Cyndi Lauperin tähteys käväisi 1980-luvulla stratosfäärissä:
hänen She’s So Unusual -albumiltaan (1983) lohkaistiin neljä top 5 -sinkkua Yhdysvaltojen
Hot 100 -listalle. Siispä ei ollut ihme, että kakkosalbumin ensimmäinen single ja nimikappale True Colors otettiin innokkaasti vastaan.
Tom Kellyn ja Billy Steinbergin kirjoittama balladi
puhutteli yleisöä ja sitä pidetään eräänlaisena voimaantumiskappaleena muun
muassa sateenkaariyhteisön keskuudessa. Biisi ylsi Hot 100 -listan kärkeen
syksyllä 1986 ja pysyi siellä kaksi viikkoa.
True Colors jäi Lauperin viimeiseksi Hot 100 -listan
ykköseksi, mutta hän keräsi vielä useammankin Hot 100 -merkinnän, kuten A Night
to Remember -albumilta (1989) lohkaistun I Drove All Nightin kuudennen sijan.
Kaikkiaan Lauper pääsi kärkeen kahdesti (tämän lisäksi Time After Timella
vuonna 1984) ja top teniin kahdeksan kertaa. Tai on toistaiseksi päässyt, hän
on yhä hyvin aktiivinen, vaikka listapop onkin jäänyt vähemmälle viime vuosina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti