torstai 1. huhtikuuta 2010

Piinaviikon popklassikot

Piinaviikon kunniaksi aloin tutkia viikonpäivien mukaan nimettyjä hittejä Britannian listoilla – eli mikä mahtaa on suurin brittihitti, jonka nimessä esiintyy Monday, Tuesday ja niin edelleen. Tässä tapauksessa suuruus on yhtä kuin korkein listasijoitus, elleivät myyntiluvut ole tiedossa.

New Order – Blue Monday
(#12, 1983; #3, 1988)
Vaikkei sanoituksessa mainita viikonpäivää lainkaan, maanantai on pyhitetty vanhalle tutulle, josta riittäisi juttua vaikka kokonaiseen blogikirjoitukseen. Blue Monday on tietojen mukaan kaikkien aikojen myydyin 12-tuumainen vinyylisingle, myydyin listakolmoseksi jäänyt (yli miljoona kopiota) ja vielä julkaistu singlenä useampaan kertaan eri versioina. Ja huippuhyvä kappale. The Boomtown Ratsin I Don't Like Mondays (1979) oli ykköshitti, ja The Banglesin Manic Monday nousi listakakkoseksi vuonna 1986. Maanantai on ollut selvästi negatiivissävytteisin viikonpäivä.

Melanie – Ruby Tuesday
(#9, 1970)
Mick Jaggerin ja Keith Richardsin kirjoittamasta ja Rolling Stonesin alun perin esittämästä Ruby Tuesdaysta tuli yhdysvaltalaisen folklaulaja Melanie Safkan ensimmäinen brittihitti. Reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin kappaleen nosti listoille Rod Stewart.

The Undertones – Wednesday Week (#11, 1980)
Keskiviikosta on näköjään hankala laulaa. Viikko voi alkaa vaikkapa The Boomtown Ratsin tai The Banglesin tahtiin, mutta pikkulauantain on harva halunnut noteerata laulun saati listahitin veroisesti. Onneksi Teenage Kicks -klassikosta tuttu The Undertones levytti suosionsa huipulla Wednesday Weekin.

David Bowie – Thursday's Child (#16, 1999)
Torstai ei näköjään ole ollut keskiviikkoa kiinnostavampi. Toisaalta, miksi olisi? Thursday's Child on David Bowien erinomainen kappale albumilta 'Hours...'. Bowie on kunnostautunut sorrettujen viikonpäivien saralla, sillä hän on laulanut myös tiistaista (Love You till Tuesday), ei toki samalla albumilla. Viimeksi mainittu löytyy miehen nimettömältä esikoiselta.

The Cure – Friday I'm in Love (#6, 1992)
Ei yllätä, että perjantai on hitintekijöiden suosiossa. Tähdet R. Kellystä Shed Seveniin ja Paul Welleristä Will Youngiin ovat menestyneet laulamalla viikonlopun aloituksesta. Youngin Friday's Child kävi nelosena, mutta uskallan väittää, että suurin ja paras perjantaihitti on The Curen Friday I'm in Love.

Whigfield – Saturday Night (#1, 1994)
Lauantain ykkönen on tietenkin tanskalainen Whigfield, josta tuli aikoinaan ensimmäinen debyyttisinglellään suoraan kärkeen noussut artisti. Saturday Night on myös siinä mielessä merkittävä, että se pudotti kärjestä siellä 15 viikkoa yhtäjaksoisesti jaksaneen Wet Wet Wetin Love Is All Aroundin. Ja Bryan Adams kiitti. Jos Whigfield ei kiinnosta, voi kuunnella vaikka Suedea tai Elton Johnia.

Blondie – Sunday Girl (#1, 1979)
Hittinikkareille – myös Morrisseylle – on kelvannut sunnuntaikin. Debbie Harryn luotsaama Blondie on kuitenkin ainoa, joka on vienyt pyhäpäivän paalupaikalle saakka. Iso menestys oli myös viikonpäivän luonnetta kuvaava Small Facesin Lazy Sunday (kakkonen vuonna 1968), mutta myyntilukujen puutteessa voittajaksi selvisi Blondie. U2:llakin oli kai jokin sunnuntaihitti.

Listalähde: Everyhit.com

2 kommenttia:

Markus kirjoitti...

Vanessa Paradisin Sunday Mondays ansaitsee kunniamaininnan, vaikka ei ollutkaan iso brittihitti (49).

Timo kirjoitti...

Hyviä biisejä keskimäärin, mun suosikkini noista on kyllä Undertones. "Wednesday week she loved me, Wednesday week never happened at all..."