Listaklassikko: Chris de Burgh – The Lady in Red (1986)

Argentiinassa syntynyt, mutta Brittein saarilla uransa 1970-luvulta alkaen luonut Chris de Burgh mielletään varmasti ns. yhden hitin ihmeeksi. Se yksi hitti on tietenkin sokerinen balladi The Lady in Red, josta tuli hänen ensimmäinen top 40 -hittinsä ja lopulta jopa Britannian singlelistan ykkönen kolmeksi viikoksi elokuussa 1986 eli neljäkymmentä vuotta sitten. 

The Lady in Red on saanut melko paljon huomiota vuosien saatossa huonoimmat biisit -listauksissa. Esimerkiksi Rolling Stonen lukijat valitsivat sen kolmanneksi heikoimmaksi kasarihitiksi vuonna 2011.  

Chris de Burghia The Lady in Red ei saanut vietyä kestosuosioon, mutta hänelle siunaantui toinenkin top ten -hitti Missing You vuonna 1988. Se ylsi kolmanneksi. Top 40 -merkintöjä kertyi kaikkiaan seitsemän. Niiden avulla hän on saanut mm. muutaman kokoelman albumilistan top kymppiin.

The Lady in Redillä on 653 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Virallista videota on katsottu 71 miljoonaa kertaa Youtubessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Listaklassikko: Los del Rio – Macarena (Bayside Boys Mix) (1996)

Nyt sitten klassikkojen klassikkoa pöytään! Los del Rion Macarena ei ole aivan jatkuvalla syötöllä häirinnyt ihmisiä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, mutta olen ollut havaitsevinani pientä revivalia. Sitä soitettiin ainakin innokkaasti jalkapallon MM-kisojen pelipaikoilla.

Jo 1960-luvulla aloittaneen espanjalaisduon ainoan ison hitin matka huippusuosioon on melko mielenkiintoinen. Kappale julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1993 kaksikon albumilla A mí me gusta ja siitä tehtiin useita remiksauksia sekä virallisia ja epävirallisia versioita. Alkuperäisestä tuli hitti Espanjan lisäksi mm. Hollannissa. Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle valikoitui miamilaisen Bayside Boysin näkemys syksyllä 1995. Heidän versiossaan oli lisättynä englanninkielistä laulua, vaikka kappaleen varsinainen koukku oli yhä alkuperäinen.

Kuitenkin vasta kappaleeseen liitetty tanssi sai Macarenan lopulliseen nousukiitoonsa. Vuonna 1996 hitti pääsi Britannian singlelistan kakkoseksi ja lopulta myös Hot 100 -listan kärkeen peräti 14 viikoksi loppukesästä alkaen, mikä oli tuohon aikaan poikkeuksellinen saavutus. Listaviikkoja kertyi tuolloin ennätykselliset 60. Ennätyksen rikkoi vasta Adelen Rolling in the Deep (#1, 2010) 15 vuotta myöhemmin.

Los del Riolle ei tietenkään siunaantunut muita Hot 100 -hittejä, tosin Macarenan jouluversio Macarena Christmas piipahti 57:ntena vuodenvaihteessa 1996–97.

Macarenasta on Spotifyssa useita versioita. Niiden yhteenlaskettu kuuntelumäärä on noin 570 miljoonaa. Bayside Boys Mixiin tehty video on kerännyt 457 miljoonaa katselua Youtubessa.

Listaklassikko: Demis Roussos – The Roussos Phenomenon EP (1976)

Egyptissä syntyneen ja Kreikassa varttuneen Demis Roussosin kooste hänen parhaimmista kappaleistaan – kuten kansi iloisesti vakuuttaa – on eräs Britannian singlelistahistorian kummallisimpia ykkösiä. Levy tunnetaan myös nimellä Excerpts from 'The Roussos Phenomenon'. Se oli vuosikymmenen ainoa kärkeen päässyt EP eikä niitä muutenkaan ole aivan valtavasti.

Roussos oli EP:n julkaisun aikaan jo hieman tunnettu Britanniassa, sillä hän oli edellisenä jouluna kivunnut peräti listavitoseksi kesäisellä singlellään Happy to Be on an Island in the Sun. Uuden EP:n kantava kappale oli vuonna 1973 levytetty Forever and Ever, ja kooste vietti viikon Britannian singlelistan ykkösenä heinäkuussa 1976 eli viisikymmentä vuotta sitten.

Ikuisuuskaan ei aina riitä, sillä kakkoseksi yltäneen When Forever Has Gone -hitin (1976) jälkeen Roussos ei enää päässyt Britannian singlelistan top kymppiin. Kokonaissaldoksi jäi siis kolme isoa hittiä, joista ykkönen oli tosiaan neljän kappaleen EP.

Forever and Ever oli Suomessa menestys jo aiemmin vuonna 1974. Täälläkään hän ei saanut lopulta aikaan kovin mittavaa hittiputkea, vaikka keräsi paljon vannoutuneita faneja, ainakin, jos Rumban uutiseen hänen kuoltuaan on uskominen.

Forever and Everillä on Spotifyssa 59 miljoonaa kuuntelua. Virallisena musiikkivideona linkattakoon tämä Youtube-pätkä, 68 miljoonaa katselua.

Listaklassikko: Genesis – Invisible Touch (1986)

Phil Collins on sooloartistina jo megatähti vuonna 1986 ja myös Mike Rutherfordin Mike and the Mechanics piipahti listoilla. Niinpä Genesiksen Invisible Touch -albumia kohtaan oli suuria kaupallisia odotuksia, jotka myös pitkälti täyttyivät: nimikappaleesta tuli yhtyeen ensimmäinen ja ainoa ykköshitti Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla.

Invisible Touch piipahti kärjessä viikon heinäkuussa 1986. Se oli siinä vaiheessa bändin toinen top ten -hitti That’s Allin (#6, 1983) jatkeeksi. Koko albumista tuli iso menestys, sillä kaikki viisi singleä pääsivät top vitoseen. Myöhemmin I Can’t Dance (#7, 1991) täydensi bändin top ten -hittien lopulliseksi määräksi seitsemän.

Britannian singlelistalla top ten -hittejä on yksi enemmän, mutta korkein sijoitus on Maman (1983) nelostila. Invisible Touchista tuli top ten -menestys vasta live-version julkaisun myötä vuonna 1992. 

Invisible Touchin jälkeen Collins saavutti uransa kenties suurimman soolosukseen hitillä Another Day in Paradise (1989) – neljä viikkoa Hot 100 -listan kärjessä – ja albumilla But Seriously (1989). Myös Mike and the Mechanics sai ykköshitin kappaleesta The Living Years (1988).

Invisible Touchilla on 370 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on kerännyt melko vaisusti 29 miljoonaa katselua Youtubessa.

Listaklassikko: The Kinks – Sunny Afternoon (1966)

Ray Daviesin johtama rock-yhtye The Kinks oli vauhdikkaassa liidossa Britannian listoilla 1960-luvun puolivälissä. He saavuttivat kolme ykköstä yksi per vuosi -tahtia 1964–66 ja lukuisia top ten -hittejä.

The Kinksin viimeinen brittiykkönen oli progressiivista verotusta kritisoinut Sunny Afternoon. Se oli otsikkonsakin mukaisesti kesähitti, viettäen kaksi viikkoa kärjessä heinäkuussa 1966 eli peräti kuusikymmentä vuotta sitten.

The Kinks oli pitkäikänen yhtye, joka jatkoi jossain muodossaan 1990-luvulle asti. Viimeinen julkinen esiintyminen oli vuonna 1996. Siinä vaiheessa yhtye nimettiin usein monen brittipopbändin vaikuttajaksi, mutta tunnustus ei nostanut heidän oman musiikkinsa suosiota juurikaan Britanniassa. Sen sijaan Yhdysvalloissa heidän albuminsa pärjäsivät yllättävänkin hyvin esimerkiksi 1980-luvulla. Ison Hot 100 -hitin Come Dancing (#6, 1983) sisältänyt State of Confusion ylsi jopa 12:nneksi.

Viime vuosina huhut The Kinksin paluusta ovat nostaneet päätään tasaisin väliajoin, mutta vanhusten terveys ei enää taida antaa myöden ainakaan uuden musiikin tekemistä. Useampi yhtyeen jäsen on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta Daviesin veljekset Ray ja Dave ovat yhä hengissä.

The Kinksillä on Britanniasta siis kolme ykköstä ja kaikkiaan 13 top ten -hittiä. Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top ten -hittejä on viisi.

Sunny Afternoonilla on Spotifyssa 209 miljoonaa kuuntelua. Kappaleeseen on tehty 60-vuotisjuhlan kunniaksi hiljattain uusi animoitu ”virallinen” video, ja sen voi katsoa Youtubesta. 

Listaklassikko: Usher – U Remind Me (2001)

R&b-tähti Usher Raymond oli 2000-luvun alussa jo vanha tekijä ja hänen levytystahtinsa oli melko hidas. Esikoinen Usher ilmestyi vuonna 1994 ja isoksi tähdeksi nostanut My Way 1997. 

Kolmatta levyä odotettiin hartaasti, mutta sen julkaisu oli mielenkiintoinen. Usherin piti julkaista kolmantena albumina teos nimeltä All About U vuonna 2000, mutta sen kappaleet vuotivat Napsteriin. Yksi niistä oli Pop Ya Collar (2000), joka meni oikeastaan täysin ohi Yhdysvalloissa jääden Hot 100 -listan sijalle 60, mutta ylsi brittilistan kakkoseksi. 

Albumisuunnitelmat menivät uusiksi, eikä Pop Ya Collaria sisällytetty lainkaan yhdysvaltalaiselle versiolle lopullisesta kolmannesta albumista 8701, jonka ensimmäiseksi ”oikeaksi” hittitäkyksi kesälle 2001 valittiin U Remind Me. Se menestyikin hulppeasti: neljä viikkoa Hot 100 -listan ykkösenä kesällä 2001. Se oli siinä vaiheessa hänen toinen ykkösensä Nice and Slow’n (1998) jatkoksi.

8701:lta lohkaistiin kaksi muutakin isoa hittiä, joista U Got It Bad ylsi myös kärkeen. Varsinainen jättipotti tuli viimein sitten Confessions-albumilla (2004), jonka hittimenestys oli historiallista: yli puoli vuotta Hot 100 -listan ykkösenä. Kaikkiaan hänellä on yhdeksän ykköstä.

U Remind Me ylsi Britannian singlelistalla kolmanneksi. Sillä on 484 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Videolla on 132 miljoonaa katselua Youtubessa.

Listaklassikko: Nelly Furtado – Maneater (2006)

Poplistoilla näkee melko usein hittejä, jotka nojautuvat enemmän soundiin kuin artistiin tai hänen persoonaansa, vaikka senkin täytyy tietenkin olla kunnossa. Eräs mielenkiintoisimmista listajättipoteista on mielestäni ollut Nelly Furtadon Loose-albumi, jolta lohkaistiin neljä isoa hittisingleä – vaikka hänen edellinen ja seuraava albuminsa eivät menestyneet läheskään yhtä hyvin.

Syyllinen oli tietenkin Timbaland, joka samoihin aikoihin teki listoilla murhaavaa jälkeä myös Justin Timberlaken kanssa. Loose kuitenkin ilmestyi ennen FutureSex/LoveSoundsia, ensin mainittu kesäkuun alussa ja jälkimmäinen syyskuussa.

Molemmille riitti silti paikkoja listojen huipulla. Maneater nousi levyn julkaisun myötä Britannian singlelistan kärkeen kesäkuussa 2006 eli tasan kaksikymmentä vuotta sitten pysyen siellä kolme viikkoa.

Loosen hiteistä Promiscuous ja Say It Right ylsivät kärkeen Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla, Britanniassa Maneater ja All Good Things (Come to an End) (#4, 2006) menestyivät paremmin. Lopulta Give It to Me (2007) yhdisti Timbalandin, Timberlaken ja Furtadon ja oli ykkönen Atlantin molemmin puolin. 

Furtadolla on kaikkiaan yhdeksän top ten -hittiä Britanniassa. Tuoreimmasta listamerkinnästä on aikaa jo hirvittävän kauan: 14 vuotta.

Maneaterilla on Spotifyssa 1,25 miljardia kuuntelua. Video on kerännyt melko nihkeästi 143 miljoonaa katselua Youtubessa.

Listaklassikko: Carole King – It’s Too Late/I Feel the Earth Move (1971)

Aikoinaan viime vuosituhannella Yhdysvaltojen Hot 100 -listankin kärjessä saattoi olla ns. kahden A-puolen single, jolla oli kaksi hitiksi tyrkytettyä kappaletta. Ajatus kahden hitin yhdistämisestä juontui siitä, että siten saatiin myytyä enemmän singlejä. Ensimmäiseksi listalla mainittiin hitti, joka keräsi enemmän radiosoittoa. Ensimmäinen virallisesti yhteen nidottu kahden A-puolen single Hot 100 -listan kärjessä oli The Beatlesin Come Together/Something (1969) ja viimeinen Elton Johnin Something About the Way You Look Tonight/Candle in the Wind 1997 (1997). Yhdysvalloissa käytäntö loppui oikeastaan siihen, kun myyntisingle ei enää ollut pakollinen paha Hot 100 -hitin saamiseksi ja Britanniassakin siitä luovuttiin pian 2000-luvun alkuvuosina.

Ennen kaikkea laulunkirjoittajana tunnettu Carole King on siitä mielenkiintoinen artisti, että hänen ainoa oma Yhdysvaltojen Hot 100 -ykkösensä on kahden A-puolen single. It’s Too Late/I Feel the Earth Move oli sitäkin suurempi menestys, sillä se johti Hot 100 -listaa tuohon aikaan mittavat kuusi viikkoa kesällä 1971. 

Vaikka ei muita Hot 100 -ykkösiä sisältänytkään, Tapestry-albumista tuli valtava menestys ja se oli kaikkien aikojen myydyin naisartistin albumi aina vuosituhannen vaihteeseen asti, jolloin Shania Twainin Come on Over (1997) ohitti sen. 

Kingin ura lähti kaupallisesti pian laskuun, tosin vielä Wrap Around Joy (1974) käväisi Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä. Hot 100 -listalta kertyi neljä top ten -merkintää. Britannian singlelistalla hänellä on vain kaksi top 40 -merkintää, molemmat top kympistä. It’s Too Late/I Feel the Earth Move pääsi kuudenneksi. 

It’s Too Latella on 312 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa, I Feel the Earth Movella 159 miljoonaa. Linkataan vielä Youtubesta BBC:n tallentama live-esitys It’s Too Latesta. Sillä on 9,9 miljoonaa katselua.

Listaklassikko: J. J. Barrie – No Charge (1976)

Taas pääsemme suosikkiaiheeni eli yhden hitin ihmeiden kimppuun. Harvalla artistilla on niin puhdas yhden hitin ihme -status kuin kanadalaisella Barry Authorsilla eli J. J. Barriella. Hänen tilillään on ainoastaan yksi top 40 -hitti eikä mitään muuta millään listalla.

J. J. Barrie ansaitsi elantonsa lähinnä koomikkona Authors and Swinson -kaksikon toisena jäsenenä, mutta oli myös hyvin innokas musiikintekijä. Balladi No Charge ei kuitenkaan ollut hänen oma sävellyksensä vaan kantrilegenda Harlan Howardin. Biisi oli ollut Yhdysvaltojen kantrilistan ykkönen ja pari vuotta aiemmin Melba Montgomeryn esittämänä. Barrien tulkitsemana huumorihittinä se vietti viikon Britannian singlelistan kärjessä kesäkuussa 1976 eli tasan viisikymmentä vuotta sitten.

No Charge on siitä mielenkiintoinen kappale, että sekä Montgomerylle että Barrielle se oli joko viimeinen tai ainoa isompi hitti. Ehkä siihen liittyy joku pieni mukava kirous!

Barrien No Charge -tulkinnalla on todella vaisusti 352 tuhatta kuuntelua Spotifyssa. Youtubesta löytyy hänen Top of the Pops -esityksensä, jolla on reilut 600 tuhatta katselua. 

Listaklassikko: Madonna – Live to Tell (1986)

Madonnasta on tässäkin blogissa ollut paljon juttua ja häneltä on tulossa uusi albumi Confessions II myöhemmin kesällä, joka todennäköisesti valloittaa ainakin Britannian albumilistan. Hittipuolella hänen vauhtinsa on ymmärrettävästi hyytynyt – yli 60-vuotiaat uusien hittien tekijät ovat muutenkin äärimmäisen harvinaisia.

1980-luvulla Madonnalla meni tietenkin lujaa. Hän keräsi kuudessa vuodessa seitsemän Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköstä. Kolmatta studioalbumia True Blue pohjustettiin balladisinglellä Live to Tell, joka valloitti ykkössijan muutaman viikon kärkkymisen jälkeen kesäkuun alussa 1986. Viikkoja huipulla kertyi kuitenkin vain yksi kahden muun balladin puristuksissa (Whitney Houstonin Greatest Love of All sekä Patti LaBellen ja Michael McDonaldin On My Own).

Live to Tell oli tuossa vaiheessa hänen kolmas ykkösensä. Viimeinen kaikkiaan 12:sta oli Music (2000). Siitäkin on hämmästyttävästi jo 26 vuotta ja ura jatkuu yhä osana popkulttuurikeskustelua. Tuorein single Bring Your Love kävi brittilistan sijalla 29 ja Yhdysvaltojen Hot 100 -listan 74:ntenä.

Live to Tellillä on 95 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on kerännyt 146 miljoonaa katselua Youtubessa.

Listaklassikko: The Rolling Stones – Paint It, Black (1966)

The Rolling Stones eli Rollarit uutisoivat taas hiljan uudesta levystä eli vierivä kivi ei todellakaan sammaloidu. 
 
Vuonna 1966 eli peräti 60 vuotta sitten yhtye oli vahvassa nousukiidossa varsinkin (I Can’t Get No) Satisfaction -jättihitin (1965) ansiosta. Britannian singlelistalla heillä oli tuossa vaiheessa jo viisi ykköstä, Yhdysvaltojen Hot 100 -listallakin kaksi.
 
Keväällä 1966 julkaistu Paint It Black valloitti Satisfactionin tapaan sekä Britannian singlelistan että Yhdysvaltojen Hot 100 -listan.  Brittilistaa se johti viikon toukokuussa 1966. 
 
Mielenkiintoisesti Rollareiden kaikki brittiykköset, yhteensä kahdeksan, ovat 1960-luvulta. Top kympissäkin he olivat viimeksi 1981, jolloin Start Me Up ylsi seitsemänneksi. Tuorein top 40 -hitti sen sijaan on hyvinkin uusi: Angry (#34, 2023).
 
Paint It Black on tällä hetkellä Rollareiden ylivoimaisesti suosituin kappale Spotifyssa. Sillä on 1,7 miljardia kuuntelua. Kappaleesta ei tehty videota, mutta kymmenen vuotta sitten Youtubeen ilmaantunut lyriikkavideo on kerännyt hienosti 625 miljoonaa pyöritystä.

Listaklassikko: Hi-Five – I Like the Way (The Kissing Game) (1991)

 

1990-luvun alun r&b on mielestäni harmillisen unohdettua tänä päivänä, ja aika syvällä alakulttuurissa pitää elää, jotta Hi-Fiven nimeen törmäisi. Mutta listakontekstissa sekin on mahdollista!

Teksasilaiskvintetti rysähti suoraan popmaailman huipulle vuonna 1990 Teddy Rileyn tuottamalla eponyymillä esikoisalbumillaan. Jo ensisingle I Just Can’t Handle It oli r&b-listahitti, mutta toisella  sinkulla I Like the Way (The Kissing Game) avautuivat myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ovet ammolleen – aina kärkeen asti viikoksi toukokuussa 1991.

Hi-Five viihtyi Hot 100 -karkeloissa kolmisen vuotta, mutta heidän, kuten monen muunkin 1990-luvun alun hittiartistin, suosio romahti äkillisesti. Bändi lopetti toimintansa kolmannen albuminsa (Faithful, 1993) jälkeen. Top ten -hittejä kertyi kolme.

Bändin päälaulaja Tony Thompson menehtyi vuonna 2007. Hi-Fiven nimellä syntyi uusia kappaleita taas 2010-luvulla. Ne eivät toki menestyneet.

Knoppina mainittakoon, että I Like the Wayn videon ohjasi tuoreen Michael-elokuvankin ohjannut Antoine Fuqua. Sillä on 32 miljoonaa katselua Youtubessa. Spotify-kuunteluja on kertynyt 41 miljoonaa.

Listaklassikko: Geri Halliwell – It’s Raining Men (2001)

Spice Girlsin uran ensijulkaisuista tulee tänä vuonna kuluneeksi kolmekymmentä vuotta, mutta bändin jäsenet eivät oikein tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen siitä, pitäisikö jonkinlaisia juhlia viettää vai ei. 

Jo vuonna 2001 he olivat kasvaneet siinä määrin erilleen, että jokaiselta oli julkaistu soolomateriaalia. Ja tuossa vaiheessa yhtyeen vuonna 1998 jättäneen Geri Halliwellin sooloura oli vahvassa myötätuulessa. Hänet kiinnitettin Bridget Jonesin päiväkirja -elokuvaan laulamaan sen tunnuskappaleeksi The Weather Girlsin tutuksi tekemä It’s Raining Men. Tuloksena oli Halliwellin neljäs ja viimeinen ykkönen Britannian singlelistalla. Hitti vietti listaykkösenä kaksi viikkoa toukokuussa 2001. Alkuperäinen The Weather Girlsin esitys ylsi kakkoseksi vuonna 1984.

Halliwellin hittiura jatkoi siedettävänä vielä hetken, kunnes hän kyllästyi musiikin tekemiseen ja alkoi mm. lastenkirjailijaksi. Viimeisin musiikkijulkaisu on kappale Angels in Chains vuodelta 2017, eikä se tietenkään enää menestynyt lainkaan. Top ten -merkintöjä kertyi lopulta kahdeksan.

It’s Raining Menillä on Spotifyssa 87 miljoonaa kuuntelua. Virallinen video on kerännyt 38 miljoonaa katselua Youtubessa.


 

Listaklassikko: Robert Palmer – Addicted to Love (1986)

Brittiartisti Robert Palmer kuuluu melko runsaslukuiseen kasaritähtien kastiin, jotka saavuttivat MTV-aikana parempia listasijoituksia rapakon takana kuin kotimaassaan. Hänen merkittävin hittinsä Addicted to Love nappasi Yhdysvaltojen Hot 100 -listalta ykkössijan viikoksi toukokuussa 1986 eli neljäkymmentä vuotta sitten.

Addicted to Love oli alun perin tarkoitettu duetoksi Chaka Khanin kanssa. Levy-yhtiöiden kiistelyn vuoksi aie ei koskaan toteutunut, mutta Chaka Khan on kreditoitu kappaleen laulusovituksesta.

Vaikka ei ykköseksi yltänytkään Britanniassa, Addicted to Love on vitossijallaan myös siellä Palmerin suurin hitti. Top ten -merkintöjä löytyy viisi. Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Addicted to Love on ainoa ykkönen, mutta kakkossijalle hän pääsi kahdesti.

Addicted to Lovella on 212 miljoonaa Spotify-kuuntelua. Video on kerännyt 149 miljoonaa Youtube-katselua.

Listaklassikko: Dusty Springfield – You Don't Have to Say You Love Me (1966)

Brittilaulaja Dusty Springfield oli 1960-luvun puolivälissä kotimaansa suurimpia poptähtiä. Tuohon aikakauteen osui mukavasti kymmenen top ten -hittiä Britannian singlelistalla. 

Ykköseksi Springfield pääsi kuitenkin vain kerran. Keväällä 1966 eli kuusikymmentä vuotta sitten edellisenä vuonna Sanremossa menestynyt italialaissävelmä Io che non vivo (senza te) kääntyi englanniksi muotoon You Don't Have to Say You Love Me. Se oli Springfieldin kuudes top ten -brittihitti ja ykkönen viikon ajan. 

Levytyksestä tuli iso hitti myös Yhdysvalloissa, missä se ylsi Hot 100 -listan neloseksi. Siellä Springfield saavutti urallaan kolme top ten -merkintää.

Springfieldin ainoa isompi hittisingle 1960-luvun jälkeen tuli vuonna 1987, kun hän lauloi Pet Shop Boysin kappaleella What Have I Done to Deserve This (#2, 1987).

Rolling Stone päästi You Don't Have to Say You Love Men Kaikkien aikojen parhaat kappaleet -listansa sijalle 491 vuonna 2004. Sillä on Spotifyssa 59 miljoonaa kuuntelua. Suosituin Youtube-pätkä on kerännyt 12 miljoonaa pyöritystä. Springfieldin hiteistä ylivoimaisesti suosituin Spotifyssa on brittiysi Son of a Preacher Man (1968), jolla on 750 miljoonaa kuuntelua.

Listaklassikko: Prince and The Revolution – Kiss (1986)

Pop- ja r&b-legenda Prince aloitti 1970-luvun lopulla, mutta vasta 1980-luvulla hän pääsi toden teolla listoilla vauhtiin. Tuolloin oli vielä myös helppo pysyä kärryillä studiolevyjen lukumäärästä. Parade (1986) oli kahdeksas ja viimeinen levy, jolla The Revolution oli mukana kreditoituna.

Etenkin Princen albumien ensimmäiset singlet sijoittuivat 1980-luvun listoilla aina hyvin. Paraden avaus oli Kiss, josta tuli hänen kolmas ykkösensä Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla. Se vietti kaksi viikkoa keulilla huhtikuussa 1986 eli neljäkymmentä vuotta sitten. Kaikkiaan hän pääsi kärkeen viidesti.

Prince oli innokas elokuvien ystävä, ja moni hänen kappaleistaan syntyi leffoihin. Purple Rain ja Batman ovat oma lukunsa, mutta myös Parade oli soundtrack Princen itse ohjaamaan Under the Cherry Moon -elokuvaan, joka ei tosin menestynyt kovin hyvin.

Kiss sen sijaan jäi elämään paitsi Princen alkuperäisenä versiona, myös The Art of Noisen ja Tom Jonesin versiona vuonna 1988. Siitä tuli Britannian singlelistan vitonen. Alkuperäinen Kiss pääsi kuudenneksi.

Prince menehtyi vuonna 2016. Siinä vaiheessa hänen uusi musiikkinsa ei enää juuri pärjännyt listoilla. Viimeinen tuore Hot 100 -hitti oli Black Sweat (#60, 2006). Myöhemmin etenkin Purple Rain on kuitenkin saavuttanut uutta suosiota. Se palasi top 40 -tasolle rapakon molemmin puolin alkuvuodesta Stranger Things -näkyvyyden ansiosta.

Kiss on Princen toiseksi suosituin hitti Spotifyssa. Sillä on tällä hetkellä 566 miljoonaa kuuntelua. Youtuben laskuri näyttää 89 miljoonaa katselukertaa.

Listaklassikko: The Spencer Davis Group – Somebody Help Me (1966)

Bluesrockia soittanut The Spencer Davis Group vietti lyhyen, mutta melko menestyksekkään jakson Britannian singlelistoilla 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ennen ensimmäistä hajoamistaan vuonna 1969. He saavuttivat alle kahdessa vuodessa neljä top ten -hittiä, joista kaksi ykköstä, molemmat jamaikalaisen Jackie Edwardsin kirjoittamia.

Jälkimmäinen ykkösistä oli Somebody Help Me, joka keikkui Britannian singlelistan huipulla kaksi viikkoa huhtikuussa 1966 eli kuusikymmentä vuotta sitten.

Bändin jäsenistä tunnetuin on varmasti Steve Winwood, joka saavutti sooloartistina suosiota myös Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Roll with It -albumi (1988) ja -single ylsivät tahollaan peräti listakärkeen. The Spencer Davis Group sen sijaan ei koskaan saanut albumeita kaupaksi laajemmin. Brittilistalta on kuitenkin pari top ten -merkintää.

Somebody Help Me oli 2000-luvulla Ylelläkin Kyläsairaala-nimellä esitetyn The Royal -tv-sarjan tunnussävelmä. Sillä on Spotifyssa 2,4 miljoonaa kuuntelua. Bändin suosituin kappale Spotifyssa on Gimme Some Lovin’, joka ylsi brittilistan kakkoseksi loppuvuodesta 1966. Sillä on 175 miljoonaa kuuntelua.

Virallista musiikkivideota ei 1960-luvun hiteillä yleensä ole, joten linkataan tähän tv-esiintyminen vuodelta 1966.

Listaklassikko: Gloria Estefan – Coming Out of the Dark (1991)

Kuubalais-amerikkalainen Gloria Estefan saavutti tähteyden 1980-luvulla Miami Sound Machinen kanssa. 1990-luvulla hän oli siirtynyt täysiveriseksi sooloartistiksi, kun oli ensin saanut ns. top billing -krediitin yhtyeensä kanssa vuoden 1987 albumilla Let It Loose (#6, 1987). 

Vuonna 1991 Estefan valmistautui toisen varsinaisen sooloalbuminsa Into the Light julkaisuun. Sen ensimmäinen single Coming Out of the Dark oli menestys viettäen kaksi viikkoa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan keulilla. Se oli hänen kolmas ykkösensä, sillä Miami Sound Machinen kanssa tehty Anything for You (1988) ja soolosingle I Don’t Wanna Lose You (1989) olivat aiemmin yltäneet huipulle.

Sen jälkeen Estefan ei enää Hot 100 -kärkeen päässytkään. Vahva yritys oli Music of My Heart, duetto ’N Syncin kanssa, joka oli kakkonen vuonna 1999. Kaikkiaan Estefan keräsi Miami Sound Machinen kanssa seitsemän top ten -hittiä ja soolona neljä.

Britannian singlelistalla Estefanilla on viisi top ten -hittiä sekä Miami Sound Machinen jäsenenä että soolona, mutta ei yhtään ykköstä. Hän julkaisee yhä aktiivisesti uutta musiikkia, vaikka Yhdysvaltojen albumilistalle pääsy on nykyään haastavaa: tuorein listamerkintä on The Standards -levyn 20. sija vuodelta 2013.

Coming Out of the Darkilla on Spotifyssa melko vaisusti 4,8 miljoonaa kuuntelua. Videota on katsottu Youtubessa 2,2 miljoonaa kertaa.

Listaklassikko: The Prodigy – Firestarter (1996)

Liam Howlettin vetämä dance-yhtye The Prodigy oli merkittävä brittilistanimi jo 1990-luvun alussa, sillä jo heidän ensimmäinen hittisinglensä Charly ylsi kolmanneksi vuonna 1991. Kokonaan uudelle tasolle bändin suosio nousi globaalissa mittakaavassa viisi vuotta myöhemmin, kun Firestarter ja Breathe hallitsivat singlelistoja ja taivaskanavien musiikkivideovirtaa.

Firestarter debytoi Britannian singlelistan kärjessä maaliskuun lopussa 1996 ja pysyi huipulla kolme viikkoa. Se oli siinä vaiheessa The Prodigyn ensimmäinen ykkönen ja kuudes top ten -hitti. 

Firestarterin suosion taustalla oli Keith Flintin persoonallinen ja vimmainen laulusuoritus sekä jopa pelottava video, joka kuvattiin Lontoossa Aldwychin metrotunneleissa. Kappaleen menestystä kuvastaa mm. se, että se ylsi jopa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan sijalle 30. Aggressiivista tanssimusaa ei siellä muuten liiemmälti näkynyt. 

Loppuvuodesta 1996 ilmestynyt Breathe (#1, 1996) jatkoi The Prodigyn hittiputkea ja viimein kesällä 1997 ilmestynyt albumi The Fat of the Land pääsi kärkeen rapakon molemmin puolin.

Firestarterilla on 173 miljoonaa Spotify-kuuntelua. Video on kerännyt 201 miljoonaa katselua Youtubessa. Flint menehtyi seitsemän vuotta sitten.

Listaklassikko: Crazy Town – Butterfly (2001)

Nu metalin johdannaiset olivat listoilla merkittäviä tekijöitä 2000-luvun alussa, mutta ykköset olivat harvassa. Esimerkiksi Linkin Park ei koskaan yltänyt kärkeen Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla eikä Britannian singlelistalla, Limp Bizkit kerran brittiykköseksi vuonna 2001. 

Samana vuonna Crazy Townin hieman popimpi ote tuotti yhden ison, joskin ristiriitaisesti vastaanotetun listahitin. Butterfly nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen maaliskuussa 2001 ja saavutti kaksi ykkösviikkoa siten, että välissä Shaggyn ja Rayvonin Angel piipahti keulilla. 

Butterflyn menestyksen salaisuus oli ”kamma lady” -hokeman lisäksi todennäköisesti ripaus Red Hot Chili Peppersiä, sillä kappale perustuu heidän Mother’s Milk -albuminsa biisiin Pretty Little Ditty.

Kuten monet tietävätkin, Butterfly jäi Crazy Townin ainoaksi suuremmaksi hitiksi ja ylsi brittilistalla kolmanneksi. Sillä Revolving Door saavutti myös ihan kunniakkaan 23. sijan, Yhdysvaltojen Hot 100 -listalta ei siunaantunut muita merkintöjä.

Butterfly on striimiaikanakin kohtuullisen suosittu ajankuvahitti: sillä on 658 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on kerännyt 302 miljoonaa katselua Youtubessa.