perjantai 13. toukokuuta 2011

Kristallipallo: Calvin Harris feat. Kelis – Bounce

Kristallipallosta ei ole koskaan heijastunut näin varmaa hittiä, mutta menköön nyt. Calvin Harrisin kolmatta albumia enteilevä Bounce on varmasti kesän suosituimpia tanssittajia ainakin Brittein saarilla.

Biisin lauluosuudet hoitaa moitteetta Kelis, joka on vaihtanut r&b-tähdestä klubimusiikin pariin ja hyvin kulkee - viimesyksyinen Helsingin-keikka oli perin mainio.

Kaikkein kiinnostavinta Bouncessa on kuitenkin rasittavan tarttuva Nintendo-piipitys, joka toimii nostalgiamielessä varmasti kaikille 80-luvun lopun ja 90-luvun alun nuorille, joilla kuulo on tallella.

Harrisillä on urallaan jo kaksi brittiykkössingleä: vierailu Dizzee Rascalin Dance Wiv Me -kappaleella (2008) ja oma I'm Not Alone (2009), eräs viime vuosien kopioiduimmista tanssisinkuista. Jälkimmäistä seurannut Ready for the Weekend -albumikin kävi kärjessä. Kelisillä ei ole ainuttakaan ykköstä kummallakaan listalla, mutta sinkkupuolella Milkshake (2003) ja Trick Me (2004) ylsivät hopealle ja viimevuotinen Acapellakin vielä viidenneksi.

Kaksikko teki yhteistyötä jo viime vuonna, sillä Harris remiksasi Kelisin pikkuhitin 4th of July (Fireworks).

Ei kommentteja: