perjantai 21. toukokuuta 2010

Esittelyssä kesäsarja

Kesäkuun alkupäivistä lähtien todennäköisesti elokuulle asti blogissa paneudutaan sopivissa väleissä niin sanotusti väärillä markkinoilla pärjänneisiin brittiartisteihin ja -yhtyeisiin. Tarkoitus on kirjoittaa yhtyeistä ja laulajista, jotka ovat saalistaneet parempaa menestystä Yhdysvalloissa kuin kotimaassaan. Tarkoitus on hyvä, toteutus jää nähtäväksi.

Kriteereinä olen näin suunnitteluvaiheessa pitänyt seuraavia:
Enemmän ykkösiä Yhdysvalloissa kuin Britanniassa tai parempi menestys joko single- tai albumilistoilla tai molemmilla. Monien supertähtien kuten The Beatlesin osalta ero suuntaan tai toiseen on hiuksenhieno ja rima sarjaan melko korkealla. Yhden hitin ihmeet tyyliin Donna Lewis jäävät pois, samoin näillä näkymin uransa eri vaiheissa eri puolilla Atlanttia paremmin menestyneet artistit kuten Elvis Costello.

Sarja on siis vasta suunnitteluvaiheessa, mutta kasassa on jo mielenkiintoinen porukka. Ehdokkaita sarjaan saa heittää. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Ei kommentteja: