Teinipopin hullut vuodet alkoivat 1990-luvun lopulla Spice Girlsin, 'N Syncin ja Backstreet Boysin debyyttialbumien menestyksen myötä, mutta ilmiö kulminoitui Jiven tehtaasta tupsahtaneen Britney Spearsin esikoissingleen Baby One More Time (1998), joka kiteytti kaiken sen mistä läpeensä kaupallisessa (teini)popissa on kyse: tuotetta myydään ensisijaisesti kritiikittömille nuorille, mutta samalla itse ilmiöstä tehdään tavalla tai toisella aikuistenkin silmissä kiinnostava.
Sittemmin Madonnan ja Johanna Tukiaisen rakkauslapsi Spears on pyrkinyt vakiinnuttamaan asemaansa poptaivaan kiintotähtenä. Tähän asti se on onnistunut lähinnä hittituottajien ja median avulla, mutta ennusmerkkien mukaan se tie alkaa olla kuljettu loppuun: uudella Femme Fatalella musiikki on hyvin tätä päivää, mutta ennen melko hyvin laulaneen Spearsin ulosanti kuulostaa aina vain laiskemmalta. Kenties hän ei lopulta haluakaan olla kaikkien palvoma popjumalatar? Jonkinlainen irtiotto olisi ainakin suotavaa. Tosin, varoittavana esimerkkinä löytyy Christina Aguilera, jonka lienee irrotellut hieman liikaakin.
Femme Fatalesta tuli juuri Spearsin kuudes ykkösalbumi USA:ssa, mikä on kuusi enemmän kuin Britanniassa. Sielläkin albumimenestys on ollut toki hyvää: hän on yltänyt kakkoseksi neljästi ja kärkikymppiin seitsemästi. Ainoa kunnon limbo molemmilla markkinoilla on parin vuoden takainen tuikiturha The Singles Collection (2009), joka jäi Top 40:n sijoille ynnä muut.
Spearsin musiikki toimii parhaiten singlemitassa, minkä voi havaita varsinkin Hot 100 -listoilta: Top 10 -sinkkuja löytyy yhdeksän. Baby One More Timen ykkössijan jälkeen Spears joutui tosin odottamaan seuraavaa paalua peräti yhdeksän vuotta (Womanizer, 2008). Sittemmin ykkösiä on lohjennut vielä kaksi lisää.
Kuiva ajanjakso osui luonnollisesti Britneyn kokeellisempaan kauteen: radiosoitto oli tuolloin Hot 100 -listan pisteytyksissä nykyistä merkittävämmässä roolissa ja popasemat eivät juuri soittaneet The Neptunesin kanssa tehtyä I'm a Slave 4 U:ta (#27, 2001) tai Madonna-yhteistyötä Me Against the Music (#35, 2003). Toxicin (#9, 2004) charmia eivät popasematkaan voineet vastustaa ja siitä lähtien Spears on ollut kärkikympin vakiovieras, vaikka radiosoitto välillä kangerteleekin. Siitä esimerkkinä vaikkapa se, että Bobby Brown -laina My Prerogative (2004) ei yltänyt listalle lainkaan.
Brittilistalla ykkösiä on irronnut viisi alkaen Baby One More Timesta päättyen toistaiseksi Everytimeen (2004). Hold It Against Me pääsi tammikuussa vielä kuudenneksi, mutta Till the World Endsin parhaaksi näyttää jäävän melko masentava 21. tila.
Baby One More Time -albumi on sertifioitu USA:ssa 14-kertaiseksi platinalevyksi ja Oops!... I Did It Againkin (2000) timanttitasolle eli kymmenkertaiseksi platinalevyksi. Ne ovat myös myydyimmät Britney-levyt Britanniassa: kumpikin on saanut triplaplatinamerkinnän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti