torstai 24. syyskuuta 2009

Hitti vai huti?

Sana floppi tulee listafoorumeilla vastaan ehkä useammin kuin mikään muu negatiivisesti virittynyt sana. Albumin tai sinkun menestys ja menestymättömyys on usein tietenkin suhteellista: Britney Spearsin levy voi joidenkin mielestä olla floppi, jos se myy alle kolme miljoonaa. Paras esimerkki suhteellisuudentajun karkaamisesta sanan yhteydessä lienee Michael Jacksonin Invincible-albumin kohtelu – levyn, joka meni ykköseksi kymmenissä maissa ja on myynyt tähän mennessä varovaisestikin arvioiden yli kuusi miljoonaa kappaletta. Mutta eipä mikään muukaan Jacksoniin liittyvä uutisointi ollut tuohon aikaan mistään kotoisin.

Aihe tuli mieleeni, kun näin Mercury-voittaja Speech Debellen Speech Therapyn brittilistakohtalon: 65->ulos. Sen täytyy olla Mercury Prize -historian ennätys. Eli palkinto ei tehnyt autuaaksi tällä kertaa. Kontrasti viime vuoden voittajaan Elbowiin (toistaiseksi kaksinkertaista platinaa) on melkoinen. Toki lähtökohdat olivat erilaiset.

Jonkin sortin universaali totuus on, että popartistin on hankala saada albumiaan kaupaksi ilman hittejä tai tosi-tv-hypeä. Eivätkä hititkään aina auta. Jordin Sparksin (jolla muuten on myös Idol-menneisyys) Battlefield-levy on ollut Yhdysvalloissa listamielessä aika paha ohilyönti, vaikka samanniminen single on roikkunut Hot 100 -listalla kuukausia käyden parhaimmillaan kymmenentenä. Flo Ridan toinen albumi R.O.O.T.S. ei ole liikkunut mihinkään, vaikka Right Round -single on maailmanlaajuisesti vuoden myydyimpiä.

Vaihtoehtomusiikin puolelta löytyy sitten niitä rohkaisevia esimerkkejä. Ranskalaisyhtye Phoenixin albumi Wolfgang Amadeus Phoenix on viettänyt Yhdysvaltojen albumilistalla muutaman kuukauden ja myynyt 130 000 kpl käymättä sijaa 37 korkeammalla. Käytännössä ilman hittejä.

Ei kommentteja: