Vuosikymmenten saatossa Hot 100 -listaa on hallinnut monta monta naista ja monta monituista brittiläistä sooloartistia, esimerkiksi Elton John kaikkiaan kahdeksan kertaa, mutta nuo kaksi ominaisuutta ovat yhdistyneet itse asiassa melko harvoin. Nyt Adele on noussut paalulle kolme kertaa putkeen, mutta sitä ennen brittiläinen naissooloartisti oli nähty laskujeni mukaan kärjessä ainoastaan seitsemästi.
Petula Clark – Downtown (1965)
Petula Clark – My Love (1966)
Lulu – To Sir with Love (1967)
Sheena Easton – Morning Train (1981)
Bonnie Tyler – Total Eclipse of the Heart (1983)
Kim Wilde – You Keep Me Hangin' On (1987)
Leona Lewis – Bleeding Love (2008)
Adele – Rolling in the Deep (2011)
Adele – Someone Like You (2011)
Adele – Set Fire to the Rain (2012)
Nyt joku saattaa älähtää, mihin jäi Olivia Newton-John. Hän syntyi kyllä Britanniassa, mutta varttui Australiassa ja nousi sieltä kuuluisuuteen. Jos sijoitamme Newton-Johnin mukaan, hänen peräti viidestä ykkösestään neljä sijoittuu Lulun ja Sheena Eastonin väliin ja pitkäikäisin, eli Physical (1981) Eastonin perään.
Kim Wilden ja Leona Lewisin väliin mahtui yli 20 vuoden paussi, jonka aikana brittiläisiä naisia edusti muun muassa Spice Girls Wannaben saavutettua ykkössijan kevättalvella 1997. Sen sijaan yksikään spaissari ei ole astunut Hot 100 -listalle sooloartistina, mikä huomioiden Geri Halliwellin Schizophonicin (1999) 42. tila albumilistalta on ihan mainitsemisen arvoinen suoritus.
Vielä OCC:n tarjoamaa faktaa tuoreelta brittilistalta: Ed Sheeranin + -albumin myynti 20 600 kpl on matalin ykköselle sitten The Levellersin Zeitgeistin käsittämättömän alhaisen 13 900 kpl:een saldon syksyltä 1995. Zeitgeist debytoi kakkosena The Charlatansin nimettömän albumin takana ja nousi seuraavalla viikolla kärkeen huolimatta siitä, että sen myynti putosi yli 40 prosenttia.
Tuo 13 900 on tosiaan aivan ihmeellinen lukema, sillä siis yksikään ykkönen tässä välillä ei ole jäänyt edes alle kahdenkymmenen saati 15 tuhannen.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
maanantai 30. tammikuuta 2012
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Listakatsaus, vko 5
Billboard Hot 100, Top 10
1. (2.) Adele – Set Fire to the Rain
2. (1.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
3. (3.) Flo Rida – Good Feeling
4. (10.) David Guetta featuring Nicki Minaj – Turn Me On
5. (6.) Katy Perry – The One That Got Away
6. (4.) Bruno Mars – It Will Rain
7. (5.) LMFAO – Sexy and I Know It
8. (21.) Kelly Clarkson – (What Doesn’t Kill You) Stronger
9. (7.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
10. (15.) Jessie J – Domino
Nopeasti tutkien yksikään artisti ei ole koskaan aiemmin ollut sekä Hot 100 -listan että albumilistan ykkösenä kolmea kertaa saman albumin listauran aikana. Saturday Night Fever -soundtrack kykeni siihen, mutta sen hitit eivät olleet yhden artistin esittämiä.
Adelen Hot 100 -ykköset ovat Rolling in the Deep, Someone Like You ja tällä viikolla kärkipaikan napannut Set Fire to the Rain. 21 on siis ainakin piipahtanut albumilistan piikkipaikalla noiden sinkkujen johtaessa Hot 100 -listaa.
We Found Love keikkuu yhä radiolistan kärjessä, sillä myös aikuisemmat asemat ovat sen löytäneet.
David Guettan ja Nicki Minajin Turn Me On oli viikon ostetuin biisi ja eteni Hot 100 -listalla neljänneksi sivuten Guettan uran korkeinta sijoitusta.
Kelly Clarksonin (What Doesn’t Kill You) Stronger hyppäsi 21–8 ohittaen jo nimikkoalbuminsa ensimmäisen singlen Mr. Know It All korkeimman noteerauksen (kymmenes). Clarksonilla on nyt kymmenen top ten -hittiä.
Brittitähti Jessie J sai ensimmäisensä Dominon noustua viisi sijaa kymmenenneksi. Täten top tenissä on kolme brittiläistä sooloartistia. Rupesin mielessäni jo hehkuttamaan tilannetta, mutta muistin, että pari viikkoa sitten siellä keikkunut Lauren Bennettkin on britti, joten itse asiassa saavutus ei olekaan kovin uniikki. Joka tapauksessa briteillä menee erinomaisesti jenkkilistoilla.
Breathe Carolinan Blackout loikkasi top 40:iin (42–32) ollen denveriläiskaksikon ensimmäinen kunnon hitti.
Mary J. Blige sai odottaa Hot 100 -lohkaisua uudelta albumiltaan melko tovin, mutta lopulta tällä viikolla Draken tähdittämä Mr. Wrong debytoi 98:ntenä hyvän radiosoittonsa ansiosta.
USA:n albumit, Top 10
1. (1.) Adele – 21
2. (-) Kidz Bop Kidz – Kidz Bop 21
3. (3.) The Black Keys – El Camino
4. (4.) Drake – Take Care
5. (7.) Rihanna – Talk That Talk
6. (6.) Young Jeezy – TM 103: Hustlerz Ambition
7. (-) James Fortune & FIYA – Identity
8. (22.) Toby Keith – Clancy’s Tavern
9. (8.) Coldplay – Mylo Xyloto
10. (9.) Nickelback – Here and Now
21 on viettänyt kärjessä nyt 17 viikkoa, siis yhteensä neljä kuukautta. Sen takana kakkosena (taas) debytoi Kidz Bop -sarjan kokoelma, sattumoisin numero 21. Se on sarjan jo neljäs kakkosena käynyt albumi, mutta ykkösiä ei ole vielä yhtä ainutta.
Gospel-kokoonpano James Fortune & FIYA hyödynsi matalan kokonaismyynnin ja debytoi seitsemäntenä Identity -albumillaan. Top ten -paikka on heidän ensimmäisensä.
Toby Keithin Clancy’s Tavern loikkasi kahdeksanneksi ja saavutti toisen viikkonsa top tenissä. Albumi debytoi aikoinaan viidentenä. Attack Attackin This Means War aloitti paikalta numero 11, joka on puolestaan heidän korkein sijoituksensa.
Snow Patrolin imperiumi romahti viitossijalta 33:nneksi. Sen yläpuolella debytoi muun muassa uusi Ani DiFranco -albumi Which Side Are You On (26). Kyse tuskin on Suomen presidentinvaaleista. DiFrancon paras sijoitus on Little Plastic Castlen (1998) 22. sija, mutta hänen viimeisimmät albuminsa ennen tätä ovat päätyneet top 50:n hujakoille.
Kathleen Edwards saavutti uransa parhaan sijoituksen Voyageurin yllettyä 39:nneksi. Nightwishin Imaginaerum pysyi yllättäen juuri ja juuri top sadassa, pudotusta 27–99.
Hiljattain menehtynyt Etta James sai kolme albumia top sataan: The Best of – The Millennium Collection (1999) loikkasi 46:nneksi, Her Best (1997) debytoi 59:ntenä ja At Last (1961) 96:ntenä. Viimeksi mainittu tosin ylsi aikoinaan 68:nneksi, mutta merkittiin nyt siis uutuudeksi. The Best ofin 46. tila on hänen albumilistauransa paras.
Britannian singlet, Top 10
1. (-) Cover Drive – Twilight
2. (3.) David Guetta featuring Sia – Titanium
3. (1.) Jessie J – Domino
4. (2.) Rizzle Kicks – Mama Do the Hump
5. (-) Flo Rida featuring Sia – Wild Ones
6. (4.) Swedish House Mafia vs. Knife Party – Antidote
7. (21.) Gotye featuring Kimbra – Somebody That I Used to Know
8. (11.) Kelly Clarkson – (What Doesn’t Kill You) Stronger
9. (5.) Flo Rida – Good Feeling
10. (13.) Pitbull featuring Chris Brown – International Love
Cover Driven Twilight debytoi siis singlelistan kärjessä. Top ten -merkintä on ryhmän toinen. Heidän esikoishittinsä Lick Ya Down ylsi yhdeksänneksi viime syksynä, mutta putosi nopeasti. Bändi tulee Barbadokselta, joka on jo ainakin kahden brittiykköseksi yltäneen artistin koti, huolimatta siitä, että siellä on alle 300 000 asukasta.
Miehistä ja naisista koostuvan vakituisen bändin ykkössinkku on, jos ei nyt sentään kovin harvinainen, niin ainakin noteerattava näky. Ennen Cover Drivea edellinen oli Black Eyed Peasin The Time (Dirty Bit) toissa syksynä.
Sian top ten -singlet käyttäytyvät kuin bussit: ensin yksi, sitten piiiiiitkän odotuksen jälkeen kaksi peräjälkeen. David Guettan Titanium nousi jo kakkoseksi ja Flo Ridan Wild Ones ponkaisi suoraan viidenneksi. Kuten on tullut jo mainittua, Sian ihan ensimmäinen (ja ainoa ikioma) top ten -sinkku tuli Taken for Grantedin yllettyä kymmenenneksi vuonna 2000.
Olen harvoin sataprosenttisen varma minkään kappaleen mahdollisuuksista nousta hitiksi, mutta Gotyen ja Kimbran Somebody That I Used to Know suorastaan säteili hittipotentiaalia jo ensikuulemalta. Tällä viikolla se nousi 21–7 ja on tietenkin molempien ensimmäinen top ten -merkintä brittilistalla. USA:n Hot 100 -listallakin se on jo sijalla 50.
Kelly Clarkson on top tenissä nyt kahdeksatta kertaa. Ykkösiä löytyy yksi: My Life Would Suck Without You (2009). Niin ikään kärkikymppiin kivunneella Pitbullilla on jo kaksi ykköstä, joista toinen Jennifer Lopezin vieraana.
Lana Del Reyn Born to Die debytoi 14:ntenä ysinä käväisseen ja yhä top 20:ssa viipyilevän Video Gamesin jatkoksi. Neidin esikoisalbumi nähtäneen ensi viikolla aivan albumilistan kärkipäässä, kenties jopa ykkösenä.
Redlight-nimisen tanssiaktin Get Out My Head ilmaantui 18:nneksi ja Ed Sheeranin Drunk palasi mukaan sijalle 29. Top 40 -oven avasivat ensimmäistä kertaa myös Professor Greenin Never Be a Right Time (42–35) sekä kovinta kysyntää tyydyttämään ilmaantunut Kings of Pop -nimellä tehty karaokeversio Will.i.amin kappaleesta T.H.E. (The Hardest Ever) sijalla 40. Alkuperäisversiosta tullee aikanaan Mick Jaggerin ensimmäinen top ten -single iäisyyksiin, tarkkaan ottaen 26 vuoteen. Siis ilman muita Rollareita.
Britannian albumit Top 10
1. (2.) Ed Sheeran – +
2. (3.) Coldplay – Mylo Xyloto
3. (1.) Adele – 21
4. (5.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
5. (9.) Rizzle Kicks – Stereo Typical
6. (-) Chris Isaak – Beyond the Sun
7. (10.) Jessie J – Who You Are
8. (7.) The Vaccines – What Did You Expect from The Vaccines?
9. (12.) Noel Gallagher’s High Flying Birds – s/t
10. (8.) Florence and the Machine – Ceremonials
Ed Sheeranin + napsii ykkösviikkoja yksi kerrallaan – nyt saavutettu on sen kolmas yhtä monessa erässä. Viikkomyynti oli uutuuksien puuttuessa liki kehnointa ykköselle vuosikymmeniin, mutta paalu on aina paalu. Jonkunhan pitää olla kärjessä.
Rizzle Kicksin kolmas (tai neljäs) top ten -singlehitti Mama Do the Hump siivitti emoalbuminkin jo viidenneksi. Myös Foster the Peoplen Torches ylsi listauransa parhaaseen sijoitukseen, muttei vielä top teniin.
Kärkipään todellinen yllättäjä on kuutossijan Chris Isaakin Beyond the Sun. Isaakilla oli tätä ennen vain yksi top ten -albumi, läpimurtolevy Wicked Game (#3, 1990). Beyond the Sun on myös miehen ensimmäinen top 40 -merkintä yli 16 vuoteen.
Seal, paitsi erosi Heidi Klumista, niin sai myös tv-aikaa, minkä seurauksena Soul 2 nappasi listauransa korkeimman sijoituksen (17). Aiempi paras oli joulun alla saavutettu 24. tila.
Metalliryhmä Lamb of God ylsi toista kertaa top 40:iin (19) ja First Aid Kit teki tyystin albumilistadebyyttinsä The Lion’s Roarin punnerrettua 35:nneksi.

tiistai 24. tammikuuta 2012
Listanimi: Van Halen
Kalifornialaisbändi Van Halen palasi tauolta muutama vuosi sitten lähes alkuperäiskokoonpanossaan. Laulajia on tullut ja mennyt ties kuinka monta kertaa, mutta nyt David Lee Roth on siis taas ruodussa. Varsinainen re-reunion.
Vuonna 1974 perustetty yhtye nousi Rothin aikana suursuosioon, toki heidän poplistamenestykseensä vaikutti genresuhdanteiden lisäksi kitaristi Eddie Van Halenin rocktähtistatus. Sammy Hagar korvasi Rothin vuonna 1985, juuri kun Jumpista oli tullut heidän ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa jenkkiykköshittinsä.
Hagar jaksoi kymmenen vuotta, jonka jälkeen oli Gary Cheronen vuoro, jonka jälkeen Hagar palasi hetkeksi, jonka jälkeen Roth hyppäsi takaisin kelkkaan. Ja nyt on nyt – Tattoo -single debytoi juuri Hot 100 -listan 67:ntenä.
Bändin nimetön debyyttialbumi ilmestyi 1978. Se nousi heti listoille ja myi aikojen saatossa huimat kymmenen miljoonaa käymättä 19. tilaa korkeammalla. USA:n albumilistan top ten -ovi aukesi heti toisella yrittämällä vuotta myöhemmin. Ensimmäinen ykkönen irtosi vuonna 1986 menestysalbumi 1984:n (#2, 1984) seuraajan 5150:n yllettyä kärkeen. Sen jälkeen ykkösiä tuli neljä lisää: OU812 (1988), For Unlawful Carnal Knowledge (1991), Balance (1995) ja kokoelma Best of Vol. 1 (1996). Hiljaisemmalla 2000-luvullakin bändi sai top ten -merkinnän The Best of Both Worldsin (2004) debytoitua kolmantena. Uusi albumi A Different Kind of Truth ilmestyy pikapuoliin ja lienee varma top ten -menestys sekin.
Hot 100 -listalla Van Halenilla on 23 merkintää, joista top ten -hittejä kolme: Jump (#1, 1984), Why Can't This Be Love (#3, 1986) sekä When It's Love (#5, 1988). Top 40 -kynnys ylittyi viimeksi vuonna 1995 Can't Stop Lovin' Youn yllettyä 30:nneksi.
Britanniassa Van Halen ei ole koskaan ollut yhtä suosittu. Heidän ainoa top ten -albuminsa on Balance (#8, 1995). Top 40 -merkintöjä löytyy toki peräti 11. Top ten -sinkkuja on kaksi: Jump (#7, 1984) ja Why Can't This Be Love (#8, 1986). Viimeisin jälki top 75 -sinkkulistalle on Can't Stop Lovin' Youn 33. tila.

maanantai 23. tammikuuta 2012
Veli ja sen veli
Sisaruksia nousee listoille melko usein, kukapa unohtaisi Bedingfieldit tai Jacksonit, mutta brittiläisiä veljeksiä ei ole nähty sooloartisteina samanaikaisesti maan sinkkulistalla kenties koskaan. Tällä viikolla mukana ovat kuitenkin Adenukan veljekset Joseph alias Skepta (Hold On, 31) ja Jamie alias JME (96 F**kries, 41).
Briteistä esimerkiksi Gibbin veljekset eivät ole koskaan onnistuneet olemaan mukana yhtä aikaa. Sarstedtin veljekset kyllä listautuivat kukin vuorollaan 1960-luvulla: ensin Richard nimellä Eden Kane (1961), sitten Peter kahdesti vuonna 1969 – Where Do You Go to (My Lovely) nousi ykköseksi asti – sekä Clive vuonna 1976 vaihdettuaan taiteilijanimekseen Robin.
Amerikkalaisista Jimmy ja Donny Osmond sekä Michael ja Jermaine Jackson taitavat olla ainoat yhtä aikaa brittilistoilla sooloilleet veljekset.
Paul McCartneyn veli Mike oli mukana The Scaffold -nimisessä bändissä 1960-luvulla. Joulukuussa 1967 Thank U Very Much nousi yhdeksänneksi samalla kuin The Beatles hallitsi sijoja yksi ja kolme. Gallagherin veljekset eivät vielä ole käyneet singlelistalla samanaikaisesti eri kokoonpanoissa, mutta sekin aika koittanee.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Listakatsaus, vko 4
Billboard Hot 100, Top 10
1. (1.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
2. (4.) Adele – Set Fire to the Rain
3. (5.) Flo Rida – Good Feeling
4. (3.) Bruno Mars – It Will Rain
5. (2.) LMFAO – Sexy and I Know It
6. (6.) Katy Perry – The One That Got Away
7. (7.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
8. (23.) Tyga – Rack City
9. (11.) Snoop Dogg & Wiz Khalifa feat. Bruno Mars – Young, Wild & Free
10. (25.) David Guetta featuring Nicki Minaj – Turn Me On
Tiukalle meni, mutta We Found Love sai kymmenennenkin ykkösviikon. Niskaan hengittävät Adelen tuleva ykkönen Set Fire to the Rain sekä Flo Ridan Good Feeling, jonka mahdollisuudet kärkipaikan saavuttamiseen ovat jatkossa pienemmät. Sen paras sauma taisikin mennä tällä viikolla. Kolmas tila on joka tapauksessa biisin toistaiseksi korkein.
Edellinen kymmenen viikkoa hallinut single on Black Eyed Peasin gigahitti I Gotta Feeling (2009), joka saavutti 14 paalua. We Found Loven perintö tuskin on yhtä massiivinen kuin tuon yhä erinomaisesti myyvän bileklassikon.
Hidasliikkeisemmän kärjen takana noustiin vauhdikkaasti. Tygan Rack City pomppasi 15 sijaa jo kahdeksanneksi ja esittäjänsä ensimmäiseksi top ten -hitiksi. David Guetta sai jo kolmannen Turn Me Onin loikattua yhtä monta pykälää kymmenenneksi. Väliin kipusi Young Wild & Free parantaen portaalla aiempaa korkeinta sijaansa.
Gavin DeGraw sai toisen top 20 -merkintänsä Not Over Youn (19) ylitettyä sen rajan. Kelly Clarksonin Stronger (What Doesn’t Kill You) hyppäsi nyt jo lähelle (58–21) ja ensi viikolla mukaan. Ihan top 20 -paikkaa ei voi povata Selena Gomez & The Scenen viikkotolkulla top 30:ssa roikkuneelle Love You Like a Love Songille, joka merkkautti uuden parhaansa (24) 30. listaviikollaan.
Trainin uusi single Drive By debytoi sijalla 60. Sijalta 67 voidaan bongata todellisia veteraaneja, nimittäin ruotuun palanneen David Lee Rothin luotsaama Van Halen. Tattoo on heidän ensimmäinen Hot 100 -merkintänsä sitten vuoden 1995 (Not Enough, #97). Suurin hitti Jump (1984) vietti viisi viikkoa ykkösenäkin.
Tapahtumarikkaan Hot 100 -viikon kruunasivat The Wantedin poikabändien uutta tulemista ennakoiva Glad You Came (85), Lana Del Reyn viimein listakynnyksen ylittänyt Video Games (91) sekä Foster the Peoplen toinen kunnon hitti Don’t Stop (97).
USA:n albumit, Top 10
1. (1.) Adele – 21
2. (-) David Crowder Band – Give Us Rest
3. (3.) The Black Keys – El Camino
4. (2.) Drake – Take Care
5. (-) Snow Patrol – Fallen Empires
6. (4.) Young Jeezy – TM 103: Hustlerz Ambition
7. (6.) Rihanna – Talk That Talk
8. (5.) Coldplay – Mylo Xyloto
9. (11.) Nickelback – Here and Now
10. (9.) Various Artists – NOW 40
Kuten mainitsin, Adelen 21 saavutti jo 16. ykkösviikkonsa sivuten Titanicin (1997) saavutusta. Soundscan-ajan pisimpään hallinnut albumi on sekin soundtrack, elokuvasta Bodyguard (1992), 20 viikkoa.
Top teniin ylsi parikin uutuutta, mutta silti paikka siellä irtosi pienemmällä myynnillä kuin koskaan aiemmin Soundscan-historiassa eli vuodesta 1991 lähtien. Toisaalta top 30 -myynti on vuodenaikaan nähden ihan siedettävällä tasolla ja kokonaismyynti nousikin vuoden takaisesta noin kuusi prosenttia.
Gives Us Rest toi David Crowder Bandille ensimmäisen top ten -sijoituksen ja heti kakkospaikan. Church Music (2009) debytoi aikoinaan 11:ntenä ja on myynyt kultaa. Kuten albumien nimistä voi päätellä, kyseessä on kristillinen kokoonpano. Gospel-henkinen on myös Joyful Noise -elokuva, jonka ääniraidalla laulavat muun muassa Dolly Parton sekä Queen Latifah. Se debytoi 21:ntenä.
Snow Patrolin Fallen Empires julkaistiin USA:ssa vasta viime viikolla ja näyttäytyy viidentenä. Se on heidän toinen top ten -sijoituksensa, ja korkein, mutta myynti jäi selvästi edellisten albumien parhaista noteerauksista.
Yo Gottin Live from the Kitchen (12) jatkaa omien parhaiden sarjaa, samoin reggae-bändi Rebelutionin Peace of Mind (13). Hot 100:ssa debytoineen Lana Del Reyn EP pinnisti 20:nneksi.
Nightwishin Imaginaerum myi 12 400 kpl ja tupsahti 27:nneksi, joka on bändin korkein sijoitus. En lainkaan tiennyt, että sen jenkkijulkaisua viivytettiin joulun yli. Iloinen yllätys siis.
Britannian singlet, Top 10
1. (1.) Jessie J – Domino
2. (3.) Rizzle Kicks – Mama Do the Hump
3. (8.) David Guetta featuring Sia – Titanium
4. (-) Swedish House Mafia vs. Knife Party – Antidote
5. (2.) Flo Rida – Good Feeling
6. (5.) Lloyd featuring André 3000 – Dedication to My Ex (Miss That)
7. (4.) Avicii – Levels
8. (14.) Pixie Lott – Kiss the Stars
9. (6.) Taio Cruz – Troublemaker
10. (7.) Coldplay – Paradise
Huipputarttuva Domino hallitsee singlelistaa tukevasti, mutta terävimmän kärjen takana tapahtui vaikka mitä huippukiinnostavaa.
Titaniumista tuli David Guettan Nothing but the Beat -albumin toinen top 3 -single Where Them Girls Atin (#3, 2011) jatkoksi. Swedish House Mafia sen sijaan ei vieläkään saavuttanut palkintopallia. Heillä on Antidoten myötä nyt kaksi neljättä sijaa ja kaksi muuta top ten -singleä. Knife Party taitaa olla Pendulum-jäsenten sivuprojekti. Pendulumin uran korkein singlenoteeraus on niin ikään neljäs (Watercolour, 2010).
Kiss the Stars eteni Pixie Lottin viidenneksi top ten -sinkuksi. Niistä peräti kolme on ykkösiä.
Kuten USA:ssa, International Love (13) on huomattavasti kovemmassa nosteessa kuin Pitbullin edellinen single Rain Over Me (#28, 2011). Give Me Everything (2011) nähtiin tietenkin kärjessä asti.
Gotyen ja Kimbran Somebody That I Used to Know kipusi 36–21. Kimbra on uusiseelantilainen, Gotye puoliksi australialainen ja heidän lisäkseen Titaniumin laulava Sia on kotoisin Oseaniasta, aussi hänkin.
Cher Lloydin Want U Back nousi 56–26, One Directionin One Thing debytoi 28:ntenä ja brittien viimein löytämä M83:n Midnight City kipusi 51–35. Jospa se listautuisi meilläkin. M83 on ranskalaisprojekti, joten mannereurooppalaisilla menee taas ihan kivasti. Top tenissä heitä edustavat Swedish House Mafia sekä David Guetta ja mainittu Gotye on siis puoliksi belgialainen.
Skrillex nähdään ensimmäistä kertaa top 40:ssä, sillä Break’n a Sweat nousi kymmenen porrasta 33:nneksi. Esittäjäksi on merkitty myös The Doors, joka on inspiroinut tanssiakteja aiemminkin. Bändin ainoa top ten -merkintä on Light My Firen uudelleenjulkaisun saavuttama seitsemäs sija kesältä 1991.
Pitkän sairauden murtamana menehtynyt Etta James sai viimein toisen top 40 -sinkkunsa kokismainoksen vauhdittamana viidenneksi vuonna 1996 yltäneen I Just Want to Make Love to Youn kaveriksi, sillä At Last palasi 39:nneksi. Se listautui ensimmäisen kerran vasta toissa syksynä ja kävi 69:ntenä. Jameshän on vahvasti esillä myös Levelsillä jo Good Feelingillä, joilla kierrätetään hänen Something's Got a Hold on Me -kappalettaan.
Britannian albumit Top 10
1. (2.) Adele – 21
2. (3.) Ed Sheeran – +
3. (7.) Coldplay – Mylo Xyloto
4. (-) Enter Shikari – A Flash Flood of Colour
5. (1.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
6. (5.) Beyoncé – 4
7. (6.) The Vaccines – What Did You Expect from The Vaccines?
8. (21.) Florence and the Machine – Ceremonials
9. (14.) Rizzle Kicks – Stereo Typical
10. (12.) Jessie J – Who You Are
21:n kahdeskymmenes ykkösviikko tuli alhaisemmalla viikkomyynnillä kuin yksikään aiemmista. Albumi täytti juuri vuoden eikä ole vielä kertaakaan tipahtanut ulos top tenistä. En olekaan tainnut mainita, että jo taannoin saavutettu 19 viikkoa on sooloartistien ennätys.
A Flash Flood of Colour sivusi Enter Shikarin uran korkeinta sijoitusta eli neljättä sijaa ja on heidän toinen top ten -albuminsa. Häröyhtye saavutti nelospaikan myös Take to the Skies -esikoisellaan (2007).
Florence & the Machinen Ceremonials loikkasi takaisin top teniin kahdeksanneksi. Sitä peesaa Rizzle Kicksin Stereo Typical, joka sivusi omaa parasta sijaansa.
Indierockyhtye Tribes debytoi 20:ntena. Baby on heidän esikoislapsensa. Simon & Garfunkelin ikivanha Greatest Hits kipusi 48–33 ja Titanium siivitti David Guettan Nothing but the Beatin takaisin top 40:ään (49–38).

torstai 19. tammikuuta 2012
Titanic uppoaa
Adelen 21:n menestykselle ei näy loppua. Kaikkein hämmästyttävintä on, että albumilta on lohkaistu vasta kolme singleä, kaikki megahittejä, joten lypsämisen varaa on vielä varmasti Grammy- ja BRIT -huuman myötä.
21:lla on USA:ssa kasassa 16 ykkösviikkoa, mikä on yhtä monta kuin Titanicin (1997) yhdellä hitillä ratsastaneella soundtrackillä. Pari muutakin Soundscan-ajan (1991-) ykkösviikkorohmua menestyivät yhden kolossaalisen hitin avulla: 20 viikkoa kerännyt The Bodyguard -soundtrack (1992) Whitney Houstonin I Will Always Love Youn ja Billy Ray Cyrusin Some Gave All (1992, 17 vkoa) Achy Breaky Heartin ansiosta. Garth Brooksin Ropin’ the Wind (1991, 18 vkoa) taas oli monen ison kantrihitin koti, mutta Hot 100 -listalle niillä ei ollut asiaa ilman myyntisinkkua.
Voidaan arvailla, kuinka pitkälle 21:n vauhti riittää. 20 viikkoa lienee läpihuutojuttu. Sen jälkeen vastaan tulevat MC Hammerin Please Hammer, Don’t Hurt ’em (21), Princen Purple Rain (24) ja Saturday Night Fever -soundtrack (24). Michael Jacksonin Thrillerin 37 viikkoa lienee jo mahdoton.

Tunnisteet:
Adele,
Billy Ray Cyrus,
Garth Brooks,
listatrivia,
MC Hammer,
Michael Jackson,
Prince,
soundtrack,
Whitney Houston,
Yhdysvallat
tiistai 17. tammikuuta 2012
Kristallipallo: Emeli Sandé – Next to Me
Kaikista edustamistaan artisteista levy-yhtiö EMI päätti tuoda Emeli Sandén esiintymään Emma-gaalaan (tai Emma Gaalaan). Mikäs siinä, ehkä Sandén musiikille löytyy Adelen ja Amy Winehousen jäljissä muutama ostajakin.
Skottilainen Sandé on ehtinyt saada pari hittiä kotimaassaan, ikioman Heavenin (#2, 2011) sekä vierailukrediitin Professor Greenin Read All About Itillä (#1, 2011). Hänen viimeisin oma singlensä Daddy kuitenkin jäi 21:nneksi. Our Version of Events -albumi ilmestyy 13. helmikuuta ja sitä pohjustetaan vielä ainakin Next to Mellä.
Ihan jees, mutta ihme on, jos suomalaiset innostuvat.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Listakatsaus, vko 3
Billboard Hot 100, Top 10
1. (2.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
2. (1.) LMFAO – Sexy and I Know It
3. (4.) Bruno Mars – It Will Rain
4. (8.) Adele – Set Fire to the Rain
5. (5.) Flo Rida – Good Feeling
6. (3.) Katy Perry – The One That Got Away
7. (7.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
8. (-) Jason Mraz – I Won’t Give Up
9. (6.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
10. (9.) Adele – Someone Like You
Kun myynti putoaa, radiosoiton merkitys Hot 100 -pisteytyksissä keskimäärin kasvaa. Tällä viikolla sen sai karvaimmin todeta LMFAO:n Sexy and I Know It, jota ostettiin yhä enemmän kuin Rihannan We Found Lovea, mutta jonka radiokannatus ei yllä lähellekään tuota yllättävän hyvin ja pitkään eri asemille kelvannutta hittiä.
Ykkösviikko on We Found Loven yhdeksäs. Rihanna on aiemminkin palannut paalulle, yhdessä T.I.:n kanssa esittämällään Live Your Lifella (2008).
Listanimi-sarjassa esitellyn Jason Mrazin I Won’t Give Up debytoi kahdeksantena ja on miehen toinen top ten -hitti. Euroopassa hänet muistetaan vain siitä edellisestä eli I’m Yoursista (#6, 2008), mutta USA:ssa hän sai maistaa menestystä jo The Remedy (I Won’t Worry):n yllettyä 15:nneksi vuonna 2003.
I’m Yours on Hot 100 -historian pitkäikäisin hitti. Se keräsi kaikkiaan 76 listaviikkoa ja on myynyt yli kuusi miljoonaa kappaletta.
Jessie J sai ensimmäisen top 20 -merkintänsä Dominon noustua 17:nneksi. Gavin DeGraw’n pitkäikäinen Not Over You saavutti listauransa korkeimman sijoituksen kivuttuaan 21:nneksi. DeGraw’lla on yksi top ten -hittikin, I Don’t Want to Be (#10, 2005). Tygan Youtube-klikkausimuri Rack City ponkaisi 40–23.
Pitbullin Rain Over Me jäi 30:nneksi, mutta International Lovella on eri meno: se pyyhälsi jo sijalle 24. Ehkä Chris Brown kiinnostaa ostajiakin enemmän kuin Mark Anthony.
Kolme top ten -hittiä saavuttanut 3OH!3 hakee neljättä. Set You Free debytoi 84:ntenä.
USA:n albumit, Top 10
1. (1.) Adele – 21
2. (2.) Drake – Take Care
3. (7.) The Black Keys – El Camino
4. (3.) Young Jeezy – TM 103: Hustlerz Ambition
5. (8.) Coldplay – Mylo Xyloto
6. (9.) Rihanna – Talk That Talk
7. (-) SafetySuit – These Times
8. (5.) LMFAO – Sorry for Party Rocking
9. (10.) Various Artists – NOW 40
10. (6.) Florence & The Machine – Ceremonials
Albumilistalla ei tapahtunut mitään kummoista. Käytännössä jokaisen albumin myynti putosi edellisviikosta. Adelen 21 myi 15. ykkösviikollaan hienosti 124 000 kpl, mutta kakkonen Draken Take Care jäi siitä noin kolmasosaan.
The Black Keysin hittialbumi El Camino nousi sijoituksissa takaisin kohti kärkeä kolmanneksi. Sen korkein noteeraus on kakkonen ja bändin taskussa jo kultalevy.
Top teniin mahtui yksi uutuus, SafetySuit -nimisen bändin digijulkaisu These Times, joka on heidän ensimmäinen top ten -albuminsa – itse asiassa ensimmäinen top sata -merkintä.
Toby Keithin taannoin vitosena debytoinut Clancy’s Tavern (14) on jo nyt myynyt enemmän kuin ykkösenä piipahtanut edeltäjänsä Bullets in the Gun (2010). Vauhtia antaa tietenkin miehen uran suurin hitti Red Solo Cup.
Uuden Alvin & The Chipmunks -elokuvan soundtrack kipusi ensimmäistä kertaa top 40:iin sijalle 36.
Britannian singlet, Top 10
1. (8.) Jessie J – Domino
2. (1.) Flo Rida – Good Feeling
3. (5.) Rizzle Kicks – Mama Do the Hump
4. (4.) Avicii – Levels
5. (10.) Lloyd featuring André 3000 – Dedication to My Ex (Miss That)
6. (3.) Taio Cruz – Troublemaker
7. (2.) Coldplay – Paradise
8. (61.) David Guetta featuring Sia – Titanium
9. (6.) Olly Murs – Dance with Me Tonight
10. (7.) Labrinth featuring Tinie Tempah – Earthquake
Aika harva artisti on saanut tuupattua albuminsa kuudennen singlen ykköseksi – olkoonkin uudelleenjulkaisu –, mutta temppu onnistui Jessie J:ltä tällä viikolla. Domino on Who You Aren viides top ten -single ja toinen ykkönen. Katyperrymäisestä Dominosta tullee myös neidon ensimmäinen top ten -hitti USA:ssa.
Aiemmin Lady Gagan The Famen Monster -laajennusosalta lohkaistu Telephone saavutti paalun albumikokonaisuuden kuudentena singlenä.
Mama Do the Hump nousi viisi sijaa kolmanneksi ja on Rizzle Kicksin ensimmäinen ihan oma top 3 -single.
David Guetta nettosi jälleen yhden top ten -singlen Titaniumin loikattua huimasti kahdeksanneksi. Sian tähdittämä biisi ehti debytoida 16:ntena Nothing but the Beat -albumin ilmestyttyä. Guettalla on nyt jo yhdeksän top ten -merkintää, Sialla kaksi. Kuka arvaa sen ensimmäisen? Taken for Granted (#10, 2000).
Pixie Lottin Kiss the Stars on lähtenyt liikkeelle videon ilmestyttyä varsin liukkaasti. Se debytoi 14:ntenä, mutta toisaalta neidon uuden albumin kaksi aiempaa sinkkua keräsivät sijat yksi ja kymmenen.
Lana Del Reyn Video Games palasi top 20:iin. Sen korkein sijoitus on yhdeksäs. Kelly Clarksonin vuorenvarma hitti (What Doesn’t Kill You) Stronger loikkasi 71–21 sekä Pitbullin ja Chris Brownin International Love 44–24. Birdyn Skinny Love palasi 25:nneksi. Sen paras noteeraus on 17:s.
Foster the Peoplen Pumped Up Kicks nousi 41–22. Tuo valtava jenkkihitti on saamassa toisen mahdollisuuden saarivaltakunnassa, sillä ensimmäisellä kierroksella se jäi 18:nneksi.
Belgialais-australialaisen Gotyen maa kerrallaan listoja valloittanut Somebody That I Used to Know debytoi jo Hot 100 -listan hännillä ja nyt brittilistan 36:ntenä.
Britannian albumit Top 10
1. (2.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
2. (1.) Adele – 21
3. (3.) Ed Sheeran – +
4. (-) The Maccabees – Given to the Wild
5. (6.) Beyoncé – 4
6. (16.) The Vaccines – What Did You Expect from The Vaccines?
7. (4.) Coldplay – Mylo Xyloto
8. (15.) Noel Gallagher’s High Flying Birds – s/t
9. (17.) Kasabian – Velociraptor
10. (5.) Amy Winehouse – Lioness: Hidden Treasures
The Maccabeesin Given to the Wild oli pitkään kiinni albumilistan kärkipaikassa, mutta tasaisesti myyneet vanhemmat albumit tulivat viikonloppuna ohi. Bruno Marsin Doo-Wops & Hooligans ylsi ykköseksi noin vuosi sitten tammikuussa ja palasi nyt kärkeen. Ykkösviikko on toinen tuolle pitkälti toista miljoonaa myyneelle albumille.
Nelossijakin on The Maccabeesin uran paras. Keväällä 2009 ilmestynyt Wall of Arms ylsi 13:nneksi.
Sonyn latauskampanja nosti muutaman rockimman albumin takaisin kohti kärkeä. The Vaccinesin esikoinen rynni kuudenneksi, mikä on platinarajaa tavoittelevan levyn toiseksi paras sijoitus. Kasabianin Velociraptor palasi top teniin sijalle yhdeksän. Foster the Peoplen aiemmin 24:ntenä käynyt Torches mittautti oman parhaansa (13).
Alempaa voi poimia Professor Greenin jouluruuhkaan jääneen At Your Inconveniencen, joka nousi 41–29. Sen korkein noteeraus on kolmas tila.

Bruno Mars,
Calvin Harris,
Jessie J,
listakatsaus,
Rihanna
torstai 12. tammikuuta 2012
Listanimi: Jason Mraz
Tämän viikon spotlight-artistia piti kaivaa lemmikkieläinten kanssa, kun vähänkään kiinnostavien meriittejä saavuttaneiden tekijöiden merkittäviä uutuuksia ei ole nähty viikkokausiin tai heidät on jo esitelty. Siinä mielessä tänään Hot 100 -listan kasina debytoiva Jason Mrazin I Won’t Give Up tuli taivaanlahjana. Joten tartutaan Mraziin.
Mr. A–Z aloitti uransa kalifornialaisen baarin nurkassa laulellen ja kitaraa näppäillen. Ensimmäinen varsinainen studioalbumi Waiting for My Rocket to Come (2002) oli heti menestys nousten USA:n albumilistan sijalle 55 ja myyden platinaa. Siltä irrotettiin myös Hot 100 -listan 15:nneksi yltänyt hitti The Remedy (I Won’t Worry).
Vuonna 2005 näki päivänvalon Mr. A–Z, joka debytoi albumilistan viidentenä ja toi Mrazille Grammy-ehdokkuuden. The Remedyn kaltaista hittiä ei lohjennut, mutta Wordplay ylsi sentään Hot 100 -listan 81:nneksi.
We Sing, We Dance, We Steal Things (#3, 2008) osoittautuikin sitten herran suurimmaksi albumimenestykseksi, ennen kaikkea sitkeän I’m Yours -hitin ansiosta. Tuo tervaskanto rikkoi Hot 100 -listan viikkoennätyksen saavuttaen 76 listaviikkoa ja ylsi parhaimmillaan kuudenneksi. Kappaleesta tuli hitti myös Euroopassa: Britanniassa siihen asti täysin tuntematon Mraz nousi yhtäkkiä albumilistan kahdeksanneksi ja singlelistan 11:nneksi. I’m Yours on brittilistahistorian pitkäikäisin top tenin ulkopuolelle jäänyt sinkku ja myös myydyimpiä siinä kategoriassa.
Britanniassa Mrazilla ei olekaan muita top 75 -merkintöjä, mutta uusi albumi korjannee sen epäkohdan. USA:n tilastoista paljastuu siis kaksi top ten -albumia ja I Won’t Give Upin myötä niin ikään kaksi top ten -hittiä. Hänen myydyin albuminsa siellä on We Sing, We Dance, We Steal Things, jota on ostettu 1,8 miljoonaa.

tiistai 10. tammikuuta 2012
Kukaan ei vieraile
Listojen näkyvimpiä piirteitä tätä nykyä ovat erilaiset yhteistyöt eli feat. -lyhenteen tai &-merkin sävyttämät esittäjärivit. Ne alkavat olla jo niin itsestään selvyys, että listoilta hyppäävät silmille pikemminkin hitit, joilla vierailijoita ei ole. Tiedättekö, kuinka kauan on edellisestä vierailijoista vapaasta Hot 100 -listan kärkikymmeniköstä? Yli 11 vuotta. Siis VUOTTA.
Tuo lista merkittiin marraskuun 25. päivälle vuonna 2000.
1 – Destiny’s Child – Independent Women Part 1
2 – Creed – With Arms Wide Open
3 – 3 Doors Down – Kryptonite
4 – Pink – Most Girls
5 – Samantha Mumba – Gotta Tell You
6 – N Sync – This I Promise You
7 – Mya – Case of the Ex (Whatcha Gonna Do)
8 – Madonna – Music
9 – Faith Hill – The Way You Love Me
10 – Backstreet Boys – Shape of My Heart
Vaikka elettiinkin rytmikkään r&b:n kulta-aikaa, featuring-ruletti lähti toden teolla pyörimään hip hopin otettua vallan vuonna 2002. Esimerkiksi syksyllä 2003 usealla listalla vähintään kahdeksan kymmenestä top ten -hitistä oli vierailijoiden kyllästämiä.
Viime vuonna selvittiin kerran yhdellä kimppahitillä: kevättalvella Lady Gagan Born This Wayn johtamassa top tenissä ainoastaan Enrique Iglesias tarvitsi kavereita kappaleelleen Tonight (I’m Fuckin’ You). Apua antoivat Ludacris ja DJ Frank E. Myöhemmin kesällä kärkikaksikon muodostivat yhteishitit Party Rock Anthem ja Give Me Everything, mutta muuten selvittiin yhdellä esittäjällä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Listakatsaus, vko 2
Billboard Hot 100, Top 10
1. (1.) LMFAO – Sexy and I Know It
2. (2.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
3. (3.) Katy Perry – The One That Got Away
4. (4.) Bruno Mars – It Will Rain
5. (6.) Flo Rida – Good Feeling
6. (9.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
7. (5.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
8. (7.) Adele – Set Fire to the Rain
9. (8.) Adele – Someone Like You
10. (11.) Gym Class Heroes featuring Adam Levine – Stereo Hearts
LMFAO:n Sexy and I Know It oli jälleen viikon ostetuin ja duon menestystä täydensi 28. top ten -viikollaan kuudenneksi loikannut Party Rock Anthem. Siitä voi ajan kanssa tulla historian pitkäikäisin top ten -roikkuja ja kenties jopa digiajan ostetuin single. Ensin mainittu ennätys on LeAnn Rimesin How Do I Liven (1997) 32 viikkoa kärkikympissä, jälkimmäistä pitää hallussaan The Black Eyed Peasin I Gotta Feeling (2009) noin 7,7 miljoonan saldollaan.
Red Solo Cupista tuli jo aiemmin Toby Keithin uran korkeimmalle yltänyt biisi ja tällä viikolla se kipusi vielä pari pykälää 15:nneksi. Kelly Clarksonin Mr. Know It All porhalsi takaisin top 20:iin sijalle 20. Sen paras noteeraus on kymmenes.
Jessie J sai lyhyen karriäärinsä isoimman Hot 100 -hitin Dominon noustua neljä sijaa 21:nneksi.
Young Money -kollektiiviin kuuluvan Tygan raphitti Rack City nousi neljä sijaa 40:nneksi ja esittäjänsä toiseksi top 40 -merkinnäksi. Hän vieraili Chris Brownin Deuces -hitillä (#14, 2010). Herran uusi albumi ilmestyy lopputalvesta.
USA:n albumit, Top 10
1. (2.) Adele – 21
2. (5.) Drake – Take Care
3. (3.) Young Jeezy – TM 103: Hustlerz Ambition
4. (6.) Lady Antebellum – Own the Night
5. (16.) LMFAO – Sorry for Party Rocking
6. (20.) Florence & The Machine – Ceremonials
7. (9.) The Black Keys – El Camino
8. (12.) Coldplay – Mylo Xyloto
9. (7.) Rihanna – Talk That Talk
10. (10.) Various Artists – NOW 40
Kuuden miljoonan rajaa lähestyvä 21 on viettänyt kärjessä nyt 14 viikkoa. Edellinen tuolla tavoin huipulla viihtynyt albumi oli Titanic -elokuvan soundtrack (1997), joka keräsi 16 viikkoa. Neidin esikoinen 19 nousi 11:nneksi eli vain portaan päähän parhaasta sijoituksestaan.
Uutuuksien puuttuessa muutkin vanhemmat albumit nousivat, yksi jopa ensi kertaa top teniin. LMFAO:n Sorry for Party Rocking debytoi taannoin 12:ntena, mutta loikkasi nyt peräti viidenneksi ja on myynyt kultaa. Florence & The Machinen Ceremonials hyppäsi takaisin top teniin. Sen korkein sijoitus on tuo kuudes.
Michael Bublén Christmas romahti kärjestä 24:nneksi. Aika raju notkahtaminen, mutta viime vuonnakin pari julkaisua putosi paalulta alemmas. Justin Bieberin Under the Mistletoe sukelsi vastaavasti nelospaikalta 33:nneksi. Toiseen suuntaan etenivät ennen kaikkea Foster the Peoplen kahdeksantena käynyt Torches (35–14), Jay-Z:n ja Kanye Westin Watch the Throne (43–15) ja Kelly Clarksonin hittialbumilta tuoksahtava Stronger (39–17).
Skrillexin Bangarang -digi-ep debytoi 19:ntenä, mikä on dubstep-velhon kevyesti korkein listasijoitus. Myös hänen Scary Monsters and Nice Sprites -esikoisensa nousi tähän asti parhaalle sijalleen 51:nneksi. Michael Jacksonin Number Ones palasi jälleen kerran top 40:iin, sijalta 156 aina 27:nneksi.
Kokonaisalbumimyynti jäi viime vuonna 1,4 prosentin verran plussalle edellisvuoteen verrattuna, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2004.
Britannian singlet, Top 10
1. (3.) Flo Rida – Good Feeling
2. (1.) Coldplay – Paradise
3. (-) Taio Cruz – Troublemaker
4. (12.) Avicii – Levels
5. (10.) Rizzle Kicks – Mama Do the Hump
6. (2.) Olly Murs – Dance with Me Tonight
7. (8.) Labrinth featuring Tinie Tempah – Earthquake
8. (32.) Jessie J – Domino
9. (5.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
10. (13.) Lloyd featuring André 3000 – Dedication to My Ex (Miss That)
Flo Ridan Good Feelingin taival kärkeen oli pitkä ja kummallinen. Se debytoi kakkosena jo marraskuussa, laskeutui sija kerrallaan seitsemänneksi, nousi viime viikolla kolmanneksi ja nyt kärkeen. Kahdeksan viikkoa top tenissä siis. All Saintsin Never Ever (1997) pääsi kärkeen alkuvuodesta 1998 yhdeksännellä top ten -viikollaan myytyään 750 000 kpl jo ennen sitä. Stepsin Heartbeat/Tragedy (1998) käyttäytyi hieman samoin, kuten myös Celine Dionin Think Twice (1994). Nyt kakkoseksi pudonnut Coldplayn Paradise kipusi kärkikymppiin alempaa eikä ehtinyt odotella kärkipaikkaa siellä kuin neljä viikkoa.
Good Feeling on Flo Ridan kolmas ykkönen Right Roundin (2009) ja Club Can’t Handle Men (2010) jatkoksi ja se tunnetusti pohjautuu Aviciin Levels -hittiin, joka palasi ihmeellisesti neljänneksi eli parhaalle sijalleen.
Olen mielessäni ristinyt Taio Cruzin Britannian Jason Derüloksi. Hänen Hangover -eurohittiään ei jostain syystä julkaistu ollenkaan kotimaassaan, mutta Troublemaker ponkaisi suoraan kolmanneksi. Cruzilla on kaksi ykköstä, Break Your Heart (2009) ja Dynamite (2010), ja nyt viisi muuta top ten -singleä.
Mama Do the Hump on vahvasti matkalla Rizzle Kicksin ensimmäiseksi ikiomaksi top 3 -sinkuksi noustuaan tällä viikolla viidenneksi. Jessie J sai Dominosta uransa suurimman jenkkihitin aiemmin tällä viikolla ja nyt se loikkasi brittilistallakin kahdeksanneksi. Neidolla on tilillään jo viisi top ten -merkintää.
JLS:n tähti alkaa olla laskussa: Take a Chance on Me romahti syksyllä nopeasti kakkossijalta ulos top 40:stä ja nyt Do You Feel What I Feel punnersi hädin tuskin top 20:iin.
James Vincent McMorrow’n versio Steve Winwoodin Higher Lovesta palasi 21:nneksi. Sen aiempi paras sijoitus oli 60:s. Biisiä käytetään Love Film -mainoksessa. Winwoodin alkuperäisesitys ylsi 13:nneksi vuonna 1986 ollen hänen suurin brittihittinsä.
Taio Cruzin ohella listalla on kaksi muutakin uutuutta. Skeptan Hold On debytoi 31:ntenä ja kivanimisen Sound of 2012 -menestyjä Mikael Kiwanukan Home Again 37:ntenä. Kiwanuka on artistinakin ehta listatulokas.
Britannian albumit Top 10
1. (6.) Adele – 21
2. (2.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
3. (1.) Ed Sheeran – +
4. (3.) Coldplay – Mylo Xyloto
5. (5.) Amy Winehouse – Lioness: Hidden Treasures
6. (12.) Beyoncé – 4
7. (4.) Olly Murs – In Case You Didn’t Know
8. (10.) Jessie J – Who You Are
9. (9.) Rebecca Ferguson – Heaven
10. (7.) Rihanna – Talk That Talk
Albumilistalle ei tietenkään noussut juuri uutuuksia, mutta kiinnostavia loikkia nähtiin. Adelen televisioitu Albert Hallin konsertti nosti 21:n takaisin kärkeen 19. viikoksi ja 19:n takaisin top 20:iin. 21 on aivan pian historian ostetuin naissooloartistin albumi Britanniassa. Se ohittaa Madonnan The Immaculate Collectionin (1990) ja nousee samalla maratonlistan top teniin.
19 ykkösviikkoa on suurin määrä sitten Simon & Garfunkelin Bridge Over Troubled Waterin (1970) 33 viikon.
Juuri jälkikasvua saaneen Beyoncén 4 nähdään viikkolistojen kärkikymmenikössä nyt ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun. Tukea antaa muun muassa Love on Top -single.
The Vaccinesin esikoinen hyppäsi 16:nneksi, mikä on sen parhaita sijoituksia debyyttiviikon nelossijan jälkeen. Caro Emeraldin Deleted Scenes from the Cutting Room Floor kipusi 69–25, Foster the Peoplen Torches lähelle omaa parastaan 46–27 ja Bee Geesin Number Ones 63–37. Skrillex alkaa kiinnostaa myös Britanniassa: Bangarang debytoi 36:ntenä.

perjantai 6. tammikuuta 2012
Myyntitilastot 2011: Adele putsasi pöydän
Vuoden 2011 myyntiluvut ovat valmiit ja kokosin tähän vuoden myydyimmät singlet ja albumit. Tähdellä merkityt julkaisut näkivät päivänvalon jo vuonna 2010 tai aiemmin.
USA, singlet
1. Adele – Rolling in the Deep – 5,81 miljoonaa*
2. LMFAO featuring Lauren Bennett & Goonrock – Party Rock Anthem – 5,47
3. Katy Perry featuring Kanye West – E.T. – 4,83*
4. Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger – 4,11
5. Pitbull featuring Ne-Yo, Afrojack & Nayer – Give Me Everything – 3,87
6. Foster the People – Pumped Up Kicks – 3,84
7. Adele – Someone Like You – 3,75
8. Cee-Lo Green – Fuck You (Forget You) – 3,72*
9. Nicki Minaj – Super Bass – 3,61
10. Lady Gaga – Born This Way – 3,48
Koko kärkikolmikko myi enemmän kuin toissa vuoden ostetuin Katy Perryn California Gurls. Maroon 5:n Moves Like Jagger ja Adelen Someone Like You ottivat loppuvuodesta kovan kirin top teniin, mutta kolme alkuvuoden myyntimenestystä jäi suhteellisen kauas edelle. Koko kärkiviisikko kävi myös Hot 100 -viikkolistojen ykkösenä. Lady Gagan Born This Way mittautti vuoden korkeimmat viikkomyynnit, mutta hiipui sitten suhteellisen nopeasti.
11. LMFAO – Sexy and I Know It – 3,36
12. Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor – 3,31
13. Chris Brown featuring Lil Wayne & Busta Rhymes – Look at Me Now – 3,18
14. Rihanna – S&M – 3,04*
15. Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love – 3,00
16. The Black Eyed Peas – Just Can't Get Enough – 2,95*
17. Katy Perry – Firework – 2,89*
18. Bruno Mars – The Lazy Song – 2,85*
19. Bruno Mars – Grenade – 2,78*
20. Gym Class Heroes featuring Adam Levine – Stereo Hearts – 2,76
Rihannan We Found Love ei onnistunut yltämään lähellekään top teniä, vaikka oli vuoden pitkäikäisin Hot 100 -listan ykkönen. Katy Perryn Fireworkin saldo jakautui melko hyvin kahtia vuosille 2010 ja 2011, samoin Grenaden kokonaissaldosta iso osa merkittiin edellisvuoden puolelle. Jennifer Lopezin paluu jäi toistaiseksi yhden megahitin varaan. Top 20:n ulkopuolella kärkkyvät Last Friday Night (T.G.I.F.) sekä Keshan Blow. Vuoden ostetuin kantrihitti oli Jason Aldeanin Dirt Road Anthem (24). Viime vuonna top 20:iin vaadittiin 2,66 miljoonan myynti.
USA, albumit
1. Adele – 21 – 5,82 miljoonaa
2. Michael Bublé – Christmas – 2,45
3. Lady Gaga – Born This Way – 2,10
4. Lil Wayne – Tha Carter IV – 1,92
5. Jason Aldean – My Kinda Party – 1,58*
6. Mumford & Sons – Sigh No More – 1,42*
7. Drake – Take Care – 1,25
8. Justin Bieber – Under the Mistletoe – 1,25
9. Jay-Z & Kanye West – Watch the Throne – 1,23
10. Lady Antebellum – Own the Night – 1,20
Adelen 21 on aivan omassa sarjassaan ja maailmanlaajuisesti ostetuin albumi vuosiin. Joulun myyntitykit Christmas ja Under the Mistletoe nousivat hienosti kakkoseksi ja kahdeksanneksi. Kärjen jälkeen on todella tasaista, mitä kuvastaa se, että top tenistäkin on liikkeellä eri versioita: tulevaan Rumbaan laittamassani kärkikympissä sijat 8, 9 ja 10 ovat vaihtaneet keskenään omistajaa. Jason Aldeanin ja Mumford & Sonsin levyt roikkuivat upeasti läpi vuoden, Lady Gagan Born This Way puolestaan avasi miljoonamyynnillä. Kanadalaisilla meni kivasti, kolme albumia top teniin. Brititkin saivat kaksi.
11. Beyoncé – 4 – 1,06
12. Katy Perry – Teenage Dream – 1,01*
13. Coldplay – Mylo Xyloto – 1,00
14. Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans – 0,95*
15. Taylor Swift – Speak Now – 0,94*
16. Nicki Minaj – Pink Friday – 0,87*
17. Adele – 19 – 0,86*
18. Scotty McCreery – Clear as Day – 0,85
19. Rihanna – Loud – 0,82*
20. Justin Bieber – Never Say Never: The Remixes – 0,81
Katy Perryn lähes historiallinen hittiputki piti Teenage Dreamin pinnalla läpi vuoden, samaan pystyivät tahoillaan Bruno Mars sekä Nicki Minaj. Idol-kisasta tuli pitkästä aikaa kunnon hittialbumi, kiitos Scotty McCreeryn. Vuonna 2008 julkaistu Adelen 19 mittautti kalkkiviivoilla listauransa parhaan viikkomyynnin. Viime vuonna 20. tilaan vaadittiin 821 000 kpl:een myynti.
Britannia, singlet
1. Adele – Someone Like You – 1 241 000
2. Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger – 1 042 000
3. LMFAO featuring Lauren Bennett & Goonrock – Party Rock Anthem – 992 000
4. Jessie J featuring B.o.B – Price Tag – 981 000
5. Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love – 905 000
6. Pitbull featuring Ne-Yo, Afrojack & Nayer – Give Me Forever – 866 000
7. Bruno Mars – Grenade – 852 000
8. Ed Sheeran – The A Team – 800 000
9. Adele – Rolling in the Deep – 799 000
10. Jennifer Lopez featuring Pitbull – On the Floor – 784 000
Adelesta tuli historian ensimmäinen sooloartisti, joka nappasi sekä USA:n Hot 100- että Britannian vuosilistan ykköspaikan, mutta eri kappaleilla. Moves Like Jagger jäi kuuluisasti viikkolistoilla kakkoseksi, mutta myi yli miljoonan ollen eräs harvoista siihen pystynyt käymättä kärjessä. Top tenissä ei ole yhtään vuoden 2010 puolella ilmestynyttä singleä. Sikäläisistä tulokkaista parhaiten löivät läpi Jessie J sekä Ed Sheeran.
11. Christina Perri – Jar of Hearts – 669 000
12. Rihanna – S&M – 643 000*
13. The Military Wives & Gareth Malone – Wherever You Are – 632 000
14. Lady Gaga – Born This Way – 626 000
15. Bruno Mars – The Lazy Song – 618 000
16. Chris Brown featuring Benny Benassi – Beautiful People – 588 000
17. Example – Changed the Way You Kiss Me – 582 000
18. Aloe Blacc – I Need a Dollar – 576 000*
19. Snoop Dogg & David Guetta – Sweat – 558 000
20. One Direction – What Makes You Beautiful – 543 000
Christina Perrin Jar of Heartsilla oli ainakin kolme elämää, sen korkein sijoitus viikkolistoilla oli neljäs. The Military Wivesin jouluykkönen ehti 13:nneksi, mutta X Factor -voittaja Little Mix jäi peräti 41:nneksi. Vuoden suurin yllätyshitti oli ehdottomasti Aloe Blaccin I Need a Dollar, alkuvuoden kakkonen. Viime vuonna top 20:iin päästiin 476 000 kpl:een saldolla.
Britannia, albumit
1. Adele – 21 – 3 772 000
2. Michael Bublé – Christmas – 1 293 000
3. Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans – 1 214 000*
4. Adele – 19 – 1 208 000*
5. Coldplay – Mylo Xyloto – 907 000
6. Rihanna – Loud – 878 000*
7. Lady Gaga – Born This Way – 817 000
8. Jessie J – Who You Are – 807 000
9. Ed Sheeran – + – 792 000
10. Rihanna – Talk That Talk – 654 000
21:sta tulee aivan lähiaikoina historian ostetuin naisartistin albumi Britanniassa eikä se ole varmasti sanonut viimeistä sanaansa – neljä miljoonaa lienee kevyttä kauraa. Coldplayn Mylo Xyloto otti vaisuhkon alun jälkeen kovan loppukirin ja yltänee miljoonaan. Michael Bublén suosio jatkui käsittämättömänä: Christmas merkkautti vuoden korkeimman viikkomyynnin joulukuussa ja Crazy Love ylsi kolmen vuoden jälkeenkin vuosilistan 20:nneksi. Sekä Adele että alkuvuodesta hurjastellut Rihanna saivat kaksi albumiaan top teniin.
11. Amy Winehouse – Lioness: Hidden Treasures – 636 000
12. Olly Murs – In Case You Didn't Know – 598 000
13. Cee-Lo Green – The Lady Killer – 560 000*
14. Noel Gallagher's High Flying Birds – s/t – 495 000
15. Take That – Progress – 482 000*
16. One Direction – Up All Night – 469 000
17. Chase & Status – No More Idols – 463 000
18. Beyoncé – 4 – 452 000
19. Westlife – Greatest Hits – 425 000
20. Michael Bublé – Crazy Love – 411 000*
Amy Winehousen postuumi täsmäase ehti 11:nneksi. Olly Mursin kakkosalbumi myi muutamassa viikossa lähes yhtä paljon kuin hänen esikoisensa vajaassa vuodessa. Uusi painos piti pinnalla Take Thatin Progressin ja Westlifen joutsenlaulu teki kauppansa vallan kivasti. Noel Gallagherin sooloprojekti innosti yllättäen enemmän kuin Florence & The Machinen kakkosalbumi (22), jota peesaa menestyksekkäästi palanneen Will Youngin Echoes. Vuoden 2010 listalle vaadittiin 443 000 kpl:een myynti.

brittilistat,
myyntitilastot,
vuosikatsaus,
Yhdysvallat
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Kristallipallo: Scissor Sisters – Shady Love
Aika lailla on ehtinyt vettä virrata Vantaassa sitten Scissor Sistersin esikoisen, josta on jo seitsemän vuotta, vaikka se tuntui kuin olisi ilmestynyt eilen. Levy oli vuoden 2004 myydyimpiä Britanniassa. Seuraajalta Ta-Dah’lta (2006) lohkaistiin bändin ainoa sinkkuykkönen, I Don’t Feel Like Dancin’. Molemmat albumit ylsivät brittilistan kärkeen.
Scissor Sisters oli tietyllä tavalla aikansa lapsi eikä Night Work (2010) erinomaisuudestaan huolimatta enää käynyt kaupaksi edeltäjiensä malliin. Joten, onko bändi relevantti enää vuonna 2012? Kovasti LMFAO:lta tuoksahtava mainio bileraita Shady Love julkaistaan helmikuussa. Ainakin kertosäe jää päähän ja meno on muutenkin railakasta. Biisillä vierailee Azelia Banks salanimellä Krystal Pepsy.

maanantai 2. tammikuuta 2012
Päivän visiitti
Kuten katsauksessa tuli ilmi, listafoorumeillakin ajatuksiaan esittävän (hieno mies) Youtube-sankarin Alex Dayn Forever Yours romahti brittilistalta sijalta neljä ulos top 75:stä ja jopa top sadasta. Se on reilusti jyrkin sukellus top tenistä koko 59-vuotisen brittilistahistorian aikana, jos emme huomioi sääntöjen kouriin päätyneitä, kuten Gnarls Barkleyn Crazyä (2006), joka häipyi tyystin viitossijalta puoleksi vuodeksi kesällä 2006 palatakseen seuraavana talvena 30:nneksi.
Tätä aihetta on käsitelty blogissa aiemminkin, mutta kertaus on jne. Ennen Alex Daytä historian jyrkimmän romahduksen koki Wet Wet Wetin Weightless (#10 → ulos, 2008). Sitä kaupattiin faneille soittoäänikampanjan avulla. Samoin Leedsin futisjoukkueen kannatuslaulu tuupattiin viikoksi sijalle kymmenen toissa vuonna.
Tässä lista yhden viikon top 20 -tähdenlennon jälkeen top 75 -listalta pudonneista:
Alex Day – Forever Yours (#4, 2011)
Wet Wet Wet – Weightless (#10, 2008)
Leeds United Team & Supporters – Leeds Leeds Leeds (Marching on Together) (#10, 2010)
The Chemical Brothers – Loops of Fury EP (#13, 1996)
The Wedding Present – Silver Shorts (#14, 1992)
The Wedding Present – California (#14, 1992)
John Barrowman – I Made It Through the Rain (#14, 2009)
The Wedding Present – Love Slave (#17, 1992)
The Wedding Present – Sticky (#17, 1992)
Depeche Mode – John the Revelator (#18, 2006)
Muse – Map of Problematique (#18, 2007)
The Wedding Present – Boing (#19, 1992)
The Wedding Present – Go Go Dancer (#20, 1992)
Garbage – Shut Your Mouth (#20, 2002)
Royal British Legion – 2 Minute Silence (#20, 2010)
Huom! Monet joulusinglet romahtavat juhlan jälkeen ulos korkealta vain palatakseen seuraavana vuonna. Esimerkiksi The Poguesin ja Kirsty Maccollin Fairytale of New York on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) poistunut yhdeksänneltä sijalta vuonna 2008.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Listakatsaus, vko 1/2012
Billboard Hot 100, Top 10
1. (2.) LMFAO – Sexy and I Know It
2. (1.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
3. (5.) Katy Perry – The One That Got Away
4. (3.) Bruno Mars – It Will Rain
5. (6.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
6. (4.) Flo Rida – Good Feeling
7. (13.) Adele – Set Fire to the Rain
8. (7.) Adele – Someone Like You
9. (15.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
10. (12.) Big Sean featuring Nicki Minaj – Dance (A$$)
LMFAO:n Sexy and I Know It keräsi lahjakortteja saaneen nuorison klikkauksia jo siinä määrin, että sitä ostettiin reilusti enemmän kuin Rihannan We Found Lovea ja Hot 100 -listan kolmanneksi noussutta Katy Perryn The One That Got Awaytä. Näin seitsemän viikon kärkkyminen vaihtui ykkössijaan, joka on kaksikon toinen. Party Rock Anthem johti listaa viiden viikon ajan. Se on myös historian kuudes biisi tai single, joka on viettänyt top tenissä puoli vuotta tai kauemmin, nyt 27 viikkoa.
Jay-Z:n ja Kanye Westin Ni**as in Paris petrasi pykälän viidenneksi ja Adelen Set Fire to the Rain nousi seitsemänneksi. Se on neidon kolmas top ten -hitti ja saattaa varsin hyvin edetä myös kolmanneksi ykköseksi.
Big Sean saavutti top tenin ensimmäistä kertaa urallaan. Dance (A$$) -hitin remiksaus on ollut jo viikkojen ajan biisin ostetuin versio ja täten myös Nicki Minaj lisäsi saavutustensa joukkoon jälleen yhden top ten -hitin, lajissaan viidennen.
Justin Bieberin jouluhitti Mistletoe palasi toiseksi viikoksi top 20:iin, sen korkein sijoitus on 11:s. Hot Chelle Rae sai uransa toisen top 40 -hitin I Like It Like Thatin kivuttua 44–29.
Taylor Swiftin Safe and Sound debytoi sijalla 30. Kappale on mukana tulevassa The Hunger Games -elokuvassa ja sillä vierailee The Civil Wars, joka täten sai uransa ensimmäisen Hot 100 -merkinnän.
Flo Ridan uusi single Wild Ones debytoi 57:ntenä. Sitä puolestaan tähdittää australialaislaulajatar Sia, joka on aiemmin käynyt listalla David Guettan vieraana (Titanium, #66, 2011).
Latausmyynnin vilkastuttua Skrillex sai kaksi biisiä mukaan. Grammy-ehdokas Scary Monsters and Nice Sprites debytoi 69:ntenä ja First of the Year (Equinox) saavutti korkeimman sijoituksensa (85:s).
USA:n albumit, Top 10
1. (1.) Michael Bublé – Christmas
2. (2.) Adele – 21
3. (-) Young Jeezy – TM 103: Hustlerz Ambition
4. (3.) Justin Bieber – Under the Mistletoe
5. (7.) Drake – Take Care
6. (5.) Lady Antebellum – Own the Night
7. (14.) Rihanna – Talk That Talk
8. (6.) Nickelback – Here and Now
9. (4.) The Black Keys – El Camino
10. (11.) Various Artists – NOW 40
Christmas oli yhä USA:n ostetuin albumi 467 000 kpl:een saldollaan. Adelen 21 noteerasi kannoilla tähän asti parhaan viikkomyyntinsä 399 000 kpl lähestyen vauhdilla kuuden miljoonaan nykyisin melko maagista rajaa. Se palannee ensi viikolla mitä todennäköisimmin listan kärkeen. USA on todellakin hurahtanut Adeleen, sillä myös 19 saavutti historiansa parhaan viikkomyynnin ja nousi 17:nneksi. Sen korkein sijoitus on kymmenes ja kokonaissaldo 1,7 miljoonaa.
Nuoren 34-vuotiaan Young Jeezyn TM 103: Hustlerz Ambition debytoi kolmantena ollen räppärin neljäs top 10 -albumi. Ne kaikki ovat yltäneet kolmen kärkeen ja kaksi ykköseksi asti: The Inspiration (2006) sekä The Recession (2008).
Kehnolta näyttäneen alun jälkeen Rihannan Talk That Talk nosti viikkomyyntinsä sadan tuhannen tuntumaan ja puolitti sijalukunsa seitsemänneksi, hiuksenhienosti Nickelbackin edelle.
Listanimi-sarjassa esitelty Common sai viidennen top 20 -albuminsa The Dreamer/The Believerin debytoitua 18:ntena. Hänellä on siis yksi ykkönen, Finding Forever (2007), jonka lisäksi Be (2005) ylsi kakkoseksi.
Britannian singlet, Top 10
1. (5.) Coldplay – Paradise
2. (6.) Olly Murs – Dance with Me Tonight
3. (7.) Flo Rida – Good Feeling
4. (1.) The Military Wives Choir with Malone & Mealor – Wherever You Are
5. (10.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
6. (2.) Little Mix – Cannonball
7. (14.) Ed Sheeran – Lego House
8. (16.) Labrinth featuring Tinie Tempah – Earthquake
9. (19.) LMFAO – Sexy and I Know It
10. (12.) Rizzle Kicks – Mama Do the Hump
Pari viikkoa sitten kakkosena käynyt Paradise on Coldplayn toinen ykkönen Viva la Vidan (2008) seuraksi. Se on myös bändin myydyin single ja siltä kesti kymmenen viikkoa nousta kärkeen. Muutenkin kärkipään kenttä kääntyi vanhempien hittien eduksi ja The Military Wives Choirin Wherever You Are menetti leijonanosan myynnistään edellisviikkoon verrattuna pudoten neljänneksi.
Useimmat top tenin nousijat eivät ole millään tavalla yllättäviä ja Paradisea lukuun ottamatta ne ovat käyneet korkeammallakin. Top teniin mahtuu kuitenkin yksi ensimmäistä kertaa sinne yltänyt: Rizzle Kicksin bilehitti Mama Do the Hump. Kaksikolla on täten neljä top ten -hittiä, joista suurin on tietenkin Olly Mursin kanssa esitetty taannoinen ykkönen Heart Skips a Beat, joka kipusi kymmenen sijaa 15:nneksi.
Maroon 5:n Moves Like Jagger (11) ylitti miljoonan kappaleen rajan juuri ennen vuodenvaihdetta ja siitä tuli vuoden toiseksi myydyin single Adelen Someone Like Youn jälkeen.
Rihannan You Da One nousi ensimmäistä kertaa top 20:iin 16:nneksi, The Wantedin Warzone ponkaisi 46–21, Jessie J:n Domino 54–34 ja saman neidon yhdessä James Morrisonin kanssa vetämä Up 53–35. Niiden ja lukuisten muiden vuoden 2011 hittien vastapainoksi kaikki joululaulut katosivat top 40:n alapuolelle, Lou Monten Dominick the Donkey suoraan kolmospaikalta. Alex Dayn Forever Yours teki jopa historiallisen sukelluksen: sijalta neljä ulos top 75:stä.
Britannian albumit Top 10
1. (9.) Ed Sheeran – +
2. (11.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
3. (4.) Coldplay – Mylo Xyloto
4. (3.) Olly Murs – In Case You Didn’t Know
5. (2.) Amy Winehouse – Lioness: Hidden Treasures
6. (6.) Adele – 21
7. (5.) Rihanna – Talk That Talk
8. (10.) One Direction – Up All Night
9. (8.) Rebecca Ferguson – Heaven
10. (14.) Jessie J – Who You Are
Albumilistalla nähdään odotetusti hyviä nousuja sekä melkoisia romahduksia. Alennusmyynnin kärkituotteet kipusivat jyrkimmin, muun muassa Bruno Marsin, Lady Gagan (11), Beyoncén (12) sekä varsin vaisusti tähän asti myyneen Kasabianin (14) albumin saa halvalla.
Ed Sheeranin + päätyi myös aleen ja sitä kautta huipulle. Syksyllä ilmestynyt lätty saavutti nyt toisen ykkösviikkonsa, on viettänyt koko listauransa top tenissä ja myynyt tuplaplatinaa.
Michael Bublén Christmas sukelsi kärjestä 15:nneksi, mikä ei ole suinkaan ennätys tai lainkaan odottamatonta tuon nimiseltä albumilta. Siitä ehti tulla koko vuoden toiseksi myydyin niin Britanniassa kuin USA:ssakin.
Cher Lloydin Sticks and Stones nousi 44–21 ja Examplen Playing in the Shadows 41–23. Uutuuksia ei top 40:iin mahdu, mutta muutama listapalaaja kylläkin: Nicki Minajin Pink Friday (28), The Vaccinesin esikoinen (33), Pinkin toissavuotinen kokoelma (34), Neron Welcome Reality (36) sekä Foo Fightersin Wasting Light (39).

Coldplay,
Ed Sheeran,
listakatsaus,
LMFAO,
Michael Bublé
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)