perjantai 18. joulukuuta 2009

Mitä USA soitti

Billboardin vuosilistakatsauksessa on tietenkin mukana myös radiolista. Sen mukaan maan suurin radiohitti joulukuusta 2008 marraskuuhun 2009 oli Taylor Swiftin Love Story. Swift dominoi listaa, sillä kakkoseksi ylsi You Belong with Me. Jason Mrazin tervaskanto I'm Yours oli kolmas juhlien ennen kaikkea aikuisradioiden puolella.

Mennään kuitenkin hieman pintaa syvemmälle ja tutkitaan Mediabasen radiorankkauksia. Sieltä nimittäin löytyy kiinnostavia poimintoja. Genreittäin jaotellut listat nimeävät suurimmat pop-, hip hop/r&b-, kantri- ja rock-hitit Mediabasen otantaan kuuluvilla asemilla. Sen mukaan suosituin popradiohitti oli The All-American Rejectsin viimevuotinen Gives You Hell perässään Lady Gagan Just Dance. Love Story oli popasemien kuudenneksi soitetuin, mutta nousi Billboardin kärkeen mainiolla potillaan aikuisasemilta. Kantripuolella Love Story jäi Swiftin toisen hitin You Belong with Me varjoon, mutta toisaalta ehti soida jo edellisen vuoden mittaan. Kantriradioiden ykkönen oli passelisti nimetty Jason Aldeanin She's Country. Hienosti menestyi myös Hootie & The Blowfishista tuttu Darius Rucker, joka on tällä hetkellä ainoa tummaihoinen kantritähti.

Suurin rockhitti oli Shinedownin tarttuva Second Chance. Mainstream Rock -vuosilistalla sijalla 11 ja Alternative-puolen ysinä näyttäytyy Apocalyptican ja Adam Gontierin I Don't Care. Alternative-radioiden suurin suosikki oli Suomessa melko tuntemattoman Anberlinin Feel Good Drag perässään pari Kings Of Leonin kappaletta. Urban-asemien soitetuin artisti oli Beyoncé perässään uusi tulokas Drake, mutta isoin hitti Jamie Foxxin Blame It.

Interscope-yhtiön osuus radioiden kappaleista oli viime vuonna 15 prosenttia, neljä enemmän kuin toiseksi tulleella Atlanticilla. Interscopella on tallissaan molemmat jättisuosikit Lady Gaga ja Black Eyed Peas, ja koko Top 40 -asemien rankingin kärkinelikko on sen siipien suojassa. Uusien nimien kehdoksi on noussut Universal Republic, jolle levyttävät muun muassa Jay Sean, Owl City ja mainittu Anberlin.

Ei kommentteja: