torstai 28. huhtikuuta 2011

Kristallipallo: Luke Bryan – Country Girl (Shake It for Me)

Noin puolet Kristallipallo-ennustuksistani on mennyt melkein kohdalleen, toinen puolisko metsään. Saa nähdä, miten käy tämän kanssa. Ennustan nimittäin, että kantrilaulaja Luke Bryan saa Country Girl (Shake It for Me) -kappaleestaan kunnollisen jenkkihitin.

Ennusmerkit ovat toki jo olemassa, ja niiden perusteella biisiin tartuinkin: Country Girl debytoi tänään julkaistavalla Hot 100 -listalla Top 20:n tuntumassa ja on heittämällä Bryanin korkeimmalle yltänyt sinkku.

Suurempi syy on kuitenkin se, että biisi huokuu kesäistä hyvän tuulen kantriestetiikkaa ja kertosäkeessä intoudutaan suorastaan huipputarttuvaan popmuottiin. Popasemakannatusta ei sentään uskalla povata – jenkkiradiot ovat niin kaavoihin kangistuneita. Toivomme sitä säännön vahvistavaa poikkeusta.

Bryan on netonnut kaksi kantrilistan ykköstä putkeen ja tästä tullee kolmas. Ne kaksi eli Do I ja Rain Is a Good Thing ovat myös myyneet kultaa.

Mahtava meno. Kuten Brooks and Dunn aikoinaan lauloi, ”You can take girl out of the honky tonk but you can't take the honky tonk out of the girl”.

Sivuhuomautus: Primal Screamin suurin brittilistahitti on myös nimeltään Country Girl (#5, 2006).

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Vanhaa paskaa

Uutuudet vievät viikottain suurimman huomion, mutta välillä on hyvä tutkia, mitkä albumit ja singlet ovat roikkuneet listoilla pidempäänkin. Siispä jo lähes perinteiseen tapaan (eli toista kertaa) poimin viimeisimmiltä viikkolistoilta listaviikkojen mukaan kaikki puoli vuotta tai pidempään singlelistoilla viettäneet kappaleet sekä vuoden mittariinsa keränneet albumijulkaisut. Suluissa ovat sekä paras että tämän viikon sijoitus.


Hot 100


46 – Taio Cruz – Dynamite (2; 44)
39 – Bruno Mars – Just the Way You Are (1; 35)
34 – Cee Lo Green – Fuck You (2; 5)
32 – Waka Flocka Flame feat. Roscoe Dash & Wale – No Hands (13; 50)
29 – Christina Perri – Jar of Hearts (17; 39)
29 – Bruno Mars – Grenade (1; 23)
29 – Pitbull feat. T-Pain – Hey Baby (7; 28)
28 – Edward Maya & Vika Jigulina – Stereo Love (16; 48)
28 – Pink – Raise Your Glass (1; 42)
26 – Katy Perry – Firework (1; 22)

Viime vuoden Akonin, Taio Cruzin Dynamite on viettänyt sitkeästi jo seitsemän viikkoa Top 50:n pohjasijoilla. Se nousi viime kesänä melko nopeasti top kolmeen ja piti kakkossijaa kolmen viikon ajan viime vuonna. Biisi putoaa ulos lähiaikoina, sillä Billboardin sääntöjen mukaan laskusuunnassa olevat kappaleet joutuvat jättämään Hot 100 -listan, jos niillä on yli 20 listaviikkoa. Sama kohtalo uhkaa No Handsia ja Stereo Lovea – kappaleita, jotka ovat viihtyneet erityisen hyvin ja pitkään radioasemien soittolistoilla.
Fuck You on tällä viikolla yhä viidentenä. Sen alkutaipaleen pisteet tulivat yksinomaan myynnistä, mutta viimeisen parin kuukauden ajan biisi on menestynyt erinomaisesti myös radiosoitossa. Sitä on ostettu yli neljä miljoonaa kappaletta. Ainoa uupumaan jäävä saavutus on Hot 100 -listan ykkössija – edellä tulppana toimi neljän viikon ajan Lady Gagan Born This Way.




Billboard 200, Top 100

129 – Lady Gaga – The Fame (2; 87)
126 – Zac Brown Band – The Foundation (9; 75)
81 – Miranda Lambert – Revolution (8; 61)
78 – Adele – 19 (10; 42)
75 – Train – Save Me, San Francisco (17; 98)
64 – Lady Antebellum – Need You Now (1; 36)
56 – Mumford & Sons – Sigh No More (2; 10)
56 – Justin Bieber – My World 2.0 (1; 21)
54 – Casting Crowns – Until the Whole World Hears (4; 39)

USA:n albumien viikkokunkut olivat mukana jo edellisessä tämäntyyppisessä katsauksessa. The Famen roikkuminen ei ole mitenkään yllättävää, mutta Zac Brown Bandin The Foundationin kylläkin – seuraaja You Get What You Give (2010) ei ykkössijastaan huolimatta ole ollut mikään yltiöpäinen jättimenestys. The Foundation on myynyt yli kaksi miljoonaa kappaletta.
Miranda Lambertin Revolutionilta lohkotaan yhä hittejä: Heart Like Mine (viime viikolla Hot 100 -listan 44:s) on jo levyn viides single. Yllättävän kestäväksi on osoittautunut Trainin Save Me San Francisco, mutta koska sen paras sijoitus on vain 17., myynti ei ole vielä edes miljoonaa. Until the Whole World Hears julkaistiin jo vuonna 2009, mutta on kokenut uuden kevään Glorious Day (Living He Loved Me) -hittisinglen avulla.


Britannian singlet, Top 75


37 – Adele – Make You Feel My Love (4; 59)
31 – Bruno Mars – Just the Way You Are (1; 61)
29 – Cee Lo Green – Fuck You (1; 54)
27 – Katy Perry – Firework (3; 46)
26 – Rihanna – Only Girl (1; 56)

Britannian singlelista on päässyt eroon pahimmista (tai parhaimmista) riippakivistään kuten I Gotta Feelingistä. Viikkokuningatar on Adelen vuonna 2008 julkaistu Dylan-cover Make You Feel My Love, jota kierrätettiin viime vuonna miltei jokaisessa kykykisassa. Sen paras listasijoituskin tuli tällä toisella kierroksella.
Kaikki viisi singleä ovat myyneet vähintään platinaa eli 600 000 kpl.




Britannian albumit, Top 75

135 – Kings of Leon – Only by the Night (1; 70)
119 – Lady Gaga – The Fame (1; 37)
118 – Rihanna – Good Girl Gone Bad (1; 71)
99 – Paolo Nutini – Sunny Side Up (1; 68)
89 – Florence & the Machine – Lungs (1; 52)
83 – Adele – 19 (1; 3)
81 – Mumford & Sons – Sigh No More (2; 40)
79 – Michael Bublé – Crazy Love (1; 13)
68 – Paloma Faith – Do You Want the Truth or Something Beautiful (9; 64)
55 – Foo Fighters – Greatest Hits (4; 38)
54 – Plan B – The Defamation of Strickland Banks (1; 19)

Kings of Leonin uusin Come Around Sundown on jäänyt puolittaiseksi suutariksi - toki sitä on myyty tuplaplatinaan oikeuttavat 700 000 kpl, mutta kun vertailukohtana on yhä lähes kolmen vuoden jälkeen listoilla roikkuva kahdeksankertainen platinalevy Only by the Night, voidaan sen suoritusta pitää pettymyksenä.
Rihannan Loud on ollut valtava menestys Britanniassa eikä ole pudonnut vielä kertaakaan seitsemättä sijaa alemmas. Kyydissä on listoilla viipynyt etenkin Good Girl Gone Bad (2007), jota on ostettu noin kaksi miljoonaa kappaletta.
Paolo Nutinista tullee ensi viikolla ensimmäinen artisti sitten Amy Winehousen, joka nettoaa kahdella ensimmäisellä albumillaan molemmilla yli sata listaviikkoa.
Plan B:n The Defamation of Strickland Banksilta ei ole irronnut kunnollista hittisinkkua enää kuukausiin, mutta albumi kiinnosti viime viikolla yhä 19. sijan edestä. Hieman samalla tavalla käyttäytyy Paloma Faithin esikoinen: yksi hitti, jolla pelkästään ei voi selittää albumin pitkäikäisyyttä. Banks on myynyt yli miljoonan, Faithin albumi tuplaplatinaa.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Listakatsaus, vko 17

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) Rihanna featuring Britney Spears – S&M
2. (1.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
3. (3.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
4. (6.) Jeremih featuring 50 Cent – Down on Me
5. (4.) Cee Lo Green – F**k You (Forget You)
6. (10.) Adele – Rolling in the Deep
7. (7.) Chris Brown feat. Lil Wayne & Busta Rhymes – Look at Me Now
8. (9.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
9. (8.) Britney Spears – Till the World Ends
10. (-) Lady Gaga – Judas

S&M nosti Rihannan ohi Bee Geesin, Elton Johnin ja Usherin vähintään kymmenen ykköstä netonneiden aateliin, jossa oli ennestään kymmenen artistia. Rihannalta kului saavutukseen vain viitisen vuotta. Eniten ykkösiä on The Beatlesillä, kaikkiaan kaksikymmentä.
S&M on myös kolmas perättäinen ykkönen Loud-albumilta. Itse albumi ei ole yltänyt vielä kolmatta sijaa korkeammalle. Rihannalla ei ylipäätään ole vielä ykkösalbumia.
Britney Spearskin sai levy-yhtiönsä painostuksesta krediitin ja viidennen ykkösensä. Krediitti tuli mielestäni hieman ennenaikaisesti, sillä on mahdotonta tietää, kummasta versiosta tulee lopulta suositumpi. Billboard ilmoittikin juuri, että Spearsin nimi poistetaan, jos S&M Remixin pisteet putoavat merkittävästi.
Ykkössija meni ainakin hetkeksi, mutta Katy Perryn pilvessä on hopeareunus: hän on nyt viettänyt 49 viikkoa putkeen Top 10:ssä, mikä lyö Ace of Basen aiemman enkan viikolla.
Down on Me kipusi sijalle neljä ja sivusi Jeremih’n parasta noteerausta (Birthday Sex, 2009). 50 Cent oli viimeksi näin lähellä huippua Just a Lil Bitillä (#3, 2005).
Lady Gagan Judas ehti myydä kymmenennen tilan edestä. Sen tie kärkeen näyttää hivenen ohdakkeisemmalta kuin Born This Wayn, mutta katsellaan.
Kelly Rowlandin Motivation debytoi paikalla numero 55. Ex-Destiny’s Childin viimeisimmästä Top 40 -visiitistä on jo kuusi vuotta.


USA:n albumit Top 10

1. (-) Foo Fighters – Wasting Light
2. (1.) Adele – 21
3. (-) Alison Krauss & Union Station – Paper Airplane
4. (-) Paul Simon – So Beautiful or So What
5. (-) Mana – Drama y Luz
6. (2.) Britney Spears – Femme Fatale
7. (7.) Various Artists – Songs for Japan
8. (5.) Wiz Khalifa – Rolling Papers
9. (6.) Chris Brown – F.A.M.E.
10. (8.) Mumford & Sons – Sigh No More

Foo Fightersin taidokas kärkipaikan vältteleminen sai lopun Wasting Lightin debytoitua paalulla ylivoimaisesti. Se on bändin kuudes Top 10 -studioalbumi seitsemästä yrittämästä. Ainoastaan nimetön esikoinen jäi alemmas.
Alison Krauss sai aikoinaan parhaan albumin Grammyn Robert Plant -duettolevystä Raising Sand (2007). Sen korkeimmaksi listasijaksi tuli kakkonen ja nyt Paper Airplane debytoi kolmantena. Kantritähden pitkäaikainen taustabändi Union Station ei ollut aiemmin käynyt top kympissä, Kraussilla itsellään on kolmaskin Top 10 -merkintä.
Paul Simon levyttää harvakseltaan, joten So Beautiful or So Whatin olisi voinut olettaa yltävän korkeammallekin kuin neljänneksi. Se on hänen 12. studioalbuminsa. Lähes tasan viisi vuotta sitten ilmestynyt Surprise tosin nuupahti sijalle 14, joten siihen nähden sijoitusparannus toki on huomattava, mutta myyntiluvut suunnilleen samat. Lisää Simonista edellisessä kirjoituksessa.
Meksikon kiistämättä suurimman rockyhtyeen Manán juuret juontavat aina 1980-luvun alkupuolelle, mutta jenkkilistasuosikki siitä tuli vasta 90-luvun puolessa välissä. Myös heidän studiolevyjensä väli ehti venähtää viideksi vuodeksi. Amar es Combatir (2006) ylsi neloseksi ja Drama y Luz debytoi nyt viidentenä.
Brittitulokas Jessie J:n esikoinen aloitti sijalta 11 ja TV on the Radion Nine Types of Light sivusi edellisen Dear Sciencen (2008) 12. tilaa. Keuhkosyöpää sairastanut basisti Gerard Smith menehtyi keskiviikkoaamuna.
Hiphop-yhtye Atmosphere debytoi 13:ntena, mutta albumin nimi ei ole yhtä kiva kuin When Life Gives You Lemons You Paint That Shit Gold (#5, 2008).
K.d. lang sai kuudennen Top 40 -albuminsa Sing It Loudin debytoitua sijalla 32. Kanadalaisartisti on käynyt top kympissä vain kerran (Watershed #8, 2008).
Albumien kokonaismyynti oli jopa 16 prosenttia viimevuotista parempaa.


Britannian singlet Top 10

1. (1.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
2. (-) Wretch 32 featuring Example – Unorthodox
3. (2.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
4. (58.) Tracy Chapman – Fast Car
5. (8.) Chris Brown featuring Benny Benassi – Beautiful People
6. (4.) Snoop Dogg & David Guetta – Sweat
7. (3.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
8. (5.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
9. (14.) Lady Gaga – Judas
10. (9.) Mann featuring 50 Cent – Buzzin’

LMFAO-kaksikkoa ei juuri tunneta, mutta vielä vieraampia ovat Party Rock Anthemilla esiintyvät Lauren Bennett sekä GoonRock. Pikainen nettihaku kertoo Bennettin laulavan yhtyeessä nimeltä Paradiso Girls ja GoonRock toimii tuottajana. Party Rock Anthem on kärjessä nyt toista viikkoa.
Wretch 32 ajeli Traktorilla viidenneksi alkuvuodesta ja nyt kyydissä on myös Example. Unorthodox ilmestyi sopivasti pääsiäiseksi ja on siis Wretch 32:n toinen Top 5 -hitti. Examplella oli ennestään jo kaksi Top 10 -sinkkua.
Kykykisakokelaiden esitykset ovat ennenkin nostaneet vanhoja kappaleita naftaliinista ja nyt ihme-revivalin sai tuta Tracy Chapmanin Fast Car. Nelossija on biisin paras. Se ylsi viidenneksi vuonna 1988 ja osaltaan auttoi neidon esikoista nousemaan albumilistan kärkeen ja myymään yli kaksi miljoonaa kappaletta. Fast Car on Chapmanin ainoa Top 40 -single, nyt siis kahteen otteeseen.
Bruno Marsin neljän Top 10 -hitin rivi janoaa lisäjäseniä ja The Lazy Song debytoikin jo 15:ntenä.
Beyoncén uusi Run the World (Girls) -single tuli digikauppoihin melko odottamatta, vaikka onkin pyörinyt verkossa jo hetken. Se on neidon 18. Top 10 -hitti. Ykkösiä löytyy peräti viisi.
R&B-laulaja ja Big Brother -julkkis Nathan tottelee nyt taiteilijanimeä Starboy Nathan ja menestyskin on parempaa: Diamonds (23) ilmaantui kuuden vuoden takaisen Top 40 -sinkun Come into My Roomin (37) jatkoksi.
Aloe Blaccin I Need a Dollar soi MTV:llä jo vuosi sitten, mutta on valloittanut maailmaa hitaasti. Nyt Keski-Euroopan jälkeen on Britannian vuoro ja biisi nousi 49–29. Pykälää ylempänä putoaa Dr. Dren I Need a Doctor. Molempi parempi.
Tinie Tempah ei ole aivan pysäyttämätön, mutta melkoinen hitintekijä silti. Simply Unstoppable debytoi 33:ntena ja on Tempahin kymmenes Top 40 -sinkku. Sen yläpuolelle parkkeerasi uutuutena Jessie J:n neljäs hitti Nobody’s Perfect – kuin muistuttaakseen poptähden kuolevaisuudesta.
Pitbullin ja kavereiden Give Me Everything debytoi sijalla 35. Chipmunkin viimeisin sinkku In the Air on jäämässä hänen tasoonsa nähden kehnoille sijoille, vaikka punnersi nyt neljä pykälää ylöspäin 37:nneksi.
Morrisseyn Glamorous Glue on tulokas sijalla 69. Se julkaistiin singlenä USA:ssa vuonna 1992, Britanniassa vasta nyt seiskatuumaisena.


Britannian albumit Top 10


1. (2.) Adele – 21
2. (1.) Foo Fighters – Wasting Light
3. (3.) Adele – 19
4. (7.) Jessie J – Who You Are
5. (6.) Rihanna – Loud
6. (8.) Cee Lo Green – The Lady Killer
7. (10.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
8. (5.) Katy B – On a Mission
9. (4.) Glee Cast – Glee: The Music, Vol. 5
10. (-) Chipmunk – Transition

Adelen 21 palasi jälleen albumilistan kärkeen ja on nyt historian pisimpään kärjessä viihtynyt naissooloartistin albumi. Jos naisia ja sooloilijoita nyt jostain syystä halutaan erotella miehistä ja yhtyeistä. Tämä oli 21:n ensimmäinen alle sadantuhannen kappaleen myyntiviikko.
Edellisellä albumillaan kakkosena käynyt Chipmunk joutui nyt tyytymään kymmenenteen tilaan, mutta se löi sentään Gorillazin The Fallin (12), joka Radioheadin The King of Limbsin tavoin on ollut jaossa ilmaiseksi. Edelliset kolme Gorillaz-studioalbumia noteerasivat rutkasti paremmat sijat 3, 1 ja 2. Ja ketä kiinnostaa, millä vempeleellä albumi on äänitetty? Ei minua ainakaan.
BBC:n Sound of -listan täytteenä killunut Jamie Woon ei hänkään onnistunut murtautumaan kärkisijoille (15). Guillemotsin kolmas albumi Walk the River ilmaantui 26:nneksi ja The King Bluesin ensimmäinen lista-albumi Punk and Poetry sijalle 31. Guillemotsin laulaja Fyfe Dangerfield menestyi bändin tauon aikana ihan omillaankin.
Hieman kauemmin kehissä on viihtynyt Whitesnake, jonka 11. studioalbumi Forevermore (33) jäi matkojen päähän edeltäjänsä Good to Be Badin (2008) seitsemännestä sijasta. Top ten -albumeita on kahdeksan, mutta ykkösiä ei vielä ainuttakaan. K.d. langin seitsemäs Top 40 -albumi Sing It Loud debytoi pykälää alempana.
Kaikkein kovin on kuitenkin 82-vuotias James Last, joka sai jo 66. albuminsa Top 75 -listalle, kun Music Is My World debytoi sijalla 24. Respect. Elävä saksalaislegenda ei Whitesnaken tavoin ole vielä kokenut paalupaikan huumaa.
Snoop Doggin Sweat on iso singlehitti, mutta se ei auttanut Doggumentarya Top 40:iin (44).

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Listanimi: Paul Simon

Paul Simonin ja Art Garfunkelin duo aloitti vuonna 1965, ehti hajota jo kertaalleen kunnes lopetti ollessaan suosionsa huipulla vuonna 1970, juuri Bridge Over Troubled Water -albumin ilmestyttyä. Siitä tuli pophistorian myydyimpiä levyjä. Oikeastaan kaksikko ei virallisesti koskaan ole lakannut esiintymästä yhdessä: esimerkiksi vuonna 2003 he avasivat Grammy-gaalan ja viime vuonna kiersivät Yhdysvaltoja.

Maailmanmusiikkia syleilevä seitsemänkymppinen Simon on sittemmin julkaissut soololevyjä harvakseltaan – pisimmillään väli on venynyt kahdeksan vuoden mittaiseksi.

Simon & Garfunkelin menestyksen jälkeen Simonin sooloura starttasi luonnollisesti melko räväkästi ja kolmas soolo Still Crazy After All These Years (1975) ylsi USA:n ykköseksi. Albumilta lohkaistiin 50 Ways to Leave Your Lover, Simonin toistaiseksi ainoa sooloykkönen Hot 100 -listalla.

80-luvun merkkiteoksiin lukeutuva Graceland (1986) nousi brittiykköseksi ja USA:n kolmoseksi ja sisälsi Simonin toistaiseksi viimeisen Top 40 -jenkkihitin You Can Call Me Al (#23, 1987).

You're the One (2000) palautti Simonin ihmisten mieliin melko näkymättömän 90-luvun jälkeen. Se ylsi Top 20:iin sekä USA:ssa että Britanniassa ja palkittiin kultalevyllä sekä vuoden parhaan albumin Grammy-ehdokkuudella. Sen seuraajaa Surprisea (2006) saatiin kuitenkin jälleen odotella kuutisen vuotta, mikä näkyi listasijoituksissa sekä hyvin (brittilistan nelonen) että huonosti (USA:n 14:s). Juuri julkaistu So Beautiful or So What on Simonin ensimmäinen Top 10 -albumi yli kahteenkymmeneen vuoteen USA:ssa.

Brittilistoilla Simonin menestynein soolosingle on You Can Call Me Al (#4, 1986) ja häneltä löytyy Top 40 -merkintä vielä niinkin läheltä kuin vuodelta 2006 (elokuvasingle Father and Daughter, #31). Albumipuolella ykkösiksi asti ovat punnertaneet nimetön esikoinen (1972), mainittu Graceland (1986) sekä The Rhythm of the Saints (1990). Top ten -albumeita on kahdeksan. So Beautiful or So What julkaistaan Britanniassa vasta kesäkuussa.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Mahtava kaksykkönen

Lupaus lunastetaan, eli tutkitaanpa Adelen 21:n saavutuksia tarkemmin nyt kun se luopui väliaikaisesti Britannian albumilistan kärkipaikasta 11 viikon jälkeen.

On reilua tarkastella Adelen saavutuksia vuodesta 1970 tähän päivään, sillä The Beatlesin ennätykset tällä saralla ovat lyömättömiä (Please Please Me 30 viikkoa), puhumattakaan ennen liverpoolilaisia hallinneesta South Pacific -soundtrackista (70 viikkoa putkeen alkaen syksystä 1958).

Viimeksi pidempään kuin 11 viikkoa putkeen kärjessä viipyi Bob Marley and The Wailersin legendaarinen Legend-kokoelma (1984), 12 viikkoa. Simon and Garfunkelin Bridge Over Troubled Water (1970) pääsi 13:een.

Vaikka en yleensä erottele sukupuolten saavutuksia, niin mainitaan, että 21:sta tuli pisimpään yhtäjaksoisesti kärkipaikalla viihtynyt naisartistin albumi ja vain kolme muuta naisartistien levyä ylipäätään on päässyt 11 ykkösviikkoon: Alanis Morissetten Jagged Little Pill (1995) sekä Shania Twainin Come on Over (1997) kolmessa erässä ja Didon Life for Rent (2003) neljässä. 21 ohittanee siis nämä jo sunnuntaina – se on jälleen väliaikatietojen kärjessä.

Hyvin 21:n ulottuvilla olevia kokonaisviikkomääriä ovat Phil Collinsin ...But Seriouslyn (1989) ja Spice Girlsin Spicen (1996) 15 ykkösviikkoa.

21:ia on ostettu ennennäkemättömästi 12 viikkoa putkeen yli sata tuhatta kappaletta viikossa eli yhteensä noin kaksi miljoonaa kappaletta. Yleensä vastaavia myyntilukemia netotaan vain joulun tienoilla, jos silloinkaan. Tämä siis aikana, jolloin valitetaan huonosta levymyynnistä...

21 saavuttaa melko varmasti maagisen kolmen miljoonan kappaleen eli kymmenkertaisen platinalevyn rajan. Viimeksi siihen pystyi James Bluntin Back to Bedlam (2005). Lady Gagan yhdistetty The Fame ja The Fame Monster (2008), Kings of Leonin Only by the Night (2008) ja Michael Bublén Crazy Love (2009) Hollywood-painoksensa kanssa ovat kahdeksankertaisia platinalevyjä.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Listakatsaus, vko 16

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
2. (2.) Rihanna – S&M
3. (3.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
4. (4.) Cee Lo Green – F**k You (Forget You)
5. (5.) Lady Gaga – Born This Way
6. (7.) Jeremih featuring 50 Cent – Down on Me
7. (6.) Chris Brown feat. Lil Wayne & Busta Rhymes – Look at Me Now
8. (13.) Britney Spears – Till the World Ends
9. (8.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
10. (10.) Adele – Rolling in the Deep

E.T.:n kolmas ykkösviikko saattaa jäädä sen viimeiseksi, sillä kuten edellisessä tekstissä tuli kerrottua, Rihannan S&M:stä julkaistiin ovelasti myyntiin remix-versio, jolla naukuu Britney Spears – juuri kun ehdin viime viikolla leimata biisin parhaaksi sijaksi kakkosen. Parasta listoissa onkin juuri se, että kaikkea voi tapahtua.
Spearsin oma Till the World Ends lähti taannoin liikkeelle melko hitaasti, vaikka debytoi yhdeksäntenä. Nyt se paransi siitä jo pykälän.
Kantrihurmuri Blake Shelton piristää mukavasti tämänviikkoista top kahtakymppiä. Honey Bee (13) on miehen ensimmäinen Top 20 -hitti. Lupe Fiascon Top 20 -saldo näyttää The Life Goes onin (16) ansiosta nyt kahta – ensimmäinen oli Superstar (2007), joka ylsi kymmenenneksi asti.
Pitbullilla on yhä hakusessa ensimmäinen jenkkiykkönen, koska edes Jennifer Lopezin avut eivät tunnu riittävän ihan sinne asti. Tuskin Give Me Everythinginkään (60-17), joka on kuitenkin hollantilais-dj Afrojackin sekä mystisen Nayerin ensimmäinen Hot 100 -meriitti.
Tanssipoljentoa löytyy myös sijalta 91: Martin Solveigin ja Dragonetten eurohitti Hello, joka on molempien ensimmäinen Hot 100 -hitti.
Aivan yhtä kiihkeää rytmiä ei tarjoa kantritähti Brad Paisley apunaan neljä vuosikymmentä tahkonnut Alabama. Old Alabama debytoi sijalla 95 ja on veteraanibändin ensimmäinen Hot 100 -hitti sitten ’N Syncin kanssa esitetyn (God Must Have Spent) A Little More Time on Youn kantriversion (#29, 1999). ’N Syncin alkuperäinen esitys ylsi kahdeksanneksi eli sama kappale listautui kahdesti esittäjinään ’N Sync sekä Alabama with ’N Sync.


USA:n albumit Top 10

1. (3.) Adele – 21
2. (1.) Britney Spears – Femme Fatale
3. (6.) Radiohead – The King of Limbs
4. (-) Hollywood Undead – American Tragedy
5. (2.) Wiz Khalifa – Rolling Papers
6. (4.) Chris Brown – F.A.M.E.
7. (5.) Various Artists – Songs for Japan
8. (11.) Mumford & Sons – Sigh No More
9. (-) Asking Alexandria – Reckless & Relentless
10. (9.) Kirk Franklin – Hello Fear

21 nettosi tällä viikolla neljännen ykkösviikkonsa USA:n albumilistalla, mutta on myynyt vain noin puolet siitä mitä Britanniassa.
Radioheadin The King of Limbs nousi sijoissa kolmanneksi, vaikka sen myynti laskikin edellisviikosta. Viimeisimpien tietojen mukaan osa viime viikon myynnistä jäi osa pois edelliseltä listalta ja se lisättiin tämän viikon saldoon. Levyn vastaanottoa on silti pidettävä pettymyksenä.
Nelosena debytoinut American Tragedy on Hollywood Undeadin toinen hittialbumi ja ensimmäinen Top 10 -merkintä. Swan Songs (2008) ylsi sijalle 22, mutta myi varsin pitkään parin hitin turvin.
Metalcorebändi Asking Alexandria puolestaan on ensimmäistä kertaa top sadassa. Albumin nimi on kuin Children of Bodomilla, mutta menestys huomattavasti parempaa: Relentless, Reckless Forever jäi taannoin sijalle 42.
Academy of Country Music piti palkintokemunsa ja niiden seurauksena muun muassa Jason Aldeanin (12) ja Zac Brown Bandin (15) platinaiset albumit harppasivat roimasti kohti kärkeä.
Palkintojuhlista puheen ollen, Billboard järjestää toukokuussa Billboard Music Awards -gaalan muutaman vuoden tauon jälkeen. Rihanna keräsi eniten ehdokkuuksia.
The Bandista tuttu veteraani Robbie Robertson debytoi 13:ntena albumillaan How to Become Clairvoyant. Se on hänen paras soolonoteerauksensa ja viimeisimmästä Top 10 -vierailusta ylipäätään on ehtinyt kulua noin 36 vuotta. Silloin kyseessä oli The Bandin ja Bob Dylanin kimppa-albumi.
Sijan 16 Tron: Legacy Reconfigured sisältää muun muassa Mobyn ja The Crystal Methodin remiksauksia Daft Punkin esittämistä soundtrackin kappaleista. Alkuperäinen Tron-albumi ylsi neljänneksi tammikuussa ja palasi tällä viikolla Top 40:iin.
R&b-bändi Mint Condition asteli 7-albumilla sijalle 33, korkeammalle kuin kertaakaan lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen levytysuransa aikana. The Killsin neljäs albumi Blood Pressures debytoi 37:ntenä, joka on duon ensimmäinen Top 100 -sijoitus. Alison Mosshart on toki käynyt The Dead Weatherin kanssa pari kertaa kärkikympissäkin.


Britannian singlet Top 10


1. (2.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
2. (1.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
3. (5.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
4. (9.) Snoop Dogg & David Guetta – Sweat
5. (4.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
6. (3.) Adele – Someone Like You
7. (12.) Rihanna – S&M
8. (20.) Chris Brown featuring Benny Benassi – Beautiful People
9. (6.) Mann featuring 50 Cent – Buzzin’
10. (7.) Nicole Scherzinger – Don’t Hold Your Breath

Jenkkiduo LMFAO nappasi uransa toisen paalun ja ensimmäisen johtotähtenä: Gettin' Over Youlla he saivat avustaa David Guettaa. Lauren Bennettille ja GoonRockille ykkössija on luonnollisesti ensimmäinen, koska he ovat listan ensikertalaisia.
S&M Remix -efekti näkyi jo brittilistalla, mutta suurempi huomio kiinnittyy Chris Brownin Beautiful Peopleen. Kuuntelen listapoppia päivittäin, ja mielestäni biisistä ei tullut Top 10 -sinkkua ainakaan musiikillisin avuin. Brownin sinkkusuhdanteet ovat toki korkeammalla kuin koskaan: Beautiful People on hänen kolmas Top 10 -merkintänsä pelkästään tänä vuonna. Benny Benassi palasi top kymppiin kahdeksan vuoden tauolta.
Top 10 koostuu tällä viikolla ensimmäistä kertaa pelkästään digilatauksista, sillä viime viikolla kymmenentenä ollut Jessie J:n Price Tag on julkaistu myös fyysisenä singlenä ja se putosi nyt sijalle 12.
Lady Gagan Bad Rom.. anteeksi Judas jouduttiin vuodon takia julkaisemaan suunniteltua aiemmin ja se ehti puolessatoista päivässä 14:nneksi. Supertähden sinkkumenekki on Britanniassa kuitenkin yllättävän kesyä: kärkeen Judasilla ei taida olla asiaa ensi viikollakaan ja Born This Way joutui taannoin tyytymään kolmanteen sijaan.
Britney Spearsin Till the World Ends (47-26) petrasi melko lähelle parasta sijoitustaan, joka on 21.
Arctic Monkeysin korkealta alkanut kaupallinen alamäki ei näytä vielä loppumisen merkkejä, sillä Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair jäi 28:nneksi. Bändillä on kaksi ykköstä.
Kesha sai yhdeksännen Top 40 -sinkkunsa, sillä Blow nousi 41-32. Amy Winehousen kummitytär ja levy-yhtiön suojatti Dionne Bromfield ylsi ensimmäistä kertaa Top 40:iin yhdessä Diggy Simmonsin kanssa kappaleella Yeah Right (36). Simmons on Run DMC:n Runin poika ja koko listan ensikertalainen.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Foo Fighters – Wasting Light
2. (1.) Adele – 21
3. (3.) Adele – 19
4. (-) Glee Cast – Glee: The Music, Vol. 5
5. (2.) Katy B – On a Mission
6. (4.) Rihanna – Loud
7. (5.) Jessie J – Who You Are
8. (14.) Cee Lo Green – The Lady Killer
9. (9.) Elbow – Build a Rocket Boys
10. (8.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans

Foo Fighters syrjäytti odotetusti Adelen albumilistan kärjestä. Täten 21:n yhtämittainen ykkösviikkojen putki katkesi 11:een, mutta toki lisää paaluja on odotettavissa – todennäköisesti jo ensi viikolla. Enkä jaksa lakata hämmästelemästä 19:n hurjaa kestävyyttä kärkikolmikossa. Sekä Wasting Light että 21 myivät yli satatuhatta kappaletta.
Dave Grohlin bändille paalu on uran kolmas ja heidän kaikki varsinaiset studiolevynsä ovat yltäneet top kymppiin.
Glee Castinn neljä aiempaa numeroitua koostetta pääsivät sijoille 1, 2, 3 ja 4, mutta ketju turmeltui viidennen debytoitua neljäntenä.
Cee Lo Greenin Bright Lights Bigger City on hieno biisi ja yllättävän iso hitti nostaen osaltaan The Lady Killerin takaisin kärkikymppiin. Albumin paras sijoitus on kolmas.
Robert Plantin kanssa kakkosenakin käyneen Alison Kraussin Union Station -albumi Paper Airplane debytoi 11:ntenä. Tätä ennen Kraussin paras Union Station -merkintä oli New Favoriten (2001) 72. tila.
Metronomyn The English Riviera debytoi 28:ntena ja TV on the Radion Nine Types of Light jäi yllättävänkin alas, 33.nneksi. Samaan päässyt Dear Science (2008) oli sentään ilmestymisvuotensa hehkutetuimpia albumeita. Eikä hyvältä näytä Ruotsin listaykköseksi ponkaisseella Glasvegasillakaan: Euphoric Heartbreak romahti toisella listaviikollaan 10-47.
Montenegron Francis Goya, Miloš (Karadaglic) teki brittilistadebyyttinsä sijalle 52 albumilla The Guitar.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Uusi vanha hitti

Rihannan S&M:stä julkaistiin juuri remix-versio, jolla esiintyy myös Britney Spears. Rihanna oli kysynyt faneiltaan Twitterissä, kenen kanssa hänen pitäisi tehdä yhteistyötä ja lupasi sen toteuttaa. Ja lupaus ihme kyllä myös piti, vaikka S&M:n remix on kaikella kunnioituksella aika kökkö.

Koko homman tarkoitus on tietenkin hankkia lisämyyntiä ja kenties listojen kärkipaikkoja. Hot 100 -listalla se voikin onnistua ensi viikolla, mutta esimerkiksi Britanniassa esteet ovat korkeampia.

Britney-faneja kiinnostaa tietenkin saako Spears uransa viidennen jenkkiykkösen. Periaatteessa hän sen ansaitsisi, sillä ilman uutta remiksausta S&M ei näillä näkymin voisi yltää kärkeen. Mutta krediittiin tarvittaisiin piste-enemmistö eli että remixin osuus S&M:n pisteistä ylittäisi alkuperäisen. Käytännössä kyse on ensi alkuun noin 275 000 digilatauksesta viikossa, sillä uuden version radiosoitto on vielä niukkaa.

Hot 100 -historia tuntee useita kappaleita, joiden uusi versio on suositumpi kuin alkuperäinen. Los del Rion Macarenasta soitettiin ja ostettiin Bayside Boys Mixiä 90-luvulla ja Jennifer Lopez nettosi 2000-luvun alkupuolella ykkösiä I'm Realin ja Ain't It Funnyn hip hop -sävytteisillä versioilla. Lisäksi moni biisi on listautunut kahdesti, sekä alkuperäisenä että uutena versiona, ja eroteltu vaikkapa lisänimillä Part 1 ja Part 2. Esimerkiksi Usherin Love in This Club (2008) oli ykkönen ja Beyoncén sekä Lil Waynen sävyttämä Part 2 ylsi Top 20:iin.

Justin Timberlake puolestaan levytti Until the End of Timen (2006) uudelleen Beyoncén kanssa ja Katy Perryn E.T.:lle kävi jutustelemassa Kanye West. Kid Rockin Picturesta (2002) julkaistiin radiosoittoon eri versio kuin myyntiin: radiossa lauleskeli Sheryl Crow, myyntisinglellä Allison Moorer. Samaa on harrastanut muun muassa Santana.

Eräs lähihistorian kiinnostavimmista tapauksista on Bow Wow'n ja R. Kellyn I'm a Flirt (2007). Sen piti alun perin olla Bow Wow'n The Price of Fame -albumin toinen single, mutta levy-yhtiö valitsi toisin. Sen sijaan I'm a Flirtin remix-versiosta tuli R. Kellyn Double Up -albumin sinkku. Alkuperäinen versio debytoi Hot 100 -listalla, mutta lopulta listan kärkikympin tuntumaan eteni I'm a Flirt, jonka esittäjäksi merkittiin R. Kelly or Bow Wow (featuring T.I. & T-Pain). Joel Whitburnin The Billboard Book of Top 40 Hits noteerasi sen myös alkuperäisellä krediitillä Bow Wow featuring R. Kelly.

Vanhan tavaran lämmittelyä uusin voimin on siis harrastettu iät ja ajat, mutta listamielessä se on aina yhtä kiinnostavaa. Joskus tuntuu, että vain taivas on rajana artistien ja markkinointiväen kekseliäisyydelle.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kristallipallo: Gang Gang Dance – Mindkilla

Kristallipallosta ei yleensä heijastu indieblogosfäärin parasta juuri nyt -osastoa, eli niitä tämän hetken hehkutetuimpia kappaleita, vaan biisejä, joilla on jonkinlaista potentiaalia menestyä poplistoillakin. Teen nyt poikkeuksen - ensinnäkin siksi koska kirjoitan mistä huvittaa, ja toiseksi siksi että Gang Gang Dancen Mindkilla on vallattoman hauska biisi muistuttaen The Knifesta.

Gang Gang Dance saatetaan muistaa (?) pienestä välikohtauksesta Florence & The Machinen kanssa. Jälkimmäisen Rabbit Heart (Raise It Up) -hitissä käytettiin luvatta Gang Gang Dancen House Jam -kappaletta.

Mindkillaa tuskin siis nähdään poplistoilla, mutta se on aika hyvä teemakappale hyperaktiivisen mullekaikkihetinyt-aikakaudelle. Kun ei jakseta keskittyä tekemään yhtä biisiä kerrallaan, vaan tehdäänkin neljä. Lopputulos on yhtäältä turhauttava, toisaalta palkitseva. Turhauttava siksi, että biisistä ei saa irti hitteihin liitettäviä aseistariisuvia melodisia hurmahetkiä, koska siinä tapahtuu liikaa. Palkitseva siksi, että siitä löytää kuitenkin jotain pientä kivaa joka kuuntelulla.

Kaikkein parasta Mindkillassa on kuitenkin se, että se muodostaa yhdessä Jennifer Lopezin On the Floorin kanssa melko toimivan biisikaksikon. Kokeilkaapa.

Ja koska tämän postauksen perusteella tähän blogiin eksyi takuulla ainakin kaksi ihmistä, jotka oksentavat suuhunsa lukiessaan Jennifer Lopezin On the Floorista, tässä on ovi.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Stetsoni silmillä viikkolistoja syvemmälle

Listamaailmassa huomio kiinnittyy aina uutuuksiin ja kärkipäässä pidemmän aikaa viihtyviin julkaisuihin. Niinpä monien hittilevyjen myöhemmät vaiheet jäävät hämärän peittoon, jollei tilannetta seurata aktiivisesti viikko toisensa jälkeen. Mietin, että tässä saattaisi olla jopa pidemmän sarjan idea: nostaa esiin levyjä (sekä sinkkuja että albumeita), joilla on tavalla tai toisella kiinnostava listaura.

En tiedä, laajennanko ideaa ihan sarjaksi asti, mutta variaatiomahdollisuuksiahan on lähes rajattomasti: esimerkiksi albumit, jotka floppasivat niiden sisältämien hittien kokoon tai määrään nähden jne.

Seuraavassa tutkin tarkemmin USA:n viimevuotisten ykkösalbumien listauria. Viimevuotisten siksi, että alkuvuoden ykkösten listaurat ovat vielä osin alkutekijöissään. Mitkä levyt saivat vain kolme viikkoa Top 40:ssä? Ketkä puolestaan kärkeen kolme eri julkaisua? Kuka johti sekä vuoden ensimmäistä että viimeistä listaa?

Susan BoyleI Dream a Dream
Talent-tähden debyyttialbumi viipyi kärjessä kaikkiaan kuusi viikkoa, joista kolme vuoden 2010 puolella. Toistaiseksi viimeinen viikko top sadassa tämän vuoden tammikuussa. Nelinkertaista platinaa.
Ykkösviikot: 3 (yhteensä 6)
Top 10: 14
Top 40: 21

Ke$haAnimal
Poptulokkaan esikoisalbumi debytoi kärjessä tammikuussa 2010. Se putosi ensin nopeasti pois kärkikympistä, mutta palasi sinne kolmeen eri otteeseen, joten top ten -viikkoja kertyi kuusi. Albumi on ylittänyt platinarajan ja siltä lohkaistiin Hot 100 -listan ykkönen Tik Tok ja kolme muuta Top 10 -hittiä. Viime syksynä julkaistu laajennusosa Cannibal ylsi albumilistan sijalle 15.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 6
Top 40: 37

Vampire WeekendContra
Newyorkilaisyhtyeen toisen albumin ykkössija herätti huvittavaa huomiota meilläkin: miten indiebändi voi olla USA:n albumilistan kärjessä? Ehkä siksi, että se on suosittu... Albumi on myynyt noin 300 000 kpl.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 5

Various ArtistsHope for Haiti Now
Vain digitaalisesti julkaistu avunanto antoi myös kasvot lyhytikäisyydelle: yksi ykkösviikko ja ainoastaan neljä viikkoa top sadassa. Myyntiluvut noin 300 000 kpl.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 3

Lady AntebellumNeed You Now
Kantriryhmä löi todella läpi viime vuonna: samanniminen kappale oli vuoden suurimpia hittejä. Bändin toinen albumi Need You Now debytoi kärjessä, antoi parin viikon jälkeen tilaa Sadelle, ja palasi paalulle vielä pariin otteeseen. Ykkösviikkoja kasautui yhteensä neljä ja kärkikymppiä tuli kulutettua peräti 29 viikon ajan. Albumi on yhä Top 40:ssä ja sitä on myyty triplaplatinaan oikeuttavat 3,2 miljoonaa kappaletta.
Ykkösviikot: 4
Top 10: 29
Top 40: toistaiseksi 61

SadeSoldier of Love
Harvakseltaan levyttävä brittibändi (tai -laulaja) sai toisen ykkösensä Soldier of Loven debytoitua kärjessä. Se viipyi paalupaikalla kolmen viikon ajan, mutta jäi kohtuullisen lyhytikäiseksi hittialbumiksi. Levy on myynyt platinaa.
Ykkösviikot: 3
Top 10: 6
Top 40: 13

LudacrisBattle of the Sexes
Atlantalaisräppärin neljäs ykkösalbumi ei ehtinyt nauttia Top 10 -glooriasta kuin kolmen viikon ajan. Kultalevyksi serifioitua albumia ei juuri edes huomattu muualla kuin Pohjois-Amerikassa.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 3
Top 40: 14

Justin BieberMy World 2.0
Viime vuosien kohutuin teinipoppari on ehtinyt julkaista jo neljä Top 10 -albumia, joista My World 2.0 oli nimensä mukaisesti toinen ja ensimmäinen ykkönen. Se vietti kärjessä neljä viikkoa kolmessa erässä ja on viihtynyt top kympissä hiljattainkin: kokonaissaldo näyttää 31 viikkoa. Isoin hitti on sattumoisin Ludacrisin avustama Baby, Hot 100 -listan kolmonen. Albumi on käynyt kaupaksi lähes kolme miljoonaa kertaa. Britanniassa My World, My World 2.0 sekä My Worlds Acoustic niputettiin yhdeksi My World -nimikkeeksi.
Ykkösviikot: 4
Top 10: 31
Top 40: toistaiseksi 54

UsherRaymond v. Raymond
Justin Bieberin oppi-isä Usher näytti olevan jo menneen talven lumia, mutta niinpä vain Raymond v. Raymondista tuli hänen kolmas perättäinen ykkösensä ja platinalevy. Paaluviikkoja napsahti oppipojan puristuksissa vain yksi. OMG oli sekä Hot 100- että brittilistan ykkönen.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 10
Top 40: 26

SoundtrackGlee: The Music, The Power of Madonna (EP)
Listailmiöksi nousseen Glee-sarjan ensimmäinen toistaiseksi kolmesta ykkösalbumista piipahti top kympissä kahden ja Top 40:ssä kuuden viikon ajan.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 6

B.o.BB.o.B Presents: The Adventures of Bobby Ray
Toinen atlantalaisräppäri Bobby Ray Simmons tuli tutuksi Nothin' on You -hitistään ja toi mukanaan kuuluisuuteen Bruno Marsin. Hänen esikoisalbuminsa debytoi kärjessä toukokuussa 2010, mutta ykkösviikko jäi sen ainoaksi Top 10:ssä. Sen jälkeen myynti oli hittien avulla pitkään tasaisen hyvää, tuloksena kultalevy.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 1
Top 40: 19

GodsmackThe Oracle
Rockyhtyeen kolmas perättäinen ykkönen ei ollut kovin kestävä hittialbumi. Kokonaismyynti huitelee puolen miljoonan kynnyksellä.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 8

SoundtrackGlee: The Music, Volume 3: Showstoppers
Ainoa kaksi viikkoa kärjessä maleksinut Glee-albumi sai myös peräti 12 viikkoa Top 40:ssä.
Ykkösviikot: 2
Top 10: 4
Top 40: 12

Jack JohnsonTo the Sea
Hämmästyttävän suosittu rämpyttäjä sai alkukesästä toisen perättäisen ykkösensä ja jälleen kultalevyn.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 6
Top 40: 13

Soundtrack
Glee: The Music, Journey to Regionals (EP)
Toinen ykköseksi pinnistänyt Glee-ep käyttäytyi melko lailla identtisesti Madonna-ep:n kanssa.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 5

DrakeThank Me Later
Kanadalaisräppärin toinen lista-albumi oli hänen ensimmäinen ykkösensä. Platinatasolle sinnitellyn levyn ykkösviikot jäivät yhteen, mutta kärkikympissä oli imua kahdeksan viikon verran. Find Your Love ja Over olivat isoja sinkkuhittejä.
Ykkosviikot: 1
Top 10: 8
Top 40: 18

EminemRecovery
Kaikkien aikojen menestynein hip hop -artisti vastasi viime vuoden ostetuimmasta albumista sekä maailmassa että USA:ssa. Tehokkaina kaasuttajina toimivat Hot 100 -listan ykköset Not Afraid ja Rihanna-duetto Love the Way You Lie. USA:n myyntiluvut lähestyvät neljää miljoonaa. Seitsemästä ykkösviikosta viisi tuli putkeen ja kahden viikon tauon jälkeen vielä kaksi.
Ykkösviikot: 7
Top 10: 27
Top 40: toistaiseksi 40

Avenged Sevenfold Nightmare
Kovaa myötätuulta nauttineen rockyhtyeen paalu USA:ssa ei ollut mikään yllätys, mutta Suomen albumilistan kärkipaikkaa en heille ihan heti olisi veikannut edes jähmeinä kesäkuukausina.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 3
Top 40: 8

Arcade FireThe Suburbs
Miten ihmeessä indiellä voi nousta listakärkeen, osa kaksi. Who the fuck are Arcade Fire?, kysyivät monet Grammy-gaalan jälkeen. Vuoden parhaaksi kruunattu kanadalaisbändin albumi on myynyt kultaa USA:ssa ja ylsi kärkeen myös muun muassa Britanniassa ja Norjassa.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 3
Top 40: 10

Katy PerryTeenage Dream
Ehkä tämän hetken toiseksi suosituimman poptähden toinen albumi oli hänen ensimmäinen ykkösensä rapakon molemmin puolin ja aloitti yhdeksän yhden ykkösviikon tähdenlennon putken. Neljä Hot 100 -listan ykköshittiä ovat nostaneet albumin myynnin yli 1,5 miljoonan.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 7
Top 40: toistaiseksi 31

Disturbed Asylum
Häirityt ovat viehättäneet USA:n kärkipaikan arvoisesti jo neljä kertaa peräjälkeen, mutta muuten tämän albumin kohtalona oli jäädä syksyn julkaisujen jalkoihin.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 7

Sara BareillesKaleidoscope Heart
Näpsäkällä King of Anything -hitillä radioaaltoja sulostuttanut Bareilles rynni takavasemmalta listakärkeen, mutta Kaleidoscope Heartin Top 40 -ura jäi harmillisen lyhyeksi.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 1
Top 40: 3

Linkin ParkA Thousand Suns
Teknologiametalli ei purrut aivan vanhaan malliin, mutta tälläkin irtosi kultalevy ja ykkönen ennen kolmen kantrimenestyjän valtakautta.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 4
Top 40: 10

Zac Brown BandYou Get What You Give
Kun aseena ovat sopiva naamakarvoitus, kantriradioiden mahlanjuoksuttajat As She's Walking Away ja Colder Weather sekä taustalla pari vuotta listoilla roikkunut läpimurtoalbumi, ei kannata tyytyä vähempään kuin listaykköseen ja platinalevyyn.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 4
Top 40: toistaiseksi 23

Kenny ChesneyHemingway's Whiskey
USA:n suosituimman miespuolisen kantrisooloartistin stetsoni pysyi yhä silmillä ja hän piipahti lokakuussa kärjessä jo kuudetta kertaa. Kuusi ja puoliminuuttisesta The Boys of Fallista tuli Hot 100 -listan Top 20 -hitti.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 3
Top 40: toistaiseksi 18

Toby Keith
Bullets in a Gun
Wanted: homot, muslimit ja huonot rodeoratsastajat, mutta siitä huolimatta (tai sen vuoksi) levy debytoi kärjessä. Ja siitä huolimatta (tai sen vuoksi) tipahti kuin maallikko laukkahevosen ratsailta.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 2
Top 40: 5

Lil Wayne I Am Not a Human Being
Pieni suuri räppäri aloitti kakkospaikalta pelkkien digilatausten turvin, mutta nousi kaksi viikkoa myöhemmin kärkeen fyysisen julkaisun myötä. Ykköspaikka oli uran toinen. Kultalevy.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 6
Top 40: toistaiseksi 21

SugarlandThe Incredible Machine
Popin ja kantrin raja-aitoja kaatoi Lady Antebellumin lisäksi myös Sugarland, jonka Stuck Like Gluesta tuli kunnon hitti. Albumilistan paalupaikka oli bändin uran toinen ja levy on myynyt platinaa. Melkoinen kone.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 4
Top 40: toistaiseksi 14

Taylor SwiftSpeak Now
Kone tämäkin: miljoona myytyä levyä viikossa, triplaplatinaa vuoden loppuun mennessä ja maailmanennätys Hot 100 -listan Top 10 -debyyttien määrässä (seitsemän). Ykköshittiä huutaa vielä.
Ykkösviikot: 6, joista 2 vuonna 2010
Top 10: 15
Top 40: toistaiseksi 23

Susan BoyleThe Gift
Vuosi alkoi ja loppui Susan Boylen tahdissa. Joululevylle ei voinutkaan povata kovin pitkää listauraa, mutta tuplaplatinatasolle se ehti silti. The Giftin ykkösviikkojen väliin itsensä runnoi Kanye West.
Ykkösviikot: 4
Top 10: 7
Top 40: 8

Kanye WestMy Beautiful Dark Twisted Fantasy
Narsistin kehuttu sekamelska myi kovin etupainotteisesti keräten liki puolet koko toistaiseksi kertyneestä saldostaan ensimmäisellä listaviikollaan. Samalla viikolla kakkosena debytoinut Nicki Minajin Pink Friday sai paalun viimein 11. viikollaan alkuvuodesta 2011.
Ykkösviikot: 1
Top 10: 5
Top 40: toistaiseksi 17

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Listakatsaus, vko 15

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
2. (2.) Rihanna – S&M
3. (5.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
4. (3.) Cee Lo Green – F**k You (Forget You)
5. (4.) Lady Gaga – Born This Way
6. (7.) Chris Brown feat. Lil Wayne & Busta Rhymes – Look at Me Now
7. (9.) Jeremih featuring 50 Cent – Down on Me
8. (10.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
9. (8.) Pink – F**kin’ Perfect
10. (17.) Adele – Rolling in the Deep

Videolla on väliä: Katy Perryn ja Flow-vieraaksi saapuvan Kanye Westin E.T. kasvatti myyntiään liki kolmanneksen edellisviikosta. Rihannan S&M yrittää parhaansa viikko toisensa jälkeen, mutta joutunee tyytymään kakkossijaan. Siitä tuli kuitenkin historiallisesti esittäjänsä viides perättäinen radiolistan ykkönen.
Rolling in the Deep on ehtinyt viettää jo useamman viikon Top 20:ssa, mutta punnersi nyt kovasti kasvaneen radiosoiton avulla jopa kymmenen kärkeen. Se on luonnollisesti Adelen ensimmäinen Top 10 -hitti.
Briteillä menee muutenkin kivasti, sillä Tinie Tempahin ja Eric Turnerin Written in the Stars asteli jo Top 20:iin sijalle 19. Suurin kiitos voidaan suunnata ESPN:lle ja WWE:lle, jotka ovat käyttäneet biisiä lähetyksissään.
Lil Wayne on eräs ahkerimmista hitintekijöistä. Hänen uusi singlensä John debytoi viime viikolla sijalla 57 ja loikkasi nyt paikalle numero 22. Biisillä vierailee Rick Ross, joka ei erinomaisesta hip hop -kannatuksestaan huolimatta ole koskaan käväissyt Hot 100 -listan kärkikymmenikössä. Uhmakkaasti nimetty uusi Ross-albumi God Forgives, I Don’t ilmestynee myöhemmin tänä vuonna.
Greyn anatomiassa näyttelevä Sara Ramirez debytoi Hot 100 -listalla Brandi Carlile -lainalla The Story (69).


USA:n albumit Top 10

1. (-) Britney Spears – Femme Fatale
2. (-) Wiz Khalifa – Rolling Papers
3. (3.) Adele – 21
4. (1.) Chris Brown – F.A.M.E.
5. (6.) Various Artists – Songs for Japan
6. (-) Radiohead – The King of Limbs
7. (2.) Jennifer Hudson – I Remember Me
8. (-) Snoop Dogg – Doggumentary
9. (5.) Kirk Franklin – Hello Fear
10. (-) Mary Mary – Something Big

Kuten listanimi-sarjassa tuli ilmi, popin all stars -joukkueen jäsenen Britney Spearsin seitsemästä studioalbumista kuusi on löytänyt tiensä USA:n albumilistan ykköseksi. Blackout (2007) pääsi sekin kakkossijalle ylivoimaisen Eaglesin Long Road Out of Edenin takana.
Ykkösten maratontaulukon kärkeen Spearsillä on vielä matkaa: The Beatlesillä on 19, Jay-Z:llä 11 ja Elvis Presleyllä kymmenen paalua. Naisartisteista Barbra Streisandilta löytyy yhdeksän.
Ensi kesänä Mikkeliin matkaavan Wiz Khalifan ensimmäinen kunnon studioalbumi Rolling Papers jämähti Britanniassa Top 40:n ulkopuolelle, mutta kotimaassa meno oli luonnollisesti parempaa. Albumia ostettiin lähes 200 000 kpl.
Radioheadin The King of Limbs on jäänyt ilmaisen latailun jälkeen todella vähälle huomiolle, joten ei ihme, että se jäi myös Top 10:n jämäsijoille Atlantin molemmin puolin. Bändillä on kaksi ykköstä: Kid A (2000) ja In Rainbows (2007), ja The King of Limbs on ensimmäinen kärkikolmikon alapuolelle uuvahtanut Radiohead-studiolevy sitten OK Computerin (1997).
Snoop Dogg on astellut kärkikymppiin eri yhteyksissä jo 11 kertaa, mutta paaluja ei ole lohjennut sitten 1990-luvun, jolloin niitä tipahti tilille kolme putkeen. Doggumentary petrasi nätisti edeltäjänsä Malice N Wonderlandin 23. tilaa. Jälkimmäinen ilmestyi kuitenkin joulumarkkinoille ja myi ensimmäisellä viikollaan enemmän kuin Doggumentary.
R&b- ja gospel-duo Mary Marylle Top 10 -paikka on kolmas kuudesta yrittämästä. Paras saavutus on The Soundin (2007) seitsemäs sija, vaikka myydyin levy on Thankful-esikoinen (2000), jolta löytyy meilläkin radiohitiksi kelvannut Shackles (Praise You).
Sucker Punch -leffan ääniraita nousi toisella listaviikollaan 22:nneksi, Sum 41:n Screaming Bloody Murder debytoi kehnohkosti sijalla 31 ja räppäri E-40 valtasi kahdella samaan aikaan ilmestyneellä levyllään paikat 40 ja 42. Whitesnaken Forevermoren 49. tila saattaa vaikuttaa kehnolta, mutta bändi on silti ylempänä kuin kertaakaan sitten 1990-luvun alun.


Britannian singlet Top 10

1. (1.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
2. (3.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
3. (2.) Adele – Someone Like You
4. (4.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
5. (12.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
6. (11.) Mann featuring 50 Cent – Buzzin’
7. (5.) Nicole Scherzinger – Don’t Hold Your Breath
8. (6) Wiz Khalifa – Black and Yellow
9. (16.) Snoop Dogg & David Guetta – Sweat
10. (7.) Jessie J featuring B.o.B – Price Tag

Jennifer Lopez
in ja Pitbullin On the Floor jatkaa sinkkulistan kärjessä eikä Party Rock Anthem ainakaan vielä noussut kovinkaan lähelle.
Katy Perry seuraa kolmen edellisen singlensä ykkös-, kakkos- ja kolmossijaa tunnollisesti – E.T. eteni viidenneksi.
Rap-artisti Mannin Buzzin’ pomppasi hieman yllättäen jo kuudenneksi. Yllättäen siksi, että USA:ssa se ei ole vielä yltänyt edes Top 50:een. Buzzin' on Mannin ensimmäinen Top 10 -sinkku. 50 Cent sai kahdeksan Top 10 -merkintää putkeen vuosina 2003-2005, mutta sittemmin tahti on harventunut. Summa on nyt 12.
Snoop Doggin ja David Guettan Sweat kipusi pienen pakituksen jälkeen nyt top kymppiin. Snoopille se on kahdeksas ja Guettalle yhdeksäs Top 10 -sinkku.
USA:ssa Chris Brownin uutuuslevyltä on noussut hitiksi Look at Me Now, Britanniassa mennään popimmalla ilmaisulla ja ihan esittäjäksi asti on kaivettu italialais-dj ja tuottaja Benny Benassi. Hänet muistetaan varmasti listakakkosesta Satisfaction (2003). Beautiful People debytoi sijalla 20.
Martin Solveigin ja Dragonetten Hello ylsi 13:nneksi pari kuukautta sitten ja on nyt uudessa nousussa sijalta 33 25:nneksi. Vauhtia antaa tv-mainos.
The Big Pinkin hittiä sämpläävä Nicki Minajin Girls Fall Like Dominoes kipusi 54-32. Jodie Connorin nopeasti hiipuva listaura on vielä Top 40 -tasolla, sillä Bring It nousi toisella listaviikollaan sijalle 37.
T-Painin ja Chris Brownin Best Love Song punnersi Top 40:n hännille. T-Painillä ei ole yhtään Top 20 -sinkkua omillaan, vierailijana kaksi.


Britannian albumit Top 10


1. (1.) Adele – 21
2. (-) Katy B – On a Mission
3. (2.) Adele – 19
4. (5.) Rihanna – Loud
5. (9.) Jessie J – Who You Are
6. (4.) The Overtones – Good Ol’ Fashioned Love
7. (12.) Michael Bublé – Crazy Love
8. (11.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
9. (14.) Elbow – Build a Rocket Boys
10. (-) Glasvegas – Euphoric Heartbreak

Adelen 21 jatkoi yhä kaukana muiden edellä eli ykkösviikkosaldo kasvoi 11:een. Ensi viikolla on jännempää, kun kehään astuu Foo Fighters.
Adelen kaksoisjohto on kuitenkin toistaiseksi mennyttä. Dubstep-poppari Katy B on saalistanut jo kolme top ten -sinkkua ja hyvin tehty pohjatyö palkittiin albumilistan kakkossijalla.
Glasvegasin toisen albumin menekistä tulee pahaenteisesti mieleen Klaxons, joka floppasi kakkosalbumillaan aivan totaalisesti. Kakkossijalle yltäneen platinadebyytin jälkeen toinen levy pyllähti kymmenenneksi ja sai kokonaista kaksi listaviikkoa. Glasvegasin esikoinenkin kävi hopeasijalla ja Euphoric Heartbreak aloitti siis kymppipaikalta.
Parempaa kuuluu The Vaccinesille, jonka ympärille rakennettu hype on kantamassa hedelmää ja kuukausi sitten nelosena debytoinut esikoinen nousi takaisin Top 20:iin (18). If You Wannasta on kehittymässä kivan kokoinen hitti Post Break-Up Sexin seuraksi.
Michael Bublén Crazy Loven sinnikkyyttä ei jaksa enää edes ihmetellä. Muita veteraaneja Top 40:ssä: Plan B:n tasan vuoden listalla viettänyt The Defamation of Strickland Banks (28) ja Mumford & Sonsin Sigh No More (31).
Indiemusiikki jylläsi uutuuspuolella: The Blackoutin Hope (27), The Pigeon Detectivesin Up Guards and at ‘Em (30) ja The Killsin Blood Pressures (40). Muille sijoitukset ovat ihan ok, mutta puluetsivät romahtivat melkoisesti kahden Top 5 -albumin jälkeen. The Killsille Top 40 -paikka on jopa ensimmäinen laatuaan.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Listanimi: Britney Spears

Teinipopin hullut vuodet alkoivat 1990-luvun lopulla Spice Girlsin, 'N Syncin ja Backstreet Boysin debyyttialbumien menestyksen myötä, mutta ilmiö kulminoitui Jiven tehtaasta tupsahtaneen Britney Spearsin esikoissingleen Baby One More Time (1998), joka kiteytti kaiken sen mistä läpeensä kaupallisessa (teini)popissa on kyse: tuotetta myydään ensisijaisesti kritiikittömille nuorille, mutta samalla itse ilmiöstä tehdään tavalla tai toisella aikuistenkin silmissä kiinnostava.

Sittemmin Madonnan ja Johanna Tukiaisen rakkauslapsi Spears on pyrkinyt vakiinnuttamaan asemaansa poptaivaan kiintotähtenä. Tähän asti se on onnistunut lähinnä hittituottajien ja median avulla, mutta ennusmerkkien mukaan se tie alkaa olla kuljettu loppuun: uudella Femme Fatalella musiikki on hyvin tätä päivää, mutta ennen melko hyvin laulaneen Spearsin ulosanti kuulostaa aina vain laiskemmalta. Kenties hän ei lopulta haluakaan olla kaikkien palvoma popjumalatar? Jonkinlainen irtiotto olisi ainakin suotavaa. Tosin, varoittavana esimerkkinä löytyy Christina Aguilera, jonka lienee irrotellut hieman liikaakin.

Femme Fatalesta tuli juuri Spearsin kuudes ykkösalbumi USA:ssa, mikä on kuusi enemmän kuin Britanniassa. Sielläkin albumimenestys on ollut toki hyvää: hän on yltänyt kakkoseksi neljästi ja kärkikymppiin seitsemästi. Ainoa kunnon limbo molemmilla markkinoilla on parin vuoden takainen tuikiturha The Singles Collection (2009), joka jäi Top 40:n sijoille ynnä muut.

Spearsin musiikki toimii parhaiten singlemitassa, minkä voi havaita varsinkin Hot 100 -listoilta: Top 10 -sinkkuja löytyy yhdeksän. Baby One More Timen ykkössijan jälkeen Spears joutui tosin odottamaan seuraavaa paalua peräti yhdeksän vuotta (Womanizer, 2008). Sittemmin ykkösiä on lohjennut vielä kaksi lisää.

Kuiva ajanjakso osui luonnollisesti Britneyn kokeellisempaan kauteen: radiosoitto oli tuolloin Hot 100 -listan pisteytyksissä nykyistä merkittävämmässä roolissa ja popasemat eivät juuri soittaneet The Neptunesin kanssa tehtyä I'm a Slave 4 U:ta (#27, 2001) tai Madonna-yhteistyötä Me Against the Music (#35, 2003). Toxicin (#9, 2004) charmia eivät popasematkaan voineet vastustaa ja siitä lähtien Spears on ollut kärkikympin vakiovieras, vaikka radiosoitto välillä kangerteleekin. Siitä esimerkkinä vaikkapa se, että Bobby Brown -laina My Prerogative (2004) ei yltänyt listalle lainkaan.

Brittilistalla ykkösiä on irronnut viisi alkaen Baby One More Timesta päättyen toistaiseksi Everytimeen (2004). Hold It Against Me pääsi tammikuussa vielä kuudenneksi, mutta Till the World Endsin parhaaksi näyttää jäävän melko masentava 21. tila.

Baby One More Time -albumi on sertifioitu USA:ssa 14-kertaiseksi platinalevyksi ja Oops!... I Did It Againkin (2000) timanttitasolle eli kymmenkertaiseksi platinalevyksi. Ne ovat myös myydyimmät Britney-levyt Britanniassa: kumpikin on saanut triplaplatinamerkinnän.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Paljon myytyjä levyjä tässä nyt

Adele Adele Adele ennätys ennätys ennätys plaa plaa plaa. Lupasin itselleni, etten kirjoita Adelesta laajempaa juttua ennen kuin 21 on luopunut paalupaikastaan edes väliaikaisesti, mutta taas sivuan häntä hieman. 21 kävi Britanniassa viime viikolla kaupaksi rapiat 250 000 kertaa, mikä oli levylle jo toinen yli kahdensadan tuhannen myyntiviikko. Viikkomyyntien maratontaulukossa sillä heltiää sija 64.

Huomasin, etten ole laittanut tänne pidempää listaa saarivaltakunnan kovimmista viikkomyynneistä. Toki on tullut noteerattua, että Oasis ja Take That, Robbie Williamsilla sekä ilman, ovat pärjänneet sillä saralla melko hyvin. Mutta tässä hieman pidempi luettelo tehokkaasti kauppansa tehneistä albumeista. Lukemat eivät välttämättä ole debyyttiviikon saldoja, esimerkiksi Spice Girlsin Spice koki huippunsa jouluviikolla 1996.

Oasis – Be Here Now (1997) – 663 000
Take That – Progress (2010) – 519 000
Robson & Jerome – Robson & Jerome (1995) – 483 000
Coldplay – X&Y (2005) – 464 000
Take That – Beautiful World (2006) – 443 000
Spice Girls – Spice (1996) – 439 000
Take That – The Circus (2008) – 432 000
The Beatles – 1 (2000) – 422 000
Susan Boyle – I Dreamed a Dream (2009) – 412 000
Dido – Life for Rent (2003) – 400 000
Leona Lewis – Spirit (2007) – 376 000
Robbie Williams – Intensive Care (2005) – 374 000
Robbie Williams – Swing When You're Winning (2001) – 365 000
Arctic Monkeys – Whatever People Say I Am, That's What I'm Not (2006) – 364 000
George Michael – Ladies and Gentlemen: The Best of (1999) – 350 000
Michael Jackson – Bad (1987) – 350 000
Oasis – (What's the Story) Morning Glory (1995) – 346 000
Madonna – The Immaculate Collection (1990) – 340 000
Boyzone – By Request (1998) – 329 000
Robbie Williams – Greatest Hits (2004) – 320 000

Esimerkiksi Take Thatin The Circus -albumilla on toinenkin hurja viikko: 382 000 kpl jouluna 2008, ja Spice mittautti tammikuun 1997 ensimmäistä listaa varten 375 000 kpl:n lukeman.

Megamyyjä ei kuitenkaan läheskään aina ole esittäjänsä kokonaismyynnissä mitaten suosituin albumi. Esimerkiksi Oasiksen tähtihetki on aina ja ikuisesti (What's the Story) Morning Glory (1995) ja Robbie Williamsin vastaava I've Been Expecting You (1998). Intensive Care on myynyt "vain" puolet jälkimmäisen yli kolmen miljoonan kokonaispotista.

Ja lopuksi ehta mainos. Britannian vastine Billboardille, Music Week, tarjoaa neljän viikon ilmaista online-tilausta. Tarttukaapa täkyyn.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Listakatsaus, vko 14

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) Katy Perry featuring Kanye West – E.T.
2. (3.) Rihanna – S&M
3. (4.) Cee Lo Green – F**k You (Forget You)
4. (1.) Lady Gaga – Born This Way
5. (5.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
6. (-) Wiz Khalifa – No Sleep
7. (8.) Chris Brown feat. Lil Wayne & Busta Rhymes – Look at Me Now
8. (7.) Pink – F**kin’ Perfect
9. (10.) Jeremih featuring 50 Cent – Down on Me
10. (13.) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor

”It’s supernatural, extraterrestrial”. No ei aivan, mutta Katy Perryn Teenage Dream -albumilta on lohkaistu nyt neljä Hot 100 -listan ykköstä. E.T. seurasi California Gurlsin, Teenage Dreamin ja Fireworkin jälkiä paalulle. Aiemmilta vuosilta Perryllä on vielä yksi ykkönen eli I Kissed a Girl (2008).
E.T. nousi nopeahkosti kärkeen Kanye Westin tähdittämän uuden version ansiosta, joten teknisesti ottaen ykköseksi noussutta biisiä ei löydy edellä mainitulta albumilta. Se on kuitenkin hiusten halkomista – kunnia sille, kenelle se kuuluu. Osa myynnistä merkittiin joka tapauksessa alkuperäiselle albumiversiolle. Biisin video on kerännyt Youtubessa muutamassa päivässä jo kymmenen miljoonaa katselua, mikä päihittää esimerkiksi Lady Gagan Born This Wayn lukemat.
Viimeksi neljä ykköstä periaatteessa samalta albumilta saalisti Usher. Confessions (2004) tarvitsi kokonaan uuden painoksen, jolta irroitettu Alicia Keys -duetto My Boo nousi kärkeen.
Fergien The Dutchess (2006) sinkosi Hot 100 -listalle ilman lisäpainoksia kolme ykköstä ja yhden kakkosen. Vanhemmista Janet Jacksonin Rhythm Nation 1814 -albumilta (1989) voi bongata neljä ykköstä ja kaksi kakkosta eli kuusi Top 2 -sinkkua.
Michael Jacksonin Badilta (1987) irtosi aikoinaan viisi ykköstä ilman mitään kommervenkkejä, mikä on siis ennätys.
Kanye Westin edellisestä vierailusta kärkipaikalla ehti kulua kolme ja puoli vuotta (Stronger, 2007). Ykkönen on Westin neljäs.
Wiz Khalifan Roll Up jäi hieman Black and Yellow’n jalkoihin ja debytoi aika alhaalla – on nyt toki nousussa, mutta No Sleep pamahti suoraan kuudenneksi. Se on siis Khalifan toinen Top 10 -sinkku.
Chris Brownin ja Justin Bieberin Next to You debytoi sijalla 26, Tinie Tempahin hitti Written in the Stars nousi jo Top 30:een (27) ja yhä sietämättömältä kuulostavan T-Painin Best Love Song asteli suoraan 33:nneksi. Silläkin esiintyy Brown.


USA:n albumit Top 10

1. (-) Chris Brown – F.A.M.E.
2. (-) Jennifer Hudson – I Remember Me
3. (1.) Adele – 21
4. (-) The Strokes – Angles
5. (-) Kirk Franklin – Hello Fear
6. (-) Various Artists – Songs for Japan
7. (-) Panic at the Disco – Vices and Virtues
8. (5.) Mumford & Sons – Sigh No More
9. (-) Bobby V – Fly on the Wall
10. (3.) Lupe Fiasco – Lasers

Chris Brown on viihtynyt sensaatio-otsikoissa, mikä ei ole ainakaan haitannut hänen uraansa: F.A.M.E. debytoi albumilistan kärjessä vuoden toiseksi korkeimmalla viikkomyynnillä ja on miehen ensimmäinen ykkönen. Top ten -ketju on toistaiseksi rikkoutumaton, vaikka Graffiti (2009) jäikin kaikilla muilla tavoin mitaten suutariksi.
American Idolista todella pitkälle päässeen laulaja-näyttelijä Jennifer Hudsonin toinen albumi on myös hänen toinen kakkosensa. Nimetön esikoinen on myynyt lähes miljoona kappaletta.
The Strokesin paluu onnistui vallan mainiosti, ainakin ensimmäisen viikon perusteella, sillä Angles kävi kaupaksi suunnilleen yhtä hyvin kuin viiden vuoden takainen First Impressions on Earth. Neljäs sija on yhtyeelle kolmas perättäinen. Is This It (2001) ylsi aikoinaan 33:nneksi, mutta myi pitkään ja tasaisesti.
Gospel-laulaja Kirk Franklin aloitti The Familyn kanssa 1990-luvun alussa, mutta ei jaksanut roikottaa perhettä kyydissä kovinkaan pitkään. Miehen suurin menestys osui vuosituhannen vaihteeseen, jolloin hän saavutti  kolme perättäistä Top 10 -albumia. Hello Fear palautti hänet top kymppiin yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Japanin tsunami herätti artisteissa ja levy-yhtiöissä vilpittömän halun auttaa ja Songs for Japan -kooste myi kolmessa päivässä kuudenteen sijaan oikeuttavan määrän. Edellinen vastaava hittiprojekti oli Hope for Haiti Now, joka kävi kärjessäkin toissa talvena.
Välimerkkejä väärinkäyttävän Panic at the Discon kolmannelta albumilta Vices and Virtues on irronnut mystisesti radiohitti meillä, mutta USA:n popkanavat ovat unohtaneet koko bändin. Albumi debytoi silti ihan kivasti seitsemännellä sijalla. Esikoinen A Fever You Can’t Sweat Out (2005) myi tuplaplatinaa ja seuraaja Pretty Odd (2008) ylsi kakkossijalle.
Bobby Valentino lyhensi runollisen taiteilijanimensä Bobby V:ksi pari vuotta sitten. Hänellä ja Kirk Franklinilla on paljon yhteistä: molemmat ovat julkaiseet albumin nimeltä The Rebirth, molempien paras sijoitus on kolmas ja molemmilla on neljä Top 10 -albumia. Bobby V ei ole julkaissutkaan enempää studiolevyjä.
Sonyltä lähteneen Duran Duranin All You Need Is Now ehti jo taannoin Itunes-julkaisuna sijalle 119, nyt fyysinen versio nosti lätyn parhaaksi noteeraukseksi sijan 29. Bändillä on neljä Top 10 -albumia.


Britannian singlet Top 10

1. (-) Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor
2. (1.) Adele – Someone Like You
3. (22.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
4. (3.) Black Eyed Peas – Just Can’t Get Enough
5. (2.) Nicole Scherzinger – Don’t Hold Your Breath
6. (7.) Wiz Khalifa – Black and Yellow
7. (5.) Jessie J featuring B.o.B – Price Tag
8. (-) Katy B – Broken Record
9. (6.) Rihanna – S&M
10. (8.) Dr. Dre featuring Eminem & Skylar Grey – I Need a Doctor

Lambadan rytmein ryyditetty On the Floor palautti Jennifer Lopezin Britannian singlelistan ykköseksi kuuden vuoden tauon jälkeen. Se on hänen kolmas paalunsa, kaksi aiempaa ovat Love Don’t Cost a Thing (2001) ja Get Right (2005). Lopeziin liittyvistä knopeista kiinnostavin on ehkä se, että hänellä on neljä Hot 100- ja kolme brittilistan ykköstä, mutta täysin eri biisit rapakon eri puolilla.
Pitbullille paalupaikka on ensimmäinen. Kaoman Lambada meni brittilistan neloseksi lokakuussa 1989.
Losangelesilaisduo LMFAO on melko tuntematon pumppu ottaen huomioon, että heillä on jo kolme Top 10 -merkintää, joista yksi ykkönenkin, vierailu David Guettan Gettin’ over Youlla. Party Rock Anthemin vierailijat ovat minulle uppo-outoja.
Dubstepin hittinaisen Katy B:n putki pitenee salakavalasti: Broken Record on jo neidon kolmas Top 10 -single. Debyyttialbumi On a Mission ilmestyy maanantaina.
Cee Lo Greenin Bright Lights Bigger City pomppasi yllättävänkin rehvakkaasti miehen kolmanneksi Top 20 -hitiksi ja sijalle 19.
Alempana on melko hiljaista, mutta poimitaan sijalta 27 Birdy-niminen laulajatar, jonka muodollisesti pätevä versio Bon Iverin Skinny Lovesta on Top 30:ssa nyt neljättä viikkoa. Sen paras noteeraus on 25:s.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Adele – 21
2. (2.) Adele – 19
3. (5.) Ronan Keating & Burt Bacharach – When Ronan Met Burt
4. (6.) The Overtones – Good Ol’ Fashioned Love
5. (7.) Rihanna – Loud
6. (-) Mary Byrne – Mine and Yours
7. (-) Radiohead – The King of Limbs
8. (-) Britney Spears – Femme Fatale
9. (4.) Jessie J – Who You Are
10. (19.) Eva Cassidy – Simply Eva

Noin 25 vuotta ehti vierähtää, mutta nyt Adelen 21 sivuaa Dire Straitsin Brothers in Armsin (1986) kymmentä peräkkäistä ykkösviikkoa. Toki tässä välilläkin on netottu kaksinumeroisia ykkösviikkomääriä, mutta useammassa erässä. 21 myi huimat 250 000 kpl ja on historian ensimmäinen albumi, joka on myynyt sata tuhatta kappaletta viikossa kymmenen viikkoa putkeen. Historia tarkoittaa tässä tapauksessa 80-luvun alkupuolelta tähän päivään, mutta en ihmettelisi vaikka saavutus pätisi mukaan lukien koko brittilistahistoria.
Lisäksi Adelen kaksoisjohto ei lakkaa hämmästyttämästä – tälläkin viikolla kauas taakse jäi merkittäviä uutuuksia kuten Radioheadin julkaisupolitiikasta kärsinyt The Kings of Limbs sekä Britney Spearsin Femme Fatale. Äitienpäivä toki lienee ollut nimenomaan 19:n kakkossijan tae.
21:n ainoa haastaja lähiaikoina näyttäisi olevan viikon päästä ilmestyvä Foo Fightersin Wasting Light eli ainakin 11. ykkösviikko lienee tulossa.
Radioheadin kuudes ykkönen jäi siis vain kaukaiseksi haaveeksi. Spearsillä ykkösiä ei ole vielä lainkaan, Top 10 -saldo näyttää seitsemää, joista neljä on yltänyt kakkoseksi. Oops…I Did It Againin (2000) edellä debytoi aikoinaan Whitney Houstonin The Greatest Hits, joka peittosi seuraavalla viikolla vielä Eminemin The Marshall Mathers LP:n eli siis kaksi USA:ssa yli miljoona kappaletta viikossa myynyttä hittialbumia. The Marshall Mathers LP tosin sai paalunkin myöhemmin sinä kesänä, mistä alkoi kuuden sooloykkösen toistaiseksi katkeamaton putki.
Mary Byrne on X Factorin väistämätön vastaus Susan Boylelle, mutta esikoisalbumi Mine and Yours ei yltänyt (vielä) lähellekään Boylen saavutuksia.
Sekä Keating ja Bacharach -duo että The Overtones saavuttivat omat enkkansa. Bacharach on yltänyt kolmanneksi kerran aiemmin ensimmäisellä lista-albumillaan Hit Maker (1965).
Within Temptationin The Unforgiving debytoi kivasti sijalla 23 ja on bändin toinen Top 40 -albumi. Panic at the Discon Vices and Virtues sen sijaan romahti edeltäjänsä kakkossijasta aina portaalle numero 29. Parempi sekin kuin Wiz Khalifan Rolling Papersin 47. tila.