perjantai 23. heinäkuuta 2010

Aavan meren tuolla puolen 8: Julian Lennon

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Vaikka The Beatlesia tai sen jäseniä en esittele, niin sivutaan myös John Lennonia – Macca ja George Harrisonhan vilahtivat jo Badfinger-pätkässä.

Julian Lennon
on John ja Cynthia Lennonin rakkauden hedelmä, joka sai 80-luvulla pienen kokoelman hittejä sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Yhdysvalloissa hän oli hivenen suositumpi: neljä Top 40 -hittiä Britannian kolmea vastaan. Britanniassa ura singlelistalla tosin jatkui aina vuoteen 1998 asti. Myös albumilistasijoitukset olivat parempia Yhdysvalloissa, kunnes Help Yourself (1991) ei päässyt lainkaan Yhdysvaltojen listoille, mutta kävi Britanniassa sijalla 42 – kiitos sinkkulistan kutoseksi yltäneen Saltwaterin.

Jos pitää nimetä yksi kappale, josta Julian Lennon muistetaan, niin se voisi olla Too Late for Goodbyes (1985). Biisi oli Top 5 -menestys Yhdysvalloissa ja brittilistan kutonen. Niin, ja sitten on tietenkin Hey Jude, jonka McCartney kirjoitti lohduttaakseen Juliania tämän vanhempien avioeron keskellä.

Albumiosastolla huippumenestykset jäivät vähiin. Valotte (1984) ylsi Top 20:iin Atlantin molemmin puolin ja myi platinaa Yhdysvalloissa. Seuraaja The Secret Value of Daydreaming (1986) pääsi sekin kultatasolle.

Huhujen mukaan uusi Julian Lennon-albumi näkisi päivänvalon ensi vuonna. Edellisestä onkin jo 12 vuotta.

Isoin Hot 100 -hitti:
Too Late for Goodbyes (#5)

Isoin brittihitti:
Saltwater (#6)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
Valotte (#17, 1984)
The Secret Value of Daydreaming (#32, 1986)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
Valotte (#20, 1984)
Help Yourself (#42, 1991)

Ei kommentteja: