perjantai 2. lokakuuta 2009

Monenlaisia kestosuosikkeja

Kun Ten nousi listakakkoseksi 1990-luvun alussa, harva ehkä uskoi Pearl Jamin nousevan listakärkeen vielä 17 vuoden päästä. Euroopassa sitä pidettiin (ja pidetään ehkä yhä) Nirvanan vanavedessä suosioon nousseena yhtyeenä, mutta itse asiassa Pearl Jam on myynyt levyjä Yhdysvalloissa Nirvanaa enemmän. Tosin luonnollisesti Nirvanan julkaisusuoni tyrehtyi aikanaan.

Backspacer on seattlelaisbändin neljäs albumilistan ykkönen Yhdysvalloissa, edeltäjät ovat Vs., Vitalogy ja No Code, ja vain kerran yhtyeen studioalbumi on jäänyt kakkossijaa alemmaksi (Riot Act, viides). Hot 100 -listan paras sija on kakkonen (Wayne Cochran -cover Last Kiss vuonna 1999).

Eräänlaisen työvoiton on saanut myös The Black Eyed Peas, joka nousi lukuisista hiteistä huolimatta ensimmäistä kertaa Hot 100 -listan kärkeen huhtikuussa singlellä Boom Boom Pow. Tällä viikolla bändille tulee täyteen puoli vuotta putkeen paalupaikalla (Boom Boom Pow 12 viikkoa, I Gotta Feeling 14 viikkoa toistaiseksi). Se on ennätys ja kunniotettava saavutus, oli kappaleista mitä mieltä tahansa. Myös Jason Mrazin ikisuosikki I'm Yours sinnittelee yhä Hot 100 -listalla, meneillään on viikko numero 76.

Mainitaanpa vielä Taylor Swift. Hänen lähes neljä miljoonaa myynyt Fearless-levynsä tullee olemaan Billboardin vuosilistan ykkönen (listan deadlinehan on marraskuussa). Se on viettänyt 24 viikkoa kantrilistan kärjessä, yhtä monta kuin nuoren supertähden nimetön debyytti.

Lähde: Yahoo Chart Watch, Billboard
Kuva: Amazon.com

Ei kommentteja: