torstai 31. lokakuuta 2013

Listanimi: DJ Khaled

Palestiinalaistaustainen miamilainen Khaled bin Abdul Khaled eli DJ Khaled aloitti uransa radio-dj:nä ja Terror Squadin takapiruna, mutta on sittemmin äitinyt melkoiseksi hip hop -tähdeksi ja levy-yhtiömoguliksi toimien tällä hetkellä Def Jam Southin nokkamiehenä. Hän on tuottanut muun muassa Fabolousin ja Fat Joen hittilevyjä.

Khaledin ensimmäinen itselle kreditoitu hittisingle oli Holla at Me (Hot 100 -listan 59. vuonna 2006), jolla ääntelivät Lil Wayne, Paul Wall, Fat Joe, Rick Ross ja Pitbull. Kaikilla muillakin hänen hiteillään on kuultu runsaasti räppäreitä. Rick Ross ja Birdman ovat olleet mukana hänen kaikilla albumeillaan, joita on toistaiseksi ilmestynyt seitsemän.

Esikoinen Listennn...The Album (2006) ylsi albumilistan 12:nneksi, vaikka siltä ei irronnut muita kunnon hittejä. Kakkosalbumi We the Best (#8, 2007) pääsi jo top teniin ja sen singlet Hot 100 -listan top 40:ään, parhaimpana I'm So Hoodin 19. tila.

We Global (2008) paransi vielä pykälän edeltäjänsä sijoituksesta, mutta sen suurimmaksi hitiksi jäi Out Here Grindin' (#38, 2008). Victory-albumi joutui tyytymään 14. tilaan keväällä 2010, mutta sen kolmannesta singlestä All I Do Is Win (#24, 2010) tuli Khaledin siihen mennessä ostetuin.

Viidenneltä We the Best Forever -nimiseltä albumilta (#5, 2011) irtosi lopulta myös top ten -hitti I'm on One (#10, 2011), jota on ostettu neljättä miljoonaa kappaletta. Se on myös toistaiseksi DJ Khaledin viimeisin visiitti top 20:een Hot 100 -listalla – tuoreelta Suffering from Success -albumilta (#7, 2013) lohkaistu No New Friends (alla) ylsi vielä 37:nneksi ja on Khaledin kuudes top 40 -merkintä.

Sijoituksissa mitaten Khaledin menestynein albumi on Kiss the Ring, joka pääsi neljänneksi viime vuonna. Hänellä on siis viisi top ten -levyä seitsemästä yrittämästä. Myydyin niistä on We the Best, jota on ostettu lähes puoli miljoonaa.

Britannian top 75 -listoilla DJ Khaledia ei ole vielä toistaiseksi näkynyt.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kun setä sai brittihitin myymättä juuri levyjä…

Singlemyynti oli Britanniassa alhaisimmillaan viime vuosikymmenen puolivälissä ja sieltä ovat peräisin myös lähihistorian heikoiten myyneet top ten -singlet.

Mainitsin jo taannoin Manic Street Preachersin Empty Soulsin (2005) olevan, jos ei kaikkien aikojen, niin ainakin viime vuosikymmenten vähiten myyty listakakkonen ja 22 900 kappaleen myynnillä 2000-luvun 35:nneksi heikoiten myynyt top ten -single.

Tässä viime vuosikymmenen kymmenen kehnoimmin myynyttä top ten -singleä.

1 – Backstreet Boys – Just Want You to Know (#8, 2005) – 14 300 kpl
2 – Manic Street Preachers – Autumnsong (#10, 2007) – 14 800
3 – The Darkness – Is It Just Me?  (#8, 2006) – 14 900
4 – Sham 69 – Hurry Up England (#10, 2006) – 15 100
5 – Atomic Kitten – Cradle (#10, 2005) – 15 400
6 – Wet Wet Wet – Weightless (#10, 2008) – 16 800
7 – The Ordinary Boys – Lonely at the Top (#10, 2006) – 16 900
8 – Morrissey – Let Me Kiss You (#8, 2004) – 17 100
9 – Cliff Richard – Something’s Going On (#9, 2004) – 17 200
10 – Fightstar – Paint Your Target (#9, 2005) – 17 300

Wet Wet Wetin Weightless on tunnettu siitä, että se saalisti vain yhden viikon top 75 -listalla, mutta yleisesti ottaen myynti oli vuonna 2008 jo niin paljon parempaa kuin vuonna 2005, että se riitti ainoastaan kuudenteen sijaan tällä listalla.

HIMin Wings of a Butterfly (#10, 2005) on laskennan sijalla 13. Sitä ostettiin aikoinaan 18 400 kpl. Ilmoitetut myyntiluvut ovat vuoden 2009 loppuun mennessä saavutettuja, mutta näistä yksikään biisi ei ole mennyt sen jälkeen kovin kummoisesti kaupaksi. Tämä ei ole siis lopullinen totuus biisien myyntiluvuista – ainoastaan demonstroi kuollutta singlekauppaa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Listakatsaus, vko 44

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Lorde – Royals
2. (3.) Katy Perry – Roar
3. (2.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
4. (4.) Avicii – Wake Me Up
5. (5.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home
6. (6.) Ylvis – The Fox
7. (-) Eminem – Rap God
8. (7.) Jay Z featuring Justin Timberlake – Holy Grail
9. (8.) Lady Gaga – Applause
10. (9.) Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines

Kärkipään osalta hiljaisella Hot 100 -listalla Lorden Royals pitää jöötä nyt neljättä viikkoa. Se nousi myös radiolistan ykköseksi ohi Katy Perryn Roarin, joka puolestaan Hot 100 -listalla ohitti taas Wrecking Ballin.
Eminemin Rap God oli viikon ostetuin kappale, mikä riitti debyyttiin sijalla seitsemän. Se on Eminemin 16. top ten -merkintä.
Imagine Dragonsin Demons loikkasi 20–12 ja edennee pian bändin toiseksi top ten -hitiksi. OneRepublicin Counting Stars paransi 15:nneksi, Passengerin Let Her Go 19:nneksi ja YG:n sekä kavereiden My Hitta 20:nneksi.
Justin Bieber julkaisee uusia biisejä viikottain Believe 3D -elokuvansa kynnyksellä. All That Matters debytoi 24:ntena. Alison Goldin nettihitti Chinese Food nappasi 29. tilan.
Tegan and Saran viimetalvinen Closer ylitti viimein Hot 100 -kynnyksen ja debytoi sijalla 90. Se on duon ensimmäinen Hot 100 -hitti.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Pearl Jam – Lightning Bolt
2. (1.) Miley Cyrus – Bangerz
3. (-) Paul McCartney – New
4. (3.) Drake – Nothing Was the Same
5. (-) The Avett Brothers – Magpie and the Dandelion
6. (-) Scotty McCreery – See You Tonight
7. (6.) Lorde – Pure Heroine
8. (11.) Cher – Closer to the Truth
9. (-) Willie Nelson – To All the Girls…
10. (-) The Head and the Heart – Let’s Be Still

Seattlelaisyhtye Pearl Jam on hyvin tuttu näky Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä, sillä Lightning Boltin paalu on sille viides. Putken avasi Vs. (#1, 1993) ja uutuutta edelsi Backspacer (#1, 2009).
The Beatles alkoi valloittaa Amerikkaa noin 50 vuotta sitten ja tällä viikolla Paul McCartneyn New debytoi kolmantena. Se on hänen kymmenes top ten -albuminsa sooloartistina ja kaikki yhteydet huomioon ottaen 71-vuotiaalle supertähdelle peräti 49. vierailu kärkikymmenikköön. Beatles-kollegoista John Lennon on saanut seitsemän top ten -levyä bändin ulkopuolella.
The Avett Brothers saavutti toisen top ten -levynsä Magpie and the Dandelionin debytoitua viidentenä. The Carpenter ylsi neljänneksi viime vuonna.
Scotty McCreeryn toinen varsinainen studioalbumi See You Tonight jäi kuudenneksi. Se on pettymys, koska Clear as Day (#1, 2011) avasi peräti 197 000 kappaleen myynnillä ja ylitti lopulta platinarajan. American Idol -voittajista kaikkein heikoimmin kakkosalbumillaan suhteutettuna esikoiseen on pärjännyt Taylor Hicks, jonka toinen levy avasi peräti 97 prosenttia kehnommin kuin esikoinen.
Cherin Closer to the Truth (#3, 2013) menestyy loistavasti palaten neljännellä listaviikollaan takaisin top teniin. Sen myyntiä vauhdittavat kiertuekytkökset. McCartneyn ja Cherin seuraksi top teniin punnersi myös 80-vuotias Willie Nelson duettolevyllään To All the Girls. Se on hänen ensimmäinen top ten -vierailunsa sitten vuoden 1982, jolloin Always on My Mind ylsi kakkoseksi.
Ikähaarukan toisesta ääripäästä on pykälän seitsemänneksi pudonnut Lorde, joka täyttää pian 17 vuotta.
The Head and the Heartin Let’s Be Still debytoi kymmenentenä ja on bändin ensimmäinen top ten -levy. Gavin DeGraw’n Make a Move nappasi 13:nnen, Triviumin Vengeance Falls 15:nnen, Chase Ricen Ready Set Fall -EP 16:nnen ja gospel-laulaja Natalie Grantin Hurricane 17. tilan.
Joululevyt alkavat hiljalleen tunkeutua mukaan listalle. Mary J. Bligen A Mary Christmas debytoi 23:ntena. Aika näyttää, tuleeko siitä eräs sesongin todellisista suosikeista.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Lorde – Royals
2. (-) James Arthur – You’re Nobody ’Til Somebody Loves You
3. (1.) OneRepublic – Counting Stars
4. (6.) Katy Perry – Roar
5. (-) Showtek featuring We Are Loud & Sonny Wilson – Booyah
6. (2.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
7. (4.) James Blunt – Bonfire Heart
8. (-) Union J – Beautiful Life
9. (8.) Wilkinson – Afterglow
10. (12.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home

Lorden Yhdysvalloissa Hot 100 -listaa johtava Royals aloitti myös brittilistan keulilta. Se on hänen ensimmäinen listahittinsä, vaikka esimerkiksi Tennis Court -kappaletta soitettiin paljon Wimbledonin tv-lähetyksissä.
James Arthur voitti viimeisimmän X Factorin ja sai tietenkin ykkösen Shontelle-coveristaan Impossible (2012). Nyt hänen ensimmäinen oikea ja oma singlensä You’re Nobody ‘Til Somebody Loves You avasi rohkaisevasti kakkospaikalta.
Hollantilaisen tanssiakti Showtekin Booyah debytoi hienosti viidentenä. Sille on kreditoitu myös We Are Loud ja Sonny Wilson eikä kenelläkään heistä ole aiempia listamerkintöjä.
Union J:n toinen single Beautiful Life jatkoi heidän top ten -linjaansa debytoimalla kahdeksantena. Carry You kävi kuudentena kesäkuussa.
Robin Thicken ja Kendrick Lamarin Give It 2 U loikkasi 28–15, joka on Lamarin uran korkein sijoitus. Ylvisin The Fox paransi kuusi sijaa 17:nneksi.
Viikottain uusia biisejä julkaisevien Eminemin ja Justin Bieberin tuoreimmat (Survival ja Hold Tight) debytoivat sijoilla 22 ja 28. Icona Popin uusi single All Night pääsi melko keskinkertaisesti 31:nneksi. I Love It kävi ykkösenäkin. Reconnectedin Time of Our Lives näyttäytyy sijalla 33 ja Sean Paulin Turn It Up paikalla numero 35.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Katy Perry – Prism
2. (-) James Blunt – Moon Landing
3. (1.) John Newman – Tribute
4. (6.) Arctic Monkeys – AM
5. (-) Andrea Bocelli – Love in Portofino
6. (9.) Passenger – All the Little Lights
7. (-) Andrea Begley – The Message
8. (5.) Jonathan and Charlotte – Perhaps Love
9. (11.) London Grammar – If You Wait
10. (4.) Cher – Closer to the Truth

Katy Perryn kolmas albumi Prism nappasi niin ikään odotetusti brittilistan ykkössijan, kuten myös Teenage Dream (2010) aikoinaan. One of the Boys -esikoinen (2008) ylsi vain sijalle 11, mutta on myynyt silti tuplaplatinaa.
James Blunt on saanut yllättävänkin ison singlehitin kappaleesta Bonfire Heart ja nyt Moon Landing -albumi nappasi kakkossijan tahollaan. Hänellä on kaksi ykköstä, Back to Bedlam (2005) ja All the Lost Souls (2007), mutta niiden ja uutuuden välissä ilmestynyt Some Kind of Trouble (2010) joutui tyytymään neljänteen tilaan.
Andrea Bocellilta tupsahtelee levyjä tasaiseen tahtiin ja Love in Portofino -liven viides tila on tähdelle jo toinen top ten -merkintä tänä vuonna ja yhdeksäs kaikkiaan. Passione ylsi seitsemänneksi alkuvuodesta.
The Voice -voittaja Andrea Begleyn covereilla täytetty esikoinen The Message pääsi seitsemänneksi. Lawsonin tasan vuoden ikäisestä Chapman Square -albumista (#4, 2012) julkaistiin uusi versio ja levy palasi 13:nneksi. Uusi painos mukaan luettuna siltä on lohkaistu jