keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Aavan meren tuolla puolen 7: Asia

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Sarjan aloitti America ja nyt esitellään Asia. Harmi, että Europe ponnistaa Ruotsista.

Asiaan sopii kulunut ilmaus superbändi. Yhtyeessä on vaikuttanut jäseniä muiden muassa Emerson, Lake & Palmerista, Yesistä, King Crimsonista sekä Uriah Heepistä. Bändi perustettiin vuonna 1981 jatkamaan brittiläisen progressiivisen rockin menestystä, mikä onnistuikin ennen kaikkea Yhdysvalloissa. Bändi sujahti mukavasti Journeyn ja Bostonin platinamenestyskerhoon: Hot 100 -listan Top 10 -singlejä tuli kaksi ja ensimmäinen albumi Asia (1982) ylsi albumilistan kärkeen.

Voisi sanoa, että kotimaata Britanniaa eivät herrojen AOR-touhut juuri kiinnostaneet. Esikoinen myi kultaa ja kakkosalbumi Alpha kävi sentään sijalla viisi, mutta Top 20 -sinkkuja ei irronnut ainuttakaan.

Alkuperäinen Asia hajosi ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, mutta palasi ilman John Wettonia (King Crimson) vuonna 1990. Yhdysvaltojen rockasemat pitivät kovasti vielä niihin aikoihin julkaistusta singlestä Days Like These, joka onkin yhtyeen viimeisin Hot 100 -merkintä.

Nykyisin Asiasta taitaa olla liikkeellä kaksi versiota: alkuperäinen John Wettonin Asia sekä vuonna 2007 perustettu Asia featuring John Payne. Asian vaiheet vaikuttavat niin sekavilta, että lienee parempi olla kirjoittamatta mitään tarkempaa, ettei tule mentyä pahasti metsään.


Isoin Hot 100 -hitti:
Heat of the Moment (#4)

Isoin brittihitti:
Don’t Cry (#33)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:

Asia (#1, 1982)
Alpha (#6, 1983)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:

Asia (#11, 1982)
Alpha (#5, 1983)


Ei kommentteja: