Kolmekymmentä vuotta sitten elettiin, paitsi tukkametallin,
niin myös kasaripopin kulta-aikaa. Belinda Carlislen räjähtävä Heaven Is a
Place on Earth on jäänyt suomalaisillekin radioasemille perusbiisiksi, joka soitetaan
osana kasarirepertuaaria.
Heaven Is a Place on Earth oli The Go-Go’sin laulajana tunnetuksi tulleen Carlislen toisen sooloalbumin Heaven on Earth (1987)
ensimmäinen single ja ensimmäinen Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkönen: sitä
ennen hän oli päässyt kolmanneksi esikoissoolosinglellään Mad About You
(1986). Heaven Is a Place on Earth johti
listaa vain viikon, sillä sen jälkeen oli vuoden suurimpiin hitteihin
lukeutuneen George Michaelin Faithin vuoro.
Carlisle menestyi vuosina 1986–1990 erinomaisesti, vaikka ei
saanutkaan muita ykkösiä, mutta uudet tuulet popmaailmassa yleensä
romahduttivat hänen listapotentiaalinsa. Toistaiseksi viimeinen Hot 100
-merkintä on Do You Feel Like I Feelin (1991) 73. sija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti