maanantai 9. lokakuuta 2017

Listaklassikko: Rihanna feat. Calvin Harris - We Found Love (2011)

Rihanna on ollut mukana tässä tekstisarjassa jo aiemmin jenkkiykkösellään Disturbia (2008), mutta Talk That Talk -albumin (2011) ensimmäinen single We Found Love on ensimmäinen brittilistalta mukaan tarttuva kappale. Ja miksi ei olisi, se on hieman mittaustavasta riippuen hänen suurin tai toiseksi suurin hittinsä Britanniassa. Ykkösviikkomäärissä mitaten suurin on Umbrella (2007), mutta We Found Lovea myytiin enemmän.

Calvin Harrisin tuottama (ja hänelle myös vierailukrediitillä kolmannen ykkösen tuonut) suoraviivaisesti jyräävä We Found Love vietti Britannian singlelistan kärjessä kuusi viikkoa kahdessa erässä loppuvuodesta 2011. Sen putken katkaisi keskeltä kahdeksi viikoksi Professor Greenin ja Emeli Sandén slovari Read All About It. Kuusi ykkösviikkoa oli kuitenkin vuoden pisin aika kärjessä, vaikka We Found Love jäikin vuositilastossa viisi viikkoa hallinneen Adelen Someone Like Youn taakse.

Rihannalle We Found Love oli kuudes ykkönen. Sen jälkeen hän on saanut vielä kaksi lisää, Eminemin kanssa tehdyllä duetolla The Monster (2013) ja aiemmin tänä vuonna DJ Khaledin vieraana kappaleella Wild Thoughts. Myös Harrisilla on kahdeksan ykköstä. Tasaisen kaksikon toinen molemmille kreditoitu yhteistyö This Is What You Came For ylsi kakkoseksi viime vuonna.


Ei kommentteja: