Unelmointi kannattaa

Internetajan musiikkibisneksen tuhkimotarinan päähenkilö Susan Boyle sai esikoislevyään I Dreamed a Dream kaupaksi ensimmäisellä myyntiviikolla noin 1,4 miljoonaa kappaletta, siis maailmanlaajuisesti. Jopa YLEn tv-uutiset kertoivat Boylen rikkoneen jotain naisartistin esikoisalbumin myyntiennätyksiä Yhdysvalloissa (700 000 kpl), mutta koska olen edelleen sitä mieltä, että sukupuolia tai muusikkoja ei tarvitse kategorisoida, en palaa siihen. Paitsi sen verran, että kukaan Suomessa ei taida tietää Lil Waynen rikkoneen miljoonan viime vuonna. Soundscan-aikakauden viikkomyyntirankingissa Boylelle heltiää sija 59. Suurempiakin uutisia siis mahtuu maailmaan.

En ole kuullut levyä, mutta sille olisi voitu valita huonompiakin kappaleita: esimerkiksi Rollareiden Wild Horses, Madonnan You'll See ja Patty Griffinin Up to the Mountain ovat kaikki erinomaisia lauluja. On silti perin ikävää, että suurin osa Boylen viehätyksestä kiteytyy siihen, että hän on keski-ikäinen, tavallinen ja osaa laulaa. Se, mitä hän laulaa, on toisarvoista. Itse pidän Boylen mielenkiintoisimpana piirteenä sitä, että uutisten perusteella (korostan kahta edellistä sanaa) hän ei oikeastaan halua olla supertähti vaan hänestä on väkisin (?) tehty sellainen.

I Dreamed a Dream meni tietenkin listakärkeen sekä Yhdysvalloissa, Kanadassa että Britanniassa, mutta Suomessa levy aloitti sijalta 12 ja Ruotsissa vielä neljä pykälää alempaa. Kertoo mistä kertoo.