1990-luvun alun hip hopin ja r&b:n suurimpiin valtavirtahitteihin myös Euroopassa lukeutui sampleihin perustuva P.M. Dawnin Set Adrift on a Memory Bliss, joka muistetaan mainita melko usein Spandau Ballet’n True-kappaleesta puhuttaessa. Gary Kemp sai myös krediitin kappaleen tekijätietoihin, toisin kuin muiden käytettyjen kappaleiden tekijät. Ne muut ovat The Soul Searchersin Ashley's Roachclip sekä Bob Jamesin versio Paul Simonin Take Me to the Mardi Grasista.
Set Adrift on a Memory Bliss julkaistiin loppukesästä 1991 ja nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen saman vuoden marraskuussa. Se ehti viettää huipulla kuitenkin vain viikon joutuen väistymään Michael Jacksonin Black or Whiten tieltä.
Keinuva kappale oli siis todella iso hitti Euroopassakin, muun muassa kolmonen sekä Britanniassa että Saksassa. Yhdysvalloissa duon menestys jatkui kahdella muulla top ten -hitillä, joista toinen, Looking Through Patient Eyes (#6, 1993) ylsi brittilistallakin kunniakkaasti sijalle 11.
Silti P.M. Dawn muistetaan ensisijaisesti Set Adrift on a Memory Blissistä, jolla on Spotifyssa neljällä versiolla yhteensä 17 miljoonaa kuuntelua ja Youtubessa 10 miljoonaa katselukertaa. Linkkaan kuitenkin parempilaatuisen videon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti