torstai 6. toukokuuta 2010

A-B-C, easy as 1-2-3

Olen viime aikoina uppoutunut listoja käsittelevien kirjojen maailmaan. Eilen vietin aikaa etsien hakemistoista lyhimpiä listoille nousseiden kappaleiden nimiä. Sekä Britannian singlelistalle että Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle yltäneiden nimikkeiden lyhyysennätystä pitää tutkimusteni mukaan hallussaan juontava rap-artisti Xzibit, jonka single X (2001) kävi Hot 100 -listan sijalla 76 ja Britanniassa peräti 14:ntenä. Toinen rap-nimi Petey Pablo sai minikokoisen brittihitin biisistä I, mutta se ei päässyt ikinä Hot 100 -listalle. Ihme kyllä kukaan ei ole vielä yltänyt Hot 100 -listalle lyhentämällä pelkän sanan you u-kirjaimeksi. Britanniassa temppu on tehty kertaalleen Loni Clarkin toimesta vuonna 1994.

Muutenkin nimiasioilla pinnalla kelluneen Princen biisi 7 (1992) ylsi sopivasti Yhdysvalloissa seitsemänneksi ja Britanniassa 27:nneksi. Numeron kirjoittaminen numerona on tietenkin pientä fuskua, sillä äännettynä sanana 7 ei missään nimessä ole lyhyin. Samaan kategoriaan menee myös Britney Spearsin viimevuotinen jenkkiykkönen 3. Voisi siis ajatella, että heidän edelle yltävät ainakin nämä:

As (Stevie Wonder US: 36, 1977. Vuonna 1999 brittilistalle nousi George Michaelin ja Mary J. Bligen duettoversio)
Be (Neil Diamond US: 34, 1973)
E.I. (Nelly US: 16, UK: 11, 2000)
He (useita esittäjiä, ensimmäisenä Al Hibbler US: 4, 1955)
If (useita esittäjiä, ensimmäisenä Bread US: 4, 1971)
Oh (Ciara US: 2, UK: 4, 2005)

If on lyhyin brittiykkösen nimi, asialla Telly Savalas vuonna 1975. Kaikkein kitsaimmin kirjaimia myös esittäjäänsä käyttänyt hitti mantereen molemmin puolin lienee U2:n One. Olisivatpa vielä lyhentäneet kappaleen nimen kuten yhtyeenkin nimen. Erityismaininnan ansaitsee brittibändi A, jonka single Nothing oli Top 10 -hitti kotimaassaan vuonna 2002.

Ei kommentteja: