torstai 29. syyskuuta 2022

Listaklassikko. Eiffel 65 – Blue (Da Ba Dee) (1999)

Italialaisen Eiffel 65 -projektin sukupolviklassikkoon Blue (Da Ba Dee) on kohdistunut hiljattain mittava revival-ilmiö, sillä David Guettan ja Bebe Rexhan jo pitkään Guettan keikkasetissä ollut I’m Good (Blue) on viimein julkaistu singlenä ja yltänyt esimerkiksi Britannian ja Suomen listoilla kärkeen asti.

I’m Good ei tietenkään pärjää alkuperäiselle Blue (Da Ba Dee) -kappaleelle, joka on musiikillisessa höpsöydessään ja sanoituksen melankolisuudessaan kerrassaan mahtava pophitti. Eiffel 65 sai siitä brittiykkösen syys-lokakuussa 1999, kun se vietti kolme viikkoa huipulla. Vuosilistalla single sijoittui myös hienosti, kakkoseksi Britney Spearsin Baby One More Timen jälkeen.

Toisin kuin Guettalle, Eiffel 65:lle kävi lopulta kuten monelle eurohittien tekijälle on käynyt ja tulee käymään – korkeintaan yksi tai kaksi seuraajahittiä globaalisti. Heidän tapauksessaan se oli Move Your Body (#3, 2000). Yhtye on kuitenkin yhä aktiivinen ja sai Italiassa ison hitin räppäri Shivan kappaleesta Auto blu vuonna 2020. Mutta sekin perustui tähän biisiin.

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Blue (Da Ba Dee) ylsi kuudenneksi. Sillä on Spotifyssa yli puoli miljoonaa kuuntelua. Youtubessakin kappale on menestys: suosituimmalla videolla on 271 miljoonaa katselua.

Ei kommentteja: