Take Thatia voidaan hyvällä syyllä pitää viimeisen 30 vuoden
suosituimpana poikabändinä Euroopassa, vaikka toki “poikabändi” on sanana vähän
hassu, kun jäsenet käyvät viidettäkymmentä. Britanniassa heidän uransa hittilistojen
huipulla kesti peräti 25 vuotta (välissä toki oli pitkä tauko), vasta viime
vuosina on ollut havaittavissa selvää notkahtamista.
Kolmannen albumin Nobody Else (#1, 1995) kolmas single Never
Forget oli myös albumin kolmas ykkönen Britannian singlelistalla. Se johti listaa,
kas vain, kolme viikkoa elokuussa 1995.
Take That -diskografiassa Never Forget muistetaan siitä,
että se oli viimeinen single, jolla Robbie Williams lauloi ennen liittymistään
uudelleen yhtyeeseen Progress-albumille (#1, 2010). Siitä tuli Take Thatin seitsemäs
ykkönen, toistaiseksi kaikkiaan 12:sta.
Ihan epärelevantiksi Take That ei ole muuttunut vieläkään:
tuoreimman Wonderland-albumin (#2, 2017) single Giants ylsi 13:nneksi viime maaliskuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti