Jimi Hendrix -tekstin lopetus antoi sysäyksen jatkaa erittäin epäsäännöllistä sarjaa, jossa keskityn omiin suosikkeihini. Aasinsilta on perin turkulaista tekoa, mutta silti: Pet Shop Boys tunnetusti vastasi siitä, että Todella upeeta -sarjan Patsysta ja Edinasta tuli poplistatähtiä. Absolutely Fabulous (1994) on musiikillisesti aivan hirveä, mutta sen arvo onkin muualla, ennen kaikkea sarjan dialogiin pohjautuvassa tekstissä – tai sitten ei siinäkään. Riippuu, kuinka paljon pitää itse sarjasta.
Absolutely Fabulous – Absolutely Fabulous
Tutustuin Pet Shop Boysiin Veryn (1993) aikoihin. Levyn singlet Can You Forgive Her? ja Go West olivat isoja hittejä myös meillä. En rakastunut albumiin tai bändiin ensi kuulemalta, mutta kiintymys jäi elämään jonnekin taustalle ja kaksikon ura alkoi kiinnostaa vähitellen enemmän. Mutta vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen yhtyeen nerous alkoi valjeta toden teolla. Merkittävin sysäys oli kokoelmalevy PopArt (2004), jonka jälkeen oma PSB-kokoelmani karttui nopeasti. Kliimaksina on ja pysyy Actually (1987), maailman täydellisin poplevy.
King's Cross, kiertueella käytetty taustavideo
Aina joskus olen myös sitä mieltä, että Neil Tennant ja Chris Lowe ovat kirjoittaneet ainakin kymmenen maailmankaikkeuden parasta poplaulua. Listan voisi venyttää kahteenkymmeneen ja vasta sitten tulisi paineita alkaa nimetä muidenkin kappaleita: Pleasen Suburbia; Actuallyn tyrmäävä kolmikko What Have I Done to Deserve This? (heidän toiseksi isoin jenkkihittinsä), Rent ja King's Cross; Behaviourin Being Boring, How Can You Expect to Be Taken Seriously?, Nervously ja Jealousy; Veryn Can You Forgive Her?, Dreaming of a Queen ja The Theatre; Bilingualin unohdettu helmi It Always Comes as a Surprise...Puhumattakaan megahiteistä It's a Sin ja West End Girls. Biisimateriaalin vahvuudesta kertoo myös se, että b-puolikokoelma Alternative (1995) on yhtä popmusiikin juhlaa sekin, eikä tulisi mieleenikään skipata yhtään kappaletta. Siis tuplalevyltä, joka sisältää vain studiolevyille päätymätöntä materiaalia! Ja kyseessä on listapopyhtye. (Tässä kohtaa voidaan kysyä, kuinka paljon rakkaudellani heidän musiikkiaan kohtaan on tekemistä asian kanssa.)
What Have I Done to Deserve This?
Toki Pet Shop Boysillakin on ollut heikot hetkensä – ja nyt en puhu Very-kauden kammottavista videoista, joille duo osaa nauraa itsekin (alla). Vuosituhannen vaihteen teknolevy Nightlife (1999) ja kitarapoppia kokeillut Release (2002) ovat osoittautuneet varsin yhdentekeviksi tekeleiksi yksittäisiä huippukohtia lukuun ottamatta. Sen sijaan tuoreimmat Fundamental (2006) sekä Yes (2009) ovat selkeitä poplevyjä ja sellaisina aivan huippuhyviä.
Can You Forgive Her?
I'm with Stupid
Kaksikon ongelma on ollut live-esiintymisissä, jotka eivät ole aina nousseet levyjen tasolle. Viime vuonna Suomessakin käyneellä Pandemonium-kiertueella tapahtui merkittävä ryhtiliike. Stuart Pricen kanssa toteutettu esitys toimi fantastisesti nerokkaiden lavasteiden kanssa. Lisäksi settilista Do I Have to?:n ja Why Don't We Live Togetherin kaltaisine yllätyksineen oli niin hyvä, että Se a Vida én ja All Over the Worldin tasoiset peruskappaleet jäivät show'n pakollisiksi keskinkertaisuuksiksi. Olen nyt katsonut dvd:n viisi kertaa viimeisen kahden viikon sisällä. Ja universaali totuushan on, että Neil Tennant voi laulaa mitä vain, ja se kuulostaa aina hyvältä. Kysykää vaikka Madonnalta, joka käytti Confessions Tourillaan nimenomaan Pet Shop Boysin remix-versiota kappaleestaan Sorry.
The Way It Used to Be (live)
Lopuksi tottakai hieman listanäkökulmaa. Pet Shop Boys on julkaissut Wikipedian mukaan 55 singleä, joista 21 on yltänyt brittilistan Top 10:iin. Ykkösiä on neljä (West End Girls, It's a Sin, Always on My Mind ja Heart). Jenkkiykköseksi ylsi West End Girls, mutta siellä duon ura taantui huomattavasti nopeammin kuin täällä. Tähtiä he toki ovat yhä, mistä osoituksena Yesin yltäminen albumilistan Top 40:iin. Britanniassa kaikki studioalbumit ovat nousseet Top 10:iin, mutta kokoelma PopArt sai parhaan sijansa (18) vasta viime vuoden BRIT Awardsien jälkeen.
Pet Shop Boysin studiolevyt
Please (1986), UK #3, US #7
Actually (1987), UK #2, US #25
Introspective (1988), UK #2, US #34
Behaviour (1990), UK #2, US #45
Very (1993), UK #1, US #20
Bilingual (1996), UK #4, US #39
Nightlife (1999), UK #7, US #84
Release (2002), UK#7, US #73
Fundamental (2006), UK #5, US #150
Yes (2009), UK #4, US #32
5 kommenttia:
Hienoa! Pet Shop Boysin suuruutta ei voi ylistää liikaa. Oma suosikkini monen hienon albumin joukosta on Behaviour. Viime aikojen tuotannosta minua ovat viehättäneet erityisesti balladit. Fundamentalilla oli vaikka kuinka monta upeaa slovaria, ja Yesin huippuhetkeksi on noussut erikoinen päätösbiisi Legacy. Viime vuoden Helsingin-keikka oli ehkä paras jolla olen ollut ikinä.
Helsingin keikka oli kyllä fantastinen. Yleisö olisi saanut olla ehkä hivenen paremmin vielä mukana eikä tupakaan ollut aivan täysi. Mutta eihän se menoa haitannut.
Fundamentalin balladit ovat tosiaan upeita, samoin The Sodom and Gomorrah Show. Ja Integralista tulee aina mieleen Hausmyllyn Ikävä lokakuu.
Pet Shop Boys jos mikä on neroutta. Keikka oli viime vuoden paras musiikkielämys, ja Fundamental ja osin Yeskin ovat pitkästä aikaa todella kovia kiekkojakin. Biiseistä omaksi erityissuosikikseni on viime vuosina muodostunut King's Cross.
Pidän popista ja pidän hyvistä sanoituksista. Eipä näitä elementtejä kukaan muu ole näin toimivasti koskaan yhdistänyt.
Ennen kuin rock-musiikki vei mennessään niin saattoi olla jopa sieltä Markuksen hyllystä PSB sykähdytti. Ei voi muistaa.
Joitain vuosia myöhemmin Gamma Rayn cover tuli aika puun takaa.
http://www.youtube.com/watch?v=IsfHFy30CuM
Aika hyvä tuo cover. It's a Sin on melkein synonyymi mahtipontisuudelle.
Lähetä kommentti