Popradioiden kaksi suosituinta artistia angloamerikkalaisessa maailmassa tuntuvat olevan Shawn Mendes ja Post Malone. Ensin mainittu piti hetken aikaa Yhdysvalloissa popradiolistan sijoja 1 ja 2 ja Post Malonen uuden Hollywood's Bleeding -albumin sinkuista Goodbyes ja Circles ei saada aivan pian tarpeekseen. Ne ovatkin lyhyydessään ja rennossa melankoliassaan mitä parhainta radiotäytettä.
Malonen albumia kulutetaan ensi tietojen mukaan Yhdysvalloissa myynniksi muutettuna noin 500 000 kpl (vuoden toiseksi paras avaus), mutta Britanniassa huomattavan vaisusti suunnilleen 30 000 kpl (tarkka luku saadaan jo huomenna). Brittilistoilla Malonella näyttääkin olevan menossa pieni laskusuhdanne, sillä vaikka hänen sinkkunsa yltävät järjestelmällisesti top teniin, ainoasta ykkösestä (Rockstar) on jo parisen vuotta. Tuleva albumilistan ykköstila on kuitenkin toinen perättäinen kolmesta yrittämästä.
Oma kiinnostava tarinansa on albumin kappaleella Take What You Want, jolla vierailivat keskenään hieman eri tyylilajin ja sukupolven tähdet Travis Scott ja Ozzy Osbourne. Osbournesta saattaa tulla seitsemänkymppisenä yksi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan iäkkäimmistä top ten -artisteista. Toistaiseksi hänen korkein sijoituksensa on Mama I'm Coming Homen (1991) 28. tila. Se paranee joka tapauksessa.
2 kommenttia:
Ozzyn suurin hitti Billboard Hot 100- listalla on vielä Mama I´m Coming Home- biisiä paremmin pärjännyt (Close My eyes Forever No. 8 (17.6. 89) Duetto Lita Fordin kanssa !!
Oho hyvä korjaus, kiitos! Jännä nähdä pääseekö Post Malone -yhteistyö sitten sitäkin korkeammalle.
Lähetä kommentti