torstai 28. helmikuuta 2019

Listaklassikko: Lonestar – Amazed (2000)

Kantria edustava ykkössingle on ollut viime vuosina Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla suuri harvinaisuus, mutta pari valtavaa crossover-hittiä on päässyt lähelle: Lady Antebellumin Need You Now (2009) ja Florida Georgia Linen ja Bebe Rexhan Meant to Be (2017) ylsivät kakkossijalle.

Vuosituhannen vaihteessa raja-aidat ylittäneitä kantipophittejä tuli määrällisesti paljon enemmän ja niistä nashvillelaisyhtye Lonestarin Amazed nousi jopa ykköseksi kevättalvella 2000. Se piti kärkipaikkaa hallussaan kahden viikon ajan.

Edelleen aktiivisen Lonestarin listamenestys aivan huipulla jäi lyhytaikaiseksi – ja Amazed on bändin ainoa top 20 -hitti – mutta he saavuttivat vuosina 1999–2004 kuitenkin seitsemän top 40 -merkintää Hot 100 -listalle. Toiseksi suurimpana hittinä voidaan varmaan pitää I’m Already There -albumin (2001) nimibiisiä, joka ylsi sijalle 24.

Britanniassa Bryan Adams -henkinen Amazed pääsi 21:nneksi ja sillä on 51 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Oscarointi kannattaa!

Lady Gagan ja Bradley Cooperin Shallow on jo brittiykkönen ja USA:n vitonen, mutta sen Oscar-gaalaesitys ja parhaan kappaleen pysti ovat nostaneet kappaleen ennennäkemättömään liitoon ja biisin striimauslukemat olivat eilen paremmat kuin kertaakaan 21 viikon aikana (Spotifyssa 5,3 miljoonaa päivässä). Shallow julkaistiin syyskuun lopussa, ja se on Spotifyn päivälistan kärkiviisikon selvästi iäkkäin kappale.

Ennakkotietojen mukaan Shallow kamppailee ensi viikolla jopa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkössijasta, jota pitää tiukasti hallussaan Ariana Granden 7 Rings, mutta suurimpana esteenä sille on kappaleen muuhun menestykseen nähden käsittämättömän kehno radiosoitto: tänään se oli noin 60. eniten ihmisiä radion avulla tavoittanut biisi Yhdysvalloissa eikä se korkeimmillaankaan yltänyt top 20:een radiolistalla. Jopa Suomessa meno on aivan toisenlaista, radiolistalta irtosi juuri top ten -paikka!

perjantai 22. helmikuuta 2019

Listakatsaus, vko 9

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Ariana Grande – 7 Rings
2. (-) Ariana Grande – Break Up with Your Girlfriend, I'm Bored
3. (7.) Ariana Grande – Thank U, Next
4. (3.) Halsey – Without Me
5. (4.) Post Malone and Swae Lee – Sunflower (Spider-Man: Into the Spider-Verse)
6. (2.) Marshmello and Bastille – Happier
7. (5.) Travis Scott – Sicko Mode
8. (6.) Panic! at the Disco – High Hopes 
9. (9.) Post Malone – Wow.
10. (11.) Benny Blanco featuring Khalid and Halsey – Eastside 
11. (8.) J. Cole – Middle Child
12. (10.) Maroon 5 featuring Cardi B – Girls Like You
13. (15.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
14. (-) Ariana Grande – Needy
15. (12.) 21 Savage – A Lot
16. (13.) Lil Baby and Gunna – Drip Too Hard
17. (-) Ariana Grande – NASA
18. (24.) Lady Gaga and Bradley Cooper – Shallow
19. (16.) Cardi B – Money
20. (20.) Blueface – Thotiana 

Ariana Granden albumijulkaisu oli vaikuttava rajusti myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle ja tuloksena olikin sijat 1, 2 ja 3 siten, että vanhemmat hitit 7 Rings ja Thank U Next pitivät pintansa ja väliin tupsahti Break Up with Your Girlfriend I'm Bored, josta tuli Granden 13. top ten -menestys. Kuten aiemmin viikolla kirjoitin, kärkikolmikkoa ei ole pitänyt hallussaan kukaan sitten The Beatlesin vuonna 1964, ei edes Drake.
Granden muista kappaleista Needy debytoi sijalla 14 ja NASA sijalla 17. Kaikkiaan Grandella on 11 kappaletta top 40:ssä, mukana mm. albumijulkaisun ansiosta listalle palannut Imagine (21).
Viikon muista uutuuksista mainittakoon Khalidin Talk, joka debytoi sijalla 44, ja Grammy-menestyjä Kacey Musgravesin Rainbow sijalla 98.


USA:n albumit, Top 20 

1. (-) Ariana Grande – Thank U, Next
2. (5.) Lady Gaga and Bradley Cooper – A Star Is Born (Soundtrack)
3. (11.) Queen – Bohemian Rhapsody (Soundtrack)
4. (1.) A Boogie Wit da Hoodie – Hoodie SZN
5. (6.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys 
6. (4.) Travis Scott – ASTROWORLD
7. (2.) 21 Savage – I Am > I Was
8. (8.) Drake – Scorpion
9. (re) Kacey Musgraves – Golden Hour
10. (7.) Meek Mill – Championships
11. (3.) Future – Future HNDRXX Presents: The WZRD
12. (9.) Soundtrack – Spider-Man: Into the Spider-Verse
13. (17.) Cardi B – Invasion of Privacy
14. (12.) Soundtrack – The Greatest Showman
15. (14.) Luke Combs – This One's for You
16. (13.) Juice WRLD – Goodbye and Good Riddance
17. (10.) Kodak Black – Dying to Live
18. (23.) Ariana Grande – Sweetener 
19. (16.) Lil Baby and Gunna – Drip Harder
20. (15.) Billie Eilish – Don't Smile at Me

Ariana Granden Thank U Next jyräsi odotetusti Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen merkkauttaen hänen uransa parhaan viikkokulutuslukeman samalla: myynniksi muutettuna 360 000 kpl. Siitä perinteistä myyntiä oli reilut satatuhatta. Grandella on nyt neljä ykköstä, edellisestä Sweeteneristä (2018) ehti kulua puolisen vuotta. Viime vuonna BTS oli vielä Grandeakin ahkerampi kahdella ensimmäisellä ykkösalbumillaan.
Vuoden parhaan albumin Grammy-palkinnon voittanut Kacey Musgravesin Golden Hour (#4, 2018) palasi peräti yhdeksänneksi. Muita Grammy-gaalan voittajia olivat kakkoseksi noussut A Star Is Born -soundtrack sekä erityisesti ensimmäistä kertaa top 40:ään yltänyt, vuoden parhaana r&b-julkaisuna palkittu H.E.R.:n nimetön (73–23) sekä sijalle 22 palannut Brandi Carlilen By the Way I Forgive You (#5, 2018).
Bluefacen Famous Cryp nousi taas korkeimmalle sijalleen 38:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (2.) Ariana Grande – 7 Rings
2. (1.) Ariana Grande – Break Up with Your Girlfriend, I'm Bored
3. (3.) Lewis Capaldi – Someone You Loved
4. (6.) Calvin Harris and Rag'n'Bone Man – Giant
5. (5.) Mabel – Don't Call Me Up
6. (4.) Sam Smith and Normani – Dancing with a Stranger
7. (7.) Post Malone – Wow.
8. (10.) Billie Eilish – Bury a Friend
9. (12.) NSG featuring Tion Wayne – Options
10. (11.) Ava Max – Sweet but Psycho
11. (8.) Ariana Grande – Needy
12. (-) Cardi B and Bruno Mars – Please Me
13. (13.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
14. (36.) Cadet and Deno Driz – Advice 
15. (14.) Jax Jones and Years and Years – Play
16. (67.) D-Block Europe – Kitchen Kings
17. (9.) Mark Ronson featuring Miley Cyrus – Nothing Breaks Like a Heart
18. (15.) Freya Ridings – Lost Without You
19. (30.) Tom Walker – Just You and I
20. (16.) Khalid and Disclosure – Talk

Ariana Granden johto Britannian singlelistan huipulla ei hiivu, nyt oli 7 Ringsin vuoro nousta takaisin kärkeen. Ykkösviikko on biisille neljäs.
Top tenin ainoa uusi biisi on NSG:n ja Tion Waynen Options, joka nousi kolme sijaa yhdeksänneksi. Se on molempien ensimäinen top ten -menestys.
Cardi B:n ja Bruno Marsin Please Me debytoi aika kivasti sijalla 12. Cadetin ja Deno Drizin Advice nousi 22. viikollaan 14:nneksi – syynä eittämättä Cadetin menehtyminen auto-onnettomuudessa.
Rap-projekti D-Block Europen albumijulkaisu nosti Kitchen Kings -sinkkua hulppeasti 67–16. Tom Walkerin Just You and I eteni 30–19 ja Zeddin ja Katy Perryn 365 debytoi sijalla 37.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Ariana Grande – Thank U, Next 
2. (2.) Motion Picture Cast Recording – The Greatest Showman
3. (6.) Motion Picture Cast Recording – A Star Is Born
4. (4.) Queen – Bohemian Rhapsody (Soundtrack)
5. (7.) George Ezra – Staying at Tamara's
6. (-) D-Block Europe – Home Alone
7. (5.) The Specials – Encore 
8. (9.) Queen – The Platinum Collection
9. (3.) AJ Tracey – AJ Tracey 
10. (-) Avril Lavigne – Head Above Water 
11. (11.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
12. (10.) Jess Glynne – Always in Between
13. (16.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys
14. (13.) Billie Eilish – Don't Smile at Me
15. (14.) Dua Lipa – Dua Lipa
16. (12.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
17. (19.) Drake – Scorpion
18. (-) Chaka Khan – Hello Happiness
19. (18.) Ariana Grande – Sweetener
20. (21.) Clean Bandit – What Is Love?

Ariana Grande johtaa tällä viikolla jokaista neljää listaa, sillä Thank U Next -albumi jatkaa Britannian albumilistan keulilla.
Top tenissä on kaksi uutuutta: D-Block Europen Home Alone sijalla kuusi sekä Avril Lavignen kauan odotettu uusi albumi Head Above Water kymmenentenä. Kanadalaislaulajalla on viisi top ten -käyntiä.
Chaka Khanin paluulevy Hello Happiness debytoi hienosti sijalla 18, joka on hänen korkein sijoituksensa sitten Life Is a Dance -remix-levyn (#14, 1989).
Draken uudelleenjulkaistu ja täydennetty So Far Gone on merkitty uutuudeksi sijalle 21. Mabelin Ivy to Roses saavutti taas toistaiseksi parhaansa (28) ja Avantasian Moonglow debytoi sijalla 38.


torstai 21. helmikuuta 2019

Listaklassikko: Blondie – Atomic (1980)

Debbie Harryn vetämä Blondie on yhä todella aktiivinen ja myös menestyksekäs yhtye: heidän tuorein albuminsa Pollinator (2017) ylsi Britanniassa peräti neljänneksi ja Yhdysvalloissakin sijalle 63.

Nelisenkymmentä vuotta sitten meno oli toki paljon hurjempaa, sillä ryhmä sai isoja hittejä Atlantin molemmin puolin. Menestysalbumi Eat to the Beatin (1979) kolmannesta sinkusta Atomic tuli heidän neljäs brittiykkösensä helmi-maaliskuun vaihteessa vuonna 1980. Se ei jäänyt tietenkään viimeiseksi, sillä comeback-sinkku Maria oli iso hitti niinkin myöhään kuin vuonna 1999 – ja bändin kuudes brittiykkönen.

Atomic johti brittilistaa kaksi viikkoa ja alle kaksi kuukautta myöhemmin American Gigolo -elokuvaan levytetty ylsi kärkeen viikoksi. Tahti oli siis silloinkin hyvin tiivis, jos se on esimerkiksi Ariana Grandella sitä myös nyt.

Yhdysvalloissa Atomic jäi vähemmälle huomiolle ja sijalle 39, mutta se ei ollut merkki mistään alamäestä: kaksi seuraavaa singleä The Tide Is High ja Rapture ylsivät kärkeen asti. Siellä bändillä on neljä ykköstä.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Grande-troikka

Ariana Granden Thank U Next -albumi on odotetusti ollut striimiajan suuria menestyksiä avausviikollaan, mistä konkreettisimpana esimerkkinä se, että levyn kolmen singleä 7 Rings, Break Up with Your Girlfriend I'm Bored ja Thank U Next nappasivat Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla sijat 1, 2 ja 3. Dominanssi kärkipäässä on lähes ennennäkemätön, sillä ennen tätä vastaavaan on yltänyt The Beatles vuonna 1964. Drake saavutti viime kesänä sijat 1, 2 ja 4.

Lähes kaikki Thank U Nextin kappaleet pääsivät Hot 100 -listalla top 40 -tasolle, mutta tähtäys oli taidokas sikäli, että top teniin ylsivät juuri nuo kolme mainittua. Albumipuolella Thank U Next debytoi tietenkin kärjessä, sitä kulutettiin myynniksi muutettuna 360 000 kpl. Paalupaikka on siellä Granden neljäs viidestä yrittämästä. Dangerous Woman (2016) ylsi aikoinaan ”vain” kakkoseksi, edellä kukas muu kuin Drake albumillaan Views.

perjantai 15. helmikuuta 2019

Listakatsaus, vko 8

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Ariana Grande – 7 Rings
2. (8.) Marshmello and Bastille – Happier
3. (2.) Halsey – Without Me
4. (3.) Post Malone and Swae Lee – Sunflower (Spider-Man: Into the Spider-Verse)
5. (5.) Travis Scott – Sicko Mode
6. (7.) Panic! at the Disco – High Hopes
7. (6.) Ariana Grande – Thank U, Next
8. (4.) J. Cole – Middle Child
9. (8.) Post Malone – Wow.
10. (10.) Maroon 5 featuring Cardi B – Girls Like You
11. (11.) Benny Blanco featuring Khalid and Halsey – Eastside
12. (26.) 21 Savage – A Lot
13. (12.) Lil Baby and Gunna – Drip Too Hard
14. (74.) Billie Eilish – Bury a Friend
15. (15.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
16. (13.) Cardi B – Money
17. (14.) Kodak Black featuring Travis Scott and Offset – ZEZE
18. (23.) Khalid – Better
19. (22.) Bad Bunny featuring Drake – MIA
20.
(28.) Blueface – Thotiana

Ariana Granden 7 Rings on Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä kolmatta, mutta tämän kerran todellinen voittaja on Marshmello, joka, kuten viikolla kirjoitin, esiintyi Fortnite-pelissä miljoonille pelaajalle ja nosti samalla Happier-sinkkunsa kakkoseksi ja palautti läpimurtohittinsä Alonen (2016) 28:nneksi, joka on sen listauran korkein sijoitus.
21 Savagen A Lot loikkasi 26–12 ja Billie Eilishin Bury a Friend toisella viikollaan 74–14. Se on Eilishin uran ensimmäinen top 40 -menestys ja heti siis top 20 -tasolla.
Khalidin Better eteni 23–18 ja Bluefacen Thotiana 28–20.


USA:n albumit, Top 20 

1. (3.) A Boogie Wit da Hoodie – Hoodie SZN
2. (8.) 21 Savage – I Am > I Was
3. (2.)
Future – Future HNDRXX Presents: The WZRD
4. (9.) Travis Scott – ASTROWORLD
5. (4.) Lady Gaga and Bradley Cooper – A Star Is Born (Soundtrack)
6. (6.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys
7. (7.) Meek Mill – Championships
8. (11.) Drake – Scorpion
9. (10.) Soundtrack – Spider-Man: Into the Spider-Verse
10. (13.) Kodak Black – Dying to Live
11. (48.) Queen – Bohemian Rhapsody (Soundtrack)
12. (15.) Soundtrack – The Greatest Showman
13. (16.) Juice WRLD – Goodbye and Good Riddance
14. (20.) Luke Combs – This One's for You
15. (23.) Billie Eilish – Don't Smile at Me
16. (19.) Lil Baby and Gunna – Drip Harder
17. (22.) Cardi B – Invasion of Privacy
18. (-) Luis Fonsi – Vida
19. (17.) Bad Bunny – X 100PRE
20.
(21.) XXXTENTACION – ?

Yhdysvaltojen albumilistalla on taas hiljaisempi viikko ja A Boogie Wit da Hoodien Hoodie SZN kiittää: se nappasi jo kolmannen ykkösviikkonsa siitä huolimatta, että levyä on kulutettu vasta noin 300 000 kpl myynniksi muutettuna, eli vain hieman enemmän kuin perinteiseen myyntiin tukeutunut Backstreet Boysin DNA saavutti viime viikolla. Nyt DNA tipahti 24:nneksi.
Top 20:n ainoa uutuus on Luis Fonsin Vida sijalla 18. Se on hänen toiseksi paras sijoituksensa, Palabras del Silencio ylsi 15:nneksi vuonna 2008.
Top 40:stä mainittakoon meemi-ihme Bluefacen Famous Cryp, joka hyppäsi 65–40.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Ariana Grande – Break Up with Your Girlfriend, I'm Bored
2. (1.) Ariana Grande – 7 Rings
3. (9.) Lewis Capaldi – Someone You Loved
4. (3.) Sam Smith and Normani – Dancing with a Stranger
5. (5.) Mabel – Don't Call Me Up
6. (4.) Calvin Harris and Rag'n'Bone Man – Giant
7. (6.) Post Malone – Wow.
8. (-) Ariana Grande – Needy
9. (9.) Mark Ronson featuring Miley Cyrus – Nothing Breaks Like a Heart
10. (7.) Billie Eilish – Bury a Friend
11. (2.) Ava Max – Sweet but Psycho
12. (11.) NSG featuring Tion Wayne – Options
13. (18.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
14. (12.) Jax Jones and Years and Years – Play
15. (13.) Freya Ridings – Lost Without You
16. (-) Khalid and Disclosure – Talk
17. (14.) J. Cole – Middle Child
18. (48.) AJ Tracey – Psych Out
19. (22.) Westlife – Hello My Love
20.
(16.) Russ – Gun Lean

Ariana Grandella oli albumin ilmestymisen ansiosta erinomainen viikko Britannian singlelistalla, sillä hänen uusi sinkkunsa Break Up with Your Girlfriend I'm Bored debytoi kärjessä (Granden viides ykkönen) ja Needy kahdeksantena, joten hänellä on nyt 13 top ten -hittiä. Samalla Grandesta tuli ensimmäinen naisartisti, joka kykeni syrjäyttämään itsensä listan ykkössijalta.
Lewis Capaldin ensimmäinen top ten -hitti Someone You Loved rynnisti jo kolmanneksi. Alempana Meek Millin ja Draken Going Bad nousi 13:nneksi ja AJ Traceyn Psych Out 48–18.
Khalidin ja Disclosuren Talk debytoi 16:ntena ja The Chainsmokersin ja 5 Seconds of Summerin Who Do You Love 34:ntenä.
Uusia top 40 -hittejä ovat lisäksi Tom Walkerin toinen hittisingle Just You and I (69–30) sekä Camelphatin, Cristophin ja Jem Cooken Breathe (41–37).

Britannian albumit, Top 20

1. (-) Ariana Grande – Thank U, Next
2. (3.) Motion Picture Cast Recording – The Greatest Showman
3. (-) AJ Tracey – AJ Tracey
4. (6.) Queen – Bohemian Rhapsody (Soundtrack)
5. (1.) The Specials – Encore
6. (8.) Motion Picture Cast Recording – A Star Is Born
7. (7.) George Ezra – Staying at Tamara's
8. (-) Ward Thomas – Restless Minds
9. (11.) Queen – The Platinum Collection
10. (13.) Jess Glynne – Always in Between
11. (16.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
12. (17.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
13. (12.) Billie Eilish – Don't Smile at Me
14. (18.) Dua Lipa – Dua Lipa
15. (2.) Busted – Half Way There
16. (20.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys
17. (10.) Bring Me the Horizon – amo
18. (26.) Ariana Grande – Sweetener
19. (19.) Drake – Scorpion
20. (22.) Motion Picture Cast Recording – Mamma Mia!: Here We Go Again

Myös
Ariana Granden uusi albumi Thank U Next debytoi tietenkin tahollaan kärjessä ollen hänen kolmas ykkösensä putkeen Britannian albumilistalla. Sitä kulutettiin myynniksi muutettuna 65 000 kpl, joista muutama sata myös kasettiversion kauppaa! Granden edellinen albumi Sweetener (2018) pääsi kärkeen suunnilleen vuotta sitten, mikä on lyhyin ykkösdebyyttien väli vuosikymmeniin. Tosin esimerkiksi 1960-luvulla popihmeet saattoivat pyöriä kärjessä eri albumeilla hyvin tiiviiseen tahtiin; vaikkapa The Beatlesillä oli vuonna 1965 kolme ykkösalbumia.
AJ Traceyn ensimmäinen oikea studioalbumi pääsi hienosti kolmanneksi ja top tenissä on myös kolmas uutuus, brittiläisen kantriduo Ward Thomasin toinen top ten -albumi Restless Minds. Edeltäjä Cartwheels (2016) pääsi jopa kärkeen.
Mercury Revin näkemys Bobby Gentryn albumista vuodelta 1968, nimeltään Bobby Gentry's The Delta Sweete Revisited, debytoi sijalla 32. Kiinnostavalla albumilla vierailevat muun muassa Norah Jones ja Lucinda Williams. Sen perässä sijalla 33 on Mabelin Ivy to Roses, joka saavutti listauransa korkeimman sijoituksen.


torstai 14. helmikuuta 2019

Listaklassikko: Flo Rida – Right Round (2009)

Jenkkiräppäri Flo Rida nousi suureen suosioon talvella 2008 ykköshitillään Low ja sille menestyvää jatkoa tarjosi muun muassa Keshan kanssa tehty Right Round, joka nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen helmikuussa 2009. Biisi oli valtava menestys pysyen kärjessä kuusi viikkoa.

Vaikka Kesha esittää Right Roundin kertosäkeen, hänet poistettiin kappaleen esittäjäkrediitistä kesken listauran. Biisi käyttää vahvasti Dead or Aliven ainoaa suurempaa hittiä You Spin Me Round (Like a Record), joka ylsi 11:nneksi vuonna 1985. Flo Ridan biisin ekijäluettelosta löytyy mm. Dr. Luke, jonka vastaan Kesha on käynyt oikeutta aiheena seksuaalinen hyväksikäyttö.

Flo Ridan hittiputki jatkui Right Roundin jälkeenkin tuotteliaana: hänellä on kaikkiaan 11 top ten -jenkkihittiä, joista kolme ykköstä; tämä, Low (2008) sekä Whistle (2012). Britanniassakin Right Round oli ykkönen.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Pelistä iloisesti listamaailmaan

Yhdysvaltalainen dj ja tuottaja Marshmello saavutti hiljattain uransa suurimman hitin Bastillen kanssa levytetyllä Happier-kappaleella, mutta teki siitä vielä suuremman esiintymällä Fortnite Battle Royale -pelissä yli kymmenelle miljoonalle pelaajalle yhtä aikaa. Sen ansiosta Happier nousi tänään julkistetulla Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla peräti kakkoseksi ja Marshmellon toinen hittisingle, läpimurtokappale Alone (2016) palasi listalle yltäen ensi kertaa top 40 -tasolle 28:nneksi. Britanniassa Alone ylsi ensimmäistä kertaa singlelistalle ja debytoi sijalla 63.

Marshmello ei ole ensimmäinen pelimaailmasta hyötynyt artisti, mutta ensimmäinen iso tähti, joka vetää virtuaalisen keikan pelin sisällä. Musiikin ja pelimaailman yhdistäminen on ollut aina suosiossa ja parhaimmillaan pelien soundtrackit ovat nousseet Yhdysvalloissa albumilistan top 50:een asti. Ennätystä pitää käsittääkseni Halo 4 (2012), yllettyään juuri 50:nneksi. Marshmellon keikan yhteydessä julkaistu Marshmello: Fortnite Extended Set debytoi tällä viikolla sijalla 46, mutta sitä ei voi oikein pitää pelisoundtrackina.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Listakatsaus, vko 7

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Ariana Grande – 7 Rings
2. (2.) Halsey – Without Me
3. (3.) Post Malone and Swae Lee – Sunflower (Spider-Man: Into the Spider-Verse)
4. (26.) J. Cole – Middle Child
5. (5.) Travis Scott – Sicko Mode
6. (4.) Ariana Grande – Thank U, Next
7. (6.) Panic! at the Disco – High Hopes
8. (7.) Marshmello and Bastille – Happier
9. (8.) Post Malone – Wow.
10. (9.) Maroon 5 featuring Cardi B – Girls Like You
11. (11.) Benny Blanco featuring Khalid and Halsey – Eastside
12. (10.) Lil Baby and Gunna – Drip Too Hard
13. (13.) Cardi B – Money
14. (12.) Kodak Black featuring Travis Scott and Offset – ZEZE
15. (14.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
16. (24.) Lady Gaga and Bradley Cooper – Shallow
17. (15.) Gucci Mane, Bruno Mars and Kodak Black – Wake Up in the Sky
18. (16.) Sheck Wes – Mo Bamba
19. (20.) Post Malone – Better Now
20. (21.) Flipp Dinero – Leave Me Alone

Ariana Granden 7 Rings jatkaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkösenä melko selvästi, mutta tälläkin viikolla kärkiviisikkoon saatiin uutta verta, sillä J. Cole merkkautti uransa parhaan sijoituksen Middle Childin edettyä neljänneksi. Hänellä on nyt viisi top ten -käyntiä.
Flipp Dineron rytmikäs Leave Me Alone nousi viimein top 20 -tasolle juuri 20:nneksi. Sen soisi etenevän ylemmäskin, mutta top ten näyttää saavuttamattomalta.
Dan and Shayn ikivanha Tequila palasi 29:nneksi. Sen korkein sijoitus on 21. tila. Top 40:ssä on kaksi uutta kappaletta: Bluefacen meemihitti Thotiana loikkasi 66–28 ja Luke Combsin uusin single Beautiful Crazy 42–38.


USA:n albumit, Top 20 

1. (-) Backstreet Boys – DNA
2. (1.) Future – Future HNDRXX Presents: The WZRD
3. (3.) A Boogie Wit da Hoodie – Hoodie SZN
4. (8.) Lady Gaga and Bradley Cooper – A Star Is Born (Soundtrack)
5. (47.) Weezer – Weezer (Teal Album)
6. (7.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys
7. (6.) Meek Mill – Championships
8. (5.) 21 Savage – I Am > I Was
9. (10.) Travis Scott – ASTROWORLD
10. (4.) Soundtrack – Spider-Man: Into the Spider-Verse
11. (11.) Drake – Scorpion
12. (13.) Queen – Greatest Hits
13. (12.) Kodak Black – Dying to Live
14. (-) Bring Me the Horizon – amo
15. (14.) Soundtrack – The Greatest Showman
16. (15.) Juice WRLD – Goodbye and Good Riddance
17. (16.) Bad Bunny – X 100PRE
18. (23.) Various Artists – XXXTENTACION Presents: Members Only, IV
19. (17.) Lil Baby and Gunna – Drip Harder
20. (22.) Luke Combs – This One's for You

Backstreet Boysin uusi albumi pienen hiljaiselon jälkeen, eli DNA, on ollut yllättävänkin iso tapaus: se debytoi Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä keikkalippukytkyjen ansiosta myynniksi muutettuna peräti 234 000 kpl:een kulutuslukemin. Se on ryhmän kolmas ykkönen Millenniumin (1999) ja Black and Bluen (2000) jatkoksi ja kymmenes top ten -levy. Levyn single Don't Go Breaking My Heart oli merkittävä popradiohitti viime syksynä ja ylsi Hot 100 -listallakin sijalle 63.
Weezerin cover-albumi pääsi parin päivän kulutuksella viime viikolla 47:nneksi ja hyppäsi nyt viidenneksi. Bändillä on jo yhdeksän top ten -merkintää.
Bring Me the Horizonin Amo pääsi tällä erää 14:nneksi ja sijalle 18 eteni toisella viikollaan Xxxtentacionin ruumiilla ratsastava kokoelma.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ariana Grande – 7 Rings
2. (2.) Ava Max – Sweet but Psycho
3. (3.) Sam Smith and Normani – Dancing with a Stranger
4. (4.) Calvin Harris and Rag'n'Bone Man – Giant
5. (7.) Mabel – Don't Call Me Up
6. (5.) Post Malone – Wow.
7. (-) Billie Eilish – Bury a Friend
8. (6.) Mark Ronson featuring Miley Cyrus – Nothing Breaks Like a Heart
9. (10.) Lewis Capaldi – Someone You Loved
10. (8.) Post Malone and Swae Lee – Sunflower
11. (11.) NSG featuring Tion Wayne – Options
12. (12.) Jax Jones and Years and Years – Play
13. (17.) Freya Ridings – Lost Without You
14. (9.) J. Cole – Middle Child
15. (-) Dave featuring Fredo – All I Ever Wanted
16. (13.) Russ – Gun Lean
17. (14.) Halsey – Without Me
18. (15.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
19. (24.) Pinkfong – Baby Shark
20. (16.) Chris Brown – Undecided

Britannian singlelistan kärkinelikko on sama kuin viime viikolla ja 7 Rings on keulilla kolmatta viikkoa. Viidenneksi nousi kuitenkin jo Mabelin todellinen läpimurtohitti Don't Call Me Up.
Billie Eilish on ollut listojen näkökulmasta ”bubbling under” -henkinen artisti jo vuoden verran ja nyt hän räväytti kerralla todellisen hitin tiskiin, sillä Bury a Friend debytoi huikeasti seitsemäntenä. Se on siis veljensä kanssa musaa tekevän nuoren yhdysvaltalaisartistin ensimmäinen top ten -menestys.
Lewis Capaldin Someone You Loved nousi pykälän yhdeksänneksi. Sijalla 15 debytoi Fredon uusi single All I Ever Wanted. Räppäri on kappaleella lyönyt hynttyyt taas yhteen Daven kanssa – heidän edellinen yhteissinkkunsa Funky Fridayhan ylsi kärkeen asti viime syksynä.
21 Savagen A Lot hyppäsi 90–36 ja Lauvin ja Troye Sivanin I'm So Tired eteni maltillisemmin 43–39. Se on Lauvin ensimmäinen top 40 -hitti, Sivanilla niitä on nyt neljä.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) The Specials – Encore
2. (-) Busted – Half Way There
3. (2.) Motion Picture Cast Recording – The Greatest Showman
4. (-) Ian Brown – Ripples
5. (-) Fredo – Third Avenue
6. (3.) Queen – Bohemian Rhapsody (Soundtrack)
7. (4.) George Ezra – Staying at Tamara's
8. (6.) Motion Picture Cast Recording – A Star Is Born
9. (-) Claire Richards – My Wildest Dreams
10. (1.) Bring Me the Horizon – amo
11. (9.) Queen – The Platinum Collection
12. (19.) Billie Eilish – Don't Smile at Me
13. (8.) Jess Glynne – Always in Between
14. (-) White Lies – Five
15. (-) Within Temptation – Resist 
16. (14.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
17. (10.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
18. (13.) Dua Lipa – Dua Lipa
19. (16.) Drake – Scorpion
20. (20.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys

Brittiyhtye The Specials ylsi aikoinaan 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Britannian sinkkulistan kärkeen, mutta nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin, se pääsi myös albumilistan ykköseksi paluulevyllään Encore, joka on alkuperäiskokoonpanon ensimmäinen uutta musiikkia sisältävä albumi 34 vuoteen. Top ten -merkintä on bändille kaikkiaan neljäs.
Myöhemmin uransa aloittanut, mutta silti jo konkariksi luettava bändi Busted sen sijaan joutui lisäämään saldoonsa jälleen yhden kakkossijan ilman kärkipaikkaa. Half Way There on bändin neljäs studiolevy ja jo kolmas listakakkonen.
Veteraanirokkari Ian Brownin Ripples debytoi neljäntenä. Se on hänen ensimmäinen soololevynsä yhdeksään vuoteen ja seitsemäs top ten -menestys.
Vilkkaalla uutuusviikolla top viiden täydensi Fredon toinen top ten -albumi Third Avenue. Myös Tables Turn (2018) pääsi viidenneksi.
Stepsistä tutun Claire Richardsin ensimmäinen ikioma sooloalbumi My Wildest Dreams debytoi sijalla yhdeksän. Hän sai pari sinkkuhittiä kollegansa H:n kanssa viime vuosikymmenellä, mutta heidän albuminsa floppasi sijalle 58.
Billie Eilishin Don't Smile at Me nousi 12:nneksi parantaen aiempaa parastaan yhdellä pykälällä. White Liesin Five avasi sijalta 14 ja hollantilaisyhtye Within Temptationin Resist debytoi 15:ntenä, mikä on hivenen alakanttiin siihen nähden, että Hydra (2014) käväisi peräti kuudentena.
Nina Nesbittin uusi levy The Sun Will Come Up the Seasons Will Change avasi sijalta 21.


torstai 7. helmikuuta 2019

Listaklassikko: LL Cool J – Ain’t Nobody (1997)

Räppäri LL Cool J on tehnyt pitkän uran alalla, mutta nyt jo voi sanoa, että hänen menestyksensä päivät ovat takana: James Todd Smithin viimeisimmästä top 40 -hitistä Britanniassa tai Yhdysvalloissa on jo 12 vuotta (Control Myself, 2006).

1990- ja 2000-luvuilla hän oli kuitenkin hyvin esillä. Beavis and Butthead Do America -elokuvan soundtrackille tehty cover Chaka Khanin kappaleesta Ain’t Nobody debytoi hieman yllättäen jopa Britannian sinkkulistan kärjessä talvella 1997, pysyen huipulla kylläkin vain viikon. Se oli siinä vaiheessa hänelle vasta kolmas top ten -menestys. Sen jälkeen niitä tuli seitsemän lisää. Ykköseksi Smith ei kuitenkaan enää päässyt. 

Yhdysvalloissa Ain’t Nobody ei ollut lainkaan yhtä iso hitti, se pääsi Hot 100 -listalla ainoastaan sijalle 46. Siellä hän on niin ikään yltänyt kärkeen kerran: Jennifer Lopezin kanssa hitillä All I Have (2002).

tiistai 5. helmikuuta 2019

Ykkössija DNA:ssa

Vähän harhaanjohtava otsikko mutta menköön. Tämän viikon Yhdysvaltojen listoilla nimittäin huomio kiinnittyy kolmen jo 1990-luvulla suosiossa olleen artistin, Backstreet Boysin, Weezerin ja – tadaa – Snow’n, menestykseen. 

Backstreet Boys nappasi jo mittavan uransa kolmannen ykkösen ja ensimmäisen 18 vuoteen uuden DNA-albumin debytoitua kärjessä keikkalippukytkyjen ansiosta. Se olisi tosin voinut päästä sinne ilmankin, sillä ero kakkoseen oli mittava. Bändin aiemmat ykköset ovat vuosituhannen vaihteesta, Millennium ja Black and Blue, ja heidän edellinen levynsä In a World Like This (2013) ylsi viidenneksi.

Weezer on puolestaan cover-levyllään Weezer (Teal Album) tällä viikolla sijalla viisi. Isoksi hitiksi kohonneen Africa-coverin siivittämänä bändi palasi takaisin top teniin Pacific Daydreamin jäätyä syksyllä 2017 sijalle 23.

Ja sitten se Snow. Kanadalainen Darrin O’Brian ei ole lähennellyt Hot 100 -listaa sitten 12 Inches of Snow -esikoisensa (1993) hittien Informer (ykkönen) ja Girl I’ve Been Hurt (sija 19), mutta nyt hän debytoi sijalla 90 Daddy Yankeen vieraana Con Calma -hitillä.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Listakatsaus, vko 6

Billboard Hot 100, Top 20

1. (-) Ariana Grande – 7 Rings
2. (1.) Halsey – Without Me
3. (2.) Post Malone and Swae Lee – Sunflower (Spider-Man: Into the Spider-Verse)
4. (5.) Ariana Grande – Thank U, Next
5. (3.) Travis Scott – Sicko Mode
6. (4.) Panic! at the Disco – High Hopes
7. (6.) Marshmello and Bastille – Happier
8. (9.) Post Malone – Wow.
9. (7.) Maroon 5 featuring Cardi B – Girls Like You
10. (8.) Lil Baby and Gunna – Drip Too Hard
11. (11.) Benny Blanco featuring Khalid and Halsey – Eastside
12. (9.) Kodak Black featuring Travis Scott and Offset – ZEZE
13. (13.) Cardi B – Money
14. (17.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
15. (12.) Gucci Mane, Bruno Mars and Kodak Black – Wake Up in the Sky
16. (14.) Sheck Wes – Mo Bamba
17. (16.) 5 Seconds of Summer – Youngblood
18. (19.) DJ Snake featuring Selena Gomez, Ozuna and Cardi B – Taki Taki
19. (20.) Bad Bunny featuring Drake – MIA 
20. (15.) Post Malone – Better Now

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla on taas uusi ykkönen ja varsin ylivoimainen sellainen: Ariana Granden 7 Rings debytoi listan kärjessä kaikkien aikojen parhain striimausnumeroin naisartistien osalta ja kaikkiaankin edellä on vain Drake. Maailmanlaajuisesti 7 Rings saavutti parhaan viikon, kuten sunnuntaina kirjoitin, mutta hip hopilla on aina erityisasemansa Yhdysvalloissa verrattuna moneen muuhun markkina-alueeseen.
Alempana top tenissä Post Malonen Wow nousi pykälän kahdeksanneksi.
Top 20 -tasolla ei ole muita nousussa olevia uusia biisejä. J. Colen Middle Child debytoi parin päivän kulutuksella sijalla 26 ja Logicin Keanu Reeves ihan kokonaisella viikolla sijalla 38.
Cardi B:llä oli mainio viikko, sillä City Girlsin kanssa tehty Twerk hyppäsi 54–29 ja Pardison Fontainen kanssa tehty Backin’ It Up 45–40.
Japanilaisen supertähden Hikaru Utadan matka popmaailmassa on jo pitkä, mutta nyt hän saavutti viimein uransa ensimmäisen Hot 100 -hitin, kun Skrillexin avustama Face My Fears debytoi sijalla 98.


USA:n albumit, Top 20 

1. (-) Future – Future HNDRXX Presents: The WZRD
2. (-) Maggie Rogers – Heard It in a Past Life
3. (1.) A Boogie Wit da Hoodie – Hoodie SZN
4. (2.) Soundtrack – Spider-Man: Into the Spider-Verse 
5. (3.) 21 Savage – I Am > I Was
6. (5.) Meek Mill – Championships
7. (4.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys
8. (6.) Lady Gaga and Bradley Cooper – A Star Is Born (Soundtrack)
9. (-) Cody Johnson – Ain't Nothin' to It
10. (7.) Travis Scott – ASTROWORLD
11. (8.) Drake – Scorpion
12. (10.) Kodak Black – Dying to Live
13. (43.) Queen – Greatest Hits
14. (9.) Soundtrack – The Greatest Showman
15. (12.) Juice WRLD – Goodbye and Good Riddance
16. (11.) Bad Bunny – X 100PRE
17. (15.) Lil Baby and Gunna – Drip Harder
18. (19.) XXXTENTACION – ?
19. (20.) Ariana Grande – Sweetener
20. (16.) Cardi B – Invasion of Privacy 

Yhdysvaltojen albumilistan huipulla nähdään viimein kunnon numeroita, kun Futuren uusi albumi debytoi kärjessä myynniksi muutettuna 126 000 kpl:een kulutuksella. Se on hänelle jo kuudes ykkönen alle neljään vuoteen, mikä on nopein tahti sitten Elton Johnin huippuvuosien 1970-luvulla.
Maggie Rogersin odotettu esikoisalbumi Heard It in a Past Life avasi upeasti kakkossijalta. Hänen EP:nsä ovat aiemmin päässeet Heatseeker- ja genrelistoille, mutta nyt siis ison listan tili avautui hulppeasti.
Kantrilaulaja Cody Johnson on ensimmäistä kertaa top tenissä uudella Ain't Nothin' to It -levyllään, joka debytoi yhdeksäntenä. Hänen korkein sijoituksensa oli ennen tätä Gotta Be Men (2016) 11. tila.
James Blaken Assume Form debytoi sijalla 21 ja muutama sija alempana on Xxxtentacionin possen kokoelma-albumi. Räppäri YNW Mellyn We All Shine pääsi avausviikollaan 27:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ariana Grande – 7 Rings
2. (2.) Ava Max – Sweet but Psycho
3. (3.) Sam Smith and Normani – Dancing with a Stranger
4. (5.) Calvin Harris and Rag'n'Bone Man – Giant
5. (4.) Post Malone – Wow.
6. (6.) Mark Ronson featuring Miley Cyrus – Nothing Breaks Like a Heart
7. (11.) Mabel – Don't Call Me Up
8. (7.) Post Malone and Swae Lee – Sunflower
9. (-) J. Cole – Middle Child
10. (13.) Lewis Capaldi – Someone You Loved
11. (12.) NSG featuring Tion Wayne – Options
12. (10.) Jax Jones and Years and Years – Play
13. (9.) Russ – Gun Lean
14. (14.) Halsey – Without Me
15. (18.) Meek Mill featuring Drake – Going Bad
16. (16.) Chris Brown – Undecided
17. (19.) Freya Ridings – Lost Without You
18. (20.) Kodak Black, Travis Scott and Offset – Zeze
19. (15.) Gesaffelstein and The Weeknd – Lost in the Fire 
20. (29.) Westlife – Hello My Love

Ariana Granden 7 Rings jatkaa ykkösenä Britannian singlelistalla, ykkösviikko on sen toinen ja etumatka kakkoseen yhä merkittävä. Kärkiviisikossa nähdään vain yksi paikanvaihto: Calvin Harrisin ja Rag'n'Bone Manin Giant eteni neljänneksi Post Malonen Wow'n edelle.
Brittiartisti Mabel saavutti uransa parhaan sijoituksen, kun Don't Call Me Up nousi toisella viikollaan seitsemänneksi. Se on hänen toinen top ten -hittinsä.
Top teniin nousi tällä viikolla kaksi ensikertalaista: J. Colen uusi single Middle Child debytoi sijalla yhdeksän ja Lewis Capaldin Someone You Loved nousi muutaman sijan kymmenenneksi. Kummallekin kyseessä siis ensimmäinen top ten -paikka. Cole sai jahdata sitä yli viisi vuotta.
NSG:n ja Meek Millin hitit saavuttivat toistaseksi parhaat sijoituksensa (11 ja 15). Dua Lipan uusi leffasingle Swan Song debytoi sijalla 25, Yungenin ja Dappyn Comfortable sijalla 32 sekä Little Mixin ja Ty Dolla Signin Think About Us sijalla 34.
Pari ensi kertaa top 40 -tason saavuttavaa kappalettakin löytyy: A Boogie Wit da Hoodien Swervin nousi 41–38 ja Kehlanin ja, kas kas, Ty Dolla Signin Nights Like This 52–40.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Bring Me the Horizon – amo 
2. (1.) Motion Picture Cast Recording – The Greatest Showman
3. (3.) Queen – Bohemian Rhapsody (Soundtrack)
4. (2.) George Ezra – Staying at Tamara's
5. (-) Rudimental – Toast to Our Differences
6. (4.) Motion Picture Cast Recording – A Star Is Born
7. (-) Backstreet Boys – DNA
8. (7.) Jess Glynne – Always in Between 
9. (10.) Queen – The Platinum Collection
10. (9.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
11. (-) Trevor Horn and The Sarm Orchestra – Reimagines the Eighties
12. (-) Rival Sons – Feral Roots
13. (12.) Dua Lipa – Dua Lipa
14. (13.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
15. (26.) Roy Orbison and The Royal Philharmonic Orchestra – Unchained Melodies 
16. (18.) Drake – Scorpion
17. (14.) Motion Picture Cast Recording – Mamma Mia!: Here We Go Again
18. (15.) Clean Bandit – What Is Love?
19. (20.) Billie Eilish – Don't Smile at Me
20. (21.) Post Malone – Beerbongs and Bentleys

Kuten viime viikolla ennakoin, Bring Me the Horizonin uusi albumi Amo debytoi Britannian albumilistan kärjessä ohittaen ikuisuuksia siellä useaan eri otteeseen viettäneen The Greatest Showmanin. Amo on walesiläisyhtyeen ensimmäinen ykkösalbumi ja kolmas top ten -merkintä. Ennen tätä heidän kaikki albuminsa ovat myyneet enemmän kuin edellinen, mutta That's the Spiritin (#2, 2015) ison menestyksen myötä kelkka saattaa siltä osin kääntyä, vaikka nousu sijoitusten valossa jatkuikin.
Rudimentalin kolmas levy Toast to Our Differences avasi sijalta viisi. Heidän kaksi edellistä levyään pääsivät kärkeen, joten siltä kannalta suunta on väärä. Toisin on Backstreet Boysilla, jonka DNA-levystä tuli seiskasijalla heidän ensimmäinen top ten -albuminsa peräti yli 17 vuoteen, sitten Greatest Hits: Chapter Onen (#5, 2001), ja neljäs kaikkiaan.
Takuuvarma listalevy oli etukäteen ajatellen Trevor Hornin ja The Sarm Orchestran näkemys kasarihiteistä. Se debytoi sijalla 11. Omalla nimellään Horn ei ollut koskaan aiemmin päässyt listalle eikä muissakaan yhteyksissä top teniin.
Hieman toisenlaista listamusiikkia edustaa Rival Sonsin uusi levy Feral Roots, joka pääsi 12:nneksi. Nuo sijat ovat bändille tuttuja, sillä se on aiemmin piipahtanut 13:ntena ja 14:ntenä.
Steve Hackettin At the Edge of Light avasi sijalta 28 ja sinkkulistalta tutun Mabelin Ivy to Roses nousi ensimmäistä kertaa top 40:ään 42–34. Uusi hitti Don't Call Me Up on lisätty sille vasta pari viikkoa sitten.