perjantai 31. joulukuuta 2021

Listaklassikko: Joe McElderry – The Climb (2010)

 
Vuodenvaihteen brittilistalla on hyvin harvoin ihan uutta ykköstä, sillä oikeastaan kukaan artisti ei nykyisin julkaise singleä jouluna. Miksipä julkaisisi, koska jouluhitit kuitenkin vievät suurimman huomion. Viime vuonna esimerkiksi Whamin Last Christmas pääsi ensimmäistä kertaa huipulle.

Joulukuussa 2009 Britannian X Factorin voittoa juhlinut Joe McElderry onnistui kaappaamaan uransa ensimmäisen ja varmaankin ainoan sinkkulistan ykkösviikon voittosinkku The Climbin noustua nimensä mukaisesti kakkossijalta kärkeen juurikin vuodenvaihteessa.

The Climb tunnetaan toki paremmin Miley Cyrusin esittämänä. Brittilistalla sen korkein sijoitus on kuitenkin 11. sija.

McElderryn ura jäi lyhyeksi – kaksi muuta sinkkua pääsivät listalle vuonna 2010, mutta sen jälkeen ei mikään. The Climbkin on aika unohdettu: 5,7 miljoonaa Spotify-kuuntelua ja X Factor -vedon 8,9 miljoonaa Youtube-katselua ovat mitättömät lukemat 2010-luvun brittiykköselle.

torstai 30. joulukuuta 2021

Joulun vanhat uutuudet

Viime viikolla listakatsauksessa oli lyhyesti puhetta Eartha Kittin Santa Babystä, joka debytoi Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla sijalla 50. Tiistaina se eteni peräti 35:nneksi ja on Kittin ensimmäinen top 40 -hitti. Kappaleen esittäjiksi on merkitty myös Henri René and His Orchestra.

Santa Babyn debyytti on oikeastaan harhaanjohtava, sillä se olisi ollut Hot 100 -hitti jo ilmestyessään, mikäli Hot 100 olisi ollut olemassa vuonna 1953.

Sen sijaan toisen tasaisesti suosiotaan striimiaikana kasvattanut joulujulkaisu Vince Guaraldi Trion A Charlie Brown Christmas (1965) ei herättänyt sinkkumarkkinoilla juuri huomiota ilmestyessään. Animaatiota varten tehty levy ylsi Billboardin albumilistallekin vasta vuonna 1987 ja tällä viikolla siltä lohkaistiin ensimmäiset Hot 100 -hitit, kun Linus and Lucy debytoi sijalla 37 ja aikoinaan singlenä julkaistu Christmastime Is Here sijalla 48. Listateknisesti tapahtuma on merkittävä, mutta se on luonnollista jatkumoa albumin pitkäjänteiselle menestykselle. Striimiaikana suuret tuppaavat suurenemaan ja pienet jäämään entistä herkemmin listapaitsioon. Albumilistalla A Charlie Brown Christmas nousi peräti kuudenneksi.

Toisin kuin Kittillä, Vince Guaraldi Triolla oli ennestään Hot 100 -menestystä. Cast Your Fate to the Wind ylsi 22:nneksi vuonna 1963.


perjantai 24. joulukuuta 2021

Listakatsaus, vko 52

Billboard Hot 100, Top 20

1. (2.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
2. (3.) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
3. (1.) Adele – Easy on Me  
4. (6.) Bobby Helms – Jingle Bell Rock  
5. (5.) Burl Ives – A Holly Jolly Christmas
6. (4.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
7. (10.) Andy Williams – It’s the Most Wonderful Time of the Year
8. (9.) Glass Animals – Heat Waves
9. (13.) Wham! – Last Christmas
10. (8.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
11. (14.) José Feliciano – Feliz Navidad
12. (11.) Ed Sheeran – Shivers
13. (17.) The Ronettes – Sleigh Ride
14. (12.) Doja Cat – Need to Know  
15. (20.) Nat King Cole – The Christmas Song (Merry Christmas to You)
16. (15.) GAYLE – abcdefu
17. (18.) Dean Martin – Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow
18. (24.) Kelly Clarkson – Underneath the Tree
19. (21.) Perry Como and The Fontane Sisters with Mitchell Ayres and His Orchestra – It's Beginning to Look a Lot Like Christmas
20. (23.) Kodak Black – Super Gremlin

Joulun kuningatar Mariah Carey palasi All I Want for Christmas Is You -hitillään puolustamaan Yhdysvaltojen Hot 100 -listan paikkaansa Brenda Leen Rockin’ Around the Christmas Treen joka vuosi vahvempaa hyökkäystä vastaan. Careyn klassikolle ykkösviikko on kuudes ja siitä tuli Hot 100 -historian ensimmäinen kolmeen eri otteeseen kärkeen yltänyt kappale. Se on ollut huipulla nyt kolmena vuonna putkeen.
Kodak Blackin Super Gremlin nousi 20:nneksi. Juice Wrldin albumilta nousi mukaan rutkasti kappaleita, mutta korkeinkin (Girl of My Dreams) joutui tyytymään 26. sijaan.
Eartha Kittin jouluhitti Santa Baby (1953) debytoi viimein sijalla 50. Se oli iso menestys heti julkaisunsa myötä, mutta pääsi Hot 100 -listalle vasta nyt, koska listaa ei ollut tuolloin 1953 vielä olemassa, ja nyt sen suosio on striimiaikanakin tarpeeksi suurta. Kitt on listan ensikertalainen juuri tuosta syystä, eivätkä hänen 1980-luvun paluuhittinsä resonoineet Yhdysvalloissa juuri lainkaan.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (-) Juice WRLD – Fighting Demons
3. (2.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)  
4. (4.) Michael Bublé – Christmas
5. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (9.) Mariah Carey – Merry Christmas
8. (8.) Vince Guaraldi Trio – A Charlie Brown Christmas (Soundtrack)
9. (7.) Drake – Certified Lover Boy
10. (3.) Polo G – Hall of Fame
11. (11.) Nat King Cole – The Christmas Song
12. (10.) Doja Cat – Planet Her
13. (14.) Ed Sheeran – =
14. (16.) Various Artists – A Christmas Gift for You from Phil Spector
15. (12.) The Weeknd – The Highlights
16. (18.) Billie Eilish – Happier Than Ever
17. (15.) Pentatonix – The Best of Pentatonix Christmas
18. (21.) Andy Williams – The Andy Williams Christmas Album
19. (-) YoungBoy Never Broke Again and Birdman – From the Bayou
20. (20.) Bing Crosby – Christmas Classics  

Adelen 30:lle tulee kuukausi täyteen Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä. Kakkosena debytoi Juice Wrldin jo kolmas postuumi albumi Fighting Demons. Se on hänen neljäs top ten -levynsä.
Vince Guaraldi Trion A Charlie Brown Christmas nousi kahdeksanneksi ja joululevyistä oman parhaansa saavutti myös Andy Williamsin kooste sijalla 18.
Erittäin tuottelias Youngboy Never Broke Again teki yhteislevyn rap-legenda Birdmanin kanssa, mutta From the Bayou jäi yllättävän alas 19:nneksi. Sijalla 21 debytoi Monsta X:n The Dreaming perässään niin ikään hieman flopannut Rick Rossin Richer Than I Ever Been. A Boogie Wit da Hoodien B4 AVA nappasi 26. sijan. Se on EP.
Mainittakoon alempaa vielä toissa vuosikymmenen supertähden Alicia Keysin uuden Keys-albumin vaivalloinen 41. sija.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) LadBaby featuring Ed Sheeran and Elton John – Sausage Rolls for Everyone
2. (1.) Ed Sheeran and Elton John – Merry Christmas
3. (3.) Wham! – Last Christmas  
4. (4.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
5. (-) The Kunts – Boris Johnson Is STILL a Fucking C**t
6. (5.) GAYLE – Abcdefu
7. (7.) The Pogues featuring Kirsty Maccoll – Fairytale of New York  
8. (6.) Shakin’ Stevens – Merry Christmas Everyone
9. (8.) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
10. (15.) George Ezra – Come On Home for Christmas
11. (10.) Michael Bublé – It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas
12. (17.) Chris Rea – Driving Home for Christmas
13. (14.) Elton John – Step Into Christmas
14. (13.) Band Aid – Do They Know It’s Christmas
15. (18.) Andy Williams – It’s the Most Wonderful Time of the Year
16. (19.) Ariana Grande – Santa Tell Me
17. (22.) Wizzard – I Wish It Could Be Christmas Everyday
18. (9.) Sam Fender – Seventeen Going Under
19. (20.) Kelly Clarkson – Underneath the Tree
20. (11.) ArrDee – Flowers (Say My Name)

Ed Sheeranin ja Elton Johnin Merry Christmas on taas Britannian sinkkulistan ykkösenä, mutta nyt jokajouluisen riesan eli LadBabyn versiona. Makkararullien nimeen vannova novelty-akti teki perättäisten jouluykkösten ennätyksen (neljä), mutta tragikoomisesti ne eivät ole yhteensä viettäneet listalla edes kymmentä viikkoa. Sausage Rolls for Everyone on LadBabylle siis neljäs, Sheeranille 13. ja Elton Johnille kymmenes ykkönen. Sheeran on käynyt kärjessä tänä vuonna neljästi ja Elton John kolmesti.
Paljon LadBabya hauskempi on The Kunts, joka on toista kertaa viidentenä Boris Johnson -teemaisella kappaleella. Uutuuden nimi on tietenkin Boris Johnson Is STILL a Fucking C**t.
George Ezran Come on Home for Christmas eteni kymmenenneksi. Se on Ezran kuudes top ten -hitti ja saatavilla ainoastaan Amazonin palveluista.
Vanhoista joululauluista Andy Williamsin It's the Most Wonderful Time of the Year (15), Bobby Helmsin Jingle Bell Rock (22), The Ronettesin Sleigh Ride (29), José Felicianon Feliz Navidad (34) ja Dean Martinin Let It Snow Let It Snow Let It Snow (36) saavuttivat uuden parhaansa.
Camila Cabellon I’ll Be Home for Christmas nousi 43–38 sekä Kelly Clarksonin ja Ariana Granden Santa Can’t You Hear Me 49–40.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (2.) Ed Sheeran – =
3. (3.) ABBA – Voyage
4. (5.) Michael Bublé – Christmas
5. (6.) André Rieu and Johann Strauss Orchestra – Happy Together
6. (10.) Rod Stewart – The Tears of Hercules
7. (7.) Elton John – The Lockdown Sessions
8. (9.) Westlife – Wild Dreams
9. (11.) Little Mix – Between Us
10. (12.) Coldplay – Music of the Spheres
11. (19.) Robert Plant and Alison Krauss – Raise the Roof
12. (17.) Gary Barlow – The Dream of Christmas
13. (4.) Paul Weller – An Orchestrated Songbook
14. (18.) Queen – Greatest Hits
15. (20.) Oasis – Knebworth 1996
16. (13.) Olivia Rodrigo – SOUR
17. (25.) James Blunt – The Stars Beneath My Feet (2004–2021)
18. (14.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
19. (15.) D-Block Europe – Home Alone 2
20. (21.) Sam Fender – Seventeen Going Under  

Adelen 30 on viidettä viikkoa Britannian albumilistan huipulla. Top tenissä André Rieun täsmäase jouluun saavutti uuden parhaansa eli viidennen tilan.
Top 40:n ainoa uutuus on Roddy Ricchin Live Life Fast sijalla 34. Bo Burnhamin Inside (The Songs) (#5, 2021) palasi 39:nneksi.

torstai 23. joulukuuta 2021

Listaklassikko: The Beatles – I Feel Fine (1964)

The Beatles on ollut tässä sarjassa esillä melko harvakseltaan ottaen huomioon heidän mittavan ykköshittikasansa. I Feel Fine julkaistiin pienen tauon jälkeen – edellinen single A Hard Day’s Night oli ollut hitti kesällä. Neljä kuukautta, karmivaa, The Weekndinkin painajainen.

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla I Feel Fine nousi kärkeen jouluksi 1964 ja pysyi huipulla kolme viikkoa. Se oli silloin yhtyeen kuudes ykkönen ja niitä oli tuleva vielä rutkasti lisää – kaksikymmentä ykköstä on yhä ennätys.

I Feel Fine oli tietenkin myös brittiykkönen ja peräti viidenneksi suosituin single 1960-luvulla. Striimiaikana kappale on jäänyt hieman muiden Beatles-hittien varjoon, mutta on kerännyt silti 70 miljoonaa Spotify-kuuntelua. Youtubeen virallinen klippi tuli vasta vuonna 2018, 44 miljoonaa katselua.

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Mahtava Mariah

Mariah Carey on tunnetusti pitkäikäisten Yhdysvaltojen Hot 100 -ykkösten kuningatar, joten on vain sopivaa, että hän sai nimiinsä myös useimmin eri listavisiiteillä kärkeen yltäneen kappaleen. Tuo biisi on tietenkin All I Want for Christmas Is You, joka nousi maanantaina ykköseksi kolmantena vuonna peräkkäin – pudotakseen ulos aina tammikuun alussa. Ykkösviikkoja on koossa toistaiseksi kuusi.

Ennen Careyn jouluklassikkoa ainoastaan Chubby Checkerin The Twist oli päässyt kahdesti kärkeen pudoten välillä listalta pois (vuosina 1960 ja 1962).

Carey on muutenkin listalegenda. Hän on Hot 100 -historian ainoa artisti, joka on onnistunut käymään listakärjessä jonkun vuosikymmenen jokaisena vuonna (1990–1999). Tiukimmille Carey joutui ysärillä vuonna 1998, jolloin My All sai pinnistettyä yhden viikon huipulla. 

Kaikkiaan hän on ollut Hot 100 -listan ykkösenä peräti 17 kalenterivuonna. Hänen 19 ykkösestään peräti 17 on myös viettänyt kärjessä kauemmin kuin yhden viikon. Kaikkiaan Careyllä on koossa 85 ykkösviikkoa, mikä on käsittämättömästi jopa 25 enemmän kuin Rihannalla (60). The Beatlesillä on 59.

lauantai 18. joulukuuta 2021

Listakatsaus, vko 51

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me  
2. (3.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You  
3. (4.) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
4. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
5. (7.) Burl Ives – A Holly Jolly Christmas
6. (5.) Bobby Helms – Jingle Bell Rock  
7. (-) SZA – I Hate U
8. (6.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
9. (8.) Glass Animals – Heat Waves
10. (11.) Andy Williams – It’s the Most Wonderful Time of the Year
11. (9.) Ed Sheeran – Shivers
12. (10.) Doja Cat – Need to Know  
13. (15.) Wham! – Last Christmas
14. (16.) José Feliciano – Feliz Navidad
15. (24.) GAYLE – abcdefu
16. (12.) Ed Sheeran – Bad Habits  
17. (19.) The Ronettes – Sleigh Ride
18. (22.) Dean Martin – Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow
19. (13.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
20. (18.) Nat King Cole – The Christmas Song (Merry Christmas to You)

Adelen Easy on Me johtaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa seitsemättä viikkoa ennen joululaulujen lopullista rynnäkköä tämän vuoden osalta. Ennen sitä kärkikymmenikköön mahtui myös yksi uutuus. SZA saavutti viidennen top ten -hittinsä I Hate U:n avattua seiskapaikalta.
Gaylen Abcdefu nousee todella nopeasti – se on kolmannella viikollaan jo 15:ntenä. Top ten kutsuu viimeistään joulun jälkeen. Hieman vastaavasti käyttäytyy Kodak Blackin Super Gremlin (55–23).


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (2.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
3. (69.) Polo G – Hall of Fame  
4. (3.) Michael Bublé – Christmas
5. (4.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (5.) Drake – Certified Lover Boy
8. (14.) Mariah Carey – Merry Christmas
9. (10.) Vince Guaraldi Trio – A Charlie Brown Christmas (Soundtrack)
10. (12.) Doja Cat – Planet Her
11. (13.) Nat King Cole – The Christmas Song
12. (9.) The Weeknd – The Highlights
13. (7.) Summer Walker – Still Over It
14. (15.) Ed Sheeran – =
15. (17.) Pentatonix – The Best of Pentatonix Christmas
16. (16.) Various Artists – A Christmas Gift for You from Phil Spector
17. (8.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – An Evening with Silk Sonic
18. (11.) Billie Eilish – Happier Than Ever
19. (-) Nardo Wick – Who Is Nardo Wick?
20. (18.) Bing Crosby – Christmas Classics  

Adelen 30 on kolmatta viikkoa Yhdysvaltojen albumilistan huipulla. Polo G:n jo kärjessä käynyt Hall of Fame (2021) loikkasi kolmanneksi uuden täydennetyn painoksen vuoksi. Levyllä on nyt pitkälti neljättäkymmentä kappaletta, eli määrä korvaa laadun rajusti.
Vince Guaraldi Trion A Charlie Brown Christmas nousi omalle parhaalle sijalleen yhdeksänneksi. Aiempi korkein oli vuodenvaihteessa ja viime viikolla saavutettu kymmenes tila.
Viikon kovin uutuus on Nardo Wickin Who Is Nardo Wick sijalla 19. Hänellä on top 20 -menestystä jo myös Hot 100 -listalta. Räppiä on myös Bernerin Gotti sijalla 23.
Kelly Clarksonin toinen joululevy When Christmas Comes Around nousi ensimmäistä kertaa top 40 -tasolle 22:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ed Sheeran and Elton John – Merry Christmas
2. (2.) Adele – Easy on Me  
3. (3.) Wham! – Last Christmas  
4. (4.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
5. (5.) GAYLE – Abcdefu  
6. (6.) Shakin’ Stevens – Merry Christmas Everyone
7. (7.) The Pogues featuring Kirsty Maccoll – Fairytale of New York  
8. (10.) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
9. (15.) Sam Fender – Seventeen Going Under
10. (9.) Michael Bublé – It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas
11. (8.) ArrDee – Flowers (Say My Name)
12. (11.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
13. (14.) Band Aid – Do They Know It’s Christmas
14. (16.) Elton John – Step Into Christmas
15. (26.) George Ezra – Come On Home for Christmas
16. (12.) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You
17. (27.) Chris Rea – Driving Home for Christmas
18. (20.) Andy Williams – It’s the Most Wonderful Time of the Year  
19. (19.) Ariana Grande – Santa Tell Me
20. (18.) Kelly Clarkson – Underneath the Tree  

Ed Sheeranin ja Elton Johnin Merry Christmas on toista viikkoa Britannian sinkkulistan ykkösenä ja ensi viikolla sen syrjäyttää LadBabyn versio samasta kappaleesta, jolla Sheeran ja John ovat myös mukana. Ellei aivan ihmeitä tapahdu, mutta tuskin tapahtuu.
George Ezran Come on Home for Christmas nousi 15:nneksi. D-Block Europen ja AJ Traceyn Make You Smile ei ole joululaulu, mutta nousi silti 42–25.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (2.) Ed Sheeran – =
3. (3.) ABBA – Voyage
4. (-) Paul Weller – An Orchestrated Songbook
5. (5.) Michael Bublé – Christmas
6. (6.) André Rieu and Johann Strauss Orchestra – Happy Together
7. (9.) Elton John – The Lockdown Sessions
8. (-) Juice WRLD – Fighting Demons
9. (8.) Westlife – Wild Dreams
10. (10.) Rod Stewart – The Tears of Hercules
11. (7.) Little Mix – Between Us
12. (17.) Coldplay – Music of the Spheres
13. (16.) Olivia Rodrigo – SOUR
14. (14.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
15. (12.) D-Block Europe – Home Alone 2
16. (-) Neil Young and Crazy Horse – Barn
17. (13.) Gary Barlow – The Dream of Christmas
18. (18.) Queen – Greatest Hits
19. (15.) Robert Plant and Alison Krauss – Raise the Roof
20. (19.) Oasis – Knebworth 1996

Adelen 30 on neljättä viikkoa Britannian albumilistan kärjessä. Muutama uutuus mahtui myös listalle. Paul Wellerin orkestraatiolevy debytoi neljäntenä (22. top ten -merkintä) ja taas yksi Juice Wrldin postuumi albumi Fighting Demons kahdeksantena (toinen top ten -käynti).
Neil Youngin ja Crazy Horsen Barn avasi sijalta 16 ja muita uutuuksia tai omia parhaita ei top 40:ssä olekaan.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Listaklassikko: Blue featuring Elton John – Sorry Seems to Be the Hardest Word (2002)

 
Elton John on listataktikoinnin mestari: hän on täysin yllättäen matkalla kohti jo kolmatta Britannian sinkkulistan ykköstä tänä vuonna, 74-vuotiaana. Yksikään niistä ei ole täysin hänen oma soolokappaleensa, mutta iso globaali hitti Cold Heart hyödyntää jo levytettyä tuotantoa.

Sitä Elton John hyödynsi myös vuonna 2002, jolloin hän tuppautui Blue-yhtyeen versiolle hitistään Sorry Seems to Be the Hardest Word (#11, 1976). Kappale oli toinen sinkku One Love -albumilta (#1, 2002) ja debytoi Britannian sinkkulistan ykkösenä joulukuussa pysyen huipulla viikon ennen mediahuomion vauhdittamaa Popstars: The Rivals -kaksintaistelua Girls Aloudin ja One True Voicen välillä.

Vaikka Blue on jo kaikin tavoin listareliikki, Sorry Seems to Be the Hardest Wordistä tuli tuolloin yhtyeelle jo kolmas ykkönen. Se jäi myös viimeiseksi. Top ten -hittejä kertyi 11. Heidät muistetaan myös Yhdistyneiden Kuningaskuntien euroviisuedustajana vuonna 2011. I Can sijoittui kisassa 11:nneksi ja ylsi brittilistalla 16:nneksi. Elton Johnille ykköstila oli siinä vaiheessa viides.

Bluen Sorry Seems to Be the Hardest Word on kerännyt Spotifyssa aivan mukavasti 53 miljoonaa kuuntelua. Youtube-videolla on 112 miljoonaa katselua.
 

tiistai 14. joulukuuta 2021

Monta eri jouluhittiä, yksi albumi

Olette varmaan huomanneet, miten etenkin Isoon-Britanniaan tuntuu mahtuvan vain yksi ainoa joululevy, vaikka isoja joulunajan hittejä on useampia ja monelta artistilta. Michael Bublén Christmas (2011) palaa joka vuosi vain korkeammalle ja korkeammalle albumilistoilla samalla, kun muita joululevyjä ei top 40:ssä edes näy.


Tänä vuonna Bublén levyltä on saatu It’s Beginning to Look a Lot Like Christmasin (#7, 2014) ja Holly Jolly Christmasin (#24, 2017) lisäksi vielä kolmaskin myöhäissyntyinen striimihitti, sillä The Christmas Sweater pääsi juuri viime perjantaina 74:nneksi. Uusien suosikkien myötä albumin listapaluut ovat olleet joka vuosi entistä näyttävämpiä:

2012: #2
2013: #7
2014: #7
2015: #12
2016: #6
2017: #8
2018: #5
2019: #2
2020: #1
2021: #5 (toistaiseksi)

Adele pitänee huolen, että Christmas ei tänä vuonna yllä kärkeen asti, mutta kakkossija lienee selviö parin viikon päästä. Albumilla on toistaiseksi neljä ykkösviikkoa ja sitä on kulutettu yli kolme miljoonaa kappaletta myynniksi muutettuna, mikä tarkoittaa kymmenkertaista platinalevyä.

Myös Yhdysvalloissa Christmas on uudessa nousussa ja yltänyt tänä syksynä jo korkeimmillaan kolmanneksi.

lauantai 11. joulukuuta 2021

Listakatsaus, vko 50

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me  
2. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (12.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You  
4. (14.) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
5. (20.) Bobby Helms – Jingle Bell Rock
6. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
7. (27.) Burl Ives – A Holly Jolly Christmas
8. (7.) Glass Animals – Heat Waves
9. (6.) Ed Sheeran – Shivers
10. (9.) Doja Cat – Need to Know  
11. (30.) Andy Williams – It’s the Most Wonderful Time of the Year
12. (8.) Ed Sheeran – Bad Habits  
13. (11.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
14. (10.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Smokin Out the Window
15. (40.) Wham! – Last Christmas
16. (re) José Feliciano – Feliz Navidad
17. (re) Darlene Love – Christmas (Baby Please Come Home)
18. (re) Nat King Cole – The Christmas Song (Merry Christmas to You)
19. (re) The Ronettes – Sleigh Ride
20. (re) Michael Bublé – It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas

Adelen Easy on Me on Yhdysvaltojen Hot 100 -listan huipulla kuudetta viikkoa, ja kuten Britanniassa, myös Yhdysvalloissa jouluhitit loikkasivat komeasti jo kärkikymmenikköön. Ja vieläpä hyvin tutussa järjestyksessä. Loppuvuoden suurin jännityselementti onkin, pystyykö Brenda Leen Rockin’ Around the Christmas Tree (#2, 1958) viimein ohittamaan All I Want for Christmas Is Youn.
Joululauluja palasi listalle runsaasti ja kaksi niistä merkkautti jo nyt oman korkeimman sijoituksensa. Darlene Loven Christmas (Baby Please Come Home) palasi 17:nneksi ja Michael Bublén It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas 20:nneksi.
Kuten viime viikonloppuna ennakoin, Gaylen Abcdefu nousi top 40:ään (51–24). Billboardin vuoden (joulukuu-marraskuu) suurimmaksi hitiksi kruunaama Dua Lipan Levitating (#2, 2020) puolestaan joutui luopumaan listapaikasta 60 viikon jälkeen.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (2.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
3. (9.) Michael Bublé – Christmas  
4. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
5. (3.) Drake – Certified Lover Boy
6. (5.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (6.) Summer Walker – Still Over It
8. (4.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – An Evening with Silk Sonic
9. (10.) The Weeknd – The Highlights
10. (21.) Vince Guaraldi Trio – A Charlie Brown Christmas (Soundtrack)
11. (13.) Billie Eilish – Happier Than Ever
12. (12.) Doja Cat – Planet Her
13. (27.) Nat King Cole – The Christmas Song
14. (22.) Mariah Carey – Merry Christmas
15. (11.) Ed Sheeran – =
16. (37.) Various Artists – A Christmas Gift for You from Phil Spector
17. (39.) Pentatonix – The Best of Pentatonix Christmas
18. (47.) Bing Crosby – Christmas Classics  
19. (80.) The Beatles – Let It Be (Soundtrack)
20. (52.) Andy Williams – The Andy Williams Christmas Album  

Adelen 30 jatkaa Yhdysvaltojen albumilistan ykkösenä. Sitä kulutettiin taas mainiosti 288 000 kpl myynniksi muutettuna.
Kärkikymmenikössä ei tapahtunut ihmeempiä. Joululevyt paransivat asemiaan ja Vince Guaraldi Trion A Charlie Brown Christmas (1965) nousi jo nyt sivuamaan aiempaa parastaan eli kymmenettä sijaa, jonka se saavutti viime vuodenvaihteessa.
Bing Crosbyn Christmas Classics (2006) nousi 18:nneksi ja Andy Williamsin The Andy Williams Christmas Album (1963) 20:nneksi. Viikon ainoa top 40 -uutuus on Anuel AA:n Las Leyendas Nunca Mueren sijalla 30.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Ed Sheeran and Elton John – Merry Christmas
2. (1.) Adele – Easy on Me  
3. (4.) Wham! – Last Christmas  
4. (3.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
5. (2.) GAYLE – Abcdefu  
6. (17.) Shakin’ Stevens – Merry Christmas Everyone
7. (16.) The Pogues featuring Kirsty Maccoll – Fairytale of New York  
8. (7.) ArrDee – Flowers (Say My Name)
9. (20.) Michael Bublé – It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas
10. (22.) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
11. (12.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
12. (11.) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You
13. (9.) Ed Sheeran – Overpass Graffiti
14. (23.) Band Aid – Do They Know It’s Christmas
15. (8.) Sam Fender – Seventeen Going Under
16. (30.) Elton John – Step Into Christmas  
17. (29.) Kelly Clarkson – Underneath the Tree  
18. (5.) Adele – I Drink Wine
19. (31.) Ariana Grande – Santa Tell Me
20. (38.) Andy Williams – It’s the Most Wonderful Time of the Year  

Brittein saarten reteimmät listaopportunistit Ed Sheeran ja Elton John aikovat viettää Britannian singlelistan kärjessä koko jäljellä olevan vuoden. Viime viikolla heiltä ilmestyi yhteiskappale Merry Christmas ja parin viikon päästä he ovat mukana LadBabyn tämänvuotisella listakävijällä – joka on versio Merry Christmasista. Ed Sheeran saavutti nyt jo kolmannen ykkösensä tänä vuonna (12. kaikkiaan) ja Elton John toisen vuonna 2021 ja yhdeksännen kaikkiaan.
Vanhojen joululaulujen nousu omille korkeimmille sijoituksilleen on vielä kesken. Uusista levytyksistä Olivia Deanin The Christmas Song eteni 46–39.
Mukaan top 40:ään mahtuu myös yksi uutuus, joka ei ole joululaulu. SZA:n single I Hate U debytoi sijalla 38.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (3.) Ed Sheeran – =
3. (4.) ABBA – Voyage
4. (-) JLS – 2.0
5. (6.) Michael Bublé – Christmas
6. (12.) André Rieu and Johann Strauss Orchestra – Happy Together
7. (9.) Little Mix – Between Us
8. (2.) Westlife – Wild Dreams
9. (10.) Elton John – The Lockdown Sessions
10. (7.) Rod Stewart – The Tears of Hercules
11. (-) The Lottery Winners – Something to Leave the House for
12. (13.) D-Block Europe – Home Alone 2
13. (5.) Gary Barlow – The Dream of Christmas
14. (8.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
15. (11.) Robert Plant and Alison Krauss – Raise the Roof
16. (17.) Olivia Rodrigo – SOUR
17. (15.) Coldplay – Music of the Spheres
18. (19.) Queen – Greatest Hits
19. (14.) Oasis – Knebworth 1996
20. (16.) Adele – 25

Adelen 30 on kolmella ykkösviikollaan jo tämän vuoden mittakaavassa harvinainen Britannian albumilistan hallitsija. Siitä tuli myös vuoden suosituin levy – viikkokulutus myynniksi muutettuna 73 000 kpl.
JLS:n paluualbmi 2.0 pääsi neljänneksi. Yhtye lopetti vuonna 2013 ja uutuus on ensimmäinen studioalbumi yhdeksään vuoteen ja kuudes top ten -levy.
Viihdeviulisti André Rieun nousemisen top teniin saattoi ounastella kalenterinkin avulla, mutta Happy Togetheria auttoi lisäksi event cinema -konsertti Together Again. Rieulla on jo 12 top ten -käyntiä.
Indie-yhtye The Lottery Winners on nostanut profiiliaan viime vuosina huomattavasti. Something to Leave the House for debytoi 11:ntenä ja on heidän ensimmäinen top 20 -levynsä.
Suomessa huippusuositun Volbeatin Servant of the Mind jaksoi Britanniassa 31:nneksi ja sen taakse jäi laajennettu versio Polo G:n albumista Hall of Fame (#3, 2021). Se merkittiin uutuudeksi nimellä Hall of Fame 2.0.

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Listaklassikko: Chic – Le Freak (1978)



Diskon kulta-aikoja on muisteltu tässä sarjassa useaan otteeseen, mutta ainakin kerta kiellon päälle – sillä eihän yhtä ajanjakson kuvaavinta hittiä voi jättää käsittelemättä. Chic-yhtyeen Le Freak nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen joulukuussa 1978 ja saavutti kaikkiaan peräti kuusi ykkösviikkoa kolmessa erässä. Sen taipaleen katkaisivat välillä Barbra Streisandin ja Neil Diamondin You Don’t Bring Me Flowers sekä aikakauden tehokkaimman hittikoneen Bee Geesin Too Much Heaven. Viimeinen ykkösviikko merkittiin seuraavan vuoden helmikuussa.

 

Le Freak on huima klassikko ja takasi Nile Rodgersille ikuisen paikan musiikki-ikonina. Chic saavutti myös toisen ykkösen (Good Times, 1979) ja kaikkiaan neljä top ten -hittiä Yhdysvalloissa. Hot 100 -elinkaari kesti kuitenkin vain viitisen vuotta, mikä toisaalta osuu yksiin diskobuumin kanssa.

 

Le Freak ylsi brittilistalla seiskaksi. Siellä heidän korkeimmalle päässyt hittinsä on I Want Your Love (#4, 1978). Spotify-kuunteluja on eri versiot huomioiden koossa noin 150 miljoonaa. Virallisella videolla on Youtubessa 9,7 miljoonaa katselua, mutta se on ladattu alustalle vasta 2,5 vuotta sitten.

 

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Kirjainten kauneutta

Amerikkalaislaulaja Gayle ei sano vielä monellekaan mitään, eikä hänellä ole edes omaa Wikipedia-sivua, mutta single Abcdefu on ehtinyt nousta ryminällä listoille melkein kaikkialla. Britannian sinkkulistalta tuli perjantaina kakkossija, tänään Suomesta sama ja top 5 -sijoituksia on kasassa jo kosolti. Ainoastaan kotimaa junnaa jäljessä, vaikka sielläkin ylittynee huomenna julkistettavalla listalla Hot 100 -listan top 40 -kynnys.

Abcdefuta ei voi pitää lyyrisenä neronleimauksena, mutta huvittavan lisäansion tuo se, että esimerkiksi BBC on joutunut ottamaan soittoonsa siistityn version nimeltä Abc (Nicer). Alkuperäisessä käytetään runsaasti sanaa ”fuck”, mihin viittaa myös aakkosten luettelu.

Lisäksi arvostan sitä pientä anekdoottia, että harvoin brittilistan kärkikaksikko on nimiltään näin symmetrinen:





Abcdefu ei suinkaan ole Gaylen ensimmäinen julkaisu, mutta ylivoimaisesti suosituin ja ainoa, jolla on toistaiseksi yli miljoona kuuntelua Spotifyssa.


perjantai 3. joulukuuta 2021

Listakatsaus, vko 49

Billboard Hot 100, Top 20

1. (2.) Adele – Easy on Me  
2. (3.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (4.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
4. (1.) Taylor Swift – All Too Well (Taylor’s Version)
5. (-) Adele – Oh My God
6. (7.) Ed Sheeran – Shivers
7. (8.) Glass Animals – Heat Waves
8. (6.) Ed Sheeran – Bad Habits  
9. (9.) Doja Cat – Need to Know  
10. (5.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Smokin Out the Window
11. (11.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
12. (36.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You  
13. (10.) Walker Hayes – Fancy Like
14. (re) Brenda Lee – Rockin’ Around the Christmas Tree
15. (13.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
16. (15.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
17. (12.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
18. (-) Adele – I Drink Wine
19. (14.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
20. (re) Bobby Helms – Jingle Bell Rock

Adelen uusi levy 30 ja joululaulut värittävät tämän viikon Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa. Easy on Me palasi kärkeen keräämään ainakin viidennen ykkösviikkonsa ja Adele saavutti uransa kahdeksannen top ten -hittinsä, kun Oh My God debytoi viidentenä. 30:n kaikki kappaleet pääsivät listalle.
Heat Waves eteni seitsemänneksi ja Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You (#1, 1994) on jo 12:ntena. Se sai seurakseen listalle muutaman muunkin joululaulun – kaikki tuttuja palaajia. Alempaa löytyy mm. Whamin Last Christmas sijalta 40. Sen korkein sijoitus on yhdeksäs tila.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Adele – 30
2. (1.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
3. (5.) Drake – Certified Lover Boy
4. (2.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – An Evening with Silk Sonic
5. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
6. (4.) Summer Walker – Still Over It
7. (-) Robert Plant and Alison Krauss – Raise the Roof
8. (11.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (22.) Michael Bublé – Christmas  
10. (re) The Weeknd – The Highlights
11. (7.) Ed Sheeran – =
12. (10.) Doja Cat – Planet Her
13. (16.) Billie Eilish – Happier Than Ever
14. (9.) Kanye West – Donda
15. (re) twenty one pilots – Scaled and Icy
16. (3.) TWICE – Formula of Love: O+T=<3
17. (14.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell
18. (15.) The Kid LAROI – Fuck Love
19. (17.) Lil Nas X – MONTERO
20. (18.) Luke Combs – What You See Is What You Get

Adelen 30 saavutti odotetusti vuoden parhaan avauksen myös Yhdysvaltojen albumilistalla. Sitä kulutettiin myynniksi muutettuna nykyaikana hulppeat 839 000 kpl. Ykkössija on brittitähden kolmas.
Led Zeppelinistä tutun Robert Plantin ja kantritähti Alison Kraussin yhteislevy Raising Sand (#2, 2007) voitti aikoinaan vuoden albumin Grammyn ja nyt kauan odotettu jatko-osa debytoi seitsemäntenä. Plant on top tenissä yhdeksättä ja Krauss kolmatta kertaa.
Michael Bublén kestosuosikki Christmas (#1, 2011) on taas kärkikymmenikössä. The Weekndin The Highlights -kokoelman (#2, 2021) paluu kymmenenneksi on taas listatekninen: sille lasketaan kaikkien albumilla olevien kappaleiden striimit. Twenty One Pilotsin Scaled and Icyn (#3, 2021) paluu 15:nneksi puolestaan selittyy vinyylijulkaisulla.
Bruce Springsteen and The E Street Bandin The Legendary 1979 No Nukes Concerts -live debytoi sijalla 33.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me
2. (14.) GAYLE – Abcdefu  
3. (24.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You  
4. (28.) Wham! – Last Christmas
5. (4.) Adele – I Drink Wine
6. (2.) Adele – Oh My God
7. (7.) ArrDee – Flowers (Say My Name)
8. (9.) Sam Fender – Seventeen Going Under
9. (10.) Ed Sheeran – Overpass Graffiti
10. (6.) Taylor Swift – All Too Well (Taylor’s Version)
11. (11.) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You
12. (8.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
13. (3.) Ed Sheeran – Shivers
14. (13.) Acraze featuring Cherish – Do It to It
15. (12.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart
16. (44.) The Pogues featuring Kirsty Maccoll – Fairytale of New York  
17. (52.) Shakin’ Stevens – Merry Christmas Everyone
18. (16.) Ewan McVicar – Tell Me Something Good  
19. (5.) Ed Sheeran – Bad Habits
20. (49.) Michael Bublé – It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas  

Easy on Me on seitsemättä viikkoa Britannian sinkkulistan huipulla. Abcdefu jatkaa vauhdikasta etenemistään kohti kärkeä ja on huikealla kakkossijallaan Gaylen ensimmäinen top ten -hitti.
Sam Fenderin Seventeen Going Under nousi kahdeksanneksi. Vanhoja joululauluja pukkaa runsaasti listalla ylemmäs, mutta mikään niistä ei tällä viikolla saavuta omaa korkeinta sijoitustaan. Sen sijaan Amazonin yksinoikeudella jakelema George Ezran uusi kappale Come on Home for Christmas loikkasi 85–36.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Adele – 30
2. (-) Westlife – Wild Dreams
3. (2.) Ed Sheeran – =
4. (3.) ABBA – Voyage
5. (-) Gary Barlow – The Dream of Christmas
6. (17.) Michael Bublé – Christmas
7. (13.) Rod Stewart – The Tears of Hercules
8. (8.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
9. (10.) Little Mix – Between Us
10. (14.) Elton John – The Lockdown Sessions
11. (5.) Robert Plant and Alison Krauss – Raise the Roof
12. (12.) André Rieu and Johann Strauss Orchestra – Happy Together
13. (6.) D-Block Europe – Home Alone 2
14. (4.) Oasis – Knebworth 1996
15. (22.) Coldplay – Music of the Spheres
16. (15.) Adele – 25
17. (20.) Olivia Rodrigo – SOUR  
18. (19.) Sam Fender – Seventeen Going Under
19. (29.) Queen – Greatest Hits
20. (18.) Adele – 21

Adelen 30 merkkautti toisellakin viikollaan yli sadan tuhannen viikkokulutuksen – myynniksi muutettuna 102 000 kpl. Muut jäivät kauas taakse, sillä kakkosena debytoivaa Westlifen Wild Dreams -levyä kulutettiin 38 500 kpl. Kakkostila on irlantilaisyhtyeen 14. top ten -merkintä.
Poikabändimenneisyys on myös Gary Barlow’lla, jonka niin ikään unelmien sävyttämä joululevy The Dream of Christmas avasi vitospaikalta. Hänellä on viisi top ten -käyntiä sooloartistina ja 18 yhteensä, jos Take That lasketaan.
David Bowien Brilliant Adventure 1992–2001 -boksi pääsi 24:nneksi ja Deep Purplen Turning to Crime 28:nneksi. Temperance Movementin Covers and Rarities pinnisti sijalle 38.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Listaklassikko: Whitney Houston – I Will Always Love You (1992)

Yhdeksän vuotta sitten edesmenneen Whitney Houstonin perintö elää vahvana populaarikulttuurissa ja listoilla. Hänen kokoelmansa roikkuu jatkuvasti muun muassa Britannian albumilistalla top 40:n liepeillä.

Houstonin suurin hitti on tietenkin The Bodyguard -elokuvaan levytetty Dolly Parton -cover I Will Always Love You, joka nousi Britannian sinkkulistan kärkeen joulukuun alussa 1992. Siitä tuli yksi listahistorian pitkäikäisimmistä ykkösistä kymmenen viikon sinnittelyllään. Tuo kymmenen viikkoa ei edelleenkään ole aivan tavanomainen saavutus, joskin huomattavasti yleisempää kuin vuonna 1992. Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkösenä kappale vietti 14 viikkoa, joka oli tuolloin ennätys.


Aika usein unohdetaan, että I Will Always Love You oli Dolly Partonin esittämänä iso hitti Yhdysvaltojen kantrilistoilla jo ilmestyessään singlenä vuonna 1974, ja uudelleen The Best Little Whorehouse in Texas -elokuvan myötä 1982, jolloin se nousi uudelleen kantriykköseksi ja Hot 100 -listan sijalle 53.


Houstonin lopulta tragediaksi kääntyneessä tarinassa I Will Always Love You on massiivisuudestaan huolimatta vain yksi sivuaskel. Hänelle kertyi neljä Britannian singlelistan ykköstä ja 18 top ten -hittiä. Kappaleella on Spotifyssa 436 miljoonaa kuuntelua. Videolla on Youtubessa 1,15 miljardia pyöritystä. 

perjantai 26. marraskuuta 2021

Listakatsaus, vko 48

Billboard Hot 100, Top 20

1. (-) Taylor Swift – All Too Well (Taylor’s Version)
2. (1.) Adele – Easy on Me  
3. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
4. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
5. (8.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Smokin Out the Window
6. (4.) Ed Sheeran – Bad Habits  
7. (5.) Ed Sheeran – Shivers
8. (10.) Glass Animals – Heat Waves
9. (9.) Doja Cat – Need to Know  
10. (7.) Walker Hayes – Fancy Like
11. (14.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
12. (12.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
13. (15.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
14. (19.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
15. (16.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
16. (17.) Måneskin – Beggin’
17. (18.) Dua Lipa – Levitating
18. (-) Taylor Swift – State of Grace (Taylor’s Version)
19. (6.) Post Malone and The Weeknd – One Right Now
20. (-) Juice WRLD – Already Dead

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla on tällä viikolla erittäin mielenkiintoinen ykkönen. Taylor Swiftin Red-albumin fanien ja kriitikoiden suosikki All Too Well ei ollut single ennen tätä uudelleenlevytyskierrosta. Swift levytti kappaleesta nyt peräti kolme eri versiota, joista kymmenminuuttinen sai myös hienon videon. Tuloksena Swiftin kahdeksas ja tavallaan Hot 100 -listan historian pisin ykkönen. ”Tavallaan” siksi, että on makuasia kumpi on All Too Wellin pääversio, mutta 10 minuuttia 13 sekuntia kestävä oli viikon suosituin. Kuten aiemmin kirjoitin, edellinen pituusennätys oli Don McLeanin nimissä.
Swift sai myös hurjasti muita kappaleita listalle, toiseksi korkeimpana State of Grace (Taylor’s Version) sijalla 18. Sekään ei ollut single, kun Red julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.
Silk Sonicin Smokin Out the Window ja Glass Animalsin Heat Waves saavuttivat top tenissä omat korkeimmat sijoituksensa eli viidennen ja kahdeksannen tilan. Aivan top tenin kynnyksellä Elton Johnin ja Dua Lipan Cold Heart on jo sijalla 11.
Juice Wrldin Already Dead avasi sijalta 20.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
2. (-) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – An Evening with Silk Sonic
3. (-) TWICE – Formula of Love: O+T=<3
4. (1.) Summer Walker – Still Over It
5. (3.) Drake – Certified Lover Boy
6. (5.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (4.) Ed Sheeran – =
8. (-) Jason Aldean – Macon
9. (13.) Kanye West – Donda  
10. (6.) Doja Cat – Planet Her
11. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
12. (125.) Nirvana – Nevermind
13. (-) Money Man – Blockchain
14. (9.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell
15. (11.) The Kid LAROI – Fuck Love
16. (14.) Billie Eilish – Happier Than Ever
17. (10.) Lil Nas X – MONTERO
18. (15.) Luke Combs – What You See Is What You Get
19. (51.) Taylor Swift – Fearless (Taylor’s Version)  
20. (46.) Chris Stapleton – Traveller

Taylor Swiftin Red (Taylor’s Version) -julkaisua kulutettiin Yhdysvalloissa hurjasti 605 000 kpl myynniksi muutettuna, minkä ansiosta se debytoi tietenkin sikäläisen albumilistan kärjessä. Rediä pidetään yleisesti Swiftin parhaana albumina, joten sen ykköspaikka uutena versiona ei yllätä – mutta huimat kulutuslukemat kylläkin. Levyllä on toki 30 kappaletta, mikä auttaa striimaustilastoissa. Red (Taylor’s Version) on vasta 31-vuotiaan Swiftin kymmenes ykkösalbumi.
Silk Sonic -projektin ensimmäinen albumi avasi kakkospaikalta ja kolmantena debytoi Twicen toinen top ten -levy Formula of Love: O+T=<3. Top tenin neljäs uutuus on Jason Aldeanin Macon kahdeksantena. Hänellä on nyt yhdeksän top ten -merkintää.
Nirvanan Nevermind (#1, 1991) nousi vuosijuhlaversion ansiosta 12:nneksi. Sen perässä debytoi Money Manin uusi levy Blockchain.
Prince and The Revolutionin Purple Rain (#1, 1984) palasi uuden erikoisvinyylipainoksen myötä 30:nneksi.  


