Viime viikolla kirjoitin John Otwaystä, joka joutui odottamaan toista brittilistan top 40 -singleään 22 vuotta. Se on kuitenkin kaukana ennätyksestä, jota hallitsee Pérez Prado. Hänen singlensä Patricia ylsi kahdeksanneksi vuonna 1958 ja musertavat 37 vuotta myöhemmin kesällä 1995 Guaglione nousi postuumisti peräti kakkoseksi Guinness-mainoksen avittamana. Kyseessä oli siis vieläpä kaksi top 10 -singleä. Pradon Mambo No. 5:han valloitti listoja vuosituhannen lopulla saksalaisen Lou Began tulkintana.
Amy Winehouse ehti ennen kuolemaansa levyttää dueton Tony Bennettin kanssa jälkimmäisen syksyllä ilmestyvälle Duets II -albumille. Bennettillä voisi sen avulla olla mahdollisuuksia lyödä Pradon ennätys – ja pari muutakin –, sillä hänen edellisestä top 40 -sinkustaan on yli 45 vuotta (The Very Thought of You, #21). Bennett siis porskuttaa edelleen, mutta Prado on maannut mullassa jo pitkään, 22 vuotta.
Ujutetaan tähän pari huomiota tämän viikon brittilistoilta. Adelen 21:n 18. ykkösviikko tuli jo mainittua, saldo on huimaavin sitten Simon & Garfunkelin Bridge Over Troubled Waterin (1970), joka hallitsi 25 viikon ajan.
Snow Patrolin klassikko Chasing Cars (57) nettosi 101. listaviikkonsa top 75:ssä, mutta aikoinaan vain kuudenneksi yltänyt biisi on myynyt koko listauransa aikana vähemmän kuin esimerkiksi tämän vuoden suurimmat hitit.
Albumilistalta osuu silmään parin nousevan Mercury Prize -ehdokkaan (Elbow, PJ Harvey) lisäksi Spinefarm. Briteissäkin toimiva helsinkiläisfirma vastaa taannoin isojakin hittejä saaneen 3 Doors Downin jakelusta saarivaltakunnassa. Bändin viides studioalbumi Time of My Life debytoi sijalla 65.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti