (#17, 1981)
The Lover in Me (#30, 1989)

Sheena Easton - Morning Train (9 To 5) from Omarmix on Vimeo.

Aavan meren tuolla puolen 2: Bush

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Myös Gavin Rossdale tajusi nimetä yhtyeensä Yhdysvaltojen markkinoille sopivaksi. Pelkällä presidentin nimellä ei pötkitä kauas, mutta melko pitkälle Bush pääsi – ja nimenomaan Yhdysvalloissa. Nimen taustalla oli tosin bändin jäsenten asuinpaikka, Shepherd's Bush Lontoossa.

Bush perustettiin vuonna 1992 ja oli aluksi aidosti brittiläinen yhtye. Kotimaassaan se ei silti koskaan noussut tähteyteen. Itse asiassa ero britti- ja jenkkilistamenestyksen välillä on suorastaan hämmästyttävän iso. Ura urkenikin ensin Yhdysvalloissa, kun Everything Zen (1994) pääsi kalifornialaisen radioaseman soittolistalle.

Sixteen Stone (1994) oli heti huima menestys yltäen Yhdysvaltojen albumilistan neloseksi ja saaden kuusinkertaista platinaa. Britannia oli hidas ja nihkeä: sija 42. Toki bändi herätti kotimaassaankin huomiota, mikä näkyi seuraajan Razorblade Suitcase (1996) vastaanotossa. Albumi ylsi brittilistan neloseksi ja myi kultaa, mutta USA oli taas edellä: ykköspaikka ja triplaplatinaa. Bush olikin hetken maan suurin vaihtoehtobändi.

Voimasuhteet pysyivät loppuun asti. Suurin syy taisi olla musiikkityyli: Bush esitti vahvasti grungeen kallistuvaa rockia, mikä ei koskaan ole purrut britteihin. Yhtyeet kuten Soundgarden tai Stone Temple Pilots ovat olleet pikkutekijöitä saarivaltakunnassa maan omiin rockbändeihin tai Red Hot Chili Peppersin kaltaisiin meganimiin verrattuna.

Sinkkupuolella Britannia pinnisti kuitenkin edelle: Razorblade Suitcasen singlelohkaisu Swallowed ylsi brittilistan seiskaksi eli korkeammalle kuin yksikään bändin biisi Hot 100 -listalla.

Bush hajosi vuonna 2002, ja sittemmin soolouraakin kokeillut Rossdale on keikkunut julkisuudessa lähinnä Gwen Stefanin aviomiehenä.


Isoin Hot 100 -hitti:
Glycerine #28

Isoin brittihitti:
Swallowed #7

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Sixteen Stone (#4, 1994)
Razorblade Suitcase (#1, 1996)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Razorblade Suitcase (#4, 1997)
The Science of Things (#28, 1999)

Letting the Cables Sleep from Joey Murder on Vimeo.

Aavan meren tuolla puolen 1: America

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Vaikka American perustajajäsenistä kaksi kolmasosaa syntyi Yhdysvalloissa, se on passeli aloittaja tälle sarjalle. Tosin mietin pitkään, kuuluko se ollenkaan mukaan. Rimaa hipoen: bändi perustettiin Lontoossa, sai siellä levytyssopimuksen ja aloitti uransa kuuluisassa The Roundhousessa. Toki bändin tie vei heti takaisin Los Angelesiin menestyksen auettua nimenomaan rapakon takana.

Eikä ollut mikään ihme, että tuolla nimellä menestyttiin paremmin Yhdysvalloissa. Se keksittiinkin amerikkalaista musiikkia tarjonneen jukeboksin kyljestä, kenties koti-ikävää podettaessa. Myös American musiikki oli oikeastaan alusta lähtien suunnattu Yhdysvaltojen markkinoille. Folkin suuntaan kumartavat juurevat rocklaulut sujahtivat paljon helpommin amerikkalaisten sydämiin.

Jo debyyttialbumi America (1971) oli Yhdysvaltojen listaykkönen. Silloisessa kotimaassa Britanniassa se jäi 14:nneksi ja brittilistamenestys lopahti melkein saman tien. Rapakon takana listasijoituksia on irronnut näihin päiviin asti: paluulevy Here and Now (2007) ylsi sijalle 52.

American tunnetuimmat hitit lienevät jenkkiykkönen A Horse with No Name (1972) ja Ventura Highway (1972). Myös Sister Golden Hair (1975) kävi kärjessä Yhdysvalloissa. Britanniassa Top 40 -hittejä on yksi ainoa: mainittu A Horse with No Name.


Isoin Hot 100 -hitti:
A Horse with No Name #1 (3 viikkoa)

Isoin brittihitti:
A Horse with No Name #3

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
America (#1, 1971)
History: America's Greatest Hits (#3, 1975)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
America (#14, 1971)
Homecoming (#21, 1972)

America - Horse With No Name (6º CSC Vision) from RTCampestruca on Vimeo.

Esittelyssä kesäsarja

Kesäkuun alkupäivistä lähtien todennäköisesti elokuulle asti blogissa paneudutaan sopivissa väleissä niin sanotusti väärillä markkinoilla pärjänneisiin brittiartisteihin ja -yhtyeisiin. Tarkoitus on kirjoittaa yhtyeistä ja laulajista, jotka ovat saalistaneet parempaa menestystä Yhdysvalloissa kuin kotimaassaan. Tarkoitus on hyvä, toteutus jää nähtäväksi.

Kriteereinä olen näin suunnitteluvaiheessa pitänyt seuraavia:
Enemmän ykkösiä Yhdysvalloissa kuin Britanniassa tai parempi menestys joko single- tai albumilistoilla tai molemmilla. Monien supertähtien kuten The Beatlesin osalta ero suuntaan tai toiseen on hiuksenhieno ja rima sarjaan melko korkealla. Yhden hitin ihmeet tyyliin Donna Lewis jäävät pois, samoin näillä näkymin uransa eri vaiheissa eri puolilla Atlanttia paremmin menestyneet artistit kuten Elvis Costello.

Sarja on siis vasta suunnitteluvaiheessa, mutta kasassa on jo mielenkiintoinen porukka. Ehdokkaita sarjaan saa heittää. Oikeudet muutoksiin pidätetään.