Billboardin kehittämä Hot 100 -lista on listamaailman kuningas, sillä se on suurin merkittävän markkina-alueen lista, jota on alusta lähtien mietitty kokonaisvaltaisena hittilistana – eli siis, että mukaan on otettu myös muita elementtejä kuin perinteinen myynti, johon suurin osa virallisista listoista perustuu. Tällä hetkellä sen sijoitukset lasketaan myynnin, radiosoiton ja striimausten perusteella siten, että maksuperusteisia striimauksia korostetaan enemmän kuin ilmaisia (esim. kuuntelut Spotifyn maksullisen version kautta vaikuttavat enemmän kuin mainosrahoitteisen Spotifyn kautta).
Ensimmäinen Hot 100 -listan ykkönen elokuussa 1958 oli teinitähti Ricky Nelsonin Poor Little Fool, tällä hetkellä listaa johtaa Draken In My Feelings.
Juhlan kunniaksi Billboard julkaisi massiivisen listan suurimmista Hot 100 -hiteistä, jonka top ten on ohessa. Listalla on huomioitu koko biisin listaura: esimerkiksi ykkönen Chubby Checkerin The Twist oli ykkönen peräti kahtena eri vuonna (1960 ja 1962). Ed Sheeranin Shape of You on huomattavasti pidempään kärjessä ollutta Luis Fonsin, Daddy Yankeen ja Justin Bieberin Despacitoa ylempänä esimerkiksi siksi, että se vietti top tenissä ennätykselliset 33 viikkoa, Despacito ”vain” 25 huolimatta 16 ykkösviikosta.
Kauan eläköön Hot 100!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti