Diskon kulta-aikoja on muisteltu tässä sarjassa useaan otteeseen, mutta ainakin kerta kiellon päälle – sillä eihän yhtä ajanjakson kuvaavinta hittiä voi jättää käsittelemättä. Chic-yhtyeen Le Freak nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen joulukuussa 1978 ja saavutti kaikkiaan peräti kuusi ykkösviikkoa kolmessa erässä. Sen taipaleen katkaisivat välillä Barbra Streisandin ja Neil Diamondin You Don’t Bring Me Flowers sekä aikakauden tehokkaimman hittikoneen Bee Geesin Too Much Heaven. Viimeinen ykkösviikko merkittiin seuraavan vuoden helmikuussa.
Le Freak on huima klassikko ja takasi Nile Rodgersille ikuisen paikan musiikki-ikonina. Chic saavutti myös toisen ykkösen (Good Times, 1979) ja kaikkiaan neljä top ten -hittiä Yhdysvalloissa. Hot 100 -elinkaari kesti kuitenkin vain viitisen vuotta, mikä toisaalta osuu yksiin diskobuumin kanssa.
Le Freak ylsi brittilistalla seiskaksi. Siellä heidän korkeimmalle päässyt hittinsä on I Want Your Love (#4, 1978). Spotify-kuunteluja on eri versiot huomioiden koossa noin 150 miljoonaa. Virallisella videolla on Youtubessa 9,7 miljoonaa katselua, mutta se on ladattu alustalle vasta 2,5 vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti