sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Listakatsaus, vko 12

Billboard Hot 100, Top 10

1. (4.) Rihanna – Rude Boy
2. (2.) Lady Antebellum – Need You Now
3. (1.) Taio Cruz featuring Ludacris – Break Your Heart
4. (5.) The Black Eyed Peas – Imma Be
5. (16.) B.o.B featuring Bruno Mars – Nothin' on You
6. (7.) Train – Hey, Soul Sister
7. (3.) Young Money featuring Lloyd – BedRock
8. (6.) Ke$ha – TiK ToK
9. (11.) Lady Gaga featuring Beyoncé – Telephone
10. (8.) Jason Derulo – In My Head

Vierastan ajattelutapaa, jonka mukaan jokin kappale ansaitsisi ykköspaikan, mutta myönnän, että Need You Now'n kohdalla pistää jopa hieman harmittamaan. Yhteispisteet toki ratkaisevat, ja niitä oli viime viikolla enemmän Taio Cruzilla ja nyt Rihannalla. Need You Now pesee molemmat varmasti vuosirankingissa, jossa se voi olla hyvinkin korkealla. Tosin kappaleella on meneillään jo 31. listaviikko, joten osa pisteistä jäi viime vuodelle Billboardinkin kalenterissa.

Rude Boy on Rihannan viides oma ykkönen ja kuudes kaikkiaan. Se on Rated R:n ylivoimaisesti suurin hitti ja kiinnostavasti jo kolmas singlelohkaisu. Enää ei ensimmäinen singleirroitus olekaan kaikki kaikessa. Uutuuksia ei tuppaudu mukaan yhtä paljon kuin viime viikolla: Draken Over (35), Sam Adamsin Driving Me Crazy (90) ja hiipuva r&b-tähti Mario singlellään Ooh Baby (95).


USA:n albumit Top 10

1. (-) Ludacris – Battle of the Sexes
2. (-) Gorillaz – Plastic Beach
3. (1.) Lady Antebellum – Need You Now
4. (-) Jimi Hendrix – Valleys of Neptune
5. (-) Gary Allan – Get Off on the Pain
6. (2.) Sade – Soldier of Love
7. (-) Broken Bells – Broken Bells
8. (7.) Lady Gaga – The Fame
9. (8.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
10. (3.) Blake Shelton – Hillbilly Bone (EP)

Ludacrisin (oikealta nimeltään Christopher Bridges) neljäs listaykkönen Battle of the Sexes saavutti ihan kivan 136 000 kpl:een myyntilukeman. Atlantalaisen rap-artistin aiemmat ykköset ovat Chicken N Beer (2003), The Red Light District (2004) ja Release Therapy (2006). Gorillazilla ei ollut tällä kertaa apunaan Feel Good Inc.:in tasoista hittisinkkua, mutta ryhmä pääsi vanhoilla liukkaillakin kakkoseksi kotimaansa tavoin. Keskitason kantritähti Gary Allan ylsi Top 5:een neljättä kertaa putkeen, mutta levyjen listaurat ovat jääneet melko lyhyiksi. Danger Mousen ja The Shinsin laulaja James Mercerin Broken Bells debytoi kohtalaisesti seitsemäntenä, mutta parempaankin olisi ollut edellytyksiä. Hendrixistä kirjoitan myöhemmin. Oscar-palkittu Crazy Heart -elokuvan soundtrack petrasi 30->18.


Britannian singlet Top 10

1. (12.) Lady Gaga featuring Beyoncé – Telephone
2. (1.) Tinie Tempah – Pass Out
3. (2.) Rihanna – Rude Boy
4. (3.) Justin Bieber featuring Ludacris – Baby
5. (4.) Ellie Goulding – Starry Eyed
6. (8.) Cheryl Cole – Parachute
7. (5.) Jason Derulo – In My Head
8. (-) Inna – Hot
9. (6.) Alicia Keys – Empire State of Mind (Part II)
10. (7.) Florence & The Machine feat. Dizzee Rascal - You Got the Dirtee Love

Gaga sai neljännen ja Beyoncé viidennen (soolo)ykkösensä vaikka biisi ei todellakaan ole mikään Poker Face tai Bad Romance vaan itse asiassa laimea versio molemmista. Kakkoseksi pudonnut Pass Out puolestaan on varsin hauska kappale ja ehdottomasti tämän päivän hittisoundia. Romaniasta ponnistava Inna seuraa Gheorghe Zamfirin, Enigman ja The Cheeky Girlsin jälkiä Britannian Top 10:iin. O-Zonehan taisi tulla lopulta Moldovasta. Romanialainen popmusiikki on myötätuulessa, ja ennustan sen menestyvän lähitulevaisuudessa vieläkin paremmin. Esimerkiksi Edward Mayan Stereo Loven julkaisua pantataan saarivaltakunnassa. Hieman asian vierestä: – Mielestäni suomalaisen popmusiikin viennin suurimpia mokia oli jättää Sunrise Avenuen megahitti Fairytale Gone Bad julkaisematta Britanniassa. Muita uutuuksia: Skeptan Bad Boy (26) ja Glee-porukan cover True Colors (35).


Britannian albumit Top 10

1. (5.) Lady Gaga – The Fame
2. (-) Glee Cast – Glee: The Music Season 1: Volume 2
3. (1.) Boyzone – Brother
4. (2.) Gorillaz – Plastic Beach
5. (3.) Alicia Keys – The Element of Freedom
6. (9.) Glee Cast – Glee: The Music Season 1: Volume 1
7. (7.) Paolo Nutini – Sunny Side Up
8. (8.) Florence & The Machine – Lungs
9. (13.) Mumford & Sons – Sigh No More
10. (4.) Amy Macdonald – A Curious Thing

The Fame
seilaa listalla ylös ja alas, mikä on tässä tapauksessa luonnollista äitienpäivän sesonkilevyjen hiivuttua. Sen edellä koko viikon ollut toinen Glee-albumi joutui tyytymään kakkossijaan. Kakkosen peesissä ykkösosa kipusi takaisin kuudenneksi. Odottelemme ilmiötä yhä Suomeen. Vai tuleeko ollenkaan? Ilman alkuperäisjäseniä pyristelevä Sugababes lienee jo menneen talven lumia – sen verran vaisusti Sweet 7 avasi (14). Ellie Gouldingin ”romahdus” pysähtyi (17), ja The White Stripes elämöi 25:ntenä. Kestohitit I Am...Sasha Fierce (70 viikkoa) ja Only By the Night (78 viikkoa) ovat Gagan tavoin yhä voimissaan: sijat 22 ja 27.

Ei kommentteja: