torstai 27. joulukuuta 2012

Listanimi: T.I.


Syvän etelän rap oli kuumaa kamaa 2000-luvun alussa. T.I., syntymänimeltään Clifford Harris Jr., julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa I'm Seriousin vuonna 2001, mutta saavutti todellista menestystä pari vuotta myöhemmin vierailtuaan ensin Bone Crusherin rap-klassikolla Never Scared (#26, 2003) ja sitten julkaisemalla toisen albuminsa Trap Muzikin (2003), joka meni 24's-hitin (#78, 2003) siivittämänä peräti USA:n albumilistan neljänneksi.

Sen jälkeen T.I.:n ura oli yhtä nousukiitoa. Urban Legend -albumin (#7, 2004) pilottisinglestä Bring 'Em Outista tuli hänen ensimmäinen Hot 100 -listan top ten menestyksensä (yhdeksäs) ja vierailu Destiny's Childin Soldierilla vei miehen jopa kolmanneksi sekä brittilistan kärkiviisikkoon.

Vuonna 2005 oli T.I.:n kollektiivin P$C:n vuoro käydä albumilistan top kympissä levyllä 25 to Life (#10, 2005). Sitten kriitikot ylistivät kilpaa räppärin kolmatta albumia King (2006), josta tuli hänen ensimmäinen USA:n albumilistan ykkösensä. Sitä ostettiin viikossa huimat 522 000 kpl. Albumin singleistä What You Know ylsi Hot 100 -listan kolmanneksi ja vierailu Justin Timberlaken My Love -hitillä toi T.I.:lle hänen ensimmäisen ykkösensä. Timberlake teki vastapalveluksen Paper Trail -albumin (#1, 2008) singlellä Dead and Gone (#2, 2009).

Kahden mainitun välissä ilmestynyt T.I. Vs. T.I.P. (2007) jäi välityöksi, vaikka myikin tuplaplatinaa. Sen sijaan Paper Trail pursusi hittejä: Swagga Like Us ylsi viidenneksi, Whatever You Like kaappasi paalupaikan vain menettääkseen sen O-Zonea käyttäneelle Rihanna-duetolle Live Your Life, joka hallitsi Hot 100 -listaa peräti kuusi viikkoa, ja Dead and Gonekin vietti kakkosena toista kuukautta.

Vuonna 2010 ilmestynyt No Mercy (2010) joutui tyytymään albumilistan nelossijaan, eikä siltä lohkaistu isoja hittejä. Juuri julkaistu Trouble Man: Heavy Is the Head myi julkaisuviikollaan enemmän kuin No Mercy ja debytoikin hienosti kakkosena.

Kaikkiaan T.I.:lla on seitsemän top ten -sooloalbumia ja yhdeksän Hot 100 -listan top ten -merkintää.

Britannian singlelistalla T.I.:n suurimmat hitit ovat My Love sekä Live Your Life, jotka ylsivät kakkossijalle. Dead and Gone pääsi neljänneksi, kuten myös Soldier. Ihan yksin T.I ei ole koskaan löytänyt tietään top 20:iin, paras on Why You Wannan (2006) 22. tila.

Britannian albumilistalta miehellä on vain yksi top 40 -paikka: No Mercyn 39. tila. Paper Trail (#42, 2008) myi tosin kultaa.


Ei kommentteja: