maanantai 28. maaliskuuta 2011

Digitaalisia numeroita

Tämä viikko on pyhitetty numeroille. Myöhemmin laitan tänne tietoja vuoden ensimmäisen neljänneksen ostetuimmista levyistä ja nyt ajattelin kirjoittaa hieman digitaalisen singlekaupan kehityksestä Yhdysvalloissa.

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, Itunes on napannut paikan hehkutettavana listatahona – ja perässä tulee jokseenkin irrelevantti Youtube, mutta siitä ei tässä yhteydessä sen enempää. Itunesin lista päivittyy ilmeisesti 24 tunnin välein eikä yhden päivän perusteella voi aina vetää kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä sinkun menestyksestä edes viikkotasolla saati pidemmällä tähtäimellä. Levy-yhtiöt käyttävät sitä silti promotessaan julkaisuja. ”Meni suoraan Itunesin listan ykköseksi” on odotetun sinkun kohdalla kuitenkin varsin köykäinen markkinointilause, vähän kuin vaikka ”Meni hyvin kaupaksi oltuaan alessa Stockan Hulluilla päivillä”. (Älkää kysykö mistä tuo juolahti mieleen.)

Tutkimusten mukaan Itunesin markkinaosuus digimyynnistä USA:ssa on kuitenkin noin yhdeksänkymmentä prosenttia ja se on kaikkiaankin maan merkittävin musiikkikauppa – Wal-Mart jäi taakse jo muutama vuosi sitten. Digimyynti kasvaa koko ajan, mutta ainakaan vielä se ei ole täysin pystynyt täyttämään cd-myynnin alamäen aiheuttamaa kuoppaa.

Billboard on julkaissut Hot Digital Songs -listaa helmikuusta 2005. Tässä yhteydessä pitää mainita, että Hot Digital Songs -lista on eri kuin Hot Digital Tracks -lista. Jälkimmäinen erottelee eri biisien eri versiot omiksi raidoikseen. Esimerkkinä vaikka remiksaukset tai Katy Perryn E.T., josta on liikkeellä versio Kanye Westin kanssa ja ilman.

Ensimmäisiä Hot Digital Songs -listan menestyksiä helmikuussa 2005 olivat Green Dayn Boulevard of Broken Dreams sekä 50 Centin ja Olivian Candy Shop. Niitä ostettiin viikossa keskimäärin noin 45 000 kpl. Nyt viikon myydyimmät keräävät lähes järjestään 250 000 ostokertaa.

Tässä keskimääräiset viikkomyynnit ykkösille vuodesta 2005:

2005: 50 000 kpl
2006: 117 000 kpl
2007: 169 000 kpl
2008: 205 000 kpl
2009: 244 000 kpl
2010: 261 000 kpl

Prosentuaalinen kasvu on siis ollut melko huimaa lyhyessä ajassa. RIAA:n kulta- ja platinarajatkin muutettiin nopeasti sadasta ja kahdestasadasta tuhannesta puoleen miljoonaan ja miljoonaan. Nyt on selvästi nähtävissä, että myyntiluvut alkavat tasoittua, vaikkakin historian (eli siis viimeisen viiden vuoden) kovimmat viikkomyynnit ovat painottuneet viime vuoteen:

Flo Rida featuring KeshaRight Round (636 000) – helmikuu 2009
KeshaTik Tok (610 000) – tammikuu 2010
Bruno MarsGrenade (559 000) – tammikuu 2011
Katy PerryFirework (509 000) – tammikuu 2011, sama viikko kuin Grenadella
Lady GagaBorn This Way (509 000) – maaliskuu 2011

Edellä mainitut tammikuun viikot ovat itse asiassa joulun jälkeisiä viikkoja, jolloin ihmiset ovat innokkaasti ostaneet sisältöä joululahjaksi saamiinsa laitteisiin.

Digihistorian ostetuin biisi on The Black Eyed Peasin monsteri I Gotta Feeling (2009). Viimeisin tieto antaa sille noin seitsemän miljoonan kokonaismyynnin. USA:n äänitehistorian myydyin single on Elton Johnin Something About the Way You Look Tonight/Candle in the Wind '97, jota on myyty reilut kymmenen miljoonaa kopiota.

Ei kommentteja: