maanantai 29. huhtikuuta 2013

Eri esittäjien kulta-aika

Luulisi, että nettiaikana ei tarvittaisi eri esittäjien hittikokoelmia, mutta ainakin Britanniassa ne ovat suositumpia kuin aikoihin. OCC:n mukaan viime vuonna kokoelma-albumeiden yhteenlaskettu myynti kasvoi yli seitsemän prosenttia verrattuna vuoteen 2011 ja alkuvuodesta ollaan vielä yli kymmenen prosenttia edellä viimevuotista tahtia.

Vuonna 2012 kaikesta albumimyynnistä yli viidennes tuli eri esittäjien kokoelmista. Kolme myydyintä kokoelmaa olivat passelisti juuri 30 vuotta täyttäneen Now That's What I Call Music -sarjan osat 83, 82 ja 81. Tässä järjestyksessä. Sijalla kymmenen on kokoelmalistalle aikoinaan syrjäytetty Swedish House Mafian Until Now.
Now-sarjan 84. osa pitää hallussaan tämän vuoden ylipäätään myydyimmän albumin titteliä. Sitä ostettiin heti ensimmäisellä viikolla järisyttävät 262 000 kpl. Nytkin se oli Britannian toiseksi myydyin albumi heti Michael Bublén To Be Lovedin takana.

Muuten tällä viikolla ostettiin Britanniassa vähemmän albumeita kuin kertaakaan sitten elokuun 1995. Silloin ykkösenä oli Black Grapen It's Great When You're Straight...Yeah, jota ostettiin vajaat 19 000 kpl.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Listakatsaus, vko 18


Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
2. (5.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Ray Dalton – Can’t Hold Us
3. (2.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
4. (3.) Bruno Mars – When I Was Your Man
5. (12.) Psy – Gentleman
6. (4.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
7. (7.) Justin Timberlake – Mirrors
8. (6.) Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie
9. (8.) Pitbull featuring Christina Aguilera – Feel This Moment
10. (9.) Drake – Started from the Bottom

Pinkillä on jo neljä Hot 100 -listan ykköstä, mutta tätä ennen vain Lady Marmalade (2001) oli pystynyt sinnittelemään huipulla kauemmin kuin viikon. Nyt Nate Ruessin kanssa duetoitu Just Give Me a Reason sai ainakin toisen ykkösviikkonsa. Sen takana sijoilla 2 ja 3 keikkuvat Macklemoren ja Ryan Lewisin megahitit siten, että Can’t Hold Us ohitti jo pitkälti kuudetta miljoonaa myyneen Thrift Shopin.
Psyn Gentleman ei Youtube-sukseestaan huolimatta pystynyt nousemaan kuin viidenneksi. Kaksi top ten -hittiä ei silti ole huono saavutus korealaiselle tähdelle. Mutta siinä, missä Gangnam Style menestyi joka osa-alueella, Gentlemania ei juuri soiteta radiossa eikä osteta läheskään edeltäjänsä tahtiin.
Fall Out Boy sai kuudennen top 20 -hittinsä My Songs Know What You Did in the Dark (Light Em Up) -kappaleen loikattua 30–15. Darius Ruckerille Wagon Wheel on ensimmäinen top 20 -merkintä, J. Cole ja Miguel hakevat toista yhteisvedollaan Power Trip (26–21).
Daft Punk saavutti pitkän mutta harvan levytysuransa suurimman hitin Get Luckyn debytoitua 19:ntenä. Tätä ennen he olivat yltäneet parhaimmillaan 61:nneksi, jopa kahteen otteeseen (Around the World ja One More Time). Get Luckyn laulavalle Pharrell Williamsille top 20 -visiitti on ensimmäinen lähes seitsemään vuoteen, sitten Ludacrisin melko unohdetun Money Maker -hitin (#1, 2006). Money Maker on viimeisin Hot 100 -listan ykkönen, jota ei ole koskaan nähty Britannian singlelistalla.
Selena Gomezin Come and Get It loikkasi toisella listaviikollaan 45–22.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Fall Out Boy – Save Rock and Roll
2. (-) Kid Cudi – Indicud
3. (3.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
4. (4.) Blake Shelton – Based on a True Story
5. (-) Yeah Yeah Yeahs – Mosquito
6. (6.) The Band Perry – Pioneer
7. (2.) Brad Paisley – Wheelhouse
8. (8.) Lil Wayne – I Am Not a Human Being II
9. (16.) Macklemore and Ryan Lewis – The Heist
10. (14.) Pink – The Truth About Love

Fall Out Boyn Save Rock and Roll ja Kid Cudin Indicud kävivät melko tiukan kamppailun albumilistan ykkössijasta. Molempia ostettiin pitkälti toistasataatuhatta ja Fall Out Boy vei voiton lukemin 154 000–136 000. Ykkössija on rockyhtyeen toinen, se ensimmäinen oli Infinity on High (2007).
Yeah Yeah Yeahs saavutti ensimmäisen top ten -albuminsa Mosquiton debytoitua viidentenä. Tätä ennen heidän parhaansa oli Show Your Bonesin (2006) 11. sija. Show Your Bones myi julkaisuviikollaan kuitenkin Mosquitoa enemmän.
Can’t Hold Us nosti Macklemoren ja Ryan Lewisin The Heistin (#2, 2012) taas top teniin sijalle yhdeksän. Levy kasvatti myyntiään 14 prosenttia edellisviikosta.
Kristillinen hip hop -artisti Andy Mineo nappasi 11:nnen tilan albumillaan Heroes for Sale. Sen taakse 12:nneksi luisui viime viikon ykkönen Paramore. Nimetön neljäs albumi on vaarassa jäädä paalustaan huolimatta yhtyeen heikoimmin myyväksi.
Dreamchaser, Sarah Brightmanin ensimmäinen oikea studioalbumi viiteen vuoteen, debytoi 17:ntenä. Hänellä ei ole vielä yhtään top ten -merkintää, paras on Symphonyn (2008) 13. tila. Sen sijaan 26:nneksi ilmaantunut Iron and Wine pääsi edellisellä studioalbumillaan peräti kakkoseksi.
Olly Mursin Right Place Right Time ylsi 19:nneksi. Mieshän sai hiljattain uransa ensimmäisen Hot 100 -listan top 40 -hitin singlestä Troublemaker.
Yllättävän alas jäivät Iron and Winen lisäksi Flaming Lips (21) sekä Ghostface Killah (27). Lipsit ovat näyttäytyneet parhaimmillaan kahdeksantena ja Ghostface peräti neljästi top tenissä.


Britannian singlet, Top 10

1. (3.) Daft Punk featuring Pharrell Williams – Get Lucky
2. (1.) Rudimental featuring Ella Eyre – Waiting All Night
3. (2.) will.i.am featuring Justin Bieber – #thatPOWER
4. (7.) Calvin Harris featuring Ellie Goulding – I Need Your Love
5. (12.) Macklemore and Ryan Lewis featuring Ray Dalton – Can’t Hold Us
6. (4.) Duke Dumont featuring A*M*E – Need U (100 %)
7. (5.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
8. (6.) Nelly – Hey Porsche
9. (-) Loveable Rogues – What a Night
10. (8.) Pitbull featuring Christina Aguilera – Feel This Moment

Daft Punkin neljäs top ten -sinkku Get Lucky eteni heidän ensimmäiseksi ykkösekseen ja myi ennakkotietojen mukaan peräti 155 000 kappaletta. Tätä ennen ranskalaiset olivat käyneet parhaimmillaan kakkosena (One More Time, 2001). Get Luckyn laulavalle Pharrell Williamsille paalu on myös ensimmäinen esittäjänä. Gwen Stefanin kanssa luikautettu Can I Have It Like That (2005) kävi kolmantena.
Viime viikon ykkönen Rudimentalin Waiting All Night antautui kakkoseksi, mutta siitä tuli siis joka tapauksessa drum and bass -kvartetin toinen paalu.
Macklemoren ja Ryan Lewisin Can’t Hold Us loikkasi 12–5. Se on heidän toinen top ten -hittinsä ja Thrift Shophan ylsi ykköseksi asti. Koko kärkiseitsikon esittäjänimet on varustettu sanalla “featuring”.
Brittien Talentissa esiintynyt Loveable Rogues -niminen trio sujautti listadebyyttinsä What a Night suoraan yhdeksänneksi. Mike Rosenbergin eli Passengerin kansainvälinen megahitti Let Her Go on viimein menestys myös artistin kotimaassa. Se hypähti 44–11 ja on ensi viikolla varmasti top ten -kamaa. Passenger on top 75 -listan ensikertalainen, mutta joku saattaa muistaa Walk You Home -nimisen kappaleen vuodelta 2007.
AlunaGeorgen Attracting Flies loikkasi 30–19 ja Play Hard, aika mones hittisingle David Guettan Nothing But the Beat -albumin eri painoksilta, palasi listalle sijalle 21. Siitä on tehty uusi versio.
Talvella ykkösenäkin piipahtaneen Nicky Romeron uusi single Like Home debytoi 33:ntenä. Sillä avustaa Nervo-niminen duo. Carly Rae Jepsen karistaa hiljalleen yhden hitin ihmeen viittaa harteiltaan: Tonight I’m Getting Over You eteni 55–35.
Goo Goo Dollsin Iris on taas versioitu kykykisassa ja se palasi 39:nneksi. Amelia Lilyn sinkkujen suunta on vahvasti laskeva: You Bring Me Joy (2012) ylsi kakkoseksi, mutta seuraaja jäi 11:nneksi ja nyt Party Over limbosi 40:nneksi.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Michael Bublé – To Be Loved
2. (-) Frank Turner – Tape Deck Heart
3. (-) will.i.am – #willpower
4. (4.) Pink – The Truth About Love
5. (3.) Emeli Sandé – Our Version of Events
6. (5.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
7. (7.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
8. (13.) Calvin Harris – 18 Months
9. (8.) Bastille – Bad Blood
10. (2.) Fall Out Boy – Save Rock and Roll

Michael Bublén kahdeksas studioalbumi ja kolmas perättäinen brittiykkönen To Be Loved nappasi viime viikolla ylivoimaisen paalun ja piti nyt odotetusti asemansa.
Sen taakse kakkoseksi ja kolmanneksi ilmaantuivat viikon kovimmat uutuudet. Frank Turner on nostanut profiiliaan jokaisella julkaisullaan ja nyt Tape Deck Heartista tuli hänen ensimmäinen top ten -albuminsa. England Keep My Bones (2011) ylsi 12:nneksi.
Will.i.am on Black Eyed Peasin jäsenenä saanut nauttia miljoonamyynnistä, mutta vasta nyt hän sai ensimmäisen top 40 -merkintänsä sooloartistina #willpowerin napattua kolmannen sijan. Levyltä on lohkaistu jo useampikin iso singlehitti, viimeisimpänä Justin Bieberin tähdittämä #thatpower.
Emeli Sandén Our Version of Events (#1, 2012) on roikkunut top tenissä nyt 63 viikkoa putkeen. Se on pidempään kuin mikään esikoisalbumi koskaan. Aiempaa ennätystä piti hallussaan The Beatlesin Please Please Me (#1, 1962). Our Version of Eventsiä on ostettu 1,82 miljoonaa kappaletta ja se on kerännyt kymmenen ykkösviikkoakin.
Mainittu ennätys pätee siis vain esikoisalbumeihin. Esimerkiksi Adelen 21 (#1, 2011) keikkui top tenissä 71 viikkoa.
Phoenixin Bankrupt debytoi 14:ntenä. Se on komeasti heidän paras sijoituksensa, aiempi enkka oli Wolfgang Amadeus Phoenixin (2009) melko vaatimaton 54. tila.
Daft Punkin Discovery (#2, 2001) palasi top 40:iin sijalle 23. Passengerin All the Little Lights nousi viime viikolla ensimmäistä kertaa top 75:een ja eteni nyt 25:nneksi. Sama suunta on Macklemoren ja Ryan Lewisin The Heistilla (31), joka tarvitsi toisen hittilohkaisun ylittääkseen top 40 -kynnyksen.
Rob Zombien Venomous Rat Regenation Vendor debytoi 33:ntena ja Snoop Lionin (ent. Dogg) Reincarnated 34:ntenä.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Listaklassikko: Terence Trent D'Arby – Wishing Well (1988)

Moni muistaa soul-laulaja Terence Trent D’Arbyltä tasan kaksi kappaletta: Wishing Wellin ja Sign Your Namen. Jälkimmäinen lienee tunnetumpi, mutta Wishing Well on hänen ainoa Hot 100 -listan ykkösensä piipahdettuaan kärjessä toukokuun alussa vuonna 1988.

Wishing Well oli miehen Introducing the Hardline According to Terence Trent D'Arby -esikoisalbumin (#4, 1988) toinen single ja ensimmäinen top 40 -hitti. Mainitut kaksi ovat hänen ainoat top ten -merkintänsä Hot 100 -listalla. D’Arbyn ura jatkui vahvempana Britanniassa, jossa hän saavutti top 20 -sinkun vielä vuonna 1995 (Holding on to You). Top 20 -visiittejä lohkesi kaikkiaan peräti yhdeksän.

Nykyään Terence Trent D'Arbya ei enää ole, mutta Sananda Maitreyalta tuli uutta musiikkia tänä vuonna.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kaksi vuotta, kahdeksan hittiä, yksi albumi


Nuo numeraalit viittaavat Calvin Harrisin saavutukseen brittilistalla. Hänen 18 Months -albumistaan (#1, 2012) tuli ensimmäinen levy, jolta on lohkaistu kahdeksan top ten -singleä, kun Ellie Gouldingin laulama I Need Your Love nousi seitsemänneksi. Toki voidaan keskustella, onko albumilta löytyvä Rihannan We Found Love (#1, 2011) sen single vai ei, mutta seitsemänkin sivuaisi Michael Jacksonin ennätystä (Bad ja Dangerous).

Harrisin taktiikka oli kiinnostava: Bounce ylsi kakkoseksi jo kesällä 2011, yli vuosi ennen itse albumin ilmestymistä. Samana syksynä dj-tähti tarjoili meille Feel So Closen (#2, 2011). Jos We Found Love lasketaan mukaan, 18 Monthsin lohkaisut ovat napanneet singlelistalta sijat 2, 2, 1, 2, 2, 1, 5 ja 7. Toinen ykkönen on Sweet Nothing, jonka laulaa Florence Welch.

18 Monthsia on ostettu noin 550 000 kpl ja se on Harrisin menestynein albumi.

Eniten top ten -singlejä yhdeltä pitkäsoitolta siivunnut yhtye on muuten Take That (Everything Changes, 1993).

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Muutamia paluita

En pystynyt työkiireiltäni tekemään sunnuntain listakatsausta, mikä harmittaa, koska viikko oli hyvin mielenkiintoinen brittilistoilla. Rudimentalin toinen singleykkönen (Waiting All Night) ei ollut mikään yllätys, eikä Will.i.amin ja Justin Bieberin kakkossijakaan, mutta kolmanneksi jyräsi vain kahden päivän myynnillä rytmimusiikin megatähdet Daft Punk.

Get Lucky on vasta neljäs Daft Punkin top ten -single ja ensi viikolla siitä tulee heidän ensimmäinen ykkösensä. Edelliseltä varsinaiselta studioalbumilta Human After All (2005) lohkaistiin vain kaksi top 40 -listan jämäsijoille päätynyttä singleä Robot Rock ja Technologic.

Missy Elliottin edellisestä top 40 -käynnistä ehti kulua yli neljä vuotta (Pussycat Dollsin kanssa vedetty Whatcha Think About That, #9, 2009) ja nyt hän on mukana Little Mixin kappaleella How Ya Doin’, joka nousi 23:nneksi.

Wizard of Ozin Ding-Dong the Witch Is Dead putosi odotetusti kakkossijalta kauas, mutta en ikinä olisi kuvitellut sen romahtavan aina sijalle 65. Se on historian jyrkin romahdus noin korkealta.

Albumilistalla Michael Bublén To Be Lovedin rehvakas debyytti ykkösenä ei yllätä, mutta Fall Out Boyn uran paras sijoitus eli Save Rock and Rollin kakkossija sitäkin enemmän, sillä vuonna 2008 ilmestynyt Folie à Deux pääsi vain 39:nneksi. Tätä ennen bändillä oli yksi kolmostila (Infinity on High, 2007).

Toinen viime vuosikymmenellä läpi lyönyt suosikki Yeah Yeah Yeahs saavutti kolmannen top ten -albuminsa Mosquiton debytoitua yhdeksäntenä. Heidän parhaansa on Show Your Bonesin (2006) seitsemäs tila.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Videopalvelun herrasmies

Youtube näyttää taas voimaansa Hot 100 -listalla, kun Psyn Gentleman debytoi 12:ntena käytännössä ainoastaan kahden päivän Youtube-katseluiden ansiosta. Ensi torstaina sillä on takanaan kokonainen viikko ja aika paljon saa tapahtua, ellei biisi loikkaa ihan kärkipäähän asti, kenties ykköseksi.

Listafoorumeilla on arvuuteltu kiivasti, kuinka monta viikkoa Psyn Gangnam Style olisi hallinnut Hot 100 -listaa, jos Youtube-katselut olisi laskettu mukaan jo viime syksynä. Arviot vaihtelevat yhdeksästä pitkälle ylöspäin, mutta tuo yhdeksän olisi ollut aika saletti.

Jos-sana ei sinänsä kuulu listamaailmaan, sillä asioita voi spekuloida loputtomiin. Etenkin Hot 100 -listan kohdalla. Mutta ihan mielenkiintoinen ajatusleikki kuitenkin.

Pinkin ja Nate Ruessin Just Give Me a Reason nousi kolmannelta sijalta Hot 100 -listan kärkeen ja Pinkin neljänneksi Hot 100 -listan ykköseksi. Ne kolme aiempaa ovat Lady Marmalade (2001), So What (2008) ja Raise Your Glass (2010). Funin keulakuvalle Ruessille ykkössija on kaikkiaan toinen ja ensimmäinen ilman yhtyeen tukea.

Miranda Lambertin Mama’s Broken Heartia (35–20) voisi kutsua yllätyshitiksi, sillä se on jo neljäs single Lambertin toissavuotiselta Four the Record -albumilta. Mama’s Broken Heartin kannoilla nousee Darius Ruckerin soolouran suurin hitti Wagon Wheel (24–21).

Miranda Lambert laulaa Pistol Annies -ryhmän riveissä aviomiehensä Blake Sheltonin uudella singlellä Boys ’Round Here (55–40). Tim McGraw’n ja Taylor Swiftin Highway Don’t Care loikkasi 42–25. Kaikki mainitut hyötyivät Academy of Country Music Awards -gaalasta.

Albumilistalla Paramore saavutti ensimmäisen ykköstilansa nimettömän nelosalbumin debytoitua kärjessä. Brad Paisleyn Wheelhouse joutui tyytymään kakkossijaan. ”Joutui” siksi, koska hopea on miehelle jo neljäs eikä ykkösiä vielä ole. Se on sarjassaan ennätys, jonka Paisley jakaa Sheryl Crow’n kanssa. Crow’n kakkoset tulivat putkeen viime vuosikymmenellä. Top ten -albumeita Paisleyltä löytyy nyt kahdeksan.

Keskityin tässä postauksessa jenkkilistoihin tarkemmin, koska katsaus jää työkiireiden vuoksi väliin sunnuntaina.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Listanimi: Sarah Brightman

Sopraano Sarah Brightman julkaisi juuri Dreamchaserin, ensimmäisen studioalbuminsa viiteen vuoteen.  Se debytoi Britannian albumilistalla vain 58:ntenä, mutta tarkastellaan silti hänen listauraansa.

Brightmanin listadebyytti tapahtui jo 18-vuotiaana vuonna 1978 Hot Gossipin ainoalla hittisinglellä I Lost My Heart to a Starship Trooper, joka ylsi brittilistan kuudenneksi ja myi puolisen miljoonaa. Seuraavaa kunnon hittiä Brightman saikin odottaa musikaalivuosiinsa asti: Andrew Lloyd Webberin versio Pie Jesusta ylsi peräti kolmanneksi vuonna 1985 ja sen jälkeen hittejä tuli The Phantom of the Operasta (1987) jopa kolmen top ten -merkinnän verran.

Sitten Brightmanille osui taas muutaman vuoden tauko, kunnes José Carrerasin kanssa Barcelonan olympialaisia varten levytetty Amigos Para Siempre (1992) ylsi 11:nneksi. Hänen uransa suurimmaksi hitiksi, ja toistaiseksi viimeiseksi isoksi menestykseksi, kohosi sitten Andrea Bocelli -duetto Time to Say Goodbye (Con Te Partiro), joka vietti kaksi viikkoa listakakkosena kevätkesällä 1997.

Albumilistoilta Brightmanin ensimmäinen soolomerkintä on vasta vuodelta 1997, jolloin Time to Say Goodbye (muualla Euroopassa Timeless) pääsi neljänneksi. Hänen albumimyyntinsä on ollut Britanniassa melko vaisua: top ten -merkintöjä on vain tuo yksi ja top 40 -kynnys on ylittynyt neljästi – viimeksi Symphonyllä (#13, 2008). Toki The Phantom of the Opera (1987) myi yli miljoona kappaletta, mutta sitä ei kelpuutettu artistivetoiselle albumilistalle.

Yhdysvalloissa Brightmanilla on niin ikään neljä top 40 -merkintää eikä yhtään top ten -albumia. Symphony on parhaana yltänyt 13:nneksi. Hot 100 -listalla hän ei ole käynyt koskaan, mikä ei tietenkään ole iso yllätys.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ding-Dong, tehdään listahistoriaa


Margaret Thatcherin poismeno nosti siis brittilistan kakkoseksi Wizard of Oz -elokuvassa kuullun Ding-Dong the Witch Is Dead -kappaleen. Se on historian lyhyin top ten -sävelmä ja myös vanhin listalla koskaan debytoinut biisi. Pituutta on 51 sekuntia ja ikää 73 vuotta.

Music Weekin mukaan aiempi lyhyysennätys oli Elvis Presleyn Partyn (#2, 1958) 1 minuutti 28 sekuntia. Tätä ennen iäkkäin uutuus puolestaan oli ollut Winifred Shaw’n The Lullaby of Broadway, joka oli 41-vuotias yltäessään listan sijalle 42 vuonna 1976. Se on siis vielä vanhempi musiikkiesitys kuin Ding-Dong.

Ison lukeman saa kirjoittaa myös seuraavan trivianpoikasen yhteyteen: Orchestral Manoeuvres in the Dark eli OMD saavutti English Electric -albumillaan 12. tilan, joka on heidän parhaansa 22 vuoteen. Saavutusta tosin edesauttoi varsin heikko myyntiviikko kaikin puolin, sillä esimerkiksi kahdeksantena debytoinut James Blaken Overgrown kelpasi vain 9600 ostajalle. Kolmanneksi noussut Pinkin The Truth About Lovekin myi vähemmän kuin viisi viikkoa sitten, jolloin se oli sijalla kymmenen.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Listakatsaus, vko 16

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) Bruno Mars – When I Was Your Man
2. (1.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
3. (5.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
4. (6.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
5. (3.) Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie
6. (4.) Baauer – Harlem Shake
7. (15.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Ray Dalton – Can’t Hold Us
8. (re) Florida Georgia Line featuring Nelly – Cruise
9. (8.) Drake – Started from the Bottom
10. (9.) Pitbull featuring Christina Aguilera – Feel This Moment

Bruno Marsin When I Was Your Man -balladi oli viikon ostetuin biisi ja nousi myös Hot 100 -listan kärkeen ohi kaikkiaan kuusi viikkoa pätkissä hallinneen Thrift Shopin. Se on siis Marsin viides ykkönen, mikä on kunnioitettava saavutus vasta kolmisen vuotta pinnalla keikkuneelle laulajalle.
Pinkin ja Nate Ruessin Just Give Me a Reason saattaa haastaa Marsin lähiaikoina. Biisi nousi jo kolmanneksi.
Macklemore ja Ryan Lewis menettivät ykköspaikan, mutta vastapainoksi Can’t Hold Us loikkasi 15–7. Siitä tuli parivaljakon toinen top ten -hitti. Florida Georgia Linen Cruise ehti jo pudota ulos listalta, mutta mahtava markkinointi palautti sen mukaan ja ensimmäistä kertaa jopa top teniin, sijalle kahdeksan. Mahtava markkinointi tarkoittaa esiintymistä Academy Country Music Awards -gaalassa ja remiksausta, jolla vierailee Nelly. Nellyhän on tehnyt aiemminkin yhteistyötä kantritähtien kanssa: Tim McGraw lauloi miehen isolla hitillä Over and Over (#3, 2004).
Florida Georgia Line sai tällä viikolla myös lyhyen uransa toisen top 40 -hitin Get Your Shine Onin edettyä 42–39. Icona Popin ja Charli XCX:n I Love It loikkasi 24–17. Darius Rucker merkkautti uransa korkeimman sijoituksen Wagon Wheelin noustua 24:nneksi. Tätä ennen hän oli käynyt 30:ntena (Alright, 2009).
Krewellan tanssipophiti Alive pääsi jo top 40 -tasolle (45–40). Jonas Brothersin paluusingle Pom Poms debytoi 60:ntena. Heillä on tilillään seitsemän top 40 -merkintää, joista kaksi top tenistä.


USA:n albumit, Top 10

1. (1.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
2. (-) The Band Perry – Pioneer
3. (-) Tyler, the Creator – Wolf
4. (3.) Blake Shelton – Based on a True Story
5. (2.) Lil Wayne – I Am Not a Human Being II
6. (-) New Kids on the Block – 10
7. (-) Killswitch Engage – Disarm the Descent
8. (8.) Imagine Dragons – Night Visions
9. (7.) Pink – The Truth About Love
10. (9.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox

Justin Timberlaken The 20/20 Experience nappasi kolmannen viikon albumilistan kärjessä, vaikka The Band Perryn kakkosalbumi Pioneer pääsi myynnissä aika lähelle. Kantriyhtyeellä on nyt kaksi top viisi -albumia, neljänneksi yltänyt esikoinen myi platinaa.
Tyler the Creatorin Wolf debytoi kolmantena, sekin kaksi sijaa edeltäjäänsä ylempänä. New Kids on the Block kiinnostaa edelleen hämmästyttävän paljon, sillä 10 nappasi kuudennen tilan. Se on heidän viides top ten -albuminsa – kuudes, jos Backstreet Boysin kanssa nimellä NKOTBSB tehty lasketaan mukaan. Ykkösiä löytyy kaksi, Hangin’ Tough (1988) ja Step by Step (1990).
Killswitch Engage on toista kertaa top tenissä, kun Disarm the Descent nappasi edeltäjänsä tavoin seitsemännen sijan. Bring Me the Horizon ei vielä ole yltänyt kärkikymppiin, mutta Sempiternalin 11. tila on jo lähellä.
Alkaline Triolla on kolme top 20 -albumia, parhaana This Addictionin (2010) 11. sija, mutta My Shame Is True joutui nyt tyytymään 24. tilaan. The Beatlesin Let It Be…Naked (#5, 2003) palasi iTunes-julkaisun ansiosta 32:nneksi.


Britannian singlet, Top 10

1. (1.) Duke Dumont featuring A*M*E – Need U (100 %)
2. (-) The Wizard of Oz Film Cast – Ding-Dong the Witch Is Dead
3. (2.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
4. (5.) Bastille – Pompeii
5. (8.) Pitbull featuring Christina Aguilera – Feel This Moment
6. (7.) Nelly – Hey Porsche
7. (3.) Justin Timberlake – Mirrors
8. (4.) The Saturdays featuring Sean Paul – What About Us
9. (12.) Taylor Swift – 22
10. (9.) Bruno Mars – When I Was Your Man

Duke Dumontin ja A*M*E:n Need U (100 %) jatkoi Britannian sinkkulistan ykkösenä, mutta sijalle kaksi ilmaantui Margaret Thatcherin poismenon innoittamana Wizard of Oz Castin Ding-Dong the Witch Is Dead. Kappale on uutuus, vaikka se julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1939. Tuolloin ei virallisesta listasta ollut tietoakaan. Ding-Dong on paitsi kenties historian iäkkäin niin myös lyhyin top teniin päässyt biisi. Wizard of Oz Castin tulkinta kestää vain 51 sekuntia.
Kappale itsessään ei tietenkään liity mitenkään Thatcheriin, olihan hän sen ilmestymishetkellä vain 14-vuotias, mutta se otettiin hämmästyttävän nopeasti esiin hänen menehdyttyään. Muitakin Thatcher-sidonnaisia biisejä ostettiin, merkittävimpänä NotSensiblesin (I’m in Love with) Margaret Thatcher (35).
Pitbullin ja Nellyn tuoreimmat nousivat top tenin sisällä omille parhaille sijoilleen. Taylor Swift sai neljännen top ten -singlensä, kun 22 nousi 12–9.
Iggy Azalean Work hyppäsi odotetusti 36–20. Tuollaisella biisillä ei voi olla tulematta huomatuksi. Nina Nesbittin Stay Out debytoi 21:ntenä. Nesbittiä voisi pitää jonkilaisena uutena Amy Macdonaldina.
Paramoren Still Into You palasi listalle ja 26:nneksi. Se oli aiemmin käynyt vain 56:ntenä. AlunaGeorgen Attracting Flies loikkasi 51–29. Hehän esiintyvät Disclosuren isolla hitillä White Noise (#2, 2013).
Nicki Minajin ja Lil Waynen High School nousi 65–31 sekä Jakwobin ja Maidayn Fade 56–37. Toiseen suuntaan liikahti PJ and Duncanin Let’s Get Ready to Rhumble (6–32), jolle ei tosin voinutkaan ennakoida kovin pitkää listaikää tällä kertaa.
Sellaisen on saavuttanut The Lumineersin parhaimmillaan kahdeksantena käynyt Ho Hey, joka on seilannut sijoilla 11–20 jo 19 viikon ajan. Sitä on ostettu puolisen miljoonaa kappaletta.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Paramore – Paramore
2. (1.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
3. (5.) Pink – The Truth About Love
4. (7.) Emeli Sandé – Our Version of Events
5. (2.) Imagine Dragons – Night Visions
6. (6.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
7. (8.) Bastille – Bad Blood
8. (-) James Blake – Overgrown
9. (9.) Meat Loaf – Bat Out of Hell
10. (4.) David Bowie – The Next Day

Paramore saavutti uransa toisen Britannian ykkösalbumin nimettömän neljännen levyn debytoitua kärjessä. Ensimmäinen ykkönen oli Brand New Eyes (2009) ja muita top ten -merkintöjä ei löydykään.
Pinkin The Truth About Love on hittiensä myötä edennyt jo takaisin kolmanneksi. Se debytoi aikoinaan kakkosena The Killersin Battle Bornin takana, mutta on myynyt huomattavasti enemmän.
James Blaken Overgrownin olisi voinut veikata yltävän korkeammallekin kuin kahdeksanneksi, myihän hänen esikoisensa (#9, 2011) ihan hyvin ja saavutti Mercury-ehdokkuuden. Stone Sourin House of Gold and Bones Part 2 nappasi 11. tilan. Audio Secrecyn kuudes sija syksyltä 2010 on heidän parhaansa.
Orchestral Manoeuvres in the Dark eli OMD palasi parrasvaloihin History of Modern -albumillaan (#28, 2010) ja nyt English Electric debytoi peräti 12:ntena. Heillä on kuusi top ten -albumia, muttei yhtään ykköstä.
Hollantilaisen Caro Emeraldin Deleted Scenes from the Cutting Room Floor (#4, 2011) palasi jopa 13:nneksi vahvan medianäkyvyyden myötä. Häneltä ilmestyy pian uusi albumi.
The Knife ei ollut tätä ennen käynyt ollenkaan Britannian albumilistalla, joten Shaking the Habitualin 31. tila on tavallaan ihan hyvä.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Listaklassikko: Art Garfunkel – Bright Eyes (1979)


Simon and Garfunkel -kaksikon ehkä tuntemattomampi osapuoli saavutti uransa suurimman soolohitin Britanniassa tällä Watership Down -elokuvan tunnuskappaleella. Mike Battin kirjoittamasta biisistä tuli jopa vuoden 1979 myydyin single maassa ja se vietti listaykkösenä kuusi viikkoa alkaen huhtikuun puolivälistä.

Sitä ennen Garfunkel oli yltänyt kärkeen singlellä I Only Have Eyes for You (1975). Nämä kaksi ykköstä jäivät kuitenkin hänen ainoiksi top ten -merkinnöiksi sooloartistina.

Kauniin Bright Eyesin emoalbumi Fates for Breakfast (#2, 1979) kehittyi Garfunkelin menestyneimmäksi sooloalbumiksi Britanniassa, mutta Yhdysvalloissa se jäi vähälle huomiolle. Siellä hänen uransa huippu oli kaikin tavoin saavutettu jo muutamaa vuotta aiemmin.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Lepakko palasi takaisin


Meat Loafin Bat Out of Hell (1977) palasi uuden painoksen ansiosta keräämään lisää viikkoja Britannian albumilistalla. Aikoinaan useamman vuoden ilmestymisensä jälkeen viidenneksi yltänyt albumi on mittauttanut nyt 441 viikkoa, joka on miessooloartisteista kaikkein paras saldo. Suurin luku top 75 -listan viikkosarakkeessa on Abban Goldilla, mutta jos Bat Out of Hell oikein intoutuu roikkumaan, niin se saattaa jopa haastaa Goldin – nyt ero on toistakymmentä viikkoa.

Bat Out of Hellin edellisestä top 75 -käynnistä ehti vierähtää vuosia ja viime aikoina ostetuin Lihamureke-albumi on ollut Piece of the Action -kokoelma (2009). Top tenissä Bat Out of Hell nähtiin edellisen kerran syyskuussa 1981, sijalla kymmenen. Pidemmältäkin tauolta on palattu kärkikymmenikköön, viimeksi Fleetwood Macin Rumours kävi haistelemassa kolmossijalla asti lähes 35 vuoden paussin jälkeen.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Listakatsaus, vko 15

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
2. (4.) Bruno Mars – When I Was Your Man
3. (3.) Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie
4. (2.) Baauer – Harlem Shake
5. (6.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
6. (5.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
7. (15.) Imagine Dragons – Radioactive
8. (7.) Drake – Started from the Bottom
9. (8.) Pitbull featuring Christina Aguilera – Feel This Moment
10. (-) Ariana Grande featuring Mac Miller – The Way

Macklemoren, Ryan Lewisin ja Wanzin Thrift Shop sai ainakin kuudennen viikon Hot 100 -listan huipulla, mutta sen radiosoitto on jo hiipumaan päin, kuten myös myynti, joten hauskasti tällä hetkellä sen pitää kärjessä osaltaan Youtube-suosio – sama, jonka ansiosta Baauerin Harlem Shake peittosi biisin viiden viikon ajan.
Radiosoiton ykkönen on Bruno Marsin When I Was Your Man -balladi, joka kipusi nyt Hot 100 -listalla kakkoseksi. Marsin edellinen single Locked Out of Heaven ylsi kärkeen asti.
Imagine Dragonsin Radioactivesta (15–7) on tulossa melkoinen menestys, sillä sen radiosoitto on yhä melko pientä verrattuna moneen sen edellä keikkuvaan. Biisi on bändin ensimmäinen top ten -hitti. Se auttoi myös Night Visions -albumia (#2, 2012) pysymään tahollaan kärkikymmenikössä kuuden kovan uutuuden puristuksissa. Radioactivella on jo 31 listaviikkoa.
Nickelodeonin tähti Ariana Grande aloitti pop-uransa mainiosti debytoimalla kymmenentenä kappaleellaan The Way. Se on myös vierailevan räppärin Mac Millerin ensimmäinen top ten -saavutus, mutta hän on yltänyt jo albumilistan kärkeen (Blue Slide Park, 2011).
Macklemoren, Ryan Lewisin ja Ray Daltonin Can’t Hold Us nousi 27–15. Se on Daltonin ensimmäinen listahitti.
J. Dash -nimisen räppärin iäkäs Wop debytoi viime viikolla 82:ntena ja loikkasi nyt rehvakkaasti sijalle 52. Hadoukenin ensimmäinen isompi jenkkihitti Levitate ponnahti 100–69.


USA:n albumit, Top 10

1. (1.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
2. (-) Lil Wayne – I Am Not a Human Being II
3. (-) Blake Shelton – Based on a True Story
4. (-) OneRepublic – Native
5. (-) Alan Jackson – Precious Memories: Vol. II
6. (-) Depeche Mode – Delta Machine
7. (5.) Pink – The Truth About Love
8. (6.) Imagine Dragons – Night Visions
9. (3.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
10. (-) The Strokes – Comedown Machine

Justin Timberlaken The 20/20 Experiencea ostettiin toisellakin viikolla mainiosti noin 318 000 kpl. Kakkosena debytoinut Lil Waynen I Am Not a Human Being 2 jäi reilun sadan tuhannen päähän. Waynen I Am Not a Human Being (2010) aloitti niin ikään kakkospaikalta, mutta silloin sen avausviikko käsitti ainoastaan digimyynnin. Waynellä on kolme ykköstä ja jo 11 top ten -merkintää.
Muutenkin kärkipäähän päätyi monta uutuutta. Blake Shelton saavutti uransa parhaan yksittäisen myyntiviikon Based on a True Storyn päädyttyä lähes 200 000 ostajalle, mutta joutui silti tyytymään kolmanteen tilaan. Se on hänen neljäs top ten -albuminsa, edellinen Red River Blue (2011) pääsi kärkeen asti ja myi platinaa. Räppäri 2 Chainz vei lähes samannimisen albumin ykköseksi asti viime syksynä. Sen nimessä ”true” oli kirjoitettu ”T.R.U.”.
One Republicin suurimmat hitit ovat jo muutaman vuoden takaa, mutta Nativesta tuli yllättäen heidän ensimmäinen top ten -albuminsa ja sekin myi aiempiin nähden mainiosti avausviikollaan. Alan Jackson levytti jatko-osan hengelliselle Precious Memories -albumilleen (#4, 2006) ja se nappasi viidennen tilan. Kantrikuninkaalla on jo huimat 13 top ten -albumia.
Viiden kovan uutuuden putkesta heikoimpaan avaukseen joutui tyytymään Depeche Mode, mutta Delta Machinen kuudes tila on ihan hyvä – se on bändin seitsemäs perättäinen top ten -lätty. Ykkösiäkin on yksi, Songs of Faith and Devotion (1993).
The Strokesin Comedown Machine ylsi sekin top teniin, mutta kymmenettä sijaa voidaan pitää pienenä pettymyksenä, koska kaikki kolme aiempaa Is This Itin (#33, 2001) seuraajaa kävivät neljäntenä.
Kantriryhmä Thompson Squaren toinen albumi Just Feels Good nappasi 13. tilan. Nimetön esikoinen ylsi 15:nneksi. Sevendust sai jo seitsemännen top 20 -merkintänsä Black Out the Sunin napattua 18. sijan.
Shake It Up -leffasarjan kolmannen osan soundtrack nousi neljännellä listaviikollaan parhaalle sijalleen 26:nneksi. Didon Girl Who Got Away debytoi keskinkertaisesti 32:ntena.
Kacey Musgravesin Same Trailer Different Park valahti 2–31 ja Bon Jovin What About Now on sukeltanut kolmessa viikossa kärjestä 34:nneksi.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Duke Dumont featuring A*M*E – Need U (100 %)
2. (2.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
3. (4.) Justin Timberlake – Mirrors
4. (3.) The Saturdays featuring Sean Paul – What About Us
5. (5.) Bastille – Pompeii
6. (1.) PJ and Duncan – Let’s Get Ready to Rhumble
7. (9.) Nelly – Hey Porsche
8. (11.) Pitbull featuring Christina Aguilera – Feel This Moment
9. (6.) Bruno Mars – When I Was Your Man
10. (-) Michael Bublé – It’s a Beautiful Day

House näyttää juuri nyt olevan suosituin tanssimusiikkityyli. Melko perinteiseltä house-hitiltä kuulostava Duke Dumontin Need U (100 %) nappasi melko selvästi Britannian sinkkulistan ykkössijan. Sen lauluosuudet hoitaa A*M*E, joka yrittää breikata myös itsekseen – Play the Game Boy -single on soinut Suomenkin radiossa. Kummatkaan eivät ennen tätä olleet käyneet edes top 75:ssä, mutta Dumont on remiksannut useita hittejä.
Bastillen Pompeii jumittaa viidentenä jo neljättä viikkoa. Seitsemänneksi noussut Hey Porsche on Nellyn suurin hitti sitten viime vuosikymmenen puolivälin. Pitbullin ja Christina Aguileran Feel This Moment eteni 11–8. Se on Pitbullin kymmenes ja Aguileran 16. top ten -sinkku. Nelly ja Aguilera duetoivat vuonna 2004 Tilt Ya Head Back -singlen sijalle viisi.
Michael Bublén viimeisimpiä studioalbumeita on myyty Britanniassa ihan hirvittäviä määriä, joten It’s a Beautiful Day -paluusinkun debyytti kymmenentenä oli odotettu. Se on hänen toinen top ten -merkintänsä, se ensimmäinen oli Crazy Love -albumia (#1, 2009) edeltänyt Haven’t Met You Yet (#5, 2009).
Imagine Dragonsin Radioactive nousi albumijulkaisun ansiosta ensimmäistä kertaa top 20:iin (32–18) ja On Top of the World sekä It’s Time debytoivat sijoilla 34 ja 40.
Chris Brownin Fine China debytoi 29:ntena. Sisarusbändi Haim sai toisen top 40 -singlensä Fallingin kivuttua 55–30. Australialaisen Iggy Azalean Work nousi 53–36 ja Macklemoren, Ryan Lewisin sekä Ray Daltonin Can’t Hold Us 46–38.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
2. (-) Imagine Dragons – Night Visions
3. (-) Bring Me the Horizon – Sempiternal
4. (3.) David Bowie – The Next Day
5. (6.) Pink – The Truth About Love
6. (5.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
7. (4.) Emeli Sandé – Our Version of Events
8. (7.) Bastille – Bad Blood
9. (re) Meat Loaf – Bat Out of Hell
10. (24.) Rihanna – Unapologetic

Imagine Dragons on toistaiseksi ollut isompi nimi kotimaassaan, mutta nyt Night Visions -albumi on viimein julkaistu Euroopassa ja se meni suoraan brittilistan kakkoseksi. Levy ei aivan pystynyt syrjäyttämään The 20/20 Experienceä, joka sai kolmannen ykkösviikkonsa.
Sheffieldiläisyhtye Bring Me the Horizon saavutti ensimmäisen top ten -albuminsa Sempiternalin debytoitua jopa kolmantena. Tätä ennen heidän ainoa top 40 -merkintänsä oli There Is a Hell Believe Me I’ve Seen It, There Is a Heaven Let’s Keep It a Secretin (2010) 13. tila. Se albumi putosi suoraan pois top 75:stä, saa nähdä miten nopeasti uutuus antaa periksi.
Meat Loafin yli kolme miljoonaa myyneen Bat Out of Hell -klassikkoalbumin (1977) uusi painos tupsahti yhdeksänneksi. Levy ei ole koskaan käynyt viidettä sijaa ylempänä.
Killswitch Engage ei ollut pitkähköstä urastaan huolimatta vielä päässyt 29. tilaa korkeammalle, kunnes nyt Disarm the Descent nappasi peräti 15. paikan. Myös Tyler the Creator paransi Wolfilla (17) omaa parastaan, joka oli Goblinin (2011) 21. sija.
British Sea Power sen sijaan on joskus yltänyt top teniinkin, tosi vain juuri ja juuri kymmenenneksi Do You Like Rock Music? -albumillaan (2008). Machineries of Joyn 19. sija on ihan hyvää jatkoa Valhalla Dancehallille (#22, 2011).
Sitten viikon alisuoriutujat. Wileyn The Ascent ei sinkkuhiteistä huolimatta päässyt 26. sijaa korkeammalle. Toki hänen uransa paraskin sijoitus on vain 13:s (See Clear Now, 2008). The Flaming Lipsin The Terror jäi kokonaan ulos top 40:stä. At War with the Mystics (#6, 2006) myi kultaa, mutta sen jälkeen bändin kaupallinen menestys on kyllä ollutkin aika vaisua.
Jimi Hendrixin People, Hell and Angels palasi 30:nneksi. Brittiartisti Bonobon The North Borders (34) on killunut albumilistan häntäpäässä parisen viikkoa ja kipusi nyt ensimmäistä kertaa top 40:iin – kiitos fyysisen julkaisun. Levyllä vierailee muun muassa Erykah Badu.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kvartaalikatsaus: The 1/4 Experience

Taas on se aika vuodesta. Kolmea ensimmäistä kuukautta ovat hallinneet Atlantin eri puolin kivasti eri äänitteet. Tähdellä merkityt ovat tutusti joko viimevuotisia tai vanhempia julkaisuja.

USA, singlet















1. Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop – 4 100 000*
2. Taylor Swift – I Knew You Were Trouble – 2 010 000*
3. Bruno Mars – When I Was Your Man – 1 920 000*
4. will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout – 1 820 000*
5. Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie – 1 710 000
6. Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay – 1 616 000*
7. The Lumineers – Ho Hey – 1 490 000*
8. Bruno Mars – Locked Out of Heaven – 1 430 000
9. Baauer – Harlem Shake – 1 350 000
10. Swedish House Mafia feat. John Martin – Don't You Worry Child – 1 289 000*

Thrift Shop on ollut ylivoimaisesti vuoden ostetuin biisi ja siitä tulee todennäköisesti koko kalenterivuoden myydyin – katsotaan pitääkö ennustus vielä joulukuussa. Biisi hallitsi myyntilistaa peräti kymmenen viikkoa putkeen, kunnes Pinkin Just Give Me a Reason syrjäytti sen toissaviikolla. Justin Timberlake ja Baauer ovat toistaiseksi tehneet vuoden ostetuimmat uudet biisit, mutta hyvin suuri osa Rihannan Stayn ja Bruno Marsin When I Was Your Manin saldosta on niin ikään tämän vuoden puolelta.

11. Alicia Keys featuring Nicki Minaj – Girl on Fire – 1 190 000*
12. Maroon 5 – Daylight – 1 155 000*
13. Imagine Dragons – Radioactive – 1 150 000*
14. Lil Wayne featuring Drake & Future – Love Me – 1 140 000
15. Phillip Phillips – Home – 1 010 000*
16. Mumford and Sons – I Will Wait – 978 000*
17. Drake – Started from the Bottom – 976 000
18. Justin Bieber featuring Nicki Minaj – Beauty and a Beat – 935 000*
19. Calvin Harris featuring Florence Welch – Sweet Nothing – 907 000*
20. A$AP Rocky feat. Drake, 2 Chainz & Kendrick Lamar – Fuckin Problems – 905 000*

Hot 100 -listan 11:nneksi päässyt Girl on Fire on vaarassa jäädä Alicia Keysin tuoreen albumin ainoaksi isoksi hitiksi. Imagine Dragonsin Radioactive on vahvassa nousussa, suurin osa muista jo hiipumaan päin. Vuosi sitten en saanut tarkkoja lukuja koko top 20:lle, joten en viitsi tehdä perinteistä vertailuakaan.


USA, albumit 
















1. Justin Timberlake – The 20/20 Experience – 1 286 000
2. Mumford and Sons – Babel – 717 000*
3. Bruno Mars – Unorthodox Jukebox – 660 000*
4. The Lumineers – The Lumineers – 470 000*
5. Taylor Swift – Red – 469 000*
6. Soundtrack – Pitch Perfect – 405 000*
7. Soundtrack – Les Miserables: Highlights – 375 000*
8. Pink – The Truth About Love – 362 000*
9. Justin Bieber – Believe: Acoustic – 350 000
10. Josh Groban – All That Echoes – 346 000

Justin Timberlaken uutuus tupsahti tämän laskennan kärkeen jo avausviikkonsa ansiosta ja on jo kahden viikon jälkeen myynyt lähes tuplasti sen, minkä vuoden albumin Grammyn voittanut Mumford and Sonsin Babel tänä vuonna. Muuten mennään melko lailla viimevuotisin eväin, mutta sijoille yhdeksän ja kymmenen ovat puristaneet Justin Bieberin akustinen pläjäys ja Josh Grobanin odotuksia kehnommin aloittanut All That Echoes.

11. Rihanna – Unapologetic – 345 000*
12. Imagine Dragons – Night Visions – 344 000*
13. fun. – Some Nights – 335 000*
14. Various Artists – NOW 45 – 331 000
15. A$AP Rocky – Long.Live.A$AP – 320 000
16. Macklemore and Ryan Lewis – The Heist – 313 000*
17. Andrea Bocelli – Passione – 300 000
18. Various Artists – 2013 Grammy Nominees – 289 000
19. Adele – 21 – 288 000*
20. Kidz Bop Kids – Kidz Bop 23 – 287 000

Lista on huimaavan tasainen ja yksikin hyvä myyntiviikko nostaisi esimerkiksi Imagine Dragonsin Night Visionsin top teniin. A$AP Rockyn esikoisalbumi ylsi viikkolistan ykköseksi tammikuussa. Vuosittainen Grammy-kooste taas pääsi ensimmäistä kertaa kakkoseksi asti. Vuosi sitten 20. tilaan vaadittiin vain 236 000, joten sillä saralla meno vaikuttaa hyvältä.


Britannia, singlet















1. Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop – 511 300*
2. Taylor Swift – I Knew You Were Trouble – 432 300*
3. Justin Timberlake – Mirrors – 427 300
4. will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout – 408 000*
5. Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay – 370 100*
6. One Direction – One Way or Another (Teenage Kicks) – 356 500
7. Bruno Mars – When I Was Your Man – 320 600*
8. Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason – 317 500*
9. Avicii vs. Nicky Romero – I Could Be the One (Nicktim) – 304 400
10. Calvin Harris feat. Tinie Tempah – Drinking from the Bottle – 286 100*

Kirjoitin alussa, että USA:ssa ja Britanniassa hallitsevat eri äänitteet. No, sinkkujen kärkikaksikko on täsmälleen sama. Thrift Shop ei ole ollut aivan yhtä ylivoimainen kuin USA:ssa. Rihannan Stay kävi peräti neljään otteeseen viikkolistojen neljäntenä.

11. James Arthur – Impossible – 283 800*
12. Bastille – Pompeii – 278 400
13. Emeli Sandé – Clown – 258 200*
14. Disclosure featuring AlunaGeorge – White Noise – 245 200
15. Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie – 231 600
16. Bingo Players feat. Far East Movement – Get Up (Rattle) – 231 400
17. Bruno Mars – Locked Out of Heaven – 230 200*
18. The Lumineers – Ho Hey – 228 100*
19. Baauer – Harlem Shake – 223 200
20. Psy – Gangnam Style – 201 900*

Täällä ei ole brittilistoja seuranneille kerrassaan mitään yllättävää. Bastillen Pompeii ennakoi kitarapopin uutta tulemista. The Lumineersin Ho Hey ei koskaan ole käynyt kahdeksatta sijaa korkeammalla viikkolistoilla, mutta on myynyt jo yli puoli miljoonaa. Vuosi sitten 20:nneksi pääsi lukemalla 198 000.


Britannia, albumit














1. Emeli Sandé – Our Version of Events – 385 300*
2. Soundtrack – Les Miserables: Highlights – 343 600
3. Jake Bugg – Jake Bugg – 199 000*
4. Bruno Mars – Unorthodox Jukebox – 196 000*
5. Calvin Harris – 18 Months – 170 400*
6. Mumford and Sons – Babel – 170 100*
7. Justin Timberlake – The 20/20 Experience – 162 000
8. David Bowie – The Next Day – 153 000
9. Biffy Clyro – Opposites – 143 400
10. Rihanna – Unapologetic – 127 800*

Emeli Sandén esikoisalbumi roikkuu yhä pitkälti vuoden jälkeen viikkolistojen top tenissä ja on myös vuoden toistaiseksi ostetuin. Sitä on kaupattu kaikkiaan 1,78 miljoonaa kappaletta. David Bowien paluu on ollut hänen parin viime vuosikymmenen tasoonsa nähden jymymenestys. Kärkikaksikon takana erot ovat tälläkin listalla hyvin pieniä...

11. Pink – The Truth About Love – 123 000*
12. Bastille – Bad Blood – 116 500
13. One Direction – Take Me Home – 114 100*
14. Olly Murs – Right Place Right Time – 111 200*
15. Fleetwood Mac – Rumours – 107 600*
16. Taylor Swift – Red – 102 800*
17. Paloma Faith – Fall to Grace – 101 600*
18. Ellie Goulding – Halcyon – 100 100*
19. Ed Sheeran – + – 98 300*
20. Ben Howard – Every Kingdom – 98 100*

...ja mitä pienemmäksi lukemat menevät, sitä tiukempaa on. Sijan 21 The Lumineers on vain vajaan kymmenen tuhannen päässä Fleetwood Macin Rumoursista, joka on käsittämättömästi löytänyt yhä vuonna 2013 jo yli sata tuhatta uutta ostajaa. Vuosi sitten 20. tilaan tarvittiin melko sama määrä eli 99 000 kpl.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Listanimi: The Strokes

The Strokes on trendibändiksi kestänyt hämmästyttävän hyvin listoilla, mutta toisaalta näin 12 vuotta heidän läpimurtonsa jälkeen tarkasteltuna Is This It (2001) oli paljon muutakin kuin trendialbumi – se oli kokonainen sukupolvikokemus. Syksyllä 2001 kaikki rakastivat The Strokesia ja Last Nite soi vieläkin joskus Hakaniemen Ympyrätalon S-marketissa.

The Strokesin läpimurto tapahtui Britannian kautta. Jo The Modern Age -ep ylsi brittilistan 68:nneksi, Is This Itiä edeltänyt Hard to Explain -single 16:nneksi ja sitä seurannut Last Nite 14:nneksi. Kakkosena debytoineelta ja sittemmin platinaa myyneeltä albumilta lohkaistiin vielä 27:nneksi päätynyt Someday.

Room on Firen (#2, 2003) maistiaisesta 12:51 tuli bändin ensimmäinen top ten -single, kun se ylsi seitsemänneksi. Ensimmäistä USA:n Hot 100 -listalle punnertanutta hittiään he saivat kuitenkin odottaa First Impressions on Earthin (#1, 2006) Juiceboxiin asti. Sekään ei päässyt 98. tilaa ylemmäs. Britanniassa Juicebox kävi peräti viidentenä.

First Impressions on Earthistä tuli siis bändin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Britannian albumilistan ykkönen. Viisi kokopitkää studioalbumia ovat napanneet sijat 2, 2, 1, 3 ja 10. Yhdysvalloissa sama rimpsu on 33, 4, 4, 4 ja 10.

Is This It on bändin selvästi myydyin albumi maailmanlaajuisesti, vaikka Britanniassa myös Room on Fire myi platinaa. Heidän viimeisimmästä top 40 -sinkustaan brittilistalla on jo yli kuusi vuotta (Heart in a Cage, 2006).


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Jytinää listakärkeen

Anthony McPartlin ja Declan Donelly olivat 18-vuotiaita levyttäessään Let's Get Ready to Rhumble -singlensä, josta tuli PJ and Duncan -nimisenä duona heidän ensimmäinen top ten -brittihittinsä kesällä 1994. Sittemmin kaksikko valloitti television nimellä Ant and Dec. Puolitoista viikkoa sitten he esittivät Let's Get Ready to Rhumblen suositussa Saturday Night Takeaway -ohjelmassaan ja biisi ostettiin välittömästi listaykköseksi.

Nyt 37-vuotiaita Antia ja Deciä ei juuri tunneta saarivaltakunnan ulkopuolella – ja miksi tunnettaisiinkaan, eihän kukaan tunne suomalaisiakaan tv-tähtiä esimerkiksi Ruotsissa.

Let's Get Ready to Rhumble on 19 vuoden ikäisenä harvinaisen vanha biisi listan kärjessä, mutta onhan siellä nähty ties minkälaisia virityksiä: muistamme muun muassa Elviksen lukuisat uudelleenjulkaisut vuonna 2005 ja Tony Christien (Is This the Way to) Amarillon heti perään sekä Rage Against the Machinen nettikampanjan avulla vuonna 2009 jouluykköseksi tuupatun Killing in the Namen (1992).

PJ and Duncanin varjossa Pink saavutti erään uransa parhaista myyntiviikoista Just Give Me a Reasonin käytyä kaupaksi lähes 79 000 kertaa. Kakkossija jäänee kappaleen korkeimmaksi sijoitukseksi, mutta joka tapauksessa se on hänen suurin hittinsä sitten So Whatin (#1, 2008).

Singlemyynti oli muutenkin huimaa: peräti 16 prosenttia viime vuoden vastaavaa viikkoa parempaa. Myös albumikauppa kävi vilkkaasti, osin Now 84 -koosteen ansiosta, jota ostettiin peräti 262 000 kpl – lähes viisi kertaa niin paljon kuin virallisen artistivetoisen albumilistan ykköstä Justin Timberlaken The 20/20 Experienceä.