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me
2. (-) Adele – Oh My God
3. (2.) Ed Sheeran – Shivers
4. (-) Adele – I Drink Wine
5. (4.) Ed Sheeran – Bad Habits
6. (3.) Taylor Swift – All Too Well (Taylor’s Version)
7. (5.) ArrDee – Flowers (Say My Name)
8. (-) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
9. (9.) Sam Fender – Seventeen Going Under
10. (6.) Ed Sheeran – Overpass Graffiti
11. (10.) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You
12. (8.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart
13. (24.) Acraze featuring Cherish – Do It to It
14. (40.) GAYLE – Abcdefu  
15. (11.) Central Cee – Obsessed with You
16. (15.) Ewan McVicar – Tell Me Something Good  
17. (14.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot
18. (12.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Smokin Out the Window
19. (17.) Coldplay and BTS – My Universe
20. (20.) Joel Corry featuring Mabel – I Wish

Adelen Easy on Me jatkaa vahvana Britannian sinkkulistan ykkösenä albumijulkaisun vauhdittamana. Se on kuudella ykkösviikollaan Adelen pitkäikäisin listaykkönen. Striimisuosion myötä toinen single Oh My God ja albumiraita I Drink Wine avasivat sijoilta kaksi ja neljä. Adelella on kymmenen top ten -merkintää.
Albumijulkaisu toi D-Block Europelta listalle pari uutta kappaletta. Central Ceen tähdittämä Overseas debytoi peräti kahdeksantena ja Funny Bunny Nails sijalla 35. Overseas on D-Block Europen 34. listakappale ja vasta ensimmäinen top ten -hitti, Central Ceelle kolmas.
Acrazen tanssiversio Cherishin Do It to Itistä nousi 13:nneksi. Gaylen Abcdefu loikkasi toisella viikollaan rohkaisevasti 40–14.
Niall Horan ja Anne-Marie versioivat Fleetwood Macin Everywheren (#4, 1987) hyväntekeväisyyttä varten, mutta se jäi toistaiseksi 23:nneksi.
Joululaulut tekevät tuloaan: All I Want for Christmas Is You (#1, 1994) nousi 44–24 ja Last Christmas (#1, 1984) 54–28.
Are You with Me -hitistä (#1, 2015) tutun Lost Frequenciesin ja Calum Scottin Where Are You Now eteni 50–39. Imagine Dragons, JID sekä League of Legends yhdistivät voimansa Enemy-kappaleelle, joka nousi 66–40.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Adele – 30
2. (3.) Ed Sheeran – =
3. (2.) ABBA – Voyage
4. (-) Oasis – Knebworth 1996
5. (-) Alison Krauss and Robert Plant – Raise the Roof
6. (-) D-Block Europe – Home Alone 2
7. (-) Elbow – Flying Dream 1
8. (1.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
9. (-) James Blunt – The Stars Beneath My Feet (2004–2021)
10. (4.) Little Mix – Between Us
11. (-) Bruce Springsteen – The Legendary 1979 No Nukes Concerts
12. (-) André Rieu and Johann Strauss Orchestra – Happy Together
13. (5.) Rod Stewart – The Tears of Hercules
14. (12.) Elton John – The Lockdown Sessions
15. (13.) Adele – 25
16. (-) The Darkness – Motorheart
17. (56.) Michael Bublé – Christmas
18. (23.) Adele – 21
19. (21.) Sam Fender – Seventeen Going Under
20. (17.) Olivia Rodrigo – SOUR  

Adele sai tietenkin neljännen ykkösensä Britannian albumilistalla kauan odotetusta 30-levystä. Sen avaus 262 000 kpl on vuoden paras ja tarpeeksi hyvä, jotta Adelen levystä tulee vuoden suosituin joulukuun loppuun mennessä.
Top tenissä on taas rutkasti uutuuksia. Oasiksen Knebworth-keikan tallenne avasi nelospaikalta ja todella pitkään odotettu Alison Kraussin ja Robert Plantin toinen yhteinen levy Raise the Roof sijalta viisi. Raising Sand (#2, 2007) on merkitty tuplaplatinalevyksi. Kraussilla on kolme ja Plantilla 12 top ten -merkintää.
D-Block Europen Home Alone 2 avasi kutospaikalta, Elbow’n uusi levy Flying Dream 1 jäi yllättäen seitsemänneksi ja Elbow’n kanssa samaa aikakautta edustavan James Bluntin The Stars Beneath My Feet (2004–2021) -kokoelma pääsi yhdeksänneksi. Top ten -saldot: 5, 8 ja 7.
Bruce Springsteenin live jäi harmittavasti 11:nneksi. Sen sijaan André Rieu on taas tullut jokavuotisen täsmäaseensa kanssa listoille ja Happy Together saattaa vielä nousta 12. sijalta.
The Darknessin uusi levy Motorheart pinnisti 16:nneksi, Royal Philharmonic Orchestran näkemys Motown-klassikoista debytoi sijalla 21, Stingin uusi levy The Bridge jäi vain 27:nneksi ja U2:n Achtung Baby (#2, 1991) palasi juhlapainoksena 34:nneksi.

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Listaklassikko: P.M. Dawn – Set Adrift on a Memory Bliss (1991)

1990-luvun alun hip hopin ja r&b:n suurimpiin valtavirtahitteihin myös Euroopassa lukeutui sampleihin perustuva P.M. Dawnin Set Adrift on a Memory Bliss, joka muistetaan mainita melko usein Spandau Ballet’n True-kappaleesta puhuttaessa. Gary Kemp sai myös krediitin kappaleen tekijätietoihin, toisin kuin muiden käytettyjen kappaleiden tekijät. Ne muut ovat The Soul Searchersin Ashley's Roachclip sekä Bob Jamesin versio Paul Simonin Take Me to the Mardi Grasista. 

Set Adrift on a Memory Bliss julkaistiin loppukesästä 1991 ja nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen saman vuoden marraskuussa. Se ehti viettää huipulla kuitenkin vain viikon joutuen väistymään Michael Jacksonin Black or Whiten tieltä.

Keinuva kappale oli siis todella iso hitti Euroopassakin, muun muassa kolmonen sekä Britanniassa että Saksassa. Yhdysvalloissa duon menestys jatkui kahdella muulla top ten -hitillä, joista toinen, Looking Through Patient Eyes (#6, 1993) ylsi brittilistallakin kunniakkaasti sijalle 11.

Silti P.M. Dawn muistetaan ensisijaisesti Set Adrift on a Memory Blissistä, jolla on Spotifyssa neljällä versiolla yhteensä 17 miljoonaa kuuntelua ja Youtubessa 10 miljoonaa katselukertaa. Linkkaan kuitenkin parempilaatuisen videon.


sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Kaikkea punaista

Taylor Swiftin Red oli ilmestymisvuotensa 2012 suurimpia menestyslevyjä ja siltä on jäänyt hittien lisäksi elämään monta albumiraitaa. Esimerkiksi All Too Well sijoitettiin aiemmin tänä vuonna päivitetyllä Rolling Stonen kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalla 69:nneksi.

Taylor Swift ei olisi Taylor Swift, ellei hän osaisi napata kaiken hyödyn kappaleen kulttistatuksesta. Hän levytti siitä uuden kymmenminuuttisen version, joka oli viime viikolla suosituin. Yhteensä kolmen uuden levytyksen turvin All Too Well debytoi brittilistan kolmantena ja huomenna ennakkotietojen mukaan jopa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä. Suurin osa kulutuksesta on merkitty nimenomaan kymmenminuuttiselle versiolle, joten siitä tulee historian pisin ykkönen. Aiempi ennätys oli Don McLeanin American Pie 1 and 2:n (1971) 8 minuuttia 42 sekuntia.

Albumipuolella uudesta Redistä tuli perjantaina Britanniassa Swiftin kahdeksas ja tänään Yhdysvalloissa kymmenes ykkönen. Swift on vasta 31-vuotias, joten ihmeitä pitää tapahtua, ellei hän jossain vaiheessa etene maratonlistan kärkeen. Molemmissa maissa ennätystä pitää The Beatles, Britanniassa 15 ykköstä ja Yhdysvalloissa 19. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

lauantai 20. marraskuuta 2021

Listakatsaus, vko 47

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me  
2. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
4. (4.) Ed Sheeran – Bad Habits  
5. (6.) Ed Sheeran – Shivers
6. (-) Post Malone and The Weeknd – One Right Now
7. (5.) Walker Hayes – Fancy Like
8. (-) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Smokin Out the Window
9. (8.) Doja Cat – Need to Know  
10. (10.) Glass Animals – Heat Waves
11. (-) Travis Scott – Escape Plan
12. (7.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
13. (-) Summer Walker and SZA – No Love
14. (14.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
15. (9.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
16. (12.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
17. (13.) Måneskin – Beggin’
18. (11.) Dua Lipa – Levitating
19. (16.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
20. (15.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More

Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top 20:ssa on peräti neljä uutuutta, mutta yksikään niistä ei horjuttanut kärkinelikon asemaa ja Shiverskin nousi viidenneksi vanhempana julkaisuna. Easy on Me on ykkösenä neljättä viikkoa.
Post Malonen ja The Weekndin (taas) One Right Now debytoi vahvan radioavauksen turvin parhaiten eli kuudentena. Post Malonella on kymmenen ja The Weekndillä 14 top ten -merkintää.
Silk Sonic sai toisen top ten -hittinsä Smokin Out the Window’n päästyä kahdeksanneksi. Astroworld-tragedian löylyttämän Travis Scottin uudet biisit Escape Plan ja Mafia pääsivät sijoille 11 ja 26.
Viikon suurin nimi oli tavallaan Summer Walker, jonka Still Over It -albumilta irtosi tälle viikolle jopa 18 Hot 100 -merkintää. Parhaiten debytoi No Love sijalla 13. Sillä esiintyy myös SZA. Jo aiemmin julkaistu single Ex for a Reason palasi sijalle 33. Kappaletta tähdittää City Girls -kaksikosta tuttu JT.


USA:n albumit, Top 20


1. (-) Summer Walker – Still Over It
2. (-) ABBA – Voyage
3. (2.) Drake – Certified Lover Boy
4. (1.) Ed Sheeran – =
5. (3.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
6. (4.) Doja Cat – Planet Her
7. (-) Key Glock – Yellow Tape 2
8. (6.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (7.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell
10. (8.) Lil Nas X – MONTERO
11. (9.) The Kid LAROI – Fuck Love
12. (-) Radiohead – Kid A Mnesia
13. (11.) Kanye West – Donda  
14. (12.) Billie Eilish – Happier Than Ever
15. (14.) Luke Combs – What You See Is What You Get
16. (10.) Moneybagg Yo – A Gangsta’s Pain
17. (16.) Rod Wave – SoulFly
18. (18.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon  
19. (19.) Lil Baby – My Turn  
20. (21.) Justin Bieber – Justice

Summer Walker kirkasti Over Itin (2019) kakkossijan ykköspaikaksi Yhdysvaltojen albumilistalla toisella albumillaan Still Over It. Sitä kulutettiin myynniksi muutettuna 166 000 kpl.
Kuten aiemmin jo kirjoitin, Abba saavutti ensimmäisen top ten -levynsä rapakon takana Voyagen avattua kakkossijalta. Tätä ennen heidän korkein sijoituksensa oli niinkin heikko kuin The Albumin (1977) 14. sija.
Radioheadin erikoispakkaus Kid A Mnesia pääsi tällä erää 12:nneksi.
Mainittakoon vielä, että Taylor Swiftillä on tällä viikolla peräti seitsemän albumia top sadassa – se on hänen henkilökohtainen ennätyksensä. Red-albumin Taylor’s Versionille ennustetaan noin puolen miljoonan avausta ensi viikolla.


Britannian singlet, Top 20


1. (1.) Adele – Easy on Me
2. (2.) Ed Sheeran – Shivers
3. (-) Taylor Swift – All Too Well (Taylor’s Version)
4. (3.) Ed Sheeran – Bad Habits
5. (5.) ArrDee – Flowers (Say My Name)
6. (6.) Ed Sheeran – Overpass Graffiti
7. (7.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
8. (4.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart
9. (22.) Sam Fender – Seventeen Going Under
10. (14.) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You
11. (9.) Central Cee – Obsessed with You
12. (28.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Smokin Out the Window
13. (11.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
14. (10.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot
15. (15.) Ewan McVicar – Tell Me Something Good  
16. (13.) Lil Nas X – Thats What I Want
17. (12.) Coldplay and BTS – My Universe
18. (-) Taylor Swift – State of Grace (Taylor’s Version)
19. (16.) Doja Cat – Woman
20. (19.) Joel Corry featuring Mabel – I Wish

Adelen Easy on Me on yhä Britannian singlelistan ykkösenä. Viikon kovin nimi oli kuitenkin eittämättä Taylor Swift, jonka uudelta versiolta Red-albumista nousi peräti kolme biisiä hyville sijoille. All Too Well nappasi kaikkine versioineen peräti kolmannen tilan ja on Swiftin uran 18. top ten -hitti. State of Grace pääsi 18:nneksi ja Red 22:nneksi. Yksikään niistä ei ollut listoilla silloin, kun Red julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.
Sam Fender on saanut uransa eittämättä suurimman valtavirtahitin kappaleesta Seventeen Going Under, joka hyppäsi yhdeksänneksi. Hän on top tenissä ekaa kertaa.
SwitchOTR:n ja A1 and J1:n Coming for You nousi kymmenenneksi. Ensin mainittu on niin ikään top tenin ensikertalainen, jälkimmäinen duo mukana toista kertaa.
Silk Sonicin Smokin’ Out the Window nousi albumijulkaisun ansiosta 12:nneksi ja Leave the Door Open (#20, 2021) palasi 31:nneksi.
Juice Wrldin Already Dead debytoi sijalla 25, Little Mixin No sijalla 35 ja tulokasartisti Gaylen Abcdefu sijalla 40.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
2. (1.) ABBA – Voyage
3. (2.) Ed Sheeran – =
4. (-)  Little Mix – Between Us
5. (-) Rod Stewart – The Tears of Hercules
6. (-) IDLES – CRAWLER
7. (-) Damon Albarn – The Nearer the Fountain, More Pure the Stream Flows
8. (-) The Wanted – Most Wanted: The Greatest Hits
9. (-) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – An Evening with Silk Sonic
10. (re) Kylie Minogue – Disco
11. (-) The Reytons – Kids Off the Estate
12. (6.) Elton John – The Lockdown Sessions
13. (12.) Adele – 25
14. (9.) ABBA – Gold: Greatest Hits
15. (-) Ronan Keating – Songs from Home
16. (10.) Coldplay – Music of the Spheres
17. (11.) Olivia Rodrigo – SOUR
18. (88.) Nirvana – Nevermind
19. (17.) Elton John – Diamonds
20. (14.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)

Britannian albumilistalla on hurjasti uutuuksia, sillä top tenissä on peräti seitsemän kokonaan uutta levyä ja yksi palaaja. Uutuuksista voiton vei täysin odotetusti Taylor Swiftin Red-levyn Taylor’s Version, jota kulutettiin myynniksi muutettuna hienosti 72 000 kpl eli jopa enemmän kuin levyn alkuperäistä äänitystä vuonna 2012 (62 000 kpl). Swiftillä on jo kahdeksan albumilistan ykköstä Britanniassa, ja niistä peräti neljä on tullut 2020-luvulla.
Pari brittiläistä popyhtyettä on kokoelmatuulella. Little Mixin Between Us debytoi neljäntenä ja muualla Euroopassa jo unohdetun The Wantedin Most Wanted: Greatest Hits kahdeksantena. Little Mixillä on nyt seitsemän top ten -merkintää, The Wantedilla neljä.
Rod Stewart pohjusti The Tears of Hercules -albumiaan melkoisella trainwreck-tason esityksellä Graham Norton Show'ssa, mutta siitä huolimatta (tai sen takia) albumi debytoi viidentenä. Hän on viime vuosina tottunut parempiinkin sijoituksiin ja uutuus voi toki myös vielä nousta. Top ten -käyntejä on koossa kaikkiaan 39.
Idles on päässyt myös jopa kärkeen, mutta Crawler joutui vuoden kilpailluimpana viikkona tyytymään kuudenteen sijaan (kolmas top ten -levy), ja Damon Albarnin toinen omalla nimellä julkaisema soololevy The Nearer the Fountain More Pure the Stream Flows pääsi nyt seitsemänneksi (toinen top ten -levy).
Ja huh… Silk Sonicin esikoinen debytoi yhdeksäntenä. Sen jäsenistä Bruno Mars on napannut aiemmin sijat 1, 1 ja 3, ja Anderson Paak yltänyt parhaimmillaan 27. Voisi siis sanoa, että yhdeksäs sija on kompromissi?
Kylie Minoguen Disco (#1, 2020) palasi uuden deluxe-painoksen ansiosta kymmenenneksi.
Yorkshireläisyhtye The Reytonsin esikoisalbumi Kids Off the Estate jäi harmittavasti sijalle 11 ja Ronan Keatingin uusi levy Songs from Home jopa epäilyttävän alas 15:nneksi.
Myös muualla top 40:ssä on vielä uutuuksia. Courtney Barnettin Things Take Time Take Time pääsi 31:nneksi ja Red Rum Clubin How to Steal the World 34:nneksi.


torstai 18. marraskuuta 2021

Listaklassikko: The Beach Boys – Good Vibrations (1966)

 


The Beach Boys
oli vahvassa hittiputkessa syksyllä 1966, jolloin ilmestyi yksi heidän tunnetuimmista kappaleistaan Good Vibrations. Se oli rakenteeltaan uudenlainen hittibiisi ja eräs pophistorian merkkiteoksista, jota on analysoitu todella paljon, kuten Wikipedia-sivusta voi päätellä.

Good Vibrations nousi Britannian singlelistan kärkeen marraskuussa 1966 ja pysyi siellä kaksi viikkoa. Se oli The Beach Boysin ensimmäinen ykkönen, mutta jo viides top ten -hitti. He saivat toisen ykkösen pari vuotta myöhemmin kappaleella Do It Again (1968), ja vielä muutaman top ten -hitin päälle, vaikka suurin menestys hiipuikin vuosikymmenen vaihduttua. Bändi on kuitenkin yhä tänä päivänä aktiivinen, koska miksi ei. Ja tuorein studioalbumi vuodelta 2012 oli jopa jenkkikolmonen.

Good Vibrations ylsi myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen. Huippuklassikolla on Spotifyssa 278 miljoonaa kuuntelua. Virallista videota ei tietenkään löydy Youtubesta, koska 1960-luvulla niitä ei juuri tehty, mutta suosituin audiopätkä on kerännyt yli 30 miljoonaa katselua.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Kultaa ja kunniakierros

Kuten perjantain listakatsauksessa tuli kerrottua, Abban paluualbumi ja yhdeksäs studiolevy Voyage ylsi Britanniassa varsin huimiin myyntilukemiin. Sitä kulutettiin viikon aikana (ennakkomyynti mukaan lukien) 204 000 kpl, joka on selvästi vuoden paras viikkotulos – ja itse asiassa paras sitten Ed Sheeranin Dividen (#1, 2017). Divide itse asiassa ylsi parempaan saldoon vielä kolmannellakin viikollaan.

Erityisen merkittävää Voyagen menekki oli vinyylimyynnissä, sillä sitä kaupattiin 29 900 kpl, joka on koko 2000-luvun paras viikkonoteeraus. Moni viikkolistan ykkösalbumi ei yllä moiseen määrään edes kaikki kulutus huomioon ottaen.

Adele lyönee nämä molemmat ensi perjantaina julkaistavalla 30-albumillaan, mutta nauttikoot Abba huomiosta ainakin tämän hetken.

Yhdysvalloissa Voyagesta tuli juuri tänään heidän ensimmäinen top ten -albuminsa, kun se debytoi kakkosena. Gold: Greatest Hits (1992) on myynyt sielläkin varsin hyvin, mutta ei ole Billboardin virallisella albumilistalla yltänyt vielä toistaiseksi 25. sijaa korkeammalle. Sittemmin lopetetulla Comprehensive Albums -listalla sen korkein sijoitus on 11:s.

Suhteellisesti hurjaa menekki oli myös Saksassa, jossa Voyagesta tuli viikossa vuoden suosituin levy. Britanniassa irtosi siitä näkökulmasta kertaheitolla ”vain” kolmostila.

perjantai 12. marraskuuta 2021

Listakatsaus, vko 46

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me  
2. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
4. (5.) Ed Sheeran – Bad Habits  
5. (4.) Walker Hayes – Fancy Like
6. (7.) Ed Sheeran – Shivers
7. (6.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
8. (9.) Doja Cat – Need to Know  
9. (8.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
10. (13.) Glass Animals – Heat Waves
11. (10.) Dua Lipa – Levitating
12. (11.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
13. (14.) Måneskin – Beggin’
14. (15.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
15. (12.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
16. (16.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
17. (17.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
18. (18.) Jason Aldean and Carrie Underwood – If I Didn’t Love You  
19. (re) Michael Jackson – Thriller
20. (19.) Olivia Rodrigo – Traitor

Brittiartisteilla oli taas hyvä viikko Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla, sillä heillä on peräti neljä kappaletta kärkikymmenikössä. Adelen Easy on Me johtaa kolmatta viikkoa, Ed Sheeranin tuplaedustuksesta Shivers eteni kuudenneksi ja Glass Animalsin Heat Waves kymmenenneksi paikatakseen Dua Lipan Levitatingin jättämää aukkoa.
Heat Wavesiltä kesti peräti 42 viikkoa nousta top teniin, mikä on ennätys. Aiempi enkka oli Carrie Underwoodin Before He Cheatsin (#8, 2006) 38 viikkoa.
Need to Know nousi kahdeksanneksi, Beggin’ 13:nneksi ja Cold Heart 14:nneksi.
Halloween on tietenkin iso juttu Yhdysvalloissa ja tällä kertaa se osui myös listalaadinnan kannalta sopivasti. Niinpä Michael Jacksonin Thriller (#4, 1983) palasi peräti 19:nneksi, Bobby "Boris" Pickett and The Crypt-Kickersin Monster Mash (#1, 1962) 37:nneksi, Ray Parker Jr:n Ghostbusters (#1, 1984) 40:nneksi ja Rockwellin Somebody’s Watching Me (#2, 1984) 42:nneksi. Michael Jacksonillakin oli siis hyvä viikko!
Dustin Lynchin Thinking ’Bout You nousi 43–36. Sillä duetoi Lynchin kanssa versiosta riippuen joko Lauren Alaina tai MacKenzie Porter. Kanadalaiselle Porterille listahitti on ensimmäinen.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Ed Sheeran – =
2. (1.) Drake – Certified Lover Boy
3. (2.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
4. (3.) Doja Cat – Planet Her
5. (-) Megan Thee Stallion – Something for Thee Hotties: From Thee Archive
6. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR
7. (4.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell
8. (9.) Lil Nas X – MONTERO
9. (11.) The Kid LAROI – Fuck Love
10. (6.) Moneybagg Yo – A Gangsta’s Pain
11. (12.) Kanye West – Donda  
12. (14.) Billie Eilish – Happier Than Ever
13. (-) Grateful Dead – Dave's Picks, Vol. 40: Deer Creek Music Center, Noblesville, IN 7/18/90
14. (17.) Luke Combs – What You See Is What You Get
15. (7.) Young Thug – Punk
16. (16.) Rod Wave – SoulFly
17. (15.) Meek Mill – Expensive Pain  
18. (20.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon  
19. (21.) Lil Baby – My Turn  
20. (-) Mastodon – Hushed and Grim

Ed Sheeranin = debytoi myös Yhdysvaltojen albumilistan huipulla. Sitä tosin kulutettiin melko kehnosti hänen mittareillaan: 118 000 kpl myynniksi muutettuna, eli vähemmän kuin hänen kotimaassaan Britanniassa. Joka tapauksessa siitä tuli Sheeranin neljäs ykkösalbumi.
Megan Thee Stallionin mixtape debytoi viidentenä ollen hänen neljäs top ten -merkintänsä.
Grateful Deadin Dave’s Picks -tallenteet myyvät saman määrän kerrasta toiseen ja se riittää, mihin riittää. Nyt jopa 13. sijaan.
Mastodon
in Hushed and Grim debytoi sijalla 20 ja The War on Drugsin I Don’t Live Here Anymore sijalla 22.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me
2. (2.) Ed Sheeran – Shivers
3. (3.) Ed Sheeran – Bad Habits
4. (5.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart
5. (-) ArrDee – Flowers (Say My Name)
6. (4.) Ed Sheeran – Overpass Graffiti
7. (6.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
8. (7.) Glass Animals – Heat Waves
9. (8.) Central Cee – Obsessed with You
10. (10.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot
11. (11.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
12. (13.) Coldplay and BTS – My Universe
13. (12.) Lil Nas X – Thats What I Want
14. (20.) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You
15. (15.) Ewan McVicar – Tell Me Something Good  
16. (14.) Doja Cat – Woman
17. (26.) Clean Bandit and Topic featuring Wes Nelson – Drive  
18. (19.) Dermot Kennedy – Better Days
19. (23.) Joel Corry featuring Mabel – I Wish
20. (-) Post Malone and The Weeknd – One Right Now 

Easy on Me johtaa Britannian singlelistaa neljättä viikkoa. Viikon ainoa uutuus kärkikymmenikössä on ArrDeen Flowers (Say My Name), joka avasi vitospaikalta. Se on hänen kolmas top ten -hittinsä ja ties kuinka mones kappale, joka käyttää Sweet Female Attituden Flowers-klassikkoa (#2, 2000).
Coming for You eteni 14:nneksi, Clean Banditin, Topicin ja Wes Nelsonin Drive nousi 17:nneksi ja Joel Corryn ja Mabelin I Wish 19:nneksi.
Sitten aimo kasa uusia duettoja rapakon takaa: Post Malonen ja The Weekndin (taas) One Right Now (20), Summer Walkerin ja SZA:n No Love (24) ja Bruno Marsin ja Anderson .Paakin eli Silk Sonicin Smokin’ Out the Window (28). Välissä Travis Scottin Escape Plan näyttäytyy sijalla 23.
Amaraaen ja Moliyn Sad Girlz Luv Money nousi Kali Uchisin tähdittämän remiksauksen ansiosta 79–29. Suhteellisen tuntemattoman Acraze-nimisen DJ:n näkemys Cherish-yhtyeen takavuosien pikkuhitistä Do It to It (#30, 2006) nousi 60–36.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) ABBA – Voyage
2. (1.) Ed Sheeran – =
3. (-) James Arthur – It'll All Make Sense in the End
4. (-) Radiohead – Kid A Mnesia
5. (-) Summer Walker – Still Over It
6. (3.) Elton John – The Lockdown Sessions
7. (-) Diana Ross – Thank You
8. (-) Gregory Porter – Still Rising: The Collection
9. (16.) ABBA – Gold: Greatest Hits
10. (4.) Coldplay – Music of the Spheres
11. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
12. (7.) Adele – 25
13. (-) Bullet for My Valentine – Bullet for My Valentine
14. (12.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
15. (9.) Drake – Certified Lover Boy  
16. (11.) Doja Cat – Planet Her
17. (15.) Elton John – Diamonds
18. (21.) Lana Del Rey – Blue Banisters
19. (28.) Dave – We’re Alone in This Together
20. (10.) Sam Fender – Seventeen Going Under

Kuten odotettua, Abban paluualbumi merkkautti massiivisen viikon Britanniassa. Sitä kulutettiin peräti 204 000 kpl, joka on paras viikkonoteeraus sitten Ed Sheeranin ÷:n (#1, 2017). Ykkössija on Abban kymmenes, ja edellisen kerran he olivat huipulla elokuussa 2008 nytkin sijalla yhdeksän keikkuvalla Gold: Greatest Hitsillään (1992).
James Arthur sai viitisen vuotta sitten hillittömän hitin kappaleesta Say You Won’t Let Go (#1, 2016), jota on kuunneltu Spotifysta yli 1,8 miljardia kertaa. Sen jälkeen on ollut huomattavasti vaisumpaa ja niinpä nelosalbumi It'll All Make Sense in the End ei yltänyt lähellekään kärkikaksikkoa. Kaikki neljä levyä ovat kuitenkin päässeet top 3:een.
Radioheadin erikoisjulkaisu Kid A Mnesia debytoi neljäntenä (11. top ten -merkintä) ja Summer Walkerin toinen albumi Still Over It viidentenä (toinen top ten -merkintä).
Britit ovat aina pitäneet Diana Rossista ja niinpä paluualbumi Thank Youn kunniakas seitsemäs sija ei oikeastaan yllätä. Hänellä on jo 14 top ten -albumia. Ihan eilisen teeren poika ei ole kokoelmaan asti edennyt Gregory Porterkaan – viisi top ten -käyntiä.
Bullet for My Valentinen nimetön seitsemäs levy jäi yllättäen 13:nneksi. Alempana Snail Mailin Valentine debytoi sijalla 35.


torstai 11. marraskuuta 2021

Listaklassikko: Jason Derulo – Whatcha Say (2009)

 



Yhdysvaltalaisen Jason Derulon (aiemmin Derülo) luultiin olevan jo menneen talven lumia hittilistoilla, kunnes kohtalo puuttui peliin aiemmin täysin tuntemattoman Jawsh 685:n lainattua ystävällisesti hänelle Laxed – Siren Beat -kappalettaan, josta syntyi viimevuotinen jättihitti Savage Love.

Jo Derulon ensimmäinen hittisingle oli vahvasti kierrätettyä, sillä Whatcha Say käytti hyödykseen Imogen Heapin kappaletta Hide and Seek hyvin ovelasti. Derulo sai siitä vauhdikkaan alun uralleen, sillä Whatcha Say nousi brittilistan kolmoseksi ja Yhdysvaltojen Hot 100 -kärkeen viikoksi marraskuussa 2009.

Derulon listamenestys onkin jatkunut aaltoillen näihin päiviin asti. Pahimmat syvänteet hän koki vuosina 2018 ja 2019, jolloin yksikään single ei yltänyt Hot 100 -listalle. Savage Loven jälkeen Take You Dancing pääsi 57:nneksi, mutta oli erittäin suuri hitti Euroopassa. Eikä Suomessa vähiten siksi, että sitä oli kirjoittamassa ja tuottamassa Teemu Brunila.

Yhdysvaltojen Hot 100 -ykkösiä Derulolla mainitut kaksi, eli Whatcha Say ja Savage Love, ja top ten -hittejä toistaiseksi seitsemän.

Whatcha Sayllä on Spotifyssa hulppeat 415 miljoonaa kuuntelua. Videota on katsottu Youtubessa 305 miljoonaa kertaa.

perjantai 5. marraskuuta 2021

Listakatsaus, vko 45

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me  
2. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
4. (4.) Walker Hayes – Fancy Like
5. (5.) Ed Sheeran – Bad Habits  
6. (6.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
7. (9.) Ed Sheeran – Shivers
8. (7.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
9. (11.) Doja Cat – Need to Know  
10. (8.) Dua Lipa – Levitating
11. (12.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
12. (10.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
13. (14.) Glass Animals – Heat Waves
14. (15.) Måneskin – Beggin’
15. (21.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
16. (16.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
17. (17.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
18. (23.) Jason Aldean and Carrie Underwood – If I Didn’t Love You  
19. (22.) Olivia Rodrigo – Traitor
20. (13.) Coldplay and BTS – My Universe

Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkikuusikossa ei tapahtunut mitään. Adelen Easy on Me on kärjessä toista viikkoa. Ed Sheeranin Shivers eteni seitsemänneksi. Dua Lipan Levitating (#2, 2020) jaksaa yhä top tenissä, jossa se on pyörinyt jo 41 viikkoa, mikä on toiseksi pisimpään. The Weekndin Blinding Lights (#1, 2019) on aivan omilla lukemillaan, 57 viikkoa.
Need to Know hyödynsi hiljaisen uutuusviikon ja eteni yhdeksänneksi. Siitä tuli Doja Catin neljäs top ten -hitti.
Beggin’ nousi 14:nneksi. Elton Johnin hittiuran käsittämättömän menestyksekäs uudelleenlämmittely on johdattanut Cold Heartin jo 15:nneksi. Kuten on aiemmin todettu, hän on koko top 40:ssä ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella.
Swedish House Mafian ja The Weekndin Moth to a Flame debytoi sijalla 27. Joe Bidenin vastainen MAGA-slogan Let’s Go Brandon on jopa kahtena versiona top 40:ssä. Molemmat pärjäävät hyvin myynnissä, mutta melko kehnosti millään muulla mittarilla. Bryson Gray vastustaa myös koronarokotuksia ja hänen kappaleensa debytoi sijalla 28. Loza Alexanderin näkemys nousi 38:nneksi. Ne ovat siis kaksi eri biisiä.
Lähes yhtä käsittämätön viraalihitti on ison eurohitin Sexual (2016) jälkeen jo täydellisesti unohtuneen ruotsalaiskaksikko Neikedin uusi biisi Better Days, jolla esiintyvät Mae Muller ja Polo G. Se loikkasi toisella viikollaan 57–35. Neiked ja Muller ovat listan ensikertalaisia.
Hieman tavanomaisempi nousija on Luke Combsin Cold as You (41–39) .



USA:n albumit, Top 20


1. (2.) Drake – Certified Lover Boy
2. (8.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
3. (7.) Doja Cat – Planet Her
4. (6.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell  
5. (9.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (34.) Moneybagg Yo – A Gangsta’s Pain
7. (1.) Young Thug – Punk
8. (-) Lana Del Rey – Blue Banisters
9. (10.) Lil Nas X – MONTERO
10. (-) Elton John – The Lockdown Sessions
11. (13.) The Kid LAROI – Fuck Love
12. (14.) Kanye West – Donda  
13. (-) SEVENTEEN – SEVENTEEN 9th Mini Album: Attacca (EP)
14. (15.) Billie Eilish – Happier Than Ever
15. (12.) Meek Mill – Expensive Pain  
16. (19.) Rod Wave – SoulFly
17. (22.) Luke Combs – What You See Is What You Get
18. (16.) Adele – 25  
19. (21.) Justin Bieber – Justice   
20. (23.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon  

Tällä viikolla Yhdysvaltojen albumilistan kärkipaikat irtosivat todella halvalla. Draken Certified Lover Boy ei ole vieläkään parantanut kulutuslukemiaan edelliseen viikkoon nähden, mutta nousi taas ykköseksi – nyt viidenneksi viikoksi. Muut kärkikolmikon levyt ovat vanhoja tuttuja ja käyneet top tenin hännilläkin monesti.
Moneybagg Yon A Gangsta’s Painistä (#1, 2021) tuli saataville laajennettu painos ja se nousi kuudenneksi ja samalla yli platinarajan.
Lana Del Reyn kuvitteelliset siivet riittävät yleensä korkeammalle kuin kahdeksanneksi, mutta tiivis julkaisutahti sekä se, että vinyyliversio ei ehtinyt vielä kauppoihin lienevät rokottaneet Blue Banistersin menekkiä. Top ten -merkintä on silti kahdeksas ja toinen tänä vuonna.
Elton John merkkautti 21. top ten -albuminsa The Lockdown Sessionsin yllettyä juuri kymmenenneksi. Seventeenin uusi minialbumi avasi sijalta 13 ja Walen Folarin II sijalta 22.
Rolling Stonesin Tattoo You (#1, 1981) palasi 24:nneksi ja Duran Duran on yhä melko relevantti listanimi myös Yhdysvalloissa, sillä Future Past debytoi sijalla 28.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me
2. (3.) Ed Sheeran – Shivers
3. (9.) Ed Sheeran – Bad Habits
4. (-) Ed Sheeran – Overpass Graffiti
5. (2.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart
6. (4.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
7. (5.) Glass Animals – Heat Waves
8. (6.) Central Cee – Obsessed with You
9. (8.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
10. (12.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot
11. (11.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
12. (10.) Lil Nas X – Thats What I Want
13. (7.) Coldplay and BTS – My Universe
14. (14.) Doja Cat – Woman
15. (21.) Ewan McVicar – Tell Me Something Good  
16. (16.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
17. (18.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
18. (-) D-Block Europe – No Competition
19. (19.) Dermot Kennedy – Better Days
20. (-) SwitchOTR featuring A1 and J1 – Coming for You

Ed Sheeranin albumijulkaisu ei yllättäen onnistunut törkkäämään Easy on Metä Britannian singlelistan huipulta, jossa kappale on kolmatta viikkoa. Sheeranin biiseistä Overpass Graffiti debytoi neljäntenä ja on hänen 32. top ten -merkintänsä.
Willow sai uransa toisen ja Tyler Cole ensimmäisensä Meet Me at Our Spotin edettyä hienosti kymmenenneksi. The Anxiety on heidän muodostamansa kokoonpano, eli meno on krediittien osalta samanlaista kuin Silk Sonicilla.
Ewan McVicarin kepeä tanssibiisi Tell Me Something Good nousi 15:nneksi. Sijalla 18 debytoi D-Block Europen uusi kappale No Competition ja pari sijaa alempana SwitchOTR:n ja A1 and J1:n viraalisinkku Coming for You.
Joel Corry ja Mabel yhdistivät hyvin soittariystävälliset voimansa – I Wish debytoi sijalla 23. Neikedin ja kumppaneiden Better Days nousi täällä 52–33.
Top 40:n hännillä on tilaa halloween-henkiselle musiikille. Ray Parker Jr:n Ghostbusters (#2, 1984) palasi 38:nneksi, Justin Bieberin Ghost punnersi 41–39 ja Michael Jacksonin Thriller (#10, 1983) piipahtaa tällä erää 40:ntenä.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Ed Sheeran – =
2. (-) Richard Ashcroft – Acoustic Hymns Vol. 1
3. (1.) Elton John – The Lockdown Sessions
4. (5.) Coldplay – Music of the Spheres
5. (re) Spice Girls – Spice   
6. (-) The War on Drugs – I Don’t Live Here Anymore   
7. (6.) Adele – 25
8. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (10.) Drake – Certified Lover Boy
10. (12.) Sam Fender – Seventeen Going Under
11. (14.) Doja Cat – Planet Her
12. (15.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
13. (-) Joe Bonamassa – Time Clocks
14. (-) Mastodon – Hushed and Grim
15. (16.) Elton John – Diamonds
16. (17.) ABBA – Gold: Greatest Hits
17. (19.) The Weeknd – The Highlights
18. (-) Motörhead – Everything Louder Forever: The Very Best of
19. (13.) Adele – 21
20. (3.) Duran Duran – Future Past

Ed Sheeranin viides studioalbumi = avasi tietenkin Britannian albumilistan huipulta, mutta sen kulutus oli huomattavasti vaisumpaa kuin mihin hän aiemmilla matemaattisin symbolein nimetyillä levyillään on tottunut. 139 000 kpl myynniksi muutettuna on silti vuoden paras avaus, mutta tuskin vie lähellekään vuoden suosituimman albumin titteliä vuodenvaihteessa. Sheeranin kaikki albumit ovat yltäneet kärkeen.
Richard Ashcroftin sooloura käsittää jo kuusi top ten -albumia ja myös The Verven kappaleita sisältävä Acoustic Hymns Vol. 1 avasi kakkossijalta.
Spice Girlsin klassikkoalbumi Spice (#1, 1996) sai tietenkin juhlapainoksen ja palasi viidenneksi. Kuudentena puolestaan debytoi The War on Drugsin toinen top ten -levy I Don’t Live Here Anymore.
Blues-tähti Joe Bonamassan Time Clocks avasi sijalta 13 perässään Mastodonin uutuus Hushed and Grim. Motörheadin kokoelma puolestaan löytyy sijalta 18.
Uudelleenjulkaisu on myös Pink Floydin A Momentary Lapse of Reason (#3, 1987) sijalla 23. Tori Amosin uusi levy Ocean to Ocean jäi melko alas, 25:nneksi. Andrew Lloyd Webber Orchestran Symphony Suites täydentää uutuuskavalkadin sijalla 35.

torstai 4. marraskuuta 2021

Listaklassikko: Westlife – You Raise Me Up (2005)

 
Ihme kyllä, juuri uutta musiikkia julkaissut Westlife, tai Westshite, kuten ilkeämieliset ryhmää kutsuvat, ei ole aiemmin näyttäytynyt tässä juttusarjassa. Heillä on kuitenkin peräti 14 Britannian sinkkulistan ykköstä, millä pääsee kaikkien aikojen listallakin melko korkealle. Ennätyshän on Elvis Presleyn 21.

Vuonna 2005 Westlife oli jo sen osalta ehtoopuolella, vaikka sitä ei tietenkään vielä siinä vaiheessa tiedetty. Euroviisuvoittaja Secret Gardenin alun perin kirjoittama ja esittämä You Raise Me Up vääntyi heidän kultakurkuissaan isoksi hittisinkuksi viettäen kaksi viikkoa brittilistan kärjessä marraskuussa 2005 ja ehtien alle kahdessa kuukaudessa vuoden yhdeksänneksi suosituimmaksi singleksi.

Se oli siis Westlifen 13. ykkönen. 14. tuli vuotta myöhemmin Bette Midlerin tutuksi tekemällä elokuvasävelmällä The Rose. Top ten -menestyksiä kertyi vielä vuosikymmenen vaihteeseen asti, mutta vuoden 2010 jälkeen korkein sijoitus on paluusingle Hello My Loven 13. sija tammikuulta 2019.

You Raise Me Up on Westlife-kaanonissa merkittävä kappale – heidän viidenneksi kuunnelluimpansa Spotifyssa (73 miljoonaa). Youtube-videolla on 105 miljoonaa katselua.

maanantai 1. marraskuuta 2021

Listakatsaus, vko 44

Billboard Hot 100, Top 20

1. (68.) Adele – Easy on Me  
2. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (1.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
4. (3.) Walker Hayes – Fancy Like
5. (4.) Ed Sheeran – Bad Habits  
6. (5.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
7. (6.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
8. (8.) Dua Lipa – Levitating
9. (10.) Ed Sheeran – Shivers
10. (7.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
11. (11.) Doja Cat – Need to Know
12. (10.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
13. (18.) Coldplay and BTS – My Universe  
14. (12.) Glass Animals – Heat Waves
15. (15.) Måneskin – Beggin’
16. (16.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
17. (13.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
18. (14.) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk
19. (17.) Nardo Wick featuring G Herbo, Lil Durk and 21 Savage – Who Want Smoke?
20. (-) Young Thug, Drake and Travis Scott – Bubbly

Brittitähti Adele saavutti ylivoimaisin pistein uransa viidennen ykkösen Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla uuden Easy on Me -sinkun loikattua kärkeen. Se ehti jo viime viikolla viiden tunnin kulutuksella sijalle 68. Merkittävin osa-alue pisteiden keräämisessä oli massiivinen radiosoitto: kappale oli viikon päättyessä jo neljänneksi suosituin radiolistalla, mikä on – kuten kirjoitin – erittäin nopeaa edistystä.
Muuten vaisussa top tenissä Shivers eteni yhdeksänneksi. Viikon ainoa top 20 -tason uutuus on Young Thugin uuden albumin kappale Bubbly sijalla 20.
The Anxietyn eli Willow’n ja Tyler Colen Meet Me at Our Spot loikkasi 44–32. Lil Durkin Pissed Me Off debytoi sijalla 39 ja Chris Stapletonin You Should Probably Leave nousi kolme pykälää 40:nneksi.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Young Thug – Punk
2. (1.) Drake – Certified Lover Boy
3. (-) Mac Miller – Faces
4. (-) Coldplay – Music of the Spheres
5. (re) The Beatles – Let It Be (Soundtrack)
6. (3.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell  
7. (7.) Doja Cat – Planet Her
8. (8.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album  
9. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR  
10. (6.) Lil Nas X – MONTERO
11. (-) ENHYPEN – Dimension: Dilemma
12. (4.) Meek Mill – Expensive Pain   
13. (10.) The Kid LAROI – Fuck Love
14. (9.) Kanye West – Donda
15. (12.) Billie Eilish – Happier Than Ever
16. (44.) Adele – 25  
17. (69.) The Weeknd – The Highlights
18. (-) Ice Nine Kills – Welcome to Horrorwood: The Silver Scream 2
19. (13.) Rod Wave – SoulFly  
20. (2.) Don Toliver – Life of a Don

Yhdysvaltojen albumilistalla on mukavasti liikettä ja myös uusi ykkönen, sillä Young Thugin Punk pinnisti kärkeen. Sitä kulutettiin huomattavasti vähemmän kuin hänen edellistä ykköstään So Much Funia (2019), mutta silti 90 000 kpl myynniksi muutettuna. Paalupaikka on Young Thugille kolmas.
Mac Millerin mixtape Faces julkaistiin aikoinaan ilmaiseksi, mutta sai nyt virallisen julkaisun ja pääsi kolmanneksi. Edesmenneellä Millerillä on seitsemän top ten -käyntiä.
Coldplayn uusi levy Music of the Spheres avasi nelospaikalta. Heidän top ten -saldonsa näyttää kahdeksaa. The Beatlesin uudelleen julkaistu Let It Be (#1, 1970) palasi viidenneksi.
Korealaisen Enhypenin Dimension: Dilemma avasi sijalta 11 ja metalliyhtye Ice Nine Killsin Welcome to Horrorwood: The Silver Scream 2 sopivasti halloweenin alla sijalta 18.
Zac Brown Bandin The Comeback lässähti jopa 27:nneksi. Heidän viisi edellistä levyään ylsivät joko kärkeen tai kakkoseksi, joskin alati kutistuvin lukemin.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Easy on Me
2. (2.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart  
3. (3.) Ed Sheeran – Shivers
4. (4.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
5. (6.) Glass Animals – Heat Waves
6. (7.) Central Cee – Obsessed with You
7. (5.) Coldplay and BTS – My Universe
8. (9.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
9. (8.) Ed Sheeran – Bad Habits
10. (10.) Lil Nas X – Thats What I Want
11. (11.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
12. (17.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot  
13. (12.) Billie Eilish – Happier Than Ever
14. (13.) Doja Cat – Woman
15. (-) Swedish House Mafia and The Weeknd – Moth to a Flame
16. (15.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
17. (-) Digga D – Red Light Green Light
18. (14.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
19. (16.) Dermot Kennedy – Better Days
20. (19.) Shouse – Love Tonight

Britannian singlelistan kärkikymmenikössä ei tapahdu tällä viikolla oikeastaan mitään. Adelen Easy on Me on selkeä ykkönen toista viikkoa.
Meet Me at Our Spot eteni 12:nneksi. Swedish House Mafia palasi isosti kunniakkaille listapaikoille The Weekndin avulla. Moth to a Flame debytoi sijalla 15. Se on ruotsalaisten ensimmäinen top 20 -sinkku sitten Don’t You Worry Childin (#1, 2012). The Weeknd pyörii noilla sijoilla jopa enemmän kuin tarpeeksi.
Digga D:n uusi biisi Red Light Green Light avasi sijalta 17 ja Craig Davidin ja MNEKin Who You Are pääsi ekalla viikollaan sijalle 39.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Elton John – The Lockdown Sessions
2. (-) Lana Del Rey – Blue Banisters
3. (-) Duran Duran – Future Past
4. (-) Biffy Clyro – The Myth of Happily Ever After
5. (1.) Coldplay – Music of the Spheres  
6. (3.) Adele – 25   
7. (re) The Rolling Stones – Tattoo You
8. (10.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (-) Mimi Webb -Seven Shades of Heartbreak
10. (9.) Drake – Certified Lover Boy
11. (-) Self Esteem – Prioritise Pleasure
12. (7.) Sam Fender – Seventeen Going Under
13. (6.) Adele – 21
14. (13.) Doja Cat – Planet Her
15. (14.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
16. (16.) Elton John – Diamonds
17. (17.) ABBA – Gold: Greatest Hits
18. (19.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
19. (21.) The Weeknd – The Highlights
20. (24.) Queen – Greatest Hits

Elton John julkaisee uutta musiikkia tasaisesti, mutta vierailee Britannian albumilistan kärjessä suhteellisen harvoin. Cold Heart -hitin siivittämä yhteistyölevy The Lockdown Sessions on hänelle vasta kahdeksas ykkönen ottaen huomioon, että levytysura on kestänyt jo yli viisikymmentä vuotta. Edellinen paalupaikka tuli yhdeksän vuotta sitten Pnaun kanssa tehdyllä tanssilevyllä Good Morning to the Night (2012).
Lana Del Rey on varma nimi kärkipäässä – hänen kaikki musiikkia sisältäneet studioalbuminsa ovat yltäneet kärkikaksikkoon. Niin myös Blue Banisters tällä viikolla.
Future Past on Duran Duranin 11. top ten -albumi ja se debytoi sijalla kolme peitoten Biffy Clyron kahdeksannen top ten -levyn.
Uusi 40-vuotisjuhlapainos toi The Rolling Stonesin Tattoo Youn (#2, 1981) seitsemänneksi. Popartisti Mimi Webbin esikoinen Seven Shades of Heartbreak avasi vilkkaalla uutuusviikolla sijalta yhdeksän.
Slow Clubin Rebecca Lucy Taylor eli Self Esteem pääsi hienosti sijalle 11 toisella albumillaan Prioritise Pleasure.
Dream Theaterin A View from the Top of the World jäi juuri top 20:n ulkopuolelle (21) ja Nick Cave and the Bad Seedsin B-puolikokoelma avasi sijalta 27.