Tästä viikosta eteenpäin Billboard laskee kaikki albumeiksi luettavat julkaisut samalle viralliselle Billboard 200 -listalle. Vanhojen, catalog-tuotteiksi luettavien levyjen viime viikon sarakkeeseen merkittiin "re-entry", listaviikkosarakkeeseen Billboardin Top 200 Albums -listalla vietetty viikkomäärä (eli Comprehensive Albums -listaviikkoja ei lasketa) ja korkein sijoitus määräytyy tietenkin myös aiemman Top 200 Albums -listan mukaan. Ensimmäisen virallisen uuden Billboard 200 -listan ykkönen on John Mayerin Battle Studies.
Tilanne aiheuttaa luonnollisesti pientä sekaannusta. Esimerkiksi Michael Jacksonin The Essential Michael Jackson -kokoelma oli viime kesänä Comprehensive Albums -listan kakkosena, nyt sen korkein sijoitus on tämän viikon 70. RIAA:n sertifiointisarake näyttää tuplaplatinaa. Thriller viettää 123. listaviikkonsa sijalla 85. Sen korkein sijoitus on taas ykkönen, Comprehensive -listalla se ylsi aikoinaan kakkoseksi.
Casting Crownsin Peace on Earth ilmaantui listapalaajana sijalle 15, joka on albumin paras noteeraus Top 200 Albums -rankkauksessa. Comprehensive Albums -listalla se oli viime viikolla sijalla 11.
Muutos on ehkä parasta, mitä Billboard on tämän vuoden uudistusvimmassaan saanut aikaan. Nyt virallinen lista kertoo oikeasti myydyimpien levyjen järjestyksen ja siirtymävaiheen informaatiosekaannuksesta päästään nopeasti eroon.
Lopuksi tiedoksi, että lomailen ensi viikon, joten blogiin tulee pieni, mutta ehkä tervetullut tauko.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
perjantai 27. marraskuuta 2009
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Maailmanvalloitus suomalaisittain
Fantastista. "Anna Abreu jätti taakseen Robbie Williamsin ja Whitney Houstonin", uutisoi Ilta-Sanomat. Ensimmäinen kysymykseni oli tietenkin, että millä listalla. Arvatkaapa. Commercial Pop Club -listalla, jota ylläpitää Music Week! Vinegar on listan sijalla 21.
Luen Music Weekin nettiversiota säännöllisesti ja täytyy myöntää, että ihan ensimmäisenä ei tule katsottua Commercial Pop -listaa, joka kootaan tiskijukkien soittomäärien ja klubimusiikkiin keskittyneiden levykauppojen raporttien perusteella. Kyseessä on kaiken lisäksi jokin sortin genrelista, kuten nimikin kertoo. IS:n mukaan "Anna on ensimmäinen suomalainen naisartisti, joka on koskaan noussut kyseiselle listalle näin korkealle." Tässä kohtaa repesin.
Abreun yläpuolella on hurjan menestyneitä artisteja kuten Jessica Clemmons, Cadence ja Michael Menance. Abreuta julkaisevan levy-yhtiö Upsiden tallista taakse jäi sentään ruotsalainen Darin. Kas kun sitä ei mainita IS:n uutisessa. Päihitimme ruotsalaiset (paitsi Basshunterin)! Ja Robbie Williamsin (joka muuten ei ole edes koko listalla).
Tsemppiä Annalle, huutia journalismille. Palattaisiinko asiaan, jos Vinegar yltää joskus sinkkulistan top sataan? Tai edes iTunesin kahdensadan myydyimmän joukkoon?
Kuva: Tune.fi

sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Listakatsaus, vko 48
Billboard Hot 100, Top 10
1. (2.) Jay-Z + Alicia Keys – Empire State of Mind
2. (1.) Owl City – Fireflies
3. (3.) Jason DeRulo – Whatcha Say
4. (4.) Iyaz – Replay
5. (22.) Lady Antebellum – Need You Now
6. (8.) Britney Spears – 3
7. (5.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
8. (6.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
9. (7.) Lady Gaga – Paparazzi
10. (14.) Ke$ha – TiK ToK
Empire State of Mind on Jay-Z:n ensimmäinen oma ykkönen, eli tässä tapauksessa kappale, joka on merkitty ”Jay-Z featuring xx” eikä toisin päin. Britanniassa tapahtui samoin, kun Run This Town nousi kärkeen. Lady Antebellum on nimestään huolimatta yhtye ja menestyy kantriyhtyeeksi harvinaisen hyvin. Samoille sijoille eivät sitten Lonestarin ykköshitin Amazed (2000) ole yltäneet kuin Dixie Chicks ja Rascal Flatts. Kantrisinglet saavat muutenkin nostetta CMA-gaalasta, esimerkiksi Kenny Chesneyn ja Dave Matthewsin duetto I'm Alive etenee 46->32. Rihannan Russian Roulette sukeltaa 9->16, ja r&b-radioasemille onkin tarjottu jo uutta singleä Hard.
USA:n albumit Top 10
1. (-) Bon Jovi – The Circle
2. (3.) Andrea Bocelli – My Christmas
3. (1.) Carrie Underwood – Play On
4. (2.) Michael Jackson – Michael Jackson's This Is It (Soundtrack)
5. (6.) Taylor Swift - Fearless
6. (5.) Various Artists – NOW 32
7. (8.) Michael Bublé – Crazy Love
8. (-) Flyleaf – Memento Mori
9. (4.) Soundtrack – Glee: Season One: The Music Volume 1
10. (10.) Soundtrack – The Twilight Saga: New Moon
Bon Jovi ”palasi” (kuten Hesari otsikoi) listakärkeen heille melko köykäisellä 165 000 myydyn levyn viikkosaldolla. Andrea Bocellin joululevy vaikuttaa varteenotettavalta ehdokkaalta loppuvuoden myydyimmäksi albumiksi, ja myös muita joululevyjä kärkkyy top 40:ssä – kaikki joko viimevuotisia tai vanhempia: kristillisen rockyhtyeen Casting Crownsin Peace on Earth (11), Taylor Swiftin joulu-ep (12) ja Josh Grobanin jättimenestys Noël (31). Britney Spearsin singlekokoelman yhden levyn normaali painos ei liikkunut mihinkään (25), eikä AC/DC:n paketti Backtracks yltänyt edes top 40:iin. Kantritähdillä meni hyvin myös albumipuolella, esimerkiksi Jamey Johnson hyppäsi 184->46.
Britannian singlet Top 10
1. (-) The X Factor Finalists – You Are Not Alone
2. (1.) The Black Eyed Peas – Meet Me Halfway
3. (-) Jason DeRulo – Whatcha Say
4. (2.) Leona Lewis – Happy
5. (4.) Cheryl Cole – Fight for This Love
6. (3.) JLS – Everybody in Love
7. (6.) Ke$ha – TiK ToK
8. (11.) Lady Gaga – Bad Romance
9. (5.) N-Dubz – I Need You
10. (7.) Britney Spears – 3
Tähdenteko-ohjelman parhaat hoilasivat tallenteelle Michael Jacksonin hitin kärkipaikan arvoisesti. Muuten merkittävät listatapahtumat jäivät vähiin. Alesha Dixon nousi Suomenkin radiosuosikiksi sinkullaan The Boy Does Nothing – voin vaikka vannoa, ettei Gary Barlow'n kirjoittama To Love Again (15) yllä samaan. Uutuuksia myös Children in Need -hyväntekeväisyyssingle (18), 50 Centin ja Ne-Yon Baby By Me (23), Shakiran Did It Again (26), Taken By Treesin ihan kiva näkemys kuluneesta Sweet Child O'Minesta (38) ja ruotsalaisen Agnesin alisuoriutuja I Need You Now (40).
Britannian albumit Top 10
1. (-) Leona Lewis – Echo
2. (1.) JLS – JLS
3. (-) Queen – Absolute Greatest
4. (2.) Robbie Williams – Reality Killed the Video Star
5. (5.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
6. (-) N-Dubz - Against All Odds
7. (3.) Snow Patrol – Up to Now
8. (6.) Michael Bublé – Crazy Love
9. (-) Will Young - The Hits
10. (4.) The Soldiers – Coming Home
Jahas, Queen rahastaa jälleen. Levyn biisilistahan on kyllä vallan mainio, ei siinä mitään, mutta hieman käy mielessä, että kokoelma julkaistiin vain, koska Paul Rodgersin kanssa tehty The Cosmos Rocks floppasi pahasti. N-Dubz petraa debyyttinsä 11:nnestä sijasta kymppikärkeen. Will Youngin uusi laimea single Hopes & Fears on saanut ansaitsemansa vastaanoton, joten kokoelmakaan ei yllä studiolevyjen listasijoituksiin. Pettymys on myös Stereophonicsin uuden levyn sijoitus (11). Odotusten mukaisesti sen sijaan sujuu Them Crooked Vulturesin esiinmarssi. Nimetön albumi aloittaa sijalta 13 lyöden muun muassa 50 Centin (22) ja aiemmin pelkkiä ykkösiä netonneen Norah Jonesin (24).

Tunnisteet:
Billboard albumit,
Billboard Hot 100,
brittilistat,
listakatsaus
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
117,6 miljoonaa kappaletta musiikkia, kiitos
British Phonographic Industry (BPI), eli paikallinen ÄKT, tiedotti jo jokin aika sitten, että vuonna 2009 on myyty – ja myydään – ennätysmäärä singlejä. Tai toisin sanoen yksittäisiä kappaleita digitaalisessa muodossa. Lokakuun loppupuoleen mennessä kaupaksi oli käynyt yhteensä noin 117,6 miljoonaa musiikkiesitystä. Vertailun vuoksi: huonoimpana vuonna 2003 koko vuoden saldo oli 30,8 miljoonaa. Tosin tuohon lukuun ei ilmeisesti laskettu orastavaa digimyyntiä.
Formaattivallankumous selittää tietenkin melkein kaiken, sillä 98 prosenttia kaikista myydyistä singleistä myydään digitaalisessa muodossa. Sama trendi pätee kai kaikkialla maailmassa. Myös Yhdysvalloissa myydään hurjia määriä digitaalisia singlejä, mutta siellä taas albumimyynti on todella huonossa jamassa. Britanniassa ostetaan musiikkia laillisesti aivan eri tahtiin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä asuu viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin Britanniassa, mutta maiden myydyimmät levyt nettoavat albumipuolella viikkotasolla lähes samansuuruisia myyntilukuja.
Erolle tuskin on vain yhtä tai kahta selitystä. Musiikin kuluttamisen kulttuurit lienevät nykyisin perin erilaiset. Tältä istumalta ei tule vastaan toista maata, jossa levymyynnillä menisi yhtä hyvin kuin saarivaltakunnassa. Mitkä voisivat olla teidän mielestänne syitä tähän kehitykseen? BPI:n tiedotteessa mainitaan ainakin kattava musiikkia myyvien kauppojen verkosto.
BPI:n tiedote löytyy täältä.

maanantai 16. marraskuuta 2009
Merkittävä ennätys?
Music Week kertoi viikottaisessa brittilista-analyysissään tällä viikolla albumilistalle nousseen The Performance -levyn julkaisseesta Dame Shirley Basseystä hieman tarkemmin. 72-vuotias Bassey on vanhin uudella materiaalilla Britannian albumilistalle noussut nainen. Itse asiassa hän oli sitä jo edellisen albuminsa ilmestyttyä vuonna 2007. Ja vielä alleviivatakseen ikäänsä ja asemaansa Bassey on painattanut arvonimensä levyn kanteenkin. No, onhan hänellä CV:ssään jo 48 vuotta pitkä levytysura ja 38 albumia.
Olen vahvasti sukupuolten erottelua vastaan. Miksi ihmeessä naisten ja miesten ennätykset pitää noteerata erikseen? Kun lykätään vielä yhtyeet omaan karsinaansa, on meillä kolmet eri ennätykset, jotka voisi aivan hyvin niputtaa yhteen. Okei, yhtyeet eivät riko ikäennätyksiä, mutta tajuatte varmaan pointin.
Listafanaatikkojen mielestä kaikki trivia on aina tervetullutta ja kiinnostavaa, mutta sukupuolten erotteleminen 2000-luvulla ei niinkään. Ja vanhuusennätyksistä: Kunhan isot tähdet vanhenevat vuosikymmenen tai pari, 80-vuotias listamenestyjä lienee melkein arkipäivää.
Kuva: amazon.com
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Listakatsaus, vko 47
Billboard Hot 100, Top 10
1. (2.) Owl City – Fireflies
2. (3.) Jay-Z + Alicia Keys – Empire State of Mind
3. (1.) Jason DeRulo – Whatcha Say
4. (12.) Iyaz – Replay
5. (4.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
6. (5.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
7. (6.) Lady Gaga – Paparazzi
8. (8.) Britney Spears – 3
9. (75.) Rihanna – Russian Roulette
10. (11.) Beyoncé – Sweet Dreams
Owl City palasi ykköseksi ja myös Empire State of Mind ohitti Whatcha Sayn. Jay-Z:n ja Alicia Keysin duetto on vahva ehdokas ensi viikon suurimmaksi hitiksi. Rihannan limusiini hyytyi 130 000 myydyn sinkun jälkeen. Vaikka Russian Roulette on balladi, se on kuitenkin ensimmäinen single uudelta levyltä, joten myyntiluvut ovat suhteellisen alhaiset. Rihannan edellinen ykkönen Take a Bow, balladi sekin, ylitti reilusti kahdensadan tuhannen rajapyykin. Uutuuksia listan yläpuoliskossa ovat Justin Bieberin Favorite Girl (26) ja Jay Seanin uusi viritelmä Do You Remember (27). Täytyykö sitä kysyä jo toisen hittisinkun kohdalla?
USA:n albumit Top 10
1. (-) Carrie Underwood – Play On
2. (1.) Michael Jackson – Michael Jackson's This Is It (Soundtrack)
3. (-) Andrea Bocelli – My Christmas
4. (-) Soundtrack – Glee: Season 1: The Music Volume 1
5. (-) Various Artists – NOW 32
6. (3.) Taylor Swift - Fearless
7. (-) Weezer – Raditude
8. (7.) Michael Bublé – Crazy Love
9. (6.) Sting – If on a Winter's Night...
10. (8.) Soundtrack – The Twilight Saga: New Moon
Carrie Underwoodin Idolista lähtenyt tähteys on kestävää laatua. Hänen kolmaskin albuminsa Play On myi reilusti yli 300 000 ensimmäisellä viikollaan. Vertailua ei aina kannata harrastaa, mutta silti: Jordin Sparks hyytyi jo toiseen levyynsä, ja vaikuttaa siltä, etteivät viimeisimmät (jos näissä pysyy mukana) Adam Lambert ja Kris Allen juuri hetkauta kansaa debyyteillään. Glee-musikaalisarjan ensimmäisen levyn nimi on pahaenteinen: Season 1: The Music Volume 1. Montakohan levyä ensimmäisestä kaudesta irtoaakaan? Foo Fighters ja Slayer kärkkyvät juuri kymppikärjen takana. Amerieta (52) ei enää juuri muisteta. Myöskään Julian Casablancasin sooloilu ei ole listamielessä mitään mullistavaa tavaraa, sija 38.
Britannian singlet Top 10
1. (3.) The Black Eyed Peas – Meet Me Halfway
2. (-) Leona Lewis – Happy
3. (1.) JLS – Everybody in Love
4. (2.) Cheryl Cole – Fight for This Love
5. (-) N-Dubz – I Need You
6. (6.) Ke$ha – TiK ToK
7. (-) Britney Spears – 3
8. (-) Sugababes – About a Girl
9. (4.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
10. (5.) Alexandra Burke featuring Flo Rida – Bad Boys
The Black Eyed Peasin kolmas perättäinen ykkönen on vuoden yllättävimpiä. Se nousee kärkeen viikolla, jolloin julkaistiin Leona Lewisin melkein kolme miljoonaa myyneen esikoisen seuraajan ensimmäinen single. Osasyyllinen on tietenkin X Factor, jossa Peasit esiintyivät. Kärkikympissä on uutuuksia kuin ennen vanhaan ja alempanakin pari: Robbie Williamsin You Know Me (17) ja Chartjackersin I've Got Nothing (36). Sugababesin suuruuden päivät alkavat olla takana, mutta aika köykäistä on musiikkikin.
Britannian albumit Top 10
1. (-) JLS – JLS
2. (-) Robbie Williams – Reality Killed the Video Star
3. (-) Snow Patrol – Up to Now
4. (5.) The Soldiers – Coming Home
5. (10.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
6. (3.) Michael Bublé – Crazy Love
7. (1.) Cheryl Cole – 3 Words
8. (-) Biffy Clyro – Only Revolutions
9. (4.) Foo Fighters – Greatest Hits
10. (-) Rod Stewart – Soulbook
X Factorin tuotokset ottivat sinkkulistan vahingon takaisin albumipuolella. Williamsin myynti ei ollut missään nimessä huonoa, mutta instituutionaalisen markkinointikoneiston edessä on vaikea pyristellä. Lyön silti vetoa, että Williamsin levyllä on pidempi myyntiaika kuin JLS:n debyytillä. Snow Patrol on ehtinyt jo kokoelmaan. Uusilla studioalbumeilla ovat liikkeellä Jamie Cullum (16), Miley Cyrus (17) ja Shirley Bassey (20). Basseyn The Performance -albumin yhteistyökumppanit ovat hurjaa tasoa: muun muassa Manic Street Preachers, Gary Barlow, Pet Shop Boys ja Kaiser Chiefs. Täytyy tutustua!

lauantai 14. marraskuuta 2009
Parempi myöhään...
Michael Jacksonin ja The Beatlesin ynnä muiden vanhempien albumien menestys on saanut Billboardin viimein muuttamaan sääntöjään albumilistan suhteen. Täten parin viikon päästä mikä tahansa kahdensadan myydyimmän joukkoon yltävä albumiksi katsottava julkaisu on listakelpoinen virallisella Billboard 200 -listalla. Toisin sanoen vanhasta Comprehensive Albums -listasta tulee virallinen Top 200 ja nykyinen Billboard Top 200 nimetään Top Current Albums -listaksi. Muutos ajoittuu Billboardin listavuodenvaihteeseen.
Muutos on hyvin tervetullut, sanoisinko jopa välttämätön listan uskottavuuden säilyttämiseksi. Monet mediat ympäri maailmaa käyttävät Billboard 200 -listaa uutisoinnissa. Itse olen pyrkinyt aina kertomaan katsauksessani Comprehensive Albums -listan kymppikärjen, sillä se on saattanut poiketa pelkästään uusien albumien listasta paljonkin. Kohta sitä ongelmaa ei siis ole. Vanhat aiemmin vain Comprehensive-listalle yltäneet levyt merkitään todennäköisesti uutuuksiksi. Aiemmin Billboard 200 -listalla käyneet varmaankin listapalaajiksi.
Myös muita muutoksia listoihin on tulossa, mutta ne eivät näin suomalaisen näkökulmasta ole kovin merkittäviä, vaan koskevat lähinnä genrelistoja.
Uutinen on luettavissa täältä.

perjantai 13. marraskuuta 2009
It's Janet, Ms. Jackson If You're Nasty
Pidemmällä tähtäimellä ei liene kovinkaan helppoa rakentaa omaa uraa maailman kuuluisimman perheen yhdeksäntenä ja nuorimmaisena lapsena. Esiintymisuransa Janet Damita Jo Jackson aloitti veljiensä tuella kypsässä seitsemän vuoden iässä, mutta lapsitähteys koitti vasta tv-sarjan Good Times myötä.
Janet on ollut erottamaton osa popmusiikkia ja -listoja vuodesta 1986. Hänen kolmas albuminsa Control oli tiukka paketti erinomaista r&b-vetoista poppia ja sisälsi viisi Hot 100 -listan viiden kärkeen noussutta kappaletta.
On mahdotonta olla vertaamatta Janetia veljeensä Michaeliin, joka on ilman muuta lahjakkaampi musiikintekijä. Esiintyjinä he ovat hyvinkin samantyyppisiä: hieman etäisiä, mutta loistavia tanssijoita ja antavat lavalla kaikkensa. Janet on ollut esikuvana monille tämän päivän poptähdille Britney Spearsistä Pinkin kautta Beyoncéen. Janetille suurin esikuva lienee ollut isoveljensä.
On tavallaan sääli, etteivät Michael ja Janet tehneet yhteistyötä HIStoryn ensimmäisen sinkun Scream lisäksi juuri lainkaan. Esimerkiksi tiedostavalle Rhythm Nation 1814 -levylle olisi hyvin voinut kuvitella Badin ja Dangerousin välisen siirtymäkauden Michaelin. Tuohon aikaan Janet oli jo huippusuosittu, mutta Michael vielä suositumpi. Molemmilla oli omat uransa, mitäpä niitä sotkemaan.
Oma suhteeni Janetiin alkoi vuoden 1993 hitin That's the Way Love Goes myötä, hieman myöhemmin kuin tutustuin isoveljen Dangerous-levyyn. Janet ei ole yhtä ristiriitainen persoona kuin veljensä, eikä myöskään yhtä lahjakas. Häneen on hankala suhtautua intohimoisesti. Silti hän on naispoppareista mielestäni ehkä kaikkein paras. Paljon on kiittäminen tuottajakaksikkoa Jimmy Jam & Terry Lewis, jotka sorvasivat myös Screamin.
Janetilla on kymmenen Hot 100 -listan ykköstä, viimeisin vuoden 2001 All for You.
Brittiykkösiä ei ole ainuttakaan, kuten muutama viikko sitten kirjoitin. Myydyin single Britanniassa on vuoden 1998 jättihitti Together Again.
Suosikkialbumini Janetin tuotannosta vaihtelee usein. Tällä hetkellä se on vuoden 2001 monipuolinen All for You. Toisin kuin veljellään, Janetin albumien taso heittelee. Esimerkiksi 20 Y.O. on rehellisesti sanoen aika kehno tekele. Alla on kuuluisa Super Bowl -esiintyminen kokonaisuudessaan.
Diskografia, sijoitus USA:n albumilistalla:
Janet Jackson (1982) #63
Dream Street (1984) #147
Control (1986) #1
Janet Jackson's Rhythm Nation 1814 (1989) #1
janet. (1993) #1
Design of a Decade: 1986-1996 (1995) #3
The Velvet Rope (1997) #1
All for You (2001) #1
Damita Jo (2004) #2
20 Y.O. (2006) #2
Discipline (2008) #1

maanantai 9. marraskuuta 2009
Listakatsaus, vko 46
Billboard Hot 100, Top 10
1. (2.) Jason DeRulo – Whatcha Say
2. (1.) Owl City – Fireflies
3. (13.) Jay-Z + Alicia Keys – Empire State of Mind
4. (3.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
5. (4.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
6. (6.) Lady Gaga – Paparazzi
7. (5.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
8. (8.) Britney Spears – 3
9. (-) Lady Gaga – Bad Romance
10. (-) Taylor Swift – Jump Then Fall
DeRulo sai ykkösviikkonsa ja saattaa saada toisenkin, sillä Rihannan Russian Rouletten myynti on odotettua vaisumpaa. Ensi viikolla pahin uhka lieneekin Fireflies. Jay-Z:n ja Alicia Keysin duetto on nosteessa sekä myynnissä että radiosoitossa – nyt jännitetään, miten Alicia Keysin popradioihin suunnattu Try Sleeping with a Broken Heart menestyy. Doesn't Mean Anything ei ole Keysin standardeilla saanut aikaiseksi juuri mitään. Top 50:ssä on kahdeksan Taylor Swiftin kappaletta, kiitos Fearlessin uuden painoksen. Kuusi niistä on uutuuksia. 50 Centin uusi levy Before I Self Destruct on mallia "helpompaa voittaa lotossa kuin arvata julkaisupäivä". Sen single Baby By Me debytoi 33:ntena.
USA:n albumit top 10
1. (-) Michael Jackson – Michael Jackson's This Is It (Soundtrack)
2. (-) Creed – Full Circle
3. (7.) Taylor Swift – Fearless
4. (-) Rod Stewart – Soulbook
5. (-) Trans-Siberian Orchestra – Night Castle
6. (-) Sting – If on a Winter's Night...
7. (3.) Michael Bublé – Crazy Love
8. (1.) Soundtrack – The Twilight Saga: New Moon
9. (2.) Tim McGraw – Southern Voice
10. (4.) Jay-Z – The Blueprint 3
Jacksonin soundtrack myi 378 000 kpl, eli ilmiön kysyntä on edelleen kovaa. Maailmanlaajuisesti This Is It -soundtrackia meni viikossa kaupaksi noin 800 000 kappaletta. Creedin paluu ei kiinnosta yhtyeen huippuvuosien malliin, mutta ei sitä ihan flopiksikaan uskalla sanoa. Joulunalusaika nostaa esiin Trans-Siberian Orchestran, Rod Stewartin ja Mannheim Steamrollerin kaltaisia sesonkituotteita, ja samaan sarjaan voi laskea myös Stingin talvisen teemalevyn.
Britannian singlet Top 10
1. (-) JLS – Everybody in Love
2. (1.) Cheryl Cole – Fight for This Love
3. (6.) The Black Eyed Peas – Meet Me Halfway

5. (4.) Alexandra Burke featuring Flo Rida – Bad Boys
6. (-) Ke$ha – TiK ToK
7. (5.) Michael Bublé – Haven't Met You Yet
8. (2.) Westlife – What about Now
9. (-) Chase & Status featuring Plan B – End Credits
10. (14.) Lady Gaga – Bad Romance
X Factor -dominanssi jatkuu, vuorossa poikabändi JLS toisella ykkösellään Everybody in Love. Meet Me Halfwaylla on rohkaisevampi suunta kuin Yhdysvalloissa, jossa se on ehtinyt kääntyä (kenties väliaikaiseen) laskuun jo sekä myynnissä että radiosoitossa. Ke$han Lady Gaga -henkinen viritelmä on musiikillisesti tasan tämän päivän hittituote, sen sijaan Chase & Statuksen yltäminen top 10:iin on jonkin sortin yllätys. Sijalla 19 on Journeyn Don't Stop Believin', josta olen kirjoittanut aiemminkin. Kasarihitti ei ikinä yltänyt Top 40:iin, ennen kuin tällä viikolla X Factorin avustuksella. Listaviikkoja Top 200:ssa on kertynyt jo 89 sitten vuoden 2005 digivallankumouksen.
Britannian albumit Top 10
1. (1.) Cheryl Cole – 3 Words
2. (-) Bon Jovi – The Circle
3. (2.) Michael Bublé – Crazy Love
4. (-) Foo Fighters – Greatest Hits
5. (4.) The Soldiers – Coming Home
6. (3.) Michael Jackson – Michael Jackson's This Is It
7. (5.) Alexandra Burke – Overcome
8. (53.) Beyoncé – I Am...Sasha Fierce
9. (-) Katherine Jenkins – The Ultimate Collection
10. (11.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
Vanha kunnon Bon Jovi kamppaili ykköspaikasta loppuun asti ollen Colen edellä pitkin viikkoa. Mutta, kuten odottaa saattaa, yhden viikonlopun X Factor -mainos ei riitä jatkuvaa esilläoloa vastaan. The Circle on neljäs kakkoseksi yltänyt (tai jäänyt) Bon Jovi -studioalbumi putkeen, mutta onneksi ykkösiäkin on samoin neljä perättäistä. Beyoncén nousu selittyy uudella versiolla. Katherine Jenkinsin vanhan levy-yhtiön tyyli julkaista kokoelma heti uuden levy-yhtiön julkaiseman studiolevyn perään muistuttaa eräästä r:llä alkavasta sanasta. Slayerin World Painted Blood missaa top 40:n pykälällä, ja suuruuden päivät vaikuttavat olevan luetut myös sijoilla 74 (Skunk Anansien kokoelma) ja 75 (uusi Joss Stone), puhumattakaan Brett Andersonin uudesta soololevystä, jonka listasijan etsimiseen tarvitaan jo kunnollista vierityspalkin hallintaa.

torstai 5. marraskuuta 2009
Se oli siinä
Kävin katsomassa Michael Jackson's This Is It -dokumentin. Minulla oli melko ristiriitaiset odotukset: tiesin, että leffa on hyvä ja sen musiikki on mainiota, mutta toisaalta en pidä Jacksonin kuolemalla rahastamisesta.
No, ensimmäinen odotukseni toteutui. Dokumentti on vallan mainio. Negatiiviset ajatuksenikin pyyhkiytyivät pois vähitellen. Mitä sitten, jos Sony (ja Jacksonin perhe) rahastavat tällä? Ilman Jacksonin äkillistä poismenoa meillä olisi tutunoloinen This Is It -show. Nyt meillä on erinomainen dokumentti suuren luokan spektaakkelin valmistumisesta ja hyvävoimaisen oloinen Jackson valkokankaalla. Ehkä parempi näin, ainakin itse This Is It -projektin kannalta.
Leffan perusteella showsta saa kuvan, että Jackson esittää vanhat kiertueensa uudestaan. Monet kappaleet esitetään harjoituksissa täysin Dangerous- ja HIStory-kiertueiden kaltaisina. On tietenkin huimaa nähdä Jackson elävänä lavalla – itsekin olisin matkustanut katsomaan – mutta spektaakkelin kannalta shown olisi voinut musiikillisesti koostaa toisinkin. Toki esimerkiksi Thrilleriin oli päivitetty maukas loppu Threatened-kappaleen avulla, ja mielestäni dokumentti vihjaa, että biisilistassa olisi ollut muun muassa Who Is It.
Käykää katsomassa leffa ja hankkikaa DVD, kun se julkaistaan. USA:n listaykköseksi noussut soundtrack on myös harkinnan arvoinen, sillä levyllä on "uusi" kappale This Is It, sekä hieman harvinaisempi Shake Your Body (Down to the Ground). Jackson 5:n biiseille ei ilmeisesti saatu lupaa.

tiistai 3. marraskuuta 2009
Tuotteliaita poikia
2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen(luku) on pian pulkassa. Irlantilainen aikuisten kantri- ja easy listening -suosikki Daniel O'Donnell on tänä aikana saanut 12 top 20 -albumia brittilistalle, mikä tekee hänestä vuosikymmenen tuotteliaimman hittialbumien tekijän. Uusi Peace in the Valley aloitti listauransa tällä viikolla sijalta kahdeksan.
Top 40 on ollut vahvasti katolilaiselle O'Donnellille tuttu vuodesta 1991. Ihan ensimmäinen listoille noussut levy oli vuoden 1988 From the Heart. Singlelistan kymmenen kärkeen O'Donnell on yltänyt kerran, seiskaksi kappaleella Give a Little Love (1998). Kaikkiaan hän on julkaissut 25 neljänkymmenen myydyimmän joukkoon noussutta levyä.
Yhdysvalloissa eniten albumeita top 20:iin tällä vuosikymmenellä lienee saanut Jay-Z, kymmenen, mutta tämä ei ole tarkistettu fakta. Kaikki kymmenen ovat nousseet listaykkösiksi tai -kakkosiksi.
Mutta saattaisiko määrä korvata laadun? Silloin O'Donnell ja Jay-Z eivät ole mitään gospeltähti Bill Gaitheriin ja hänen eri kokoonpanoihinsa verrattuna. Gaither on julkaissut eri nimillä ja kokoonpanoilla tällä vuosikymmenellä toistaiseksi suurin piirtein kahdeksankymmentä albumia, joista Billboardin albumilistallekin on yltänyt suuri osa. Korkein sijoitus on viidestoista.
Daniel O'Donnell (Allmusic)
Bill Gaither (Allmusic)
Lähteet: Music Week, Allmusic
Kuva: danielodonnell.co.uk

sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Listakatsaus, vko 45
Billboard Hot 100, Top 10
1. (7.) Owl City – Fireflies
2. (2.) Jason DeRulo – Whatcha Say
3. (1.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
4. (3.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
5. (4.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
6. (6.) Lady Gaga – Paparazzi
7. (9.) The Black Eyed Peas – Meet Me Halfway
8. (5.) Britney Spears – 3
9. (8.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
10. (11.) Beyoncé – Sweet Dreams
Adam Youngin projekti Owl City on vuoden toistaiseksi yllättävin jenkkiykkönen, ainakin musiikillisesti. Laulajana hän kuulostaa jopa kiusallisen paljon The All-American Rejectsin Tyson Ritteriltä, joten se suhteen suosiossa ei ole mitään outoa. Kärkikamppailu oli jälleen varsin tiukka, joten ensi viikolla saattaa olla Jason DeRulon vuoro. David Guetta tekee mannereurooppalaisittain harvinaisen tempun ja nousee Sexy Chickillään jo sijalle 16. Flo Ridan Right Roundilla debytoineen Ke$han rahkeet riittävät jo sijaan 22. Tyhmä kirjoituasu on kappaleen nimelläkin: TiK ToK. Rihannan uusi hitti Russian Roulette aloittaa pohjalta eli sijalta 100, mutta se ei ole vielä myynnissä. Kahden viikon kuluttua biisi lienee ykkösenä.
USA:n albumit top 10
1. (2.) Soundtrack – The Twilight Saga: New Moon
2. (-) Tim McGraw – Southern Voice
3. (1.) Michael Bublé – Crazy Love
4. (3.) Jay-Z – The Blueprint 3
5. (5.) Miley Cyrus – The Time of Our Lives (EP)
6. (6.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
7. (7.) Taylor Swift – Fearless
8. (21.) Owl City – Ocean Eyes
9. (4.) Barbra Streisand – Love Is the Answer
10. (-) Joss Stone – Colour Me Free!
Ei suurempia yllätyksiä albumipuolella. Vaikka kärkikolmikon myynti on ihan ok-tasolla, niin top kympin raja oli tällä viikolla vuodenaikaan nähden ihmeellisen alhaalla. Britanniassa melkein unohdetun Joss Stonen uusi albumi nettosi 26 500 kappaleen myynnin. Rammsteinin Liebe ist für alle da ilmestyy sijalle 14. Sen yläpuolella on mukavasti listalla roikkuva BeBe & CeCe Winansin levy Still. Mahdollinen lahjasesongin yllättäjä?
Britannian singlet Top 10
1. (1) Cheryl Cole – Fight for This Love
2. (-) Westlife – What About Now
3. (-) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
4. (2.) Alexandra Burke featuring Flo Rida – Bad Boys
5. (9.) Michael Bublé – Haven't Met You Yet
6. (11.) The Black Eyed Peas – Meet Me Halfway
7. (3.) Chipmunk – Oopsy Daisy
8. (5.) Whitney Houston – Million Dollar Bill
9. (4.) Robbie Williams – Bodies
10. (7.) The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling
Joo-o, siellä se taas on, uusi Westlife-single. Tällä kertaa tulkinta Daughtryn What About Now -hitistä. Vaikka irlantilaisryhmä ei olekaan musiikillisesti kummoinen, sen listaura on jo liki legendaarinen: 14 ykköstä, 20 top 3 -sinkkua ja kaikki viralliset singlet top kymppiin. Latausten aikana alemmaskin on jääty, muun muassa luenta Lonestarin I'm Already Therestä ylsi vain seitsemänkymmenen kärkeen, mutta en katsoisi sitä viralliseksi singleksi. Uutuuksia: Miley Cyrusin Party in the U.S.A. (11), Lady Gagan uusi single Bad Romance (14), Biffy Clyron The Captain (17), Armand van Helden & A-Trak presents Duck Saucen Anyway (22), Cheryl Cole featuring will.i.am ja 3 Words (26) ja vielä Michael Bublén Cry Me a River (34). Ei, ei se Justin Timberlaken hitti vaan Joet tulvimaan itke.
Britannian albumit Top 10
1. (-) Cheryl Cole – 3 Words
2. (2.) Michael Bublé – Crazy Love
3. (-) Michael Jackson – This Is It
4. (-) The Soldiers – Coming Home
5. (1.) Alexandra Burke – Overcome
6. (-) Katherine Jenkins – Believe
7. (3.) Whitney Houston – I Look to You
8. (-) Daniel O'Donnell – Peace in the Valley
9. (5.) Paolo Nutini – Sunny Side Up
10. (6.) Fleetwood Mac – The Very Best of
Cole sai kaupaksi sekä sinkkuja että albumeita. Sen sijaan Alexandra Burken menekki putosi yllättävänkin paljon edellisviikosta. Bublé kävi X Factorissa ja Jacksonia markkinoi tietenkin This Is It -leffa. Armeijatrio The Soldiersin Coming Home -levyn tuotto käytetään Britannian armeijan tukemiseen. Eräällä jäsenellä on myös X Factor -menneisyys. Julkaistaankohan Suomessakin vastaavanlainen projekti? Otettiinhan The Priestskin täällä hyvin vastaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)