keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Viikon listanimi: Ke$ha

Aloitan uuden, toivon mukaan viikoittaisen sarjan, jossa esittelen tarkemmin yhden sillä viikolla listoilla näkyvästi keikkuvan artistin tai yhtyeen. Sarjan saa kunnian aloittaa yhdysvaltalainen Kesha Sebert.
 
Ke$ha ei ole listamielessä aivan untuvikko, sillä hän debytoi listojen kärjessä Flo Ridan viimevuotisella jättihitillä Right Round. Ke$han löysi erikseen ja yhdessä hurjasti hittejä takonut tuottajakaksikko Max Martin ja Lukasz "Dr. Luke" Gottwald. Jälkimmäisen kynästä syntyi myös nyt listakärjessä keikkuva TiK ToK. Dr. Luken ansiota on Ke$han levytyssopimus RCA:n kanssa, ja hänet on merkitty neidon debyyttialbumin vastaavaksi tuottajaksi.
 
Animal julkaistiin Yhdysvalloissa pari viikkoa sitten, ja se meni suoraan listaykköseksi TiK ToKin pitäessä paalupaikkaa neljättä viikkoa. Täten Ke$halla on kunnioitettavasti samanaikaisesti sekä ykköshitti että -albumi. TiK ToK onkin vallan mainio puhelaulettu pophitti. Toinen single Blah Blah Blah (alla) ei sitten juurikaan väräyttele laatumittarini viisareita.
 
Kielellisestä näkökulmasta tarkastellen Ke$ha pitäisi kirjoittaa ilman tuota hirveää dollarisymbolia s:n tilalla. Listayhteyksissä $ pysyy tiukasti paikallaan, joten neiti Sebert pitäköön merkkinsä myös täällä.

2 kommenttia:

Tarkko kirjoitti...

OMG!

En taida minäkään olla untuvikko, kun nämä tällaiset Ke$hat, 3OH!3:t, the Rasmukset ja muut selkeästi nuorille suunnatut tuotteet tuntuu nostavan niskakarvat pystyyn. Onhan se kiva, että nuoret osaa jo välimerkit, mutta kun vielä oppisivat niitä käyttämään. Markkinointimiehet, jotka näitä artisteja listoille nostavat, eivät ainakaan sivistysmielessä asialla ole. – Toisaalta kai joku näistä artisteista itsekin jo välimerkit tuntee, ainakin ulkonäöltä.

Olisikin mielenkiintoista joskus vertailla listoilla teineille tuotetun musiikin menestystä verrattuna todellisiin artisteista pulppuavaan materiaaliin. Josko joku jo olisi tällaisen vertailun tehnytkin?

Myös kappaleiden sanoman vertailu suhteessa listamenestykseen voisi olla kiinnostavaa. Onhan se totta, että asia on raskasta, tuskin se listoillakaan pinnalla kelluu.

T: Nimim. korkkipaska

PS. Susta Markus on tullut sininen. Are you feeling blue? Vaikka synkeähän uusi ilmeesi ei ole, päin vastoin valoisa ja avara!

Markus kirjoitti...

Valoisa ja avara. Katsoitko pääni sisään?

Teineille tuotettu musiikki saattaa olla erityisen suosittua siksi, että kohderyhmällä on yhteisiä suosikkeja eikä kiinnostus jakaudu monen eri artistin ja genren kesken. Pinnalla olevat Gagat ja Ke$hat kiinnostavat hyvin suurta joukkoa, mikä johtaa siihen, että niitä soitetaan myös radiossa. Lumipalloefekti siis.

Nuorisomusiikkihan on aina dominoinut hittilistoja. 80-luvun nuorisomusiikki on nyt kalkkiksien kamaa (nimim. Human Leaguesta innostunut), mutta siitä imetään vaikutteita tähän päivään.

Sanoman vertailu olisi kyllä kiinnostavaa. Juhliminen ja rakkaus ovat universaalit perusaiheet. Syvällisempi sanoma ei estä kappaletta nousemasta listoille, mutta ei myöskään edesauta sitä. Kyse lienee sanoman ja hittisoundin yhteen sovittamisesta.