Viraalihittejä on ollut popmaailmassa “aina”, ne vain levisivät aikoinaan eri keinoin. Internetiä alettiin käyttää hittien levittämiseen toden teolla vuosituhannen vaihteessa. Eräs ensimmäisistä oli artisti-koomikko Joseph Foremanin eli Afromanin huumorihitti Because I Got High, josta tuli varhainen nettimeemi, lataushitti Napsterissa ja se bongattiin The Howard Stern Show’hun.
Radiosoittovetoinen Yhdysvaltojen Hot 100 -lista jäi valloittamatta (13. sija), mutta Britannian singlelistalla kappale jyräsi kärkeen kolmeksi viikoksi syksyllä 2001.
Because I Got High kuulostaa nykyään, noh, melko rasittavalta. Siinä kuvaillaan, miten kannabiksen käyttö tuo haasteita elämään ja askareisiin.
Afroman oli hetken ajan niin suosittu, että jatkosingle Crazy Rap ylsi brittilistan kymmenenneksi seuraavana talvena. Muita listahittejä ei sitten enää ilmaantunut, mutta The Good Times -albumi ylsi Yhdysvalloissa kymmenenneksi.
Because I Got High on kerännyt eri versioineen Spotifyssa 210 miljoonaa kuuntelua. Ajan kuluessa Crazy Rap on kasvanut Spotifyssa jopa suositummaksi, sillä se on haalinut peräti yli 300 miljoonaa. Youtubessa Because I Got High’lla on 266 miljoonaa katselua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti