tiistai 29. joulukuuta 2009

Made in Finland, Big in England

Suomalainen popmusiikin vienti täyttää ensi vuonna kymmenen vuotta. Aiheesta lähetettiin joulun alla Yle Teemalla ohjelma, jonka voi katsoa Yle Areenasta (vai Areenassa?) vielä muutaman viikon ajan.

Ohjelmassa esitettiin suomalaismedia surutta konemusiikin väheksyjänä. Listojen kannalta kiinnostavin pätkä on Jaakko Salovaaran pohdinta siitä, kuinka Daruden Feel the Beat -singlen (brittilistan vitonen) menestys ei tuntunut Sandstormin huikean sukseen jälkeen miltään. Mediakaan ei ollut Feel the Beatistä kovin kiinnostunut, sillä sen tilalle oli tullut Bomfunk MC's:n Freestyler. Darude ja Bomfunk MC's olivat melkein yhtä aikaa kymppikärjessäkin. Freestyler nousi kakkoseksi kesällä 2000, Sandstorm oli samaan aikaan sijalla 11. Joulukuun alussa Bomfunkien toisen singlen Up Rocking Beats debytoidessa 11:ntenä Feel the Beat oli toisella listaviikollaan sijalla kymmenen. Tupla onnistui viimein toukokuussa 2004, kun The Rasmuksen In the Shadows ja HIMin Neil Diamond -cover Solitary Man olivat samalla viikolla sijoilla kuusi ja yhdeksän.

Sekä Sandstorm että Freestyler olivat isoja brittihittejä, vaikka kumpikaan ei yltänyt maan vuosilistan kymppikärkeen. Alla on lista* suomalaisperäisistä Britannian singlelistalle nousseista kappaleista. Esimerkiksi Hanoi Rocks sai top 100 -listalle kaikkiaan neljä singleä, mutta virallinen singlelista on Top 75, joten käytän tässä sitä. En ole pitänyt erityistä kirjaa suomalaisista listahiteistä, joten jokin yksittäinen single saattaa puuttua. Mainittakoon, että Zyntherius on Jori Hulkkosen alias, ja Jukka Kuoppamäen tytär Inka lauloi Sash!:n singlellä With My Own Eyes, joka ylsi sijalle 10 – niin, tuona hulluna vuonna 2000.

Hanoi Rocks – Up Around the Bend (61, 1984)
Iron Maiden – Fear of the Dark (8, 1993) [live, Helsingin keikalta]
Stabbs – Joy & Happiness (65, 1994)
Darude – Sandstorm (3, 2000)
Bomfunk MC's – Freestyler (2, 2000)
Sash! – With My Own Eyes (10, 2000) [vokaalit Inka]
Darude – Feel the Beat (5, 2000)
Bomfunk MC's – Up Rocking Beats (11, 2000)
Pepe Deluxe – Before You Leave (20, 2001)
Slusnik Luna – Sun (40, 2001)
Darude – Out of Control (Back for More) [13, 2001]
Dirt Devils – The Drill (15, 2002)
Oceanlab featuring Justine Suissa – Clear Blue Water (48, 2002)
Tiga and Zyntherius – Sunglasses at Night (25, 2002)
HIM – Buried Alive by Love (30, 2003)
HIM – The Sacrament (23, 2003)
Dallas Superstars – Helium (64, 2003)
Dirt Devils – Music Is Life (53, 2003)
HIM – The Funeral of Hearts (15, 2004)
The Rasmus – In the Shadows (3, 2004)
Oceanlab – Satellite (19, 2004)
HIM – Solitary Man (9, 2004)
The Rasmus – Guilty (15, 2004)
Nightwish – Wish I Had an Angel (60, 2004)
The Rasmus – First Day of My Life (50, 2004)
HIM – Wings of a Butterfly (10, 2005)
The Rasmus – No Fear (43, 2005)
HIM – Killing Loneliness (26, 2006)
Lordi – Hard Rock Hallelujah (25, 2006)
HIM – The Kiss of Dawn (59, 2007)
Axwell – I Found U (6, 2007) [vokaalit Max'C]
Ercola featuring Daniella – Every Word (47, 2009)

Menestynein albumi Britannian albumilistalla on The Rasmuksen Dead Letters, joka nousi In the Shadowsin vanavedessä sijalle kymmenen ja myi kultaa. Bomfunkien In Stereo kävi 33:ntena. Sen sijaan esimerkiksi Daruden Before the Storm ei noussut albumilistalle lainkaan. Menestynein suomalainen albumiartisti on HIM, jolla on kolme top 40 -albumia.

Ketkä lienevätkään ensi vuosikymmenen suomalaismenestyjiä?

* muokattu 31.12.2009

5 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Yksi puute listassasi on Hard Rock Hallelujah, joka nousi kesäkuussa 2006 sijalle 25.

Markus kirjoitti...

Arvasin.. Oli tunne, että jokin jäi pois. Kiitos!

Markus kirjoitti...

Suuret kiitokset Antille lisäyksistä ja kommenteista!

Tässä vielä lista Britannian Top 75 -listalle yltäneistä suomalaisperäisistä albumeista:

Hanoi Rocks – Two Steps from the Move (28, 1984)
Bomfunk MC's – In Stereo (33, 2000)
HIM – Love Metal (55, 2003)
The Rasmus – Dead Letters (10, 2004)
HIM – And Love Said No – 1997-2004 (30, 2004)
The Rasmus – Hide from the Sun (65, 2005)
HIM – Dark Light (18, 2005)
HIM – Venus Doom (31, 2007)
Nightwish – Dark Passion Play (25, 2007)
Children Of Bodom – Blooddrunk (44, 2008)

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta puuttuu vielä Ercolan Every Word, joka viime keväänä nousi singlelistalla sijalle 47. Lisäksi pitää mainita Max'C eli Charles Salter, joka lauloi ruotsalaisen Axwellin kesällä 2007 listakutoseksi yltäneessä hitissä I Found U. Paavo

Timo kirjoitti...

Ihan kunnioitettava määrähän noita on jo haalittu. Kun vierailijaosastokin on huomioitu, tekisi mieli lisätä seuraava kuriositeetti: Iron Maidenin livesinkku Fear of the Dark (sija 8 vuonna 1993) on äänitetty Helsingin keikalla, joten siinä ääntelehtinee aika moni suomalainen...