tiistai 11. toukokuuta 2010

Viikon listanimi: Taio Cruz

28-vuotiaan Taio Cruzin nimi tuskin sanoo monellekaan juuri mitään – vielä. Syntymänimestään Adetayo Ayowale Cruz Onile-Ere huolimatta syntyjään brittiläinen lahjakkuus on lyhyen poptähteytensä aikana saanut jo sekä Britannian että Yhdysvaltojen ykköshitin kappaleesta Break Your Heart, ja ehtinyt tuottaa sekä kirjoittaa biisejä muun muassa Will Youngille, Britney Spearsille ja Ke$halle. Youngin Your Game olisi tähtihetki melkein kenen tahansa repertuaarissa. Cruzin tuotoksia kuullaan todennäköisesti myös Kylie Minoguen kesällä ilmestyvällä uudella levyllä.

Vaikka Cruzilla on jo kolme omaa Top 10 -singleä Britanniassa, hänen kaksi albumiaan eivät ole menestyneet kovinkaan hyvin. Esikoinen Departure toki on ylittänyt kultarajan, mutta toinen albumi Rokstarr floppasi viime syksynä Break Your Heartista huolimatta. Myös edellinen single No Other One ehti tulla ja mennä, kunnes Ke$ha-duetto Dirty Picture (alla) nosti miehen takaisin parrasvaloihin ja kymppikärkeen kotimaassaan. Rokstarr julkaistaan Yhdysvalloissa Cruzin esikoisena kesäkuun alussa, ja Dirty Picture on sen toinen single.

Cruz on niitä uuden sukupolven laulajia, jotka ovat hiljalleen edenneet parrasvaloihin laulunkirjoittajan ja tuottajan pallilta. Toiseen suuntaan urapolku on viemässä muun muassa Sean Kingstonin, jota on osaltaan kiittäminen Jason Derulon ja Iyazin hiteistä. Akon on kenties ollut esikuvana itse kullekin.

Cruzin tyyli ei ole mitenkään uniikki, mutta erinomaisia popkappaleita hän osaa tehdä – taito, jolle on aina kysyntää. Merkittävin kysymys kuuluukin: miten olla kiinnostava poptähti ja samalla kirjoittaa laadukkaita kappaleita muille? Tuohon kombinaatioon on kyennyt kovin harva.

Dirty Dirty Picture (Directors Cut) from Taio Cruz on Vimeo.

Ei kommentteja: