Missä menestykseni on?

Varsinkin joulun alla moni keskisarjan tekijä jää totuttua huonommille listasijoille jo siitä syystä, että levyjä ostetaan enemmän kuin muina vuodenaikoina. Pelkkä fanien ryntäys kauppoihin ei enää riitäkään kärkipaikoille. Näitä tilastollisia alisuoriutujia on runsaasti eikä niihin kannata tarttua sen tiukemmin. Jo pelkästään valittu julkaisuviikko saattaa selittää paljon.

Mutta myös selvät flopit korostuvat. Levy, jonka myynti jää esittäjän omaan historiaankin verrattuna alhaiseksi, saattaa joutua tyytymään jopa surullisiin sijoituksiin – jos ylipäätään yltää listalle. Esimerkiksi Nelly Furtadon ensimmäinen kokoelma on toistaiseksi jäänyt Top 200 -albumilistan ulkopuolelle Yhdysvalloissa. Britanniassa se sentään pääsi Top 75:een ja muualla Euroopassa ihan siedettäville sijoille.

Tämän viikon Yhdysvaltojen albumilistalla on oikein kourallinen pesunkestäviä floppeja: Duffyn Endlessly seuraa lähes platinaisen Rockferryn (2008) neljättä sijaa melko masentavalla numerolla 72. Aivan yhtä iso yllätys ei ole Natasha Bedingfieldin Strip Me -albumin 103. sija, mutta senkin edeltäjä Pocketful of Sunshine (2008) kävi kolmantena. Bedingfieldin albumin nimikappale on kuitenkin sentään Hot 100 -hitti.

Bedingfieldillä tuntuu olevan meneillään kaksi uraa, toinen Yhdysvalloissa ja toinen muualla. Kaikki hänen julkaisemansa studiolevyt ovat sisällöltään erilaisia rapakon eri puolella.

Muita isoja pettymyksiä ovat Avantin Love Letter (114), edeltäjä ylsi 26:nneksi; Redmanin …Presents Reggie (118), Rhythm of Love -hittisinglen saaneen Plain White T’s -bändin Wonders of the Younger (159) sekä kummallisimpana kaikista Flo Ridan Only One Flo Part 1:n 107. sija. Hänen kaksi aiempaa albumiaan olivat Top 10 -menestyksiä. Eikä miljoonia sinkkuja kaupannut lihaskimppu ole erityisemmin juhlinut enää Hot 100 -listallakaan, vaikka Club Can't Handle Me ylsi yhdeksänneksi.