Miehiä ja naisia, brittejä ja muukalaisia

Blogini vakkarilukijat tietänevät, että olen kaikkia genre- ja sukupuolisidonnaisia rajoitteita vastaan ja siksi harvoin puutun esimerkiksi USA:n genrekohtaisiin listoihin tai naisten, miesten ja yhtyeiden erillisiin ennätyksiin.

Siitä huolimatta on pakko mainita, että Britannian albumilistan kärki ei ole koskaan ollut niin naisvoittoinen kuin tällä viikolla, jolloin seitsemän ostetuinta artistialbumia ovat naisten käsialaa, tosin vain viiden naisen, mutta kuitenkin.

Sattumasta ei kannata kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä, sillä itse asiassa miesartistien asema poplistoilla kansainvälisesti on nyt parempi kuin muutamaan vuoteen. Globaalisti suosituimpien biisien top 40:stä noin puolet on miesten esittämiä, brittilistan top 20:sta 14, mukaan lukien koko kärkinelikko, on kreditoitu ensisijaisesti miehille ja Hot 100 -listan kärkikympistäkin yli puolet eli kuusi.

Ehdin nimittäin jo oikeasti huolestua siitä, hyväksytäänkö miespoppareita enää ollenkaan. Etenkin Britanniassa on mennyt todella huonosti. Sieltä ei ollut tullut kansainvälisessä mittakaavassa vakavasti otettavaa sooloilijaa sitten James Bluntin, mutta viime vuonna saimme heiltä sentään listoille Taio Cruzin ja Tinie Tempahin (kuvassa).

Tosin viime vuonna varmin tapa menestyä brittilistoillakin oli olla muunmaalainen kuin britti: heidän singlelistansa vuosilaskennan top kympistä vain yksi oli brittiartistin single ja sekin kykykisasta. Top 40:n vastaava saldo on yhdeksän, joukossa kaksi Tinie Tempahin biisiä. Tänä vuonna tilanne näyttää valoisammalta, kiitos esimerkiksi Adelen ja Jessie J:n.

Hetken aikaa näyttikin siltä, että Britannia olisi kansainvälisesti tarkasteltuna Romaniaan verrattava tekijä.