keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Klikkaa ja kuuntele

Internetin ja digitaalisen musiikkikaupan kuvioista on kirjoitettu lause jos toinenkin. Ajattelin silti referoida muutaman havainnollistavan esimerkin millaisesta vallankumouksesta on kyse listojen näkökulmasta.

Yhdysvaltojen albumilistan tämän viikon ykkönen Vampire Weekendin Contra nettosi 124 000 ostokertaa, joista noin 60 prosenttia digitaalisessa muodossa. Lisäksi albumia ei ilmeisesti myydä Wal-Marteissa. Myös viime viikon ykkönen Ke$han Animal kävi paremmin kaupaksi digitaalisesti kuin perinteisessä muodossa.

Digitaalinen albumi vaikuttaisi olevan vahvasti kehittyvä formaatti nimenomaan Yhdysvalloissa, sillä ensi viikon ykkösalbumi, jota en vielä paljasta, on ollut myynnissä ainoastaan digitaalisesti internetissä. Tosin julkaisu on tietynlainen erikoistapaus.

Music Weekin Alan Jones puolestaan raportoi, että Britanniassa fyysisten sinkkujen täydellinen dominanssi on kymmenessä vuodessa vaihtunut digitaalisen singlen/kappaleen 98 prosenttiseen valtaan. Se on merkinnyt ennen kaikkea vanhojen kappaleiden kaupallista uudelleensyntymistä. Jotkut hittimielessä varjojen mailla tai vieläkin kauempana vaeltaneet tähdet ovat rekisteröineet ihan kivoja lukemia: Queen 1,1 miljoonaa, Fleetwood Mac 358 000, MC Hammer 128 000. Vertailun vuoksi eräs digijakelun vastarannan kiiskiksi leimautunut liverpoolilaisyhtye sai 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupaksi noin 2 000 singleä tai kappaletta.

Jones kirjoittaa myös, että vuonna 2009 Britannian singlelistan ykkösen osuus viikon kokonaismyynnistä oli keskimäärin 3,22 prosenttia, mikä on huikean paljon pienempi kuin vuonna 2000 (11,08 prosenttia). Tämä merkitsee luonnollisesti sitä, että listan alaosa on vahvempi. Esimerkiksi marraskuussa 2003 sijaan 200 riitti 49 kappaleen myynti, viime vuosikymmenen viimeisellä viikolla meriittiin tarvittiin yli 2 000 ostokertaa. Kehityksellä on myös varjopuolensa. Brittilistan Top 75:een nousseiden nimikkeiden määrä on pienentynyt suurin piirtein puoleen viimeisen viiden vuoden aikana. Toisin sanoen singlelistasta on tullut hivenen tylsempi.

Britanniassa single on niin vahvassa myötätuulessa, että albumikauppa hävisi sille viime vuonna ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1967, vaikka pitikin pintansa suhteellisen hyvin. Odotamme albumin vastaiskua, josta ensimmäiset merkit ovat ilmassa ainakin Yhdysvalloissa. Uskon, että kuluttajien halu kuunnella hyviä albumikokonaisuuksia ei ole kadonnut mihinkään.

Lähteet: Yahoo Chart Watch/Paul Grein, Music Week

2 kommenttia:

Niko Peltonen kirjoitti...

Lennokas havainto: Jos 60-lukua pidetään yleisesti popmusiikin kulta-aikana, niin joitakin samoja piirteitä nykymeiningissäkin on. Tarkoitan lähinnä sitä, ettei iso singlemyyntihitti takaa isoa albumimyyntiä. Tuolloinkin ns. purkka myi kovasti singlenä, mutta ei albumiformaatissa, joka oli varattu a) keskitien viihteelle b) katu-uskottavalle rockille. '

Näinä aikoina kun Rihannan albumi floppaa, mutta toisaalta Muse ja toisaalta Susan Boyle myyvät kuin Vaasan ruispalat, aletaan ehkä olla jo aika lähellä samaa tilannetta. Luontevaahan se onkin. Popmusiikin normaali ilmenemismuoto on yksittäinen biisi. Ihmisten houkutteleminen ostamaan kymmenkunta täyteraitaa sen varjolla tulee jossain vaiheessa vaikuttamaan omituiselta historialliselta poikkeukselta.

Antti Soukka kirjoitti...

Listasinglen eliniän piteneminen merkitsee sinusta, että listasta on tullut tylsempi. Minusta asia on päinvastoin. Päiväperhoja on listalla vieläkin, mutta niiden rinnalle on tullut nyt enemmän hitaasti poistujia, palaajia ja sleepereitä. Listahiteille muodostuu muunkinlaisia tarinoita kuin "kerralla ylös ja muutamalla loikalla alas". Sehän vasta kivaa on.