perjantai 9. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta, toivottaa Billboard

Billboardin vuosi vaihtui jo reilu viikko sitten, joten meillä on näytöillämme heidän pisteisiin perustuva vuosilistansa. Yllätyksiä on turha poimia, jollei sellaisena pidä The Black Eyed Peasin melko hyvin unohtuneen Just Can't Get Enoughin yltämistä Hot 100 -koosteen kymmenenneksi.

Adelen Rolling in the Deep oli vuoden ostetuin single ja on maleksinut listalla koko vuoden ilmestymisestään lähtien. Tälläkin hetkellä se pyörii top 40:n kieppeillä vahvan radiosoiton avustuksella.

Katy Perry sai kaksi hittiä sijoille kolme ja neljä. Niistä Firework oli vuodenvaihteen ilmiö ja E.T. kevään. Molemmat ylsivät tietenkin kärkeen asti viikkolistoilla. Pinkin tasainen hittiputki jatkui viikkolistojen ykköseksi ja kakkoseksi yltäneillä Raise Your Glassilla ja F**kin' Perfectillä. Molemmat lohkaistiin neidon kokoelmalta.

Musiikillisesti kärkipään kattaus on melko monipuolinen, sillä myös etäisesti rockiksi luettavaa tavaraa ylsi top 20:iin Maroon 5:n ja viikkokausia kolmantena kykkineen Foster the Peoplen ansiosta.

Kiinnostuneina seuraamme, millaisiksi tähdiksi melko mitättömin eväin hitin saaneet Lauren Bennett ja Nayer kehittyvät. Tuskin kovin kirkkaiksi.

Tässä top 20 teille, jotka ette halua klikata oikealla olevaa linkkiä Billboardin sivuille. Suluissa korkein sijoitus viikkolistoilla ja tähdellä merkityillä se ei ole listauran korkein.

1 – Adele – Rolling in the Deep (1)
2 – LMFAO feat. Lauren Bennett & Goonrock – Party Rock Anthem (1)
3 – Katy Perry – Firework (1)
4 – Katy Perry feat. Kanye West – E.T. (1)
5 – Pitbull feat. Ne-Yo, Afrojack & Nayer – Give Me Everything (1)
6 – Bruno Mars – Grenade (1)
7 – Cee Lo Green – F**k You (2)
8 – Nicki Minaj – Super Bass (3)
9 – Maroon 5 feat. Christina Aguilera – Moves Like Jagger (1)
10 – The Black Eyed Peas – Just Can't Get Enough (3)
11 – Jennifer Lopez feat. Pitbull – On the Floor (3)
12 – Rihanna – S&M (1)
13 – Foster the People – Pumped Up Kicks (3)
14 – Katy Perry – Last Friday Night (1)
15 – Bruno Mars – Just the Way You Are (4)*
16 – Enrique Iglesias feat. Ludacris & DJ Frank E – Tonight (4)
17 – Pink – Raise Your Glass (1)
18 – Lady Gaga – Born This Way (1)
19 – Pink – F**kin' Perfect (2)
20 – Rihanna feat. Drake – What's My Name (1)

Albumikoosteen ylivoimaiseksi ykköseksi kruunattiin niin ikään Adele, jonka 21 myy edelleen kuin olisi vasta ilmestynyt. Ero toiseksi myydyimpään Taylor Swiftin Speak Now'hun oli pitkälti toista miljoonaa kappaletta.

Jos Hot 100 -laskelma ei yllättänyt, täältä ylläreitä ei löydä edes kaivamalla – jos siis ylipäätään seuraa jenkkilistoja. Tietenkin suomalaisten näkökulmasta nimet kuten Jason Aldean (kantria), Mumford & Sons (folkrockia) ja Jackie Evancho (Talent-lapsitähti) sanovat kovin vähän, Nicki Minaj ehkä jo vähän enemmän.

Kid Rockin Born Free ja Rascal Flattsin Nothing Like This debytoivat viidentenä ja kuudentena samalla viikolla loppuvuodesta 2010 ja sijoittuivat peräkkäin myös vuosilistalla.

Mainittakoon, että alkuvuodesta masentavan huonoilla viikkomyynneillä kärjessä käyneet Caken Showroom of Compassion ja Amos Leen Mission Bell eivät yltäneet edes top 200:aan.

1 – Adele – 21 (1)
2 – Taylor Swift – Speak Now (1)
3 – Lady Gaga – Born This Way (1)
4 – Jason Aldean – My Kinda Party (2)
5 – Susan Boyle – The Gift (1)
6 – Lil Wayne – Tha Carter IV (1)
7 – Nicki Minaj – Pink Friday (1)
8 – Mumford & Sons – Sigh No More (2)
9 – Rihanna – Loud (3)
10 – Katy Perry – Teenage Dream (7)*
11 – Kanye West – My Beautiful Dark Twisted Fantasy (1)
12 – Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans (3)
13 – Eminem – Recovery (2)*
14 – Jay-Z & Kanye West – Watch the Throne (1)
15 – Jackie Evancho – O Holy Night (2)
16 – Kid Rock – Born Free (5)
17 – Rascal Flatts – Nothing Like This (6)
18 – Justin Bieber – My World 2.0 (3)*
19 – Lady Antebellum – Need You Now (4)*
20 – Soundtrack – Glee: The Christmas Album Vol. 1 (3)

Myyntilukuihin palaan, kunhan vuosi oikeasti vaihtuu ja Soundscan kertoo oman versionsa vuoden tapahtumista.

Ei kommentteja: