Gigwise listasi lukijoidensa äänestämät 2000-luvun huonoimmat levyt. Täysin epäkiinnostava lista ylitti uutiskynnyksen niin viihde- kuin musiikkimediassa. Peter Andre ja Katie Price? Tietysti. Jonas Brothers? Voisiko joku osoittaa helpomman maalin? Jokin Oasiksen megalomanian oire? Limp Bizkitin Results May Vary? Säälittävää…
Mitä useammalta kysytään huonointa (tai parasta) levyä, sitä mielenkiinnottomampia ovat tulokset. Hyvyys tai huonous on näet aina subjektiivista. Kritiikin pointti on olla taitavasti ja valaisevasti subjektiivista. Huonointa kritiikki on silloin, kun subjektiivisuus sekoittuu teennäiseen objektiivisuuteen.
Jonasit levyttävät teineille, Andre ja Price sensaatiolehtien lukijoille. Yleensä levy on toimiva tuotos omassa viitekehyksessään. Tätä objektiivista ajattelua ei missään nimessä saa päästää musiikkilehtien arvostelusivuille. Jos viileästä elektrosta intoileva kriitikko tuhlaa aikaansa ilmoittamalla, että Jonas Brothersin levy ei ole ihan sitä, mistä minä pidän ja arvostan, mutta varmaan ihan hyvä levy teinien mielestä, arvio ei ole mitään muuta kuin palstamillimetrien täytettä. Itse teinin arvio olisi paljon kiinnostavampi – hän osaa kertoa, mikä mättää, jos mättää.
Esimerkiksi Soundi-lehden arvio Little Bootsin Hands-albumista on tavallaan erittäin surullinen. Ensinnäkin, koko genren arvostuksesta Soundin piireissä kertoo se, että samaan arvioon oli niputettu Little Bootsin ja La Roux’n albumit. (Miksei Musea ja Mew’ta hoideta yhdellä kertaa?) Hands sai kaksi tähteä, mutta arviossa ei sanota levystä ainuttakaan positiivista sanaa. Oiva esimerkki näennäisestä kritiikistä: minua ei kiinnosta, varmaan ihan hyvä levy, muttei mun musaa joten täytänpä merkkimäärän pelkästään negatiivisella välinpitämättömyydellä. Jos levy saa kaksi tähteä, niin kai sillä on jotain ansioita? Miksei niitä voi tuoda julki? Miksi La Roux’n ja Little Bootsin levyt on pitänyt arvioida, jos genre ei kiinnosta koko julkaisua pätkääkään?
Toisaalta, olisi ihan hauskaa lukea, mitkä levyt nousisivat vuosikymmenen kehnoimmiksi vaikkapa Rumban lukijoiden mielestä.
5 kommenttia:
Huonoimmasta albumista äänestäminen on aika erikoista touhua. Kuulijan on pitänyt ensin olla sen verran kiinnostunut levystä, että käyttää aikaa ja mahdollisesti rahaakin kuullakseen sen. Mitättömät ja tuntemattomat levyt karsiutuvat jo tässä vaiheessa. Jos taas äänestää albumia huonoimmaksi kuultuaan vain pari hittiä tai muutaman ensimmäisen biisin, ei ole ihan rehellinen.
Niinpä. Esimerkiksi Andren ja Pricen levy on näköjään "kaikkien" mielestä huono, vaikka epäilen, että kovin moni tuskin on sen kuunnellut läpi.
Huonoimpien albumien lista ei tosiaan ole mitään muuta kuin yhdentekevää uutissähkeiden täytettä. Little Bootsista kuitenkin vielä sananen. Arvostelin samaisen levyn itsekin nettisivustollemme, enkä suinkaan kovin myönteisesti: http://www.kuusilehti.net/Arviot/littleboots_hands.htm
Minusta se ei ole kovin hyvä poplevy, mutta tämä on merkityksellistä vain sikäli, että mediamyllytys on yrittänyt siitä sellaista tehdä. Se on siis nostettu eri kategoriaan kuin vaikkapa Andre & Price. Soundin arvostelu lienee eräänlainen (mielestäni perusteltu) protesti ansiotonta pophypetystä vastaan. On nimenomaan oikein, että Little Bootsin ja La Roux'n kaltaiset tyhjät kuplat kuitataan vähän vasemmalla kädellä. Ne eivät ansaitse enempää.
- Niko P.
Tuo protestinäkökulma on ihan mielenkiintoinen kyllä.
En tiedä, onko kyse sukupolvien välisestä erosta, mutta minusta on täysin itsestään selvää kirjoittaa esimerkiksi La Roux'sta ilman turhia vertauksia Annie Lennoxiin, joka on sentään kaikkien aikojen parhaimpia naislaulajia joka suhteessa. La Roux'lla on pari erinomaista popkappaletta (toistaiseksi), mutta sekin on melkoinen meriitti aikana, jolloin listapop on oikeasti aika huonoa. Toistaiseksi he pärjäävät pastisseilla, mutta aika näyttää, onko syytä palata aiheeseen...
Tuli mieleen, onko pophypetys jotenkin väheksyttävämpää kuin jonkun metalli- tai rockbändin hehkuttaminen? Näitä "pakko digata" -tyyppisiä yhtyeitäkin on aika ajoin Suomessakin (esimerkkinä vaikkapa Them Bird Things, jonka lahjakkuus suorastaan pyörryttää, mitä meillä oli ennen heitä!!?).
Popmusiikkiin kuuluu tietynlainen kertakäyttöisyys ja singlekulttuuri, hyvä listapopalbumi on mielestäni suurempi harvinaisuus kuin hyvä albumi muissa genreissä. Siksi jokainen siihen pyrkivä ansaitsee huomiota. Ainakin La Roux on tehnyt hyvää työtä, Little Bootsin levyä en ole kuullut kokonaan.
Mä taas en ole kuullut La Roux'lta kuin sinkut. Ansiottoman hypetyksen soisi tietysti saavan satikutia missä tahansa genressä. Voi kyllä olla, että varsinkaan jossain Soundissa tämä ei toteudu.
Itse näen asian niin, että kyllä popalbumi on samalla viivalla minkä tahansa muun albumin kanssa, senkin pitäisi toimia kokonaisvaltaisesti eikä vain hitureidensa kautta. Jos listapopin parissa ei nykyisellään tehdä hyvää musaa, niin se on listapopin ongelma. Monissa muissa genreissä kyllä tehdään.
Lähetä kommentti