Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen on vuosien saatossa päässyt lukuisia huumori- ja meemihittejä, mutta yksikään niistä ei ole valloittanut amerikkalaista populaarikulttuuria kuin Lil Nas X:n hip hopia ja kantria yhdistävä Old Town Road, jonka meemien generoimat Youtube-lukemat hämmentävät viikosta toiseen, mutta sen lisäksi sillä on melko vahva striimaussuosio myös Apple Musicin ja Spotifyn kaltaisissa palveluissa ja biisi on tällä viikolla myös iTunesin myydyin.
Old Town Roadia auttaa tietenkin se, että siitä on olemassa kaksi erittäin suosittua versiota (alkuperäinen ja Billy Ray Cyrusin tähdittämä remiksaus) sekä lisäksi Diplon ja Young Thugin remiksaukset, jotka tosin ovat jääneet lähinnä kuriositeeteiksi listamielessä.
Old Town Road nappasi tänään kahdeksannen ykkösviikkonsa Hot 100 -listalla eli se on hiljalleen puolivälissä matkalla kohti ykkösviikkoennätystä, mikä ei ole noilla Youtube-lukemilla aivan täysin haihattelua. Ainakaan vakavasti otettavia kilpailijoita ei ole näköpiirissä sen jälkeen, kun biisi on onnistunut pitämään takanaan uudet singlet mm. Taylor Swiftiltä, Ed Sheeranilta ja Shawn Mendesiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti