tiistai 5. tammikuuta 2010

Mä putoan

Kuten listakatsauksesta tuli ilmi, Rage Against the Machinen Killing in the Name sukelsi ennätyksellisesti brittilistan sijalta kaksi sijalle neljäkymmentä. Se ei tietenkään ole hurjin liuku alaspäin listalla, mutta jyrkin kakkospaikalta.

Kymmenen kärjestä on joskus pudottu kokonaan ulos Top 75:stä. Wet Wet Wetin Weightless nousi helmikuussa 2008 sijalle kymmenen ja katosi seuraavalla viikolla tyystin. Joululaulut syöksyvät joka vuosi: The Poguesin ja Kirsty Maccollin Fairytale of New York pisti pari vuotta sitten vielä paremmaksi romahtaen pois sijalta yhdeksän. Nytkin se tipahti ulos sijalta 12. Luulen että virallinen ”Top 5->ulos” -liike on tuloillaan.

Virallinen sen vuoksi, että ulos kärkikahinoista romahti aikanaan myös Gnarls Barkleyn Crazy, mutta silloin syy oli listatekninen. Kappale nimittäin vedettiin pois myynnistä. Tuolloin kaksi viikkoa fyysisen levyn deletoimisen jälkeen myös latausmyynti katsottiin listakelvottomaksi, ja Crazy katosi sijalta viisi. Varmistunut fyysinen singlejulkaisu oli siihen aikaan ehtona listalle pääsemiseksi. Rajoitus poistui vielä Crazyn ollessa hitti, joten se palasi myöhemmin sijalle 30. Samoin kohdeltiin Nelly Furtadon listaykköstä Maneater, 10->ulos, sekin väliaikaisesti.

Crazy oli ensimmäinen pelkillä latauksilla brittilistan ykköseksi noussut kappale. Sitä ennätystä ei siis napannut edellä mainittu Killing in the Name, vaikka Hesari taannoin niin väittikin.

Lähde: EveryHit.com

Ei kommentteja: