Näytetään tekstit, joissa on tunniste WizKid. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WizKid. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. elokuuta 2026

Tuurihaukan ennätys

Kuten eilisessä listakatsauksessa tuli todettua, Sam Fenderin ja Olivia Deanin Rein Me Inistä tuli kaikkien aikojen eniten ykkösviikkoja Britannian singlelistalla kerännyt kappale (19 viikkoa). Aiempi ennätys oli yli 70 vuoden takaa, aivan listan alkuajoilta Frankie Lainen I Believen (#1, 1953) nimissä. 

Brittilistalla moiseen saavutukseen pääseminen edellyttää hyvin tasaista kuuntelumäärää viikosta toiseen ja paljon tuuria. Rein Me In ei ole vielä kertaakaan yli vuoden jälkeen ole joutunut ACR-tasolle (accelerated chart ratio) eli menettänyt striimimääräänsä suhteessa edellisviikkoon ja yleiseen tasoon kolmea viikkoa putkeen. Jotkut kappaleet joutuvat sille tielle parissa kuukaudessa. Rein Me Inin on pelastanut moni asia, esimerkiksi helleaalto ja jalkapallo.

Rein Me Inin kanssa samoihin aikoihin julkaistu Olivia Deanin toinen megahitti Man I Need (#1, 2025) on ollut striimeissä mitaten vielä suositumpi, mutta joutui ACR-tasolle jo aikoja sitten.

Listaanpa tähän vielä pisimpään brittilistaa hallinneet kappaleet. Tähdellä merkityt saavuttivat ykkösviikkonsa putkeen.

Sam Fender and Olivia Dean – Rein Me In (2025) – 19 viikkoa
Frankie Laine – I Believe (1953) – 18
Bryan Adams – (Everything I Do) I Do It for You (1991) – 16* 
Wet Wet Wet – Love Is All Around (1994) – 15*
Drake feat. Wizkid and Kyla – One Dance (2016) – 15*
Queen – Bohemian Rhapsody (1975) – 14
Ed Sheeran – Shape of You (2017) – 14*  

torstai 18. toukokuuta 2023

Listaklassikko: Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance (2016)


Kanadalaisräppäri Drake on ollut etenkin Yhdysvalloissa todellinen Hot 100 -listahirmu. Koska striimiaikana albumiraidoistakin tulee helposti suosituimmille artisteille listamerkintöjä, Drake on kerännyt jo ennätykselliset 294 Hot 100 -käyntiä, joista 11 on yltänyt kärkeen.

Myös nigerialaiselle Wizkidille ja filippiiniläiselle Kylalle kreditoitua One Dancea voi pitää yhtenä Draken suurimmista hiteistä, vaikka Billboardin mukaan Hot 100 -laskennassa se titteli kuuluu God’s Planille (#1, 2018). One Dance oli kuitenkin globaalisti suurempi menestys ja yksi suosituimmista kappaleista Spotifyssa ”kautta aikojen” (eli noin viimeisen 15 vuoden ajalta). Sillä on seitsemänneksi eniten kuunteluita (2,64 miljardia).

Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkösenä One Dance vietti kymmenen viikkoa kesällä 2016. Britanniassa se pisti jopa paremmaksi: 15 viikkoa! Se on sekä Wizkidin että Kylan ainoa jenkkiykkönen, mutta Wizkid on päässyt top teniin myös omalla hitillään Essence (#9, 2021).

Vaikka Drake tekee jatkuvasti hittejä, hänen tuoreimmasta ykkössijastaan brittilistalla alkaa olla jo tovi aikaa – noin kolme vuotta (Toosie Slide, 2020). Hot 100 -listan kärkeen hän pääsi vielä viime vuonna kappaleella Jimmy Cooks.

Spotify-lukemat tulikin jo mainittua. Virallista videota ei ole Draken Youtube-kanavalla, mutta suosituin pätkä toisaalla on kerännyt 65 miljoonaa pyöritystä.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuosikatsaus 2016: Draken ja konkareiden tahtiin

Vuosi 2016 muistetaan varmasti menehtyneistä supertähdistä: menetimme vuoden aikana mm. David Bowien, Princen, Leonard Cohenin ja George Michaelin, joista kaksi ensimmäistä vaikuttivat suuresti myös vuosilistoilla, vaikka Prince putosi top 20 -laskennoista ns. aivan kalkkiviivoilla.

Muuten vuosi oli kiinnostava: Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance keräsi kaksinumeroisen määrän ykkösviikkoja sekä Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla että Britannian singlelistalla ja Sia saavutti yli nelikymppisenä ensimmäisen Hot 100 -listan ykkösensä. Vuosi päättyi Daft Punkin päästyä jenkkikärkeen neljännesvuosisadan mittaisen uran jälkeen, mutta The Weekndin kanssa tehty Starboy ei aivan ehtinyt hittien vuositaulukkoon, jota varten sain pitkästä aikaa myös kunnon dataa.

Tähdellä merkityt ovat joko viimevuotisia tai vanhempia julkaisuja.

USA, singlet

1. Drake feat. Wizkid & Kyla – One Dance – 5 550 000
2. The Chainsmokers feat. Halsey – Closer – 4 497 000
3. Rihanna feat. Drake – Work – 4 080 000
4. The Chainsmokers feat. Daya – Don't Let Me Down – 3 850 000
5. Desiigner – Panda – 3 602 000
6. Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling – 3 597 000
7. Lukas Graham – 7 Years – 3 544 000
8. Flo Rida – My House* – 3 458 000
9. twenty one pilots – Stressed Out* – 3 386 000
10. Sia feat. Sean Paul – Cheap Thrills – 3 349 000

Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance vietti Hot 100 -listan kärjessä kymmenen viikkoa ja ylitti maailmanlaajuisesti ensimmäisenä kappaleena miljardin kuuntelun rajan Spotifyssa. Se oli suhteellisen ylivoimainen muihin nähden, mutta Draken valtaa vuoden suosituimpana artistina uhkasivat Rihanna, The Chainsmokers ja Twenty One Pilots: Rihanna sai kolme biisiä top 20:een ja The Chainsmokers peräti kaksi kärkinelikkoon. Closer oli vuoden pitkäikäisin ykkönen Hot 100 -listalla (12 viikkoa). Jos vierailijoita ei oteta lukuun, vuoden kovin tulokas oli Desiigner nettihitillään Panda. Flo Ridan My Housesta tuli yllättävänkin iso menestys, vaikka se ei Hot 100 -listalla päässyt neljättä sijaa ylemmäs. Cheap Thrillsin molemmat esittäjät Sia ja Sean Paul pääsivät sen sijaan Hot 100 -listan kärkeen yli 40-vuotiaina.

11. Justin Bieber – Love Yourself* – 3 256 000
12. Rihanna – Needed Me – 3 172 000
13. twenty one pilots – Heathens – 3 131 000
14. Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza – 3 126 000
15. Fifth Harmony feat. Ty Dolla $ign – Work from Home – 3 039 000
16. G-Eazy feat. Bebe Rexha – Me Myself and I – 2 894 000
17. Zayn – Pillowtalk – 2 891 000
18. Calvin Harris feat. Rihanna – This Is What You Came for – 2 743 000
19. D.R.A.M. feat. Lil Yachty – Broccoli – 2 705 000
20. twenty one pilots – Ride – 2 688 000*

Needed Me ylsi Hot 100 -listan viikkotasolla vain seitsemänneksi, mutta on vuoden 12. suurin menestys. Mike Posner sai uuden megahitin vuosia edellisen (Cooler Than Me) jälkeen. Zaynin sooloura alkoi huikeasti Pillowtalkilla (#1, 2016), mutta Mind of Mine -esikoiselta ei lohkaistu enää toista kunnollista hittiä. Jos joku ihmettelee, missä luuraa Rae Sremmurdin ja Gucci Manen Black Beatles, niin Starboyn tavoin top 20:n kynnyksellä.


USA, albumit 

1. Drake – Views – 4 140 000
2. Adele – 25 – 2 369 000*
3. Beyoncé – Lemonade – 2 187 000
4. Rihanna – ANTI – 1 966 000
5. twenty one pilots – Blurryface – 1 732 000*
6. Justin Bieber – Purpose – 1 678 000*
7. Chris Stapleton – Traveller – 1 421 000*
8. Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical – 1 327 000*
9. Soundtrack – Suicide Squad: The Album – 1 126 000
10. Ariana Grande – Dangerous Woman – 1 070 000

Draken Views ns. pyyhki pöytää kaikilla kilpailijoillaan tänä vuonna. Sitä kulutettiin yli neljä miljoonaa kappaletta ja se on jo Draken toiseksi suosituin albumi, hivenen Take Caren (#1, 2011) jäljessä. Muuten kärkipää on suunnilleen sama kuin syksyn kvartaalikatsauksessa. Adelen 25 nousi kakkoseksi ohi joulumyynnissä keskinkertaisesti pärjänneen Beyoncén Lemonaden. Sijoilla 7 ja 8 ovat kahden viime vuoden todelliset yllättäjät: vaihtoehtokantrin uusi tähti Chris Stapleton ja Hamilton-musikaalilevy. Suicide Squad -elokuvan soundtrackin hittipitoisuus on nykymittapuulla aivan poikkeuksellisen korkea ja niinpä siitä tuli platinalevy.

11. The Weeknd – Beauty Behind the Madness – 1 002 000*
12. Pentatonix – A Pentatonix Christmas – 1 001 000
13. Bryson Tiller – T R A P S O U L – 990 000*
14. Kevin Gates – Islah – 920 000
15. The Weeknd – Starboy – 920 000
16. Sia – This Is Acting – 905 000
17. G-Eazy – When It's Dark Out – 870 000*
18. Panic! at the Disco – Death of a Bachelor – 850 000
19. Kanye West – The Life of Pablo – 800 000
20. Meghan Trainor – Thank You – 725 000

Pentatonixin jouluykkönen ehti reilussa kuukaudessa 12:nneksi ja The Weekndin Starboy 15:nneksi. Panic! at the Discon menestys on jäänyt manner-Euroopassa täysin vaille mediahuomiota, mutta he taitavat olla uuden maailman toiseksi suosituin rockyhtye juuri nyt. Kanye Westin striimaussuosio riitti yllättävänkin pitkälle. Meghan Trainorin ura vaikuttaa hittien suhteen olevan rajussa alamäessä, mutta albumi ehti kerätä ihan kivan potin. Vuosi sitten 20. tilaan vaadittiin 800 000, joten nyt mennään suunnilliseen samoissa, mutta suosio tuntuu keräytyvän harvemmille levyille.


Britannia, singlet

1. Drake feat. Wizkid & Kyla – One Dance – 1 945 000
2. Lukas Graham – 7 Years – 1 490 000
3. Sia feat. Sean Paul – Cheap Thrills – 1 462 000*
4. Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza – 1 320 000
5. Calvin Harris feat. Rihanna – This Is What You Came for –  1 284 500
6. Zara Larsson – Lush Life – 1 165 500*
7. The Chainsmokers featuring Halsey – Closer – 1 143 000
8. Justin Bieber – Love Yourself – 1 141 500*
9. Rihanna feat. Drake – Work – 1 135 500
10. Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling – 1 135 000

One Dance oli kiistatta vuoden suurin hitti myös Britanniassa – ja eräs kaikkien aikojen suurimmista: se vietti viikkolistojen ykkösenä hurjat 15 viikkoa. Sen kulutus oli myös merkittävästi parempaa kuin millään muulla singlellä ja siitä tuli kalenterivuoden ainoa triplaplatinasingle (Justin Bieberin Love Yourself ja Sorry ylsivät triplaplatinaan, mutta ne ilmestyivät vuonna 2015). Skandinavian lahjoista popmaailmalle vuoden läpilyöjä on ilman muuta Zara Larsson, sillä hän saa lisääkin hittejä, toisin kuin aika vahvaksi päiväperhoksi ennustettava tanskalaisryhmä Lukas Graham.

11. Shawn Mendes – Stitches – 1 119 000*
12. Calum Scott – Dancing on My Own – 1 112 500
13. Jonas Blue and Dakota – Fast Car – 1 090 500
14. Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water – 1 067 000
15. Fifth Harmony feat. Ty Dolla $ign – Work from Home – 1 039 500
16. Justin Bieber – Sorry – 1 013 500*
17. The Chainsmokers feat. Daya – Don't Let Me Down – 985 000
18. Drake feat. Rihanna – Too Good – 983 000
19. James Arthur – Say You Won't Let Go – 962 500
20. Major Lazer feat. Nyla & Fuse ODG – Light It Up – 922 500*

The Chainsmokersin läpimurtovuosi kulminoitui kahteen jättihittiin Atlantin molemmin puolin. Sen lisäksi sekä Major Lazer, Drake että Justin Bieber saivat kaksi biisiä top 20 -tasolle, mutta Rihanna peräti kolme käymättä viikkolistojen kärjessä. Takavuosien X Factor -tähti James Arthur nosti uransa uudelle tasolle suurimmalla hitillään Say You Won't Let Go. Loppuvuotta hallinnut Clean Banditin Rockabye ei aivan ehtinyt tähän, sillä sen viikkolukemat ovat olleet ykköselle suhteellisen keskinkertaisia. Viime vuonna top 20 -paikkaan vaadittiin 794 000 kpl, nyt rutkasti enemmän – kiitos striimaukset.


Britannia, albumit

1. Adele – 25 – 754 500*
2. Coldplay – A Head Full of Dreams – 512 500*
3. Michael Ball and Alfie Boe – Together – 512 000
4. Justin Bieber – Purpose – 479 000*
5. Elvis Presley – The Wonder of You – 458 500
6. David Bowie – Blackstar – 410 500
7. Little Mix – Glory Days – 409 000
8. Drake – Views – 386 500
9. Jess Glynne – I Cry When I Laugh – 365 000*
10. David Bowie – Best of Bowie – 331 000*

Adelen 25:sta tuli ensimmäinen albumi sitten Simply Redin Starsin (1991), joka onnistui valloittamaan vuosilistan kahtena vuonna peräkkäin. Sen saldo jäi tänä vuonna huomattavasti pienemmäksi, mutta silti etumatka loppumetreillä kakkoseksi kirineeseen Coldplayn A Head Full of Dreamsiin (2015) oli merkittävä. Coldplayn levyn ja Alfie Boen ja Michael Ballin Togetherin ero oli maalikameratasoa, vain muutama sata kappaletta. Together on kuitenkin eittämättä vuoden yllättäjiä. Little Mix on uransa huipulla ja Glory Daysistä tullee heidän menestynein albuminsa. Elvis Presleyn ja sinfoniaorkesterin suksee oli yhä käsittämätöntä ja lokaalia – muualla maailmassa The Wonder of You ei juuri kiinnostanut. David Bowien menehtyminen näkyy kahden top ten -albumin muodossa. Tammikuussa viikkolistan valloittanut Blackstar on hänen myydyimpiä levyjään.

11. Beyoncé – Lemonade – 328 500
12. Olly Murs – 24 Hrs – 303 500
13. Michael Bublé – Nobody but Me – 299 500
14. Robbie Williams – The Heavy Entertainment Show – 291 500
15. Little Mix – Get Weird – 286 500*
16. Sia – This Is Acting – 269 500
17. The Rolling Stones – Blue and Lonesome – 261 500
18. Rick Astley – 50 – 249 000
19. James Bay – Chaos and the Calm – 239 500*
20. Ed Sheeran – x –  238 500*

Robbie Williamsin päivät top ten -sinkkuhittien suhteen näyttävät olevan ohi, mutta The Heavy Entertainment Show pitää hänet albumipuolella platinakannassa. The Rolling Stones ja Rick Astley sijoilla 17 ja 18 vuonna 2016, kuka olisi uskonut? Molemmat ylsivät myös viikkolistojen kärkeen. Vuosi sitten sijaan 20 vaadittiin 260 500 kpl.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Viimeinen valssi

Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance on jäänyt jo listahistoriaan, mutta nyt sen taival sekä Britannian singlelistan (15 viikkoa) että Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla (10 viikkoa) on päättymässä: Major Lazerin, Justin Bieberin ja n Cold Water debytoinee perjantaina brittilistan kärjessä ja tänä iltana Sian ja Sean Paulin Cheap Thrills on melko varmasti uusi ykkönen Hot 100 -listalla.

One Dance on kuitenkin liittynyt jo erittäin harvalukuiseen joukkoon, sillä maailmassa on tasan yksi toinen kappale, joka on hallinnut molempia listoja kymmenen viikkoa tai pidempään: Whitney Houstonin I Will Always Love You (1992).

Moni on ehtinyt jo päivitellä sitä, että One Dance ei TUNNU niin suurelta hitiltä kuin sen listaura indikoi. Voi olla, ettei se jää historiaan yhtä vahvana menestyksenä kuin esimerkiksi I Will Always Love You, mutta toisaalta, kaikkein pisimpään Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa on hallinnut Mariah Careyn uran keskinkertaisuuksiin kuuluva One Sweet Day (1995). Listat ovat listoja ja numeroita, todellinen perintö määritetään muualla.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 30

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
3. (5.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
4. (4.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
5. (3.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
6. (8.) twenty one pilots – Ride
7. (7.) Rihanna – Needed Me
8. (6.) Desiigner – Panda
9. (9.) Kent Jones – Don't Mind
10. (12.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
11. (11.) P!nk – Just Like Fire
12. (10.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
13. (13.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
14. (14.) Florida Georgia Line – H.O.L.Y.
15. (15.) Meghan Trainor – Me Too
16. (18.) Drake – Controlla
17. (20.) DJ Khaled featuring Drake – For Free
18. (16.) James Bay – Let It Go
19. (22.) Drake featuring Rihanna – Too Good
20. (35.) Shawn Mendes – Treat You Better

Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance siirtyi myös Hot 100 -listalla kaksinumeroisiin lukemiin ykkösviikkojen osalta. Kiinnostavaa nähdä, pystyykö se myös täällä uhittelemaan historian pitkäikäisimpiä ykköshittejä vastaan yhtä vahvasti kuin Britanniassa. Drakelle se on joka tapauksessa nyt ensimmäinen kymmenen paaluviikkoa merkkauttanut hitti.
Sian ja Sean Paulin Cheap Thrills porhalsi jo kolmanneksi ja on nyt yksin Sian uran suurin hitti – Flo Ridan kanssa levytetty Wild Ones ylsi viidenneksi vuonna 2012. Twenty One Pilotsin Ride eteni kaksi sijaa kuudenneksi ja Adele saavutti kuudennen top ten -hittinsä, kun Send My Love (to Your New Lover) nousi niin ikään pari pykälää kymmenenneksi.
Draken uudemmat biisit Controlla ja Too Good nousivat omille parhaille sijoilleen 16:nneksi ja 19:nneksi. Niiden väliin eteni DJ Khaledin For Free, jolla Drake on myös mukana. Tulisiko siitä Khaledin uran suurin hitti? Hänen toinen singlensä I Got the Keys loikkasi myös top 40 -tasolle (56–34). Sillä vierailevat Jay Z ja Future.
Shawn Mendesin Treat You Better loikkasi reteästi 35–20. Charlie Puth saavutti neljännen top 40 -hittinsä, kun Selena Gomez -duetto We Don't Talk Anymore eteni 48–35. Puth on erikoistunut duettoihin, sillä hänen kaikki hittinsä ovat yhteistöitä, lukuun ottamatta slovaria One Call Away (#12, 2015).
Parsakaali on pop, sillä D.R.A.M.:n ja Lil Yachtyn viraalihitti Broccoli nousi 43–39.


USA:n albumit, Top 20

1. (2.) Drake – Views
2. (-) ScHoolboy Q – Blank Face LP
3. (1.) Blink-182 – California
4. (5.) twenty one pilots – Blurryface
5. (8.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
6. (6.) Rihanna – ANTI
7. (4.) Beyoncé – Lemonade
8. (-) Chevelle – The North Corridor
9. (7.) Adele – 25
10. (-) Switchfoot – Where the Light Shines Through
11. (9.) Various Artists – Epic AF
12. (14.) Sia – This Is Acting
13. (11.) Meghan Trainor – Thank You
14. (12.) Chris Stapleton – Traveller
15. (15.) Bryson Tiller – T R A P S O U L
16. (13.) Ariana Grande – Dangerous Woman
17. (19.) Kevin Gates – Islah
18. (18.) Justin Bieber – Purpose
19. (3.) Maxwell – blackSUMMERS'night
20. (16.) Kanye West – The Life of Pablo

Views ei vähästä hätkähtänyt: se palasi yhden viikon tauon jälkeen taas Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen, vaikka albumin kulutus väheni 22 prosenttia edellisviikosta. Paaluviikkoja on nyt kymmenen.
Schoolboy Q:n uuden Blank Face LP:n olisi odottanut debytoivan kärjessä asti, mutta sen kulutus jäi noin puoleen edeltäjänsä Oxymoronin (#1, 2014) avauksesta. Kakkossija on kuitenkin sinänsä hyvä saavutus, sillä se on räppärille vasta toinen top ten -sijoitus koko uralla.
Rockilla oli hyvä viikko, sillä sekä Chevellen että Switchfootin uudet levyt debytoivat top tenissä sijoilla 8 ja 10. Top ten -paikka on molemmille neljäs, mutta molemmat myös hieman jäivät edellisten albumiensa noteerauksista.
The Avalanchesin paluulevy Wildflower debytoi sijalla 27. Since I Left You (2000) ei koskaan yltänyt listalle.
DNCE:n Swaay-EP loikkasi ensimmäistä kertaa top 40 -tasolle sijalle 39, syynä tietenkin uusi hitti Toothbrush, joka kolkuttelee lähiviikkoina Hot 100 -listan top 40:n ovea.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (3.) Jonas Blue featuring JP Cooper – Perfect Strangers
3. (2.) The Chainsmokers featuring Daya – Don't Let Me Down
4. (4.) Calum Scott – Dancing on My Own
5. (5.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
6. (6.) Drake featuring Rihanna – Too Good
7. (7.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
8. (8.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
9. (13.) Shawn Mendes – Treat You Better
10. (10.) Kent Jones – Don't Mind
11. (9.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
12. (12.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
13. (11.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
14. (16.) Ariana Grande – Into You
15. (14.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
16. (17.) Galantis – No Money
17. (15.) Dua Lipa – Hotter Than Hell
18. (18.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
19. (28.) MØ – Final Song
20. (19.) Coldplay – Hymn for the Weekend

One Dance saavutti 15. viikon brittilistan kärjessä, joten se sivuaa Wet Wet Wetin Love Is All Aroundin (1994) historian toiseksi pisintä visiittiä kärkeen. Ensi viikolla Major Lazerin, Justin Bieberin ja n Cold Water asettaa niin kovan haasteen, että ainakin putkeen 16. viikko olisi suoranainen ihme. Møn Final Song loikkasi etiäisenä jo nyt 28–19.
Jonas Bluen ja JP Cooperin Perfect Strangers nousi pykälän kakkoseksi, joten Jonas Bluella on nyt kaksi hopealle yltänyttä hittiä putkeen.
Shawn Mendes nappasi kolmannen top ten -hittinsä Treat You Betterin edettyä yhdeksänneksi. Stitches vietti kaksi viikkoa kärjessä alkuvuodesta ja The Vampsin kanssa esitetty, melko hyvin jo unohdettu Oh Cecilia (Breaking My Heart) käväisi yhdeksäntenä toissa syksynä.
Bastillen Good Grief on viettänyt jo toista kuukautta top 30:n paremmalla puolella ja nousi nyt pykälän 24:nneksi, joka on sen korkein sijoitus toistaiseksi.
Katy Perryn Rise debytoi melko vaisusti sijalla 25. Se on NBC:n olympiatunnari. 5 Seconds of Summer puolestaan on uuden Ghostbusters-elokuvan kimpussa kappaleellaan Girls Talk Boys (28).
Christine and the Queensin yllätyshitti Tilted eteni jo 29:nneksi. Brittiryhmä M.O:n What Do You Think of loikkasi 47–35 ja on heidän ensimmäinen top 40 -merkintänsä.
MK:n ja Becky Hillin Piece of Me saavutti oman parhaansa noustuaan42–37 ja sijalla 38 debytoi Snakehipsin ja Zaynin Cruel.
Vilkkaalla viikolla top 40:ssä ei ollut tilaa Britney Spearsin ja G-Eazyn Make Melle, joka debytoi sijalla 42.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Michael Kiwanuka – Love and Hate
2. (2.) Adele – 25
3. (8.) Christine and the Queens – Chaleur Humaine
4. (3.) Drake – Views
5. (4.) Coldplay – A Head Full of Dreams
6. (1.) Biffy Clyro – Ellipsis
7. (5.) ELO – All Over the World: The Very Best of
8. (39.) Bob Marley and the Wailers – Legend: The Best of
9. (6.) Rick Astley – 50
10. (12.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
11. (9.) Blink-182 – California
12. (7.) Beyoncé – Lemonade
13. (-) Good Charlotte – Youth Authority
14. (11.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
15. (16.) Justin Bieber – Purpose
16. (18.) twenty one pilots – Blurryface
17. (21.) Ed Sheeran – x
18. (22.) James Bay – Chaos and the Calm
19. (17.) Little Mix – Get Weird  Adele – 21
20. (29.) Gregory Porter – Take Me to the Alley

Britannian albumilistalla nähtiin ns. PJ Harvey -ilmiö: artisti pääsee ykköseksi huomattavasti köykäisemmin numeroin kuin edellisellä levyllään sijoittui huonommin. Asialla oli tällä kertaa Michael Kiwanuka, jonka toinen albumi Love and Hate debytoi kärjessä. Hänen esikoisensa Home Again (2012) ylsi neljänneksi, mutta sitä ostettiin lähes kolminkertainen määrä uutuuden avaukseen nähden.
Christine and the Queensin Chaleur Humaine on osoittautumassa kunnon menestykseksi: se petrasi jo kolmanneksi.
Bob Marleyn Legend (#1, 1984) pyörii joka kesä top 20:n liepeillä, mutta nyt se on saanut uutta pontta Is This Love -hitin remiksauksen ansiosta, josta on tullut singlemenestys. Edellisen kerran Legend oli top tenissä syyskuussa 2014.
Good Charlotten Youth Authority debytoi sijalla 13 ja Jeff Beckin Loud Hailer sijalla 27.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Ne kaksi muuta

Nigerialainen Wizkid ja brittiläinen Kyla (ei siis filippiiniläinen samanniminen r&b-laulaja, kuten itsekin olen virheellisesti luullut) ovat tulleet tänä keväänä ja kesänä tutuiksi Draken One Dance -hitin myötä. Aika harva artisti saa nauttia kaksinumeroisesta viikkomäärästä sekä brittilistan että Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä, joten on aika tutusta heihin hieman lisää.

Molemmat ovat toistaiseksi yhden hitin varassa Yhdysvalloissa, mutta brittilistalta kummallakin on muita merkintöjä: Wizkid keikkuu top 40:n ulkopuolella juuri nyt Tinie Tempahin kanssa tehdyllä singlellä Mamacita ja hän on Afrikan mantereen suosituimpia artisteja. Länsimaissa hän on tehnyt yhteistyötä mainittujen lisäksi muun muassa Walen, Major Lazerin ja R. Kellyn kanssa.

Kyla puolestaan saavutti brittilistamerkinnän jo seitsemän vuotta sitten singlellä Do You Mind (#48, 2009). Sekaannus filippiiniläiseen Kylaan on tavallaan ymmärrettävä: hän nimittäin on uransa aikana duetoinut brittiartistien, kuten Bluen, kanssa.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 29

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
3. (3.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
4. (5.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
5. (6.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
6. (4.) Desiigner – Panda
7. (7.) Rihanna – Needed Me
8. (9.) twenty one pilots – Ride
9. (8.) Kent Jones – Don't Mind
10. (10.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
11. (12.) P!nk – Just Like Fire
12. (13.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
13. (11.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
14. (14.) Florida Georgia Line – H.O.L.Y.
15. (16.) Meghan Trainor – Me Too
16. (24.) James Bay – Let It Go
17. (15.) Lukas Graham – 7 Years
18. (19.) Drake – Controlla
19. (20.) Rihanna featuring Drake – Work
20. (22.) DJ Khaled featuring Drake – For Free

Hot 100 -listalla ei muutoksia kärjessä: Draken, Wizkidin ja Kylan One Dancen johto on yhä hyvin riittävä ja ykkösviikkoja nyt taskussa yhdeksän.
Calvin Harrisin ja Rihannan This Is What You Came for eteni neljänneksi ja Sian ja Sean Paulin Cheap Thrills on jo viidettä viikkoa putkeen kovin radiosoiton kasvattaja. Se nousi nyt viidenneksi. Samanlaista hidasta kiiruhtamista harrastaa Twenty One Pilotsin Ride, joka punnersi pykälän kahdeksanneksi.
Myös sijoilla 11–20 nähdään yhden sijan petrauksia: Send My Love (to Your New Lover), Me Too sekä Controlla. Poikkeuksena loistaa James Bayn jo ikivanha Let It Go, joka jyräsi peräti kahdeksan sijaa ylemmäs sijalle 16. Se on hänen ensimmäinen iso hittinsä, sillä jostain syystä Hold Back the River ei koskaan yltänyt Hot 100 -listalle, vaikka on hyvinkin tunnettu. Bubbling Under -puolella se oli ykkönen.
Fergien M.I.L.F. $ debytoi hienosti sijalla 34. Se on hänelle seitsemäs top 40 -hitti sooloartistina – toki Black Eyed Peasin riveissä hittejä on vaikka kuinka paljon lisää.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Blink-182 – California
2. (1.) Drake – Views
3. (-) Maxwell – blackSUMMERS'night
4. (2.) Beyoncé – Lemonade
5. (4.) twenty one pilots – Blurryface
6. (5.) Rihanna – ANTI
7. (7.) Adele – 25
8. (6.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
9. (8.) Various Artists – Epic AF
10. (15.) Blake Shelton – If I’m Honest
11. (10.) Meghan Trainor – Thank You
12. (12.) Chris Stapleton – Traveller
13. (13.) Ariana Grande – Dangerous Woman
14. (14.) Sia – This Is Acting
15. (11.) Bryson Tiller – T R A P S O U L
16. (-) Logic – Bobby Tarantino
17. (9.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
18. (17.) Justin Bieber – Purpose
19. (18.) Kevin Gates – Islah
20. (16.) Kanye West – The Life of Pablo

Blink-182:n ensimmäinen oikea uusi levy viiteen vuoteen palkittiin Yhdysvaltojen albumilistan ykkössijalla: Californiaa kulutettiin hienosti 186 000 kpl, mikä on jopa parannusta Neighborhoodsin   (#2, 2011) avaukseen. Se on heidän toinen ykkösensä, Take off Your Pants and Jacket (2001) oli ensimmäinen, ja seitsemäs top ten -levy.
Draken Viewsin ykkösputki siis häiriintyi ainakin hetkeksi, mutta albumi jatkaa hyvissä asemissa kakkosena.
Maxwellin Blacksummer's Night debytoi odotettua vaisummin kolmantena. Levyllä on sama nimi kuin hänen edellisellä, platinaa myyneellä albumillaan vuodelta 2009, mutta uutuuden nimessä on capseilla kirjotettu Summers edeltäjän Blackin sijaan. Harvakseltaan levyttävällä Maxwellilla on nyt neljä top ten -merkintää ja ne kaikki ovat itse asiassa päässeet kärkikolmikkoon. Ykkösiä on kaksi: Now (2001) ja tuo edellinen Blacksummer's Night (2009).
Räppäri Logicin Bobby Tarantino -mixtape debytoi sijalla 16. Hänellä on kaksi top ten -sijoitusta, edellisten albumien kolmos- ja nelostilat.
Desiignerin New English debytoi sijalla 22 ja You Don't Own Me -hitillään Hot 100 -puolella etenevän Gracen FMA sijalla 34.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (7.) The Chainsmokers featuring Daya – Don't Let Me Down
3. (16.) Jonas Blue featuring JP Cooper – Perfect Strangers
4. (10.) Calum Scott – Dancing on My Own
5. (2.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
6. (3.) Drake featuring Rihanna – Too Good
7. (4.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
8. (8.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
9. (6.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
10. (12.) Kent Jones – Don't Mind
11. (5.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
12. (9.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
13. (20.) Shawn Mendes – Treat You Better
14. (11.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
15. (15.) Dua Lipa – Hotter Than Hell
16. (14.) Ariana Grande – Into You
17. (13.) Galantis – No Money
18. (17.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
19. (22.) Coldplay – Hymn for the Weekend
20. (18.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza

Draken One Dance jatkaa 14. viikkoakin Britannian singlelistan kärjessä, mutta muuten listalla tapahtuu vaikka mitä: The Chainsmokersin ja Dayan Don't Let Me Down ponnisti jo kakkoseksi ja Jonas Bluen toinen hitti Perfect Strangers rynnisti peräti 16–3. Sillä laulaa JP Cooper, joka on listan ensikertalainen.
Calum Scottin Dancing on My Own ohitti Robynin alkuperäisversion saavutukset noustuaan neljänneksi ja Kent Jonesin Don't Mind eteni niin ikään top ten -hitiksi noustuaan kaksi sijaa kymmenenneksi.
Shawn Mendesin Treat You Better rynnisti 20–13 ja se lienee melko varma top ten -menestys jo ensi viikolla.
Olly Mursin You Don't Know Love debytoi suhteellisen vaisusti sijalla 23. n loistava Final Song sen sijaan loikkasi toisella listaviikollaan 53–28.
Selena Gomezilla oli hyvä viikko: We Don't Talk Anymore, duetto Charlie Puthin kanssa, eteni 49–30 ja oma Kill 'Em with Kindness 57–35.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Biffy Clyro – Ellipsis
2. (2.) Adele – 25
3. (6.) Drake – Views
4. (3.) Coldplay – A Head Full of Dreams
5. (5.) ELO – All Over the World: The Very Best of
6. (8.) Rick Astley – 50
7. (4.) Beyoncé – Lemonade
8. (7.) Christine and the Queens – Chaleur Humaine
9. (1.) Blink-182 – California
10. (-) The Avalanches – Wildflower
11. (10.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
12. (12.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
13. (-) Shura – Nothing's Real
14. (-) Aphex Twin – Cheetah
15. (11.) Radiohead – A Moon Shaped Pool
16. (14.) Justin Bieber – Purpose
17. (17.) Little Mix – Get Weird
18. (19.) twenty one pilots – Blurryface
19. (13.) Adele – 21
20. (15.) Catfish and the Bottlemen – The Ride

Biffy Clyron seitsemäs studioalbumi Ellipsis debytoi odotetusti Britannian albumilistan ykkösenä. Paalu on bändille toinen perättäinen ja top ten -merkintöjä on nyt viisi.
The Avalanches vietti vuosikausia lähes hiljaiseloa, mutta nyt heidän paluualbuminsa The Wildflower debytoi kymmenentenä. Se on heidän toinen top ten -levynsä kahdesta yrittämästä: Since I Left You (2000) pääsi kahdeksanneksi.
Poptulokas Shuran esikoislevy Nothing's Real aloitti hienosti sijalla 13 ja vallan hurjaan levytystahtiin intoutuneen Aphex Twinin EP-mittainen Cheetah sijalla 14.
Neljäntenä esikoisellaan nähdyn Lawsonin Perspective pistää asioita perspektiiviin: se jäi 23:nneksi. Fleetwood Macin Rumours (#1, 1977) on taas top 40:ssä sijalla 26 ja sijalla 36 debytoi Schoolboy Q:n Blank Face LP. Yhdysvalloissa suhteellisen suosittu räppäri ylsi brittilistan top 40 -tasolle nyt toista kertaa: Oxymoron (2014) piipahti 23:ntena.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 28

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
3. (4.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
4. (3.) Desiigner – Panda
5. (5.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
6. (6.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
7. (8.) Rihanna – Needed Me
8. (9.) Kent Jones – Don't Mind
9. (10.) twenty one pilots – Ride
10. (7.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
11. (11.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
12. (12.) P!nk – Just Like Fire
13. (19.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
14. (17.) Florida Georgia Line – H.O.L.Y.
15. (13.) Lukas Graham – 7 Years
16. (18.) Meghan Trainor – Me Too
17. (15.) Ariana Grande – Dangerous Woman
18. (14.) twenty one pilots – Heathens
19. (20.) Drake – Controlla
20. (16.) Rihanna featuring Drake – Work

Seitsemän viikkoa putkeen ja kahdeksan kaikkiaan Hot 100 -listan kärjessä: Draken, Wizkidin ja KylaOne Dancen taival ei ole vielä ollut yhtä vakuuttava kuin brittilistalla, mutta se päässee ainakin kymmeneen ykkösviikkoon, sillä haastajat ovat jähmeitä. Niistä Don't Let Me Down eteni nyt kolmanneksi, Kent Jonesin Don't Mind kahdeksanneksi ja Twenty One Pilotsin Ride yhdeksänneksi.
Adelen Send My Love (to Your New Lover) nousi 13:nneksi ja yllättävän isoa hittiä on väsäämässä Florida Georgia Line. En itse ihan tajua 14:nneksi etenevän H.O.L.Y.:n viehätystä, mutta siinä on nähtävästi aineksia kantriyhtyeen kolmanneksi isoksi cross over -menestykseksi – ne kaksi aiempaa ovat Cruise (#4, 2012) ja This Is How We Roll (#15, 2014).
Meghan Trainorin Me Too eteni kaksi sijaa 16:nneksi ja Draken Controlla portaan 19:nneksi.
Sijalla 32 debytoi todellinen tähtisikermä kappaleella Sucker for Pain, joka kuullaan tulevassa Suicide Squad -elokuvassa. Esittäjiksi on merkitty Lil Wayne, Wiz Khalifa ja Imagine Dragons yhdessä Logicin, Ty Dolla Signin ja X Ambassadorsin kanssa. Logicille top 40 -hitti on uran ensimmäinen.
Top 40:n hännänhuippuna etenee Fifth Harmonyn uusi single All in My Head (Flex), jolla vierailee Fetty Wap.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Views
2. (3.) Beyoncé – Lemonade
3. (-) The Avett Brothers – True Sadness
4. (8.) twenty one pilots – Blurryface
5. (7.) Rihanna – ANTI
6. (4.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
7. (12.) Adele – 25
8. (16.) Various Artists – Epic AF
9. (2.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
10. (10.) Meghan Trainor – Thank You
11. (27.) Bryson Tiller – T R A P S O U L
12. (13.) Chris Stapleton – Traveller
13. (14.) Ariana Grande – Dangerous Woman
14. (21.) Sia – This Is Acting
15. (17.) Blake Shelton – If I’m Honest
16. (31.) Kanye West – The Life of Pablo
17. (19.) Justin Bieber – Purpose
18. (20.) Kevin Gates – Islah
19. (26.) Fifth Harmony – 7/27
20. (23.) Chance the Rapper – Coloring Book

Draken Views merkkautti yhdeksännenkin ykkösviikon, joka on nykyoloissa harvinaisen pitkä putki Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä. Nyt sen kulutus on tipahtanut jo lähelle sadan tuhannen rajaa, ja ensi viikolla Blink-182:n uutuuden ennustetaan saavuttavan paremmat lukemat.
The Avett Brothersin True Sadness on viikon korkein uutuus sijalla kolme. Se on heidän korkein sijoituksensa ja kolmas top ten -paikka putkeen. Ne ovat olleet myös tasaisia suorituksia, sijat 4, 5 ja 3.
Epic AF -kooste loikkasi hiljaisella viikolla top teniin kahdeksanneksi. Toiseksi korkeinta uutuutta saadaan hakea aina sijalta 27 asti. Sillä paikalla debytoi Game of Thronesin kuudennen kauden soundtrack.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
3. (3.) Drake featuring Rihanna – Too Good
4. (4.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
5. (6.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
6. (5.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
7. (16.) The Chainsmokers featuring Daya – Don't Let Me Down
8. (7.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
9. (9.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
10. (12.) Calum Scott – Dancing on My Own
11. (8.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
12. (26.) Kent Jones – Don't Mind
13. (10.) Galantis – No Money
14. (22.) Ariana Grande – Into You
15. (15.) Dua Lipa – Hotter Than Hell
16. (38.) Jonas Blue featuring JP Cooper – Perfect Strangers
17. (11.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
18. (14.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
19. (13.) Desiigner – Panda
20. (29.) Shawn Mendes – Treat You Better

Hyvä Drake! One Dance nappasi taas yhden ykkösviikon lisää brittilistalta, nyt kyseessä on 13:s. Vielä pitäisi elokuulle jaksaa – Bryan Adamsin Everything I Do (I Do It for You) -hitin (1991) putkiennätyshän on 16 viikkoa.
Adelen Send My Love (to Your New Lover) nousi viidenneksi, mutta vielä hulppeampi kiri irtoaa The Chainsmokersin ja Dayan loistavalta Don't Let Me Downilta: 16–7. Se on heittämällä molempien uran suurin listamenestys ja ensimmäinen top ten -merkintä. Samoin top tenin ensikertalainen on pari sijaa noussut Calum Scottin Dancing on My Own (12–10). Robynin alkuperäisesitys ylsi kahdeksanneksi.
Vilkkaalla viikolla Kent Jonesin Don't Mind hyppäsi 26–12, Ariana Granden Into You 22–14 ja Jonas Bluen toinen hitti Perfect Strangers 38–16.
Shawn Mendesin Treat You Better nousi 29–20 ja on hänelle toinen top 20 -menestys Stitches-jättihitin (#1, 2016) seuraksi.
Top 40:n alasijoilla on pari uutta biisiä tällä tasolla: Rihannan Needed Me punnersi 41–38 ja MK:n ja Becky Hillin Piece of Me 43–39. MK-nimen taakse kätkeytyy yhdysvaltalainen Mark Kinchen, joka saavutti ensimmäiset tanssihittinsä jo pitkälti 1990-luvulla ja jonka suurin oma menestys on toistaiseksi Always (#12, 2014).


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Blink-182 – California
2. (1.) Adele – 25
3. (2.) Coldplay – A Head Full of Dreams
4. (5.) Beyoncé – Lemonade
5. (3.) ELO – All Over the World: The Very Best of
6. (8.) Drake – Views
7. (6.) Christine and the Queens – Chaleur Humaine
8. (4.) Rick Astley – 50
9. (-) Bat for Lashes – The Bride
10. (7.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
11. (9.) Radiohead – A Moon Shaped Pool
12. (11.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
13. (10.) Adele – 21
14. (13.) Justin Bieber – Purpose
15. (15.) Catfish and the Bottlemen – The Ride
16. (22.) David Bowie – Best of Bowie
17. (20.) Little Mix – Get Weird
18. (25.) Ed Sheeran – x
19. (24.) twenty one pilots – Blurryface
20. (-) Metronomy – Summer 08

Blink-182:n paluu herätti huomiota jo vuonna 2011, mutta en mitenkään olisi uskonut, että Neighborhoodsin (2011) kuudennen sijan jälkeen seuraaja California menisi peräti kärkeen asti brittilistalla. No, niin kävi ja kyseessä on bändin ihan ensimmäinen ykkönen! Top ten -merkintöjä on kaikkiaan neljä, tätä ennen paras sijoitus oli Take Off Your Pants and Jacketin (2001) nelostila. California ei ollut edes mitenkään erityinen lamaykkönen – sitä kulutettiin 23 500 kpl, joka riittää yleensä aivan kärkipäähän.
Hieman odotettua vaisummin pärjäsi Bat for Lashesin uusi levy The Bride, joka ylsi niukasti top teniin yhdeksänneksi. Vaikka se on hänen kolmas top ten -levynsä, kulutus on pudonnut kolmasosaan kultaa myyneestä Two Sunsista (#5, 2009).
Metronomyn Summer 08 debytoi sijalla 20, joka on melkoinen pudotus Love Lettersin (2014) seitsemänteen sijaan, ja Area 11:n Modern Synthesis pääsi sijalle 27.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 27

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
3. (3.) Desiigner – Panda
4. (4.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
5. (6.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
6. (8.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
7. (5.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
8. (7.) Rihanna – Needed Me
9. (10.) Kent Jones – Don't Mind
10. (13.) twenty one pilots – Ride
11. (9.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
12. (12.) P!nk – Just Like Fire
13. (11.) Lukas Graham – 7 Years
14. (-) twenty one pilots – Heathens
15. (15.) Ariana Grande – Dangerous Woman
16. (16.) Rihanna featuring Drake – Work
17. (17.) Florida Georgia Line – H.O.L.Y.
18. (18.) Meghan Trainor – Me Too
19. (20.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
20. (23.) Drake – Controlla

Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance on seitsemättä viikkoa Hot 100 -listan kärjessä. Top tenissä tapahtuu silti mukavasti liikettä, sillä Calvin Harrisin ja Rihannan This Is What You Came for nousi viidenneksi, Sian ja Sean Paulin Cheap Thrills kuudenneksi, Kent Jonesin Don’t Mind yhdeksänneksi ja Twenty One Pilots saavutti toisen top ten -hittinsä Riden edettyä kymmenenneksi.
Bändillä oli huikea viikko, sillä tulevassa Suicide Squad -elokuvassa soiva Heathens debytoi sijalla 14. Heidän toistaiseksi suurin hittinsä on tietenkin Stressed Out (#2, 2015).
Adelen Send My Love (to Your New Love) nousi pykälän 19:nneksi ja Draken Controlla pääsi parin kuukauden kärkkymisen jälkeen top 20:een juurikin 20:nneksi.
Selena Gomezin Kill Em with Kindness nousi 44–39. Red Hot Chili Peppersin Dark Necessities debytoi sijalla 67. Se on heidän ensimmäinen todennäköisesti top 40:n ulkopuolelle jäävä levyn avaussinglensä sitten One Hot Minuten (1995) Warpedin, josta ei julkaistu myyntisingleä ollenkaan.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Views
2. (-) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
3. (4.) Beyoncé – Lemonade
4. (3.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
5. (re) Radiohead – A Moon Shaped Pool
6. (-) YG – Still Brazy
7. (6.) Rihanna – ANTI
8. (7.) twenty one pilots – Blurryface
9. (-) Mumford and Sons – Johannesburg (EP)
10. (12.) Meghan Trainor – Thank You
11. (-) Jon Pardi – California Sunrise
12. (8.) Adele – 25
13. (10.) Chris Stapleton – Traveller
14. (11.) Ariana Grande – Dangerous Woman
15. (25.) Keith Urban – Ripcord
16. (-) Various Artists – Epic AF
17. (9.) Blake Shelton – If I’m Honest
18. (28.) Thomas Rhett – Tangled Up
19. (18.) Justin Bieber – Purpose
20. (13.) Kevin Gates – Islah

Draken Views onnistui pitämään takanaan myös Red Hot Chili Peppersin The Getawayn, joka alisuoriutui selkeästi odotuksiin nähden: sitä kulutettiin vain noin puolet edeltäjänsä I’m with Youn (#2, 2011) ensimmäisen viikon saldosta. Viewsille ykkösviikko on jo kahdeksas ja se on sertifioitu tuplaplatinalevyksi. Pepperseille kakkostila on siis toinen putkeen ja seitsemäs kaikkiaan.
Radioheadin A Moon Shaped Pool palasi viidenneksi, kiitos fyysisen julkaisun. Se ylsi tuoreeltaan kolmanneksi.
Räppäri YG on top tenissä toista kertaa Still Brazyn debytoitua kuudentena. My Krazy Life (2014) ylsi peräti kakkoseksi. Mumford and Sonsin yhteistyö-EP Johannesburg pääsi yhdeksänneksi ja on heidän neljäs top ten -käyntinsä.
Jon Pardin rusinamainos California Sunrise debytoi sijalla 11 ja rap-kokoelma Epic AF sijalla 16. Gojiran Magma ylsi 24:nneksi ja The Gamen soundtrack-levy Streets of Compton 25:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
3. (5.) Drake featuring Rihanna – Too Good
4. (4.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
5. (3.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
6. (15.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
7. (6.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
8. (7.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
9. (8.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
10. (10.) Galantis – No Money
11. (11.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
12. (16.) Calum Scott – Dancing on My Own
13. (13.) Desiigner – Panda
14. (12.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
15. (17.) Dua Lipa – Hotter Than Hell
16. (24.) The Chainsmokers featuring Daya – Don't Let Me Down
17. (9.) Sigala featuring John Newman & Nile Rodgers – Give Me Your Love
18. (14.) DNCE – Cake by the Ocean
19. (30.) Coldplay – Hymn for the Weekend
20. (18.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home

One Dance jatkaa yhä ykkösenä 12. viikkoa. Jokainen viikko on selviytymistaistelua sitä vastaan, ettei mistään ilmaantuisi uutta kappaletta, joka pyyhkisi kärkeen. Ykkössija alkaa nimittäin olla melkoisessa alennuksessa – One Dancenkin striimausluvut ovat pudonneet alle puoleen sen parhaista viikkonoteerauksista.
Draken ja Rihannan Too Good nousi kolmanneksi. Ehkä Drakella on ensi viikolla kaksoisjohto? Adelen Send My Love (to Your New Lover) loikkasi kuudenneksi, joten kaikki Adelen 25-albumin singlet ovat nyt myös top ten -hittejä. Kaikkiaan niitä on Adelella kahdeksan.
Calum Scottin Dancing on My Own eteni 12:nneksi ja Dua Lipan Hotter Than Hell 15:nneksi. The Chainsmokersin ja Dayan Don't Let Me Down loikkasi 24–16.
Ariana Granden Into You lähestyy top 20 -tasoa (26–22), samoin Kent Jonesin Don't Mind (39–26). Myös Shawn Mendesin Treat You Better merkkautti oman parhaansa nousemalla 29:nneksi.
Dizzee Rascalin ja Calvin Harrisin Hype jäi uutuutena todella alas 34:nneksi. Jonas Bluen toinen hitti Perfect Strangers nousi 44–38 ja Christine and the Queensin Tilted loikkasi 53–40.


Britannian albumit, Top 20

1. (14.) Adele – 25
2. (5.) Coldplay – A Head Full of Dreams
3. (7.) ELO – All Over the World: The Very Best of
4. (3.) Rick Astley – 50
5. (10.) Beyoncé – Lemonade
6. (8.) Christine and the Queens – Chaleur Humaine
7. (2.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
8. (9.) Drake – Views
9. (1.) Radiohead – A Moon Shaped Pool
10. (67.) Adele – 21
11. (16.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
12. (re) Adele – 19
13. (20.) Justin Bieber – Purpose
14. (-) Neil Young and Promise of Real – Earth
15. (18.) Catfish and the Bottlemen – The Ride
16. (re) Muse – Drones
17. (11.) Tom Odell – Wrong Crowd
18. (4.) Jake Bugg – On My One
19. (-) DJ Shadow – The Mountain Will Fall
20. (23.) Little Mix – Get Weird

Adelen visiitti Glastonburyyn kannatti: 25 loikkasi top tenin ulkopuolelta kärkeen. Ykkösviikko on levylle 13:s ja samalla se ylitti kolmen miljoonan rajan eli on kymmenkertainen platinalevy. Siivellä 21 (#1, 2011) loikkasi kymmenenneksi ja 19 (#1, 2008) palasi 12:nneksi.
Myös kaksi seuraavaa sijaa menivät Glastonbury-kävijöille. ELO:n All Over the World -kokoelma jopa saavutti oman parhaansa. Aiempi korkein sijoitus oli pari viikkoa saavutettu nelostila.
Christine and the Queensin Chaleur Humaine jopa nousi toisella listaviikollaan kuudenneksi. Se on kevyesti vuoden kovimpia albumilistayllättäjiä.
Neil Youngin Earth debytoi sijalla 14 ja harvakseltaan levyjä julkaisevan DJ Shadow'n The Mountain Will Fall sijalla 18. Molemmilla on top ten -merkintöjäkin, DJ Shadow'n uran paras on The Private Pressin (2002) kahdeksas sija.
Musen Drones (#1, 2015) palasi 16:nneksi, Foalsin What Went Down (#3, 2015) 28:nneksi ja Tame Impalan Currents (#3, 2015) 32:nneksi niin ikään Glastonburyn ansiosta.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 26

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (3.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
3. (2.) Desiigner – Panda
4. (4.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
5. (5.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
6. (7.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
7. (9.) Rihanna – Needed Me
8. (13.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
9. (8.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
10. (11.) Kent Jones – Don't Mind
11. (6.) Lukas Graham – 7 Years
12. (10.) P!nk – Just Like Fire
13. (15.) twenty one pilots – Ride
14. (27.) Nick Jonas featuring Tove Lo – Close
15. (14.) Ariana Grande – Dangerous Woman
16. (12.) Rihanna featuring Drake – Work
17. (17.) Florida Georgia Line – H.O.L.Y.
18. (31.) Meghan Trainor – Me Too
19. (19.) Justin Bieber – Love Yourself
20. (28.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)

Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance jatkaa kärjessä kuudetta viikkoa. Yksikään kärkikolmikon kappaleista ei kasvattanut tällä viikolla pisteitään, joten periaatteessa uusille yrittäjille alkaisi olla kohta tilaa. The Chainsmokersin Don’t Let Me Down on kuitenkin liian kaukana päästäkseen kilvoittelemaan paalupaikasta.
Calvin Harrisin ja Rihannan This Is What You Came for nousi kuudenneksi ja Rihannan ikioma Needed Me seitsemänneksi.
Sia saavutti uransa neljännen ja Sean Paul yhdeksännen top ten -hitin, kun eniten radiosoittoaan kasvattanut Cheap Thrills loikkasi jo kahdeksanneksi. Kent Jones on top tenin ensikertalainen, kun Don’t Mind nousi kymmenenneksi.
Twenty One Pilotsin Ride eteni 13:nneksi, Nick Jonasin ja Tove Lon Close loikkasi 14:nneksi ja Meghan Trainorin Me Too 18:nneksi.
Adelen kaikki kolme singleä 25-albumilta ovat nyt olleet top 20 -hittejä, sillä Send My Love (to Your New Lover) eteni 20:nneksi.
Uusia top 40 -hittejä tällä viikolla ovat Flumen ja Kain Never Be Like You (46–36), Luke Bryanin kesäinen Huntin’ Fishin’ and Lovin’ Every Day (43–37) sekä X Ambassadorsin Unsteady (48–39). Viimeksi mainitusta on liikkeellä sekä rockimpi alkuperäisversio, että Me Before You -elokuvassa soiva remix. X Ambassadors muistetaan toistaiseksi parhaiten viimevuotisesta hitistään Renegades (#17, 2015).


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Views
2. (-) Nick Jonas – Last Year Was Complicated
3. (13.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
4. (2.) Beyoncé – Lemonade
5. (-) Jon Bellion – The Human Condition
6. (6.) Rihanna – ANTI
7. (10.) twenty one pilots – Blurryface
8. (11.) Adele – 25
9. (9.) Blake Shelton – If I’m Honest
10. (14.) Chris Stapleton – Traveller
11. (7.) Ariana Grande – Dangerous Woman
12. (15.) Meghan Trainor – Thank You
13. (19.) Kevin Gates – Islah
14. (-) Garbage – Strange Little Birds
15. (-) Paul McCartney – Pure McCartney
16. (-) Kaleo – A/B
17. (-) Fitz and the Tantrums – Fitz and the Tantrums
18. (22.) Justin Bieber – Purpose
19. (-) Band of Horses – Why Are You OK
20. (12.) Dierks Bentley – Black

Jo seitsemän ykkösviikkoa Viewsille!
Seitsemän on yhtä monta kuin Adele saavutti 25-levyllään vuodenvaihteessa.
Draken takana Nick Jonas debytoi kakkosena toisella varsinaisella sooloalbumillaan Last Year Was Complicated. Nimetön esikoinen ylsi kuudenneksi toissa vuonna. Kolmanneksi porhalsi Hamilton: An American Musical (2015), kiitos Tony-gaalan, jossa musikaali saalisti 11 palkintoa. Levy ei ollut ennen tätä yltänyt top teniin, korkein sijoitus oli 11:s tältä keväältä.
Jon Bellionin ensimmäinen soololevy The Human Condition debytoi viidentenä. Bellion tunnetaan ennen kaikkea vierailustaan Zeddin hitillä Beautiful Now.
Todellinen uutuustulva osuu sijoille 14–19: kuuden joukossa viisi uutuutta. Niistä parhaiten ei yllättäen menestynyt Paul McCartneyn kokoelmaboksi vaan Garbagen kuudes studioalbumi Strange Little Birds. Edeltäjä Not Your Kind of People (2012) piipahti 13:ntena.
Islantilaisen Kaleon A/B pääsi hienosti 16:nneksi, Fitz and the Tantrumsin kolmannesta levystä tuli heidän ensimmäinen top 20 -julkaisunsa ja Band of Horsesin Why Are You OK jäi ehkä yllättävänkin alas 19:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
3. (3.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
4. (4.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
5. (5.) Drake featuring Rihanna – Too Good
6. (6.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
7. (7.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
8. (8.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
9. (-) Sigala featuring John Newman & Nile Rodgers – Give Me Your Love
10. (10.) Galantis – No Money
11. (9.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
12. (11.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
13. (12.) Desiigner – Panda
14. (13.) DNCE – Cake by the Ocean
15. (25.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
16. (28.) Calum Scott – Dancing on My Own
17. (18.) Dua Lipa – Hotter Than Hell
18.
(14.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
19. (16.) David Guetta featuring Zara Larsson – This One's for You
20. (15.)
Tinie Tempah featuring Zara Larsson – Girls Like 

One Dance uhmaa yhä todennäköisyyksiä ja nappasi 11. ykkösviikon melko selvälläkin erolla Kungsin ja Cookin' on 3 Burnersin This Girliin. Alkaa näyttää siltä, että This Girlin rahkeet eivät riitä kärkeen ollenkaan, sillä todennäköisimmin One Dancen syrjäyttää kappale, jota ei vielä ole julkaistu. 11 viikkoa on pisin putki sitten Wet Wet Wetin Love Is All Aroundin (1994), joka saavutti 15 viikkoa.
Kärkikahdeksikko on täysin staattinen edellisviikkoon nähden, mikä saattaa jopa olla ennennäkemätöntä, mutta tutkin asiaa. Sigalan, John Newmanin ja Nile Rodgersin Give Me Your Love debytoi yhdeksäntenä. Se on Sigalalle neljäs ja Newmanille kuudes top ten -hitti. Rodgersille biisi on jopa aivan ensimmäinen top 40 -merkintä omalla nimellään.
Adelen Send My Love (to Your New Lover) nousi 25–15, Calum Scottin Robyn-cover Dancing on My Own eteni 28–16, Dua Lipan Hotter Than Hell punnersi portaan 17:nneksi, The Chainsmokersin Don't Let Me Down eteni 30–24 ja Kent Jonesin Don't Mind loikkasi heittämällä top 40 -tasolle (60–39).
Bastillen Good Grief debytoi ehkä odotettua vaisummin sijalla 25. Twenty One Pilotsin uusi biisi Heathens soi tulevassa Suicide Squad -elokuvassa ja debytoi 33:ntena.


Britannian albumit, Top 20

1. (re) Radiohead – A Moon Shaped Pool
2. (-) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
3. (1.) Rick Astley – 50
4. (-) Jake Bugg – On My One
5. (6.) Coldplay – A Head Full of Dreams
6. (-) Mumford and Sons – Johannesburg (EP)
7. (3.) ELO – All Over the World: The Very Best of
8. (-) Christine and the Queens – Chaleur Humaine
9. (5.) Drake – Views
10. (7.) Beyoncé – Lemonade
11. (2.) Tom Odell – Wrong Crowd
12. (3.) Paul McCartney – Pure McCartney
13. (15.) The Stone Roses – The Very Best of
14. (14.) Adele – 25
15. (8.) Paul Simon – Stranger to Stranger
16. (16.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
17. (11.) Gilbert O'Sullivan – The Essential Collection
18. (10.) Catfish and the Bottlemen – The Ride
19. (19.) Red Hot Chili Peppers – Greatest Hits
20. (12.) Justin Bieber – Purpose

Radioheadin tapa julkaista levyjään tuottaa mielenkiintoisia tuloksia, mutta aika harva osasi arvata fyysisen A Moon Shaped Poolin kysynnän olevan niin suurta, että se palaisi jopa kärkeen, ohi Red Hot Chili Peppersin uuden The Getaway -levyn. Paaluviikko on A Moon Shaped Poolille siis toinen.
The Getaway on Red Hot Chili Peppersin kahdeksas top ten -albumi. Ykkösiä on neljä.
Jake Buggin kolmas levy On My One debytoi neljäntenä. Hänen aiemmat albuminsa pääsivät kärkeen ja kolmanneksi.
Mumford and Sons on vaihteeksi liikkeellä EP:llä ja yhdessä maailmanmusiikkitähtien kanssa. Johannesburg debytoi kuudentena. Ranskalaisen Christine and the Queensin Chaleur Humaine julkaistiin Keski-Euroopassa jo vuonna 2014, mutta Brittein saarilla vasta nyt. Se debytoi hienosti kahdeksantena. Levy on nimestään huolimatta pääosin englanninkielinen.
The Stone Rosesin paluu etenee kuten kokoelmakin 13:nneksi. Laura Mvulan The Dreaming Room jäi ehkä odotettua alemmaksi sijalle 21. Hänellä on kuitenkin top ten -meriittejäkin.
Gojira saavutti uransa parhaan sijoituksen Magman debytoitua 24:ntena. Sijalla 28 on mielenkiintoinen yhteislevy K.d. Langilta, Neko Caselta ja Laura Veirsiltä. Albumin nimi on ytimekkäästi Case/Lang/Veirs.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 25

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Desiigner – Panda
3. (3.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
4. (5.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
5. (4.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
6. (6.) Lukas Graham – 7 Years
7. (9.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
8. (7.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
9. (8.) Rihanna – Needed Me
10. (10.) P!nk – Just Like Fire
11. (13.) Kent Jones – Don't Mind
12. (12.) Rihanna featuring Drake – Work
13. (19.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
14. (11.) Ariana Grande – Dangerous Woman
15. (22.) twenty one pilots – Ride
16. (14.) Zara Larsson and MNEK – Never Forget You
17. (21.) Florida Georgia Line – H.O.L.Y.
18. (-) DJ Khaled featuring Drake – For Free
19. (16.) Justin Bieber – Love Yourself
20. (15.) Zayn – Pillowtalk

Kanadalaisen Draken, nigerialaisen Wizkidin ja filippiiniläisen Kylan One Dance jatkaa Hot 100 -listan kärjessä viidettä viikkoa. Kärkipäässä The Chainsmokersin ja Dayan Don’t Let Me Down nappasi oman parhaansa ja nousi neljänneksi ja Calvin Harrisin ja Rihannan This Is What You Came for seitsemänneksi.
Kent Jonesin Don’t Mind petrasi 11:nneksi. Sian ja Sean Paulin Cheap Thrills on viimein saanut kunnon radiokannatuksen tuekseen ja se nousi 13:nneksi.
Twenty One Pilotsin kiintiöpaikka top 20:ssa siirtyi tällä viikolla Riden haltuun – single eteni 22–15. Florida Georgia Linen H.O.L.Y. nousi 21–17 ja DJ Khaledin ja Draken For Free debytoi hienosti 18:ntena.
Shawn Mendesin Treat You Better debytoi sijalla 34. Se on kanadalaistulokkaan neljäs top 40 -hitti. Stitches (2015) ylsi neljänneksi.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Views
2. (3.) Beyoncé – Lemonade
3. (-) Paul Simon – Stranger to Stranger
4. (-) Volbeat – Seal the Deal and Let’s Boogie
5. (-) Maren Morris – Hero
6. (7.) Rihanna – ANTI
7. (6.) Ariana Grande – Dangerous Woman
8. (-) Dan + Shay – Obsessed
9. (5.) Blake Shelton – If I’m Honest
10. (10.) twenty one pilots – Blurryface
11. (9.) Adele – 25
12. (2.) Dierks Bentley – Black
13. (18.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
14. (13.) Chris Stapleton – Traveller
15. (11.) Meghan Trainor – Thank You
16. (-) Tegan and Sara – Love You to Death
17. (4.) Fifth Harmony – 7/27
18. (-) HellYeah – Unden!able
19. (19.) Kevin Gates – Islah
20. (17.) G-Eazy – When It's Dark Out

Draken Views ei suostu jättämään paalupaikkaa – kuudes ykkösviikko tuli helpohkosti. Seuraava todellinen uhka lienee juuri ilmestynyt Red Hot Chili Peppersin uutuus, joka näkyy listoilla parin viikon päästä.
Paul Simonin Stranger to Stranger debytoi kolmantena ja on hänen seitsemäs top ten -albuminsa sooloartistina. Se on hyvää jatkoa So Beautiful and So Whatin (2011) nelostilalle. Volbeat puolestaan nappasi toisen top ten -paikan ja uransa parhaan sijoituksen Seal the Deal and Let’s Boogien debytoitua peräti neljäntenä. Outlaw Gentlemen and Shady Ladies (2014) ylsi yhdeksänneksi.
Kantrilaulaja Maren Morris sen sijaan on ehta ensikertalainen top tenissä, vaikka on levyttänyt jo pitkään – Hero on hänen neljäs studiolevynsä. Sen suurin vauhdittaja on esikoishitti My Church.
Kantria on myös sijalla kahdeksan Dan and Shayn toimesta. Obsessed on heidän toinen levynsä ja esikoinen Where It All Began (2014) ylsi kuudenneksi.
Myös Tegan and Sara on duo. Heidän edellinen levynsä Heartthrob (2013) käväisi jopa kolmantena, mutta nyt Love You to Death joutui tyytymään toistaiseksi 16. tilaan. Niin ikään Hellyeah on päässyt aikoinaan top teniinkin, mutta Undeniablen 18. tila on suunnilleen heidän odotettu nykytasonsa.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (4.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
3. (2.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
4. (3.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
5. (6.) Drake featuring Rihanna – Too Good
6. (5.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
7. (8.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
8. (7.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
9. (11.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
10. (9.) Galantis – No Money
11. (10.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
12. (12.) Desiigner – Panda
13. (14.) DNCE – Cake by the Ocean
14. (13.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
15. (15.) Tinie Tempah featuring Zara Larsson – Girls Like
16. (46.) David Guetta featuring Zara Larsson – This One's for You
17. (16.) DJ Snake featuring Bipolar Sunshine – Middle
18. (44.) Dua Lipa – Hotter Than Hell
19. (17.) Zara Larsson – Lush Life
20. (19.) P!nk – Just Like Fire

Vielä alkuviikosta ei olisi uskonut, että One Dance kerää kymmenennenkin ykkösviikon brittilistalta, mutta niin vain kävi. Täten se sivuaa Rihannan Umbrellan (2007) ollen pisimpään ykkösenä sinnitellyt kappale 2000-luvulla.
Kungsin ja Cookin' on 3 Burnersin This Girl hengittää nyt aivan One Dancen kantapäillä. Draken toinen hitti Too Good eteni viidenneksi, Gnashin ja Olivia O'Brienin I Hate U I Love U seitsemänneksi ja Cheat Codesin ja Kriss Kross Amsterdamin Sex nappasi top ten -paikan noustuaan yhdeksänneksi.
Zara Larssonilla on tällä viikolla kolme hittiä sijoilla 15–20, sillä jo ennestään tuttujen top ten -menestyjien Girls Liken ja Lush Lifen kaveriksi sinne nousi David Guettan kanssa tehty futiskisatunnari This One's for You (46–16).
Flow-festareille elokuussa saapuva Dua Lipa alkaa viimein lunastaa lupauksiaan myös listamielessä: hieno Hotter Than Hell loikkasi hulppeasti 44–18 ja on tietenkin hänen ensimmäinen top 40 -hittinsä.
The Stone Roses pääsi kuukausi sitten top 20:een All for One -paluusinglellään (#17, 2016) ja nyt Beautiful People avasi sijalta 21. Sen perässä debytoi Talent-tähtien The Nealesin esikoissingle I'll Be There, joka ei geneerisestä nimestään huolimatta ole cover.
Tutut Adelen Send My Love (to Your New Lover) ja OneRepublicin Wherever I Go nousivat pykälän sijoille 25 ja 29. Ariana Granden Into You petrasi reilummin 40–34 ja kokonaan uusi biisi top 40:ssä on Tom Odellin Magnetised (40).


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Rick Astley – 50
2. (-) Tom Odell – Wrong Crowd
3. (-) Paul McCartney – Pure McCartney
4. (re) ELO – All Over the World: The Very Best of
5. (2.) Drake – Views
6. (3.) Coldplay – A Head Full of Dreams
7. (4.) Beyoncé – Lemonade
8. (1.) Paul Simon – Stranger to Stranger
9. (-) Beverley Knight – Soulsville
10. (5.) Catfish and the Bottlemen – The Ride
11. (-) Gilbert O'Sullivan – The Essential Collection  
12. (8.) Justin Bieber – Purpose
13. (-) Rival Sons – Hollow Bones
14. (9.) Adele – 25
15. (re) The Stone Roses – The Very Best of
16. (7.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
17. (-) Garbage – Strange Little Birds
18. (13.) David Bowie – Best of Bowie
19. (re) Red Hot Chili Peppers – Greatest Hits
20. (14.) Prince – The Very Best of

Britannian albumilistalla on todellinen greatest hits -meno ja kaiken huipuksi kärkipaikan nappasi Rick Astley, jonka uusi 50 on, paitsi hänen ensimmäinen studioalbuminsa 11 vuoteen, niin ensimmäinen ykkönen lähes 29 vuoteen ja toinen kaikkiaan – Wherever You Need Somebody ylsi kärkeen syksyllä 1987.
Tom Odell sai nyt toisella yrittämällään tyytyä kakkossijaan Wrong Crowdilla, mutta hänellähän on jo ykköstila (Long Way Down, 2013).
Sitten niitä kokoelmia – ja niitä on sikäläisen isänpäivän ansiosta paljon! Paul McCartneyn boksi Pure McCartney debytoi kolmantena, Glastonburyssa esiintyvän ELO:n All Over the World (2006) palasi neljänneksi, joka on sen korkein sijoitus, 1970-luvun supertähden Gilbert O'Sullivanin uusi kokoelma debytoi 11:ntenä, The Stone Rosesin The Very Best of (2002) merkkautti oman parhaansa palaamalla 15:nneksi ja Red Hot Chili Peppersin Greatest Hits (#4, 2003) palasi 19:nneksi.
Soul-laulaja Beverley Knightin Soulville debytoi yhdeksäntenä. Se on hänelle neljäs top ten -levy, mutta mikään niistä ei ole päässyt top viiteen. Hänen myydyin levynsä on kokoelma Voice: The Best of (#9, 2006).
Rival Sonsin Hollow Bones debytoi 13:ntena (heidän parhaansa) ja Garbagen Strange Little Birds 17:ntenä. Nick Jonasin Last Year Was Complicated pääsi 25:nneksi ja islantilaisen Kaleon A/B 27:nneksi.
Alempana debytoivat Motörheadin livealbumi Clean Your Clock (36) sekä Band of Horsesin Why Are You OK (37).

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 24

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Desiigner – Panda
3. (3.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
4. (4.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
5. (5.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
6. (6.) Lukas Graham – 7 Years
7. (7.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
8. (9.) Rihanna – Needed Me
9. (11.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
10. (16.) P!nk – Just Like Fire
11. (8.) Ariana Grande – Dangerous Woman
12. (10.) Rihanna featuring Drake – Work
13. (25.) Kent Jones – Don't Mind
14. (13.) Zara Larsson and MNEK – Never Forget You
15. (12.) Zayn – Pillowtalk
16. (17.) Justin Bieber – Love Yourself
17. (14.) DNCE – Cake by the Ocean
18. (18.) twenty one pilots – Stressed Out
19. (24.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
20. (19.) Flo Rida – My House

One Dance jaksaa neljättä viikkoa Hot 100 -listan kärjessä ja huipun tuntumassa on sijoituksissa mitaten melko staattinen meno. Rihannan Needed Me kuitenkin nousi kahdeksanneksi ja Pinkin Just Like Fire 16–10. Siitä tuli Pinkille jo 15 top ten -hitti alkaen There You Gosta (#7, 2000). Ykkösiä on neljä: Lady Marmalade (2001), So What (2008), Raise Your Glass (2010) ja Just Give Me a Reason (2013).
Kent Jonesin streaming-hitti Don't Mind loikkasi reteästi 25–13. Se on DJ Khaledin suojatin ensimmäinen hitti ylipäätään. Sia puolestaan eteni top 20 -tasolle Cheap Thrillsillä. Sen singleversiolla on mukana Sean Paul, joka Pinkin tavoin on keräillyt hittejä kaukaa viime vuosikymmeneltä lähtien.
Hieman yllättäen Peter Pan kiinnostaa hitintekijöitä ja myös musiikin kuuntelijoita: Ruth B:n pophitti Lost Boy lähestyy top 20:a (29–28) ja kantrilaulaja Kelsea Ballerini on nimennyt exästään kertovan biisin ihan Peter Paniksi. Se debytoi sijalla 92.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Views
2. (-) Dierks Bentley – Black
3. (4.) Beyoncé – Lemonade
4. (-) Fifth Harmony – 7/27
5. (3.) Blake Shelton – If I’m Honest
6. (2.) Ariana Grande – Dangerous Woman
7. (5.) Rihanna – ANTI
8. (-) Flume – Skin
9. (9.) Adele – 25
10. (11.) twenty one pilots – Blurryface
11. (8.) Meghan Trainor – Thank You
12. (-) Kevin Gates – Murder for Hire II
13. (13.) Chris Stapleton – Traveller
14. (-) The Monkees – Good Times!
15. (-) Thrice – To Be Everywhere Is to Be Nowhere
16. (12.) Prince – The Very Best of
17. (26.) G-Eazy – When It's Dark Out
18. (16.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
19. (15.) Kevin Gates – Islah
20. (14.) Justin Bieber – Purpose

Views jaksaa ja jaksaa – nyt sillä on jo viisi ykkösviikkoa, mikä on suhteellisen harvinaista tähän aikaan vuodesta. Tällä viikolla Draken ennätyksellisten striimausten taakse jäi Dierks Bentley, jolle Blackin kakkossija on kuitenkin uran paras. Hänellä on kahdeksan top ten -merkintää.
Uran parhaaseensa ylsi myös Fifth Harmony, tosin se ura on Bentleyyn verrattuna lyhyt, sillä neljäntenä debytoiva 7/27 on ryhmän toinen varsinainen albumi. Reflection (2015) ylsi viidenneksi ja Better Together -EP (2013) kuudenneksi.
Australialaisen Flumen Skin debytoi upeasti kahdeksantena ja on tietenkin hänen ensimmäinen top ten -saavutuksensa. Singlelohkaisu Never Be Like You lähestyy tahollaan Hot 100 -listan top 40:ää.
Kevin Gatesin Murder for Hire II -mixtape pääsi 12:nneksi. Alkuvuodesta ilmestynyt varsinainen albumi Islah (#2, 2016) on yhä top 20:ssa.
Aiemmin viikolla kirjoitin The Monkeesista. Good Times on heidän ensimmäinen studioalbuminsa 20 vuoteen ja aloitti sijalta 14.
Rockbändi Thrice on sitkeä top 20 -sissi: heillä on nyt viisi top 20 -merkintää ilman yhtään käyntiä top tenissä. To Be Everywhere Is to Be Nowhere debytoi sijalla 15, joka sivuaa heidän korkeinta noteeraustaan (Vheissu, 2008).


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling!
3. (3) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
4. (10.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
5. (6.) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
6. (7.) Drake featuring Rihanna – Too Good
7. (5.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
8. (8.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
9. (4.) Galantis – No Money
10. (9.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
11. (14.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
12. (11.) Desiigner – Panda
13. (12.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
14. (13.) DNCE – Cake by the Ocean
15. (17.) Tinie Tempah featuring Zara Larsson – Girls Like
16. (16.) DJ Snake featuring Bipolar Sunshine – Middle
17. (18.) Zara Larsson – Lush Life
18. (15.) Little Mix – Hair
19. (22.) P!nk – Just Like Fire
20. (19.) Alan Walker – Faded

Yhdeksän viikkoa brittilistan kärjessä tarkoittaa sitä, että One Dancen vierailijoista Wizkidistä ja Kylasta tulee aikojen saatossa ehkä popmielessä obskuureimmat kuukausitolkulla listaykkösenä keikkuneet artistit. Wizkid on nigerialainen afrobeat-tähti ja Kyla filippiiniläinen r&b-laulaja.
Kansainvälistä menoa on myös sijalla neljä, jolle eteni Kungsin ja Cookin' on 3 Burnersin This Girl. Kyseessä on australialais-ranskalainen yhteistyö.
Clean Banditin ja Louisa Johnsonin Tears nousi toisella viikollaan pykälän viidenneksi.
Top teniä kolkuttelee Cheat Codesin ja Kriss Kross Amsterdamin Sex sijalla 11.
Pinkin Just Like Fire nousee myös täällä (22–19), Adelen Send My Love (to Your New Lover) nousi 34–26, Calum Scottin versio Robynin Dancing on My Ownista 42–27, The Chainsmokersin ja Dayan Don't Let Me Down 33–29, OneRepublicin Wherever I Go 36–30 ja Ariana Granden Into You 45–40.
DJ Khaledin ja Draken For Free debytoi 23:ntena. Se on heittämällä isoksi sosiaalisen median tähdeksi nousseen Khaledin suurin hitti – ja itse asiassa ensimmäinen top 75 -single artistina. Sijalla 31 puolestaan debytoi alkuvuodesta ykkösenäkin Stitches-hitillään viihtyneen Shawn Mendesin uusi biisi Treat You Better.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Paul Simon – Stranger to Stranger
2. (2.) Drake – Views
3. (4.) Coldplay – A Head Full of Dreams
4. (3.) Beyoncé – Lemonade
5. (1.) Catfish and the Bottlemen – The Ride
6. (-) Bugzy Malone – Facing Time
7. (7.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
8. (11.) Justin Bieber – Purpose
9. (10.) Adele – 25
10. (-) Dexys – Let the Record Show: Dexys Do Irish and Country Soul
11. (8.) Ariana Grande – Dangerous Woman
12. (9.) Little Mix – Get Weird
13. (20.) David Bowie – Best of Bowie
14. (12.) Prince – The Very Best of
15. (23.) Ed Sheeran – x
16. (-) Volbeat – Seal the Deal and Let's Boogie
17. (5.) ABC – The Lexicon of Love II
18. (-) The Kills – Ash and Ice
19. (19.) Years and Years – Communion
20. (26.) James Bay – Chaos and the Calm

Paul Simon rehabilitoi itsensä jo viime vuonna kultalevyksi sertifioidulla The Ultimate Collection -kokoelmallaan (#1, 2015), joten Stranger to Strangerin paalupaikka Britannian albumilistalla oli enemmän kuin odotettu. Se on hänen viides ykkösensä.
Viikon toiseksi kovin uutuus on grime-tähti Bugzy Malonen Facing Time. Sen kuudes sija on hänen toinen top ten -merkintänsä ja uran paras noteeraus. Walk with Me (2015) ylsi kahdeksanneksi.
Veteraanitasoa on taas sijalla kymmenen, jolla debytoi Dexysin perinteitä kunnioittava cover-levy. Aiemmin tällä vuosituhannella palannut bändi on top tenissä nyt kolmatta kertaa ja ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun. Toki edellinen One Day I'm Going to Soar (2012) ylsi sekin kivasti 13:nneksi.
Suomessa suosittu Volbeat saa hiljalleen jalansijaa Britanniassakin: Seal the Deal and Let's Boogie pääsi 16:nneksi. Yhdysvalloissa he ovat ennen uutuutta yltäneet jo top teniin.
The Killsin Ash and Ice debytoi sijalla 18. Vaikka bändi sai nimeä viime vuosikymmenellä, heillä oli taskussaan ennen tätä vain yksi top 40 -merkintä: Blood Pressuresin (2011) 40. tila.
The Monkeesin paluulevy Good Times debytoi täällä sijalla 29 perässään Tegan and Saran Love You to Death. Beartoothin Aggressive puolestaan pääsi 35:nneksi.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Listakatsaus, vko 23

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Desiigner – Panda
3. (3.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
4. (5.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
5. (6.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
6. (4.) Lukas Graham – 7 Years
7. (7.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
8. (14.) Ariana Grande – Dangerous Woman
9. (10.) Rihanna – Needed Me
10. (8.) Rihanna featuring Drake – Work
11. (12.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
12. (9.) Zayn – Pillowtalk
13. (13.) Zara Larsson and MNEK – Never Forget You
14. (17.) DNCE – Cake by the Ocean
15. (24.) Nick Jonas featuring Tove Lo – Close
16. (26.) P!nk – Just Like Fire
17. (11.) Justin Bieber – Love Yourself
18. (15.) twenty one pilots – Stressed Out
19. (16.) Flo Rida – My House
20. (18.) G-Eazy and Bebe Rexha – Me, Myself and I

Draken ja kavereiden One Dance on Hot 100 -listan kärjessä nyt kolmatta viikkoa. Kärkiviisikossa asemiaan paransivat Work from Home ja Don’t Let Me Down – molemmat ovat esittäjiensä suurimpia hittejä toistaiseksi. Ariana Granden Dangerous Woman puolestaan eteni samannimisen albumin ilmestymisen ansiosta kahdeksanneksi ja Rihannan Needed Me pykälän yhdeksänneksi.
Nick Jonas on hiljalleen vakiinnuttamassa asemaansa poptähtien eturivissä. Close on hänelle kolmas top 20 -merkintä sooloartistina. Vierailijalla Tove Lolla on sama saldo.
Pinkin ura on kestänyt jo lähes kaksi vuosikymmentä ja nyt leffasingle Just Like Fire loikkasi Billboard Music Awards -esityksen ansiosta 16:nneksi.
Adelen Send My Love (to Your New Lover) palasi 26:nneksi kekseliään videon myötä. Sijalla 38 on todella mielenkiintoinen nousija: jo vuosituhannen vaihteessa listojen kärjessä viihtynyt Fat Joe uudella hitillään All the Way Up. Sillä on mukana myös Remy Ma, joka kuuluu Fat Joen tapaan Terror Squadiin – ryhmään, joka muistetaan parhaiten, ja oikeastaan ainoastaan, jättihitistään Lean Back (#1, 2004). Fat Joen edellisestä top 40 -hitistä ehti vierähtää yhdeksän vuotta (We Takin’ Over) ja Remy Malle top 40 -paikka on kaikkiaan ensimmäinen omalla nimellään. Ennen tätä hänen suurin hittinsä oli Whuteva (#86, 2006).


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Views
2. (-) Ariana Grande – Dangerous Woman
3. (-) Blake Shelton – If I’m Honest
4. (2.) Beyoncé – Lemonade
5. (5.) Rihanna – ANTI
6. (-) Eric Clapton – I Still Do
7. (-) Bob Dylan – Fallen Angels
8. (3.) Meghan Trainor – Thank You
9. (15.) Adele – 25
10. (-) Mudcrutch – 2
11. (14.) twenty one pilots – Blurryface
12. (7.) Prince – The Very Best of
13. (13.) Chris Stapleton – Traveller
14. (16.) Justin Bieber – Purpose
15. (18.) Kevin Gates – Islah
16. (17.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
17. (8.) Chance the Rapper – Coloring Book
18. (6.) Keith Urban – Ripcord
19.
(20.) Kanye West – The Life of Pablo
20. (-) Issues – Headspace

Draken Views on viettänyt kärjessä jo neljä viikkoa, mikä paljolti striimausten ja yksittäisten latausten ansiota – tällä viikolla perinteiseen tapaan myydyin levy oli Blake Sheltonin If I’m Honest, joka debytoi kolmantena. Se on Sheltonin yhdeksäs top ten -albumi.
Välissä debytoi Ariana Granden Dangerous Woman. Kaksi hänen aiempaa varsinaista studiolevyään pääsivät molemmat kärkeen.
Eric Claptonin ja Bob Dylanin tuoreet levyt I Still Do ja Fallen Angels debytoivat peräkkäin sijoilla 6 ja 7. Britanniassa ne nappasivat sijat 5 ja 6 toisessa järjestyksessä. Claptonille top ten -paikka on 16. ja Dylanille 22:s.
Tom Pettyn Mudcrutch-yhtyeen 2 debytoi kymmenentenä. Heidän nimetön esikoisensa ylsi pari sijaa korkeammalle vuonna 2008. Metalcore-yhtye Issuesin Headspace puolestaan pääsi 20:nneksi, joka on bändin korkein sijoitus.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
2. (2.) Justin Timberlake – Can't St
op the Feeling!
3. (3) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
4. (5.) Galantis – No Money
5. (4.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
6. (-) Clean Bandit featuring Louisa Johnson – Tears
7. (6.) Drake featuring Rihanna – Too Good
8. (12.) Gnash featuring Olivia O'Brien – I Hate U, I Love U
9. (7.) Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
10. (29.) Kungs vs. Cookin' on 3 Burners – This Girl
11. (8.) Desiigner – Panda
12. (10.) Fifth Harmony featuring Ty Dolla $ign – Work from Home
13. (9.) DNCE – Cake by the Ocean
14. (20.) Cheat Codes and Kriss Kross Amsterdam – Sex
15. (13.) Little Mix – Hair
16. (11.) DJ Snake featuring Bipolar Sunshine – Middle
17. (14.) Tinie Tempah featuring Zara Larsson – Girls Like
18. (15.) Zara Larsson – Lush Life
19. (16.) Alan Walker – Faded
20. (17.) Lukas Graham – 7 Years
 

One Dance jaksaa yhä myös brittilistan kärjessä – siitä tullee vuoden toistaiseksi suurin hitti jo seuraavaan kvartaalikatsaukseen mennessä. Vain kaksi kappaletta on pysynyt ykkösenä 2000-luvulla pidempään kuin One Dancen nyt saavuttamat kahdeksan viikkoa: Rihannan Umbrella (2007) ja Gnarls Barkleyn Crazy (2006).
Galantisin No Money nousi neljänneksi. Clean Banditin ja Louisa Johnsonin Tears debytoi kuudentena. Se on Clean Banditille viides top ten -single, mutta X Factor -voittaja Johnson teki harvinaisen tempun, kun Tears ylsi ylemmäksi kuin hänen ensimmäinen julkaisunsa
Forever Young (#9, 2015).
Top tenissä on myös kaksi muuta uutta hittiä, Gnashin ja Olivia O'Brienin I Hate U I Love U sekä ranskalaisen Kungsin ja australialaisen Cookin' on 3 Burnersin kesäinen This Girl. Molemmat ovat esittäjiensä ensimmäisiä hittejä.
Cheat Codesin ja Kriss Kross Amsterdamin Salt-N-Pepaa käyttävä Sex eteni 14:nneksi ja Pinkin Just Like Fire pomppasi 36–22.
The Chainsmokersin ja Dayan Don't Let Me Down merkkautti oman parhaansa 44–33 ja Adelen Send My Love (to Your New Lover) pääsi ensimmäistä kertaa top 40 -tasolle loikattuaan 64–34.
OneRepublicin Wherever I Go nousi kymmenen sijaa 36:nneksi. Bändi on tehnyt hittejä jo kohta kymmenen vuotta – listaurahan alkoi Timbalandin kanssa globaalilla jättihitillä Apologize (#3, 2007).



Britannian albumit, Top 20

1. (-) Catfish and the Bottlemen – The Ride
2. (2.) Drake – Views
3. (4.) Beyoncé – Lemonade
4. (8.) Coldplay – A Head Full of Dreams
5. (-) ABC – The Lexicon of Love II
6. (-) Fifth Harmony – 7/27
7. (14.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
8. (1.) Ariana Grande – Dangerous Woman
9. (16.) Little Mix – Get Weird
10. (9.) Adele – 25
11. (10.) Justin Bieber – Purpose
12. (7.) Prince – The Very Best of
13. (19.) Sia – This Is Acting
14. (3.) Richard Ashcroft – These People
15. (-) Architects – All Our Gods Have Abandoned Us
16. (26.) twenty one pilots – Blurryface
17. (12.) Skepta – Konnichiwa
18. (13.) Billy Ocean – Here You Are: The Best of
19.
(24.) Years and Years – Communion
20. (17.)
David Bowie – Best of Bowie

 Brittibändi Catfish and the Bottlemen palkittiin talvella parhaan tulokkaan Brit Awardilla ja nyt heidän kakkosalbuminsa The Ride debytoi selvästi Britannian albumilistan ykkösenä. The Balcony (2014) ylsi parhaimmillaan kymmenenneksi, mutta sitä on kulutettu jo reilusti yli 200 000 kpl.
ABC ei ollut mitenkään näkyvä lista-artisti vuosikausiin, mutta nyt jatko-osa heidän ainoalle ykköselleen The Lexicon of Lovelle (1982) debytoi viidentenä. Se on heidän ensimmäinen top ten -merkintänsä 26 vuoteen, sitten Absolutely-kokoelman (#7, 1990).
Fifth Harmonyn kakkosalbumi 7/27 pääsi hienosti kuudenneksi parantaen selvästi Reflectionin (2015) 18. tilaa.
Brightonilainen metalliyhtye Architects nappasi uransa parhaan sijoituksen All Our Gods Have Abandoned Usin debytoitua sijalla 15.
Australialaisen Flumen Skin debytoi sijalla 25. Beth Ortonin Kidsticks joutui tyytymään 40. tilaan. Hänellä on yksi top ten -levy (Daybreaker, #8, 2002) ja Trailer Park (1996) on myynyt platinaa siitä huolimatta, ettei se koskaan yltänyt 68. tilaa ylemmäs.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Pitkä tanssi

Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance on viettänyt jo seitsemän viikkoa brittilistan kärjessä ja mikäli mitään radikaalia ei tapahdu, perjantaina sille tipahtaa kahdeksas. Jo seitsemän putkeen on pisin vierailu paalupaikalle kahdeksaan ja puoleen vuoteen – sitten Leona Lewisin Bleeding Loven (2007). Mark Ronsonin ja Bruno Marsin Uptown Funk (2014) vietti niin ikään kärjessä seitsemän viikkoa, mutta kahdessa erässä.

Tapahtuman kunniaksi ajattelin listata tähän 2000-luvun pitkäikäisimmät ykköset brittilistalla. Draken tavoitteena lienee Rihannan Umbrellan legendaariset 10 viikkoa sateisena kesänä vuonna 2007.

Rihanna featuring Jay Z – Umbrella (2007) – 10
Gnarls Barkley – Crazy (2006) – 9
Leona Lewis – Bleeding Love (2007) – 7
Tony Christie featuring Peter Kay – (Is This the Way to) Amarillo (2005) – 7
Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk (2014) – 7
Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance (2016) – 7 toistaiseksi
The Black Eyed Peas – Where Is the Love (2003) – 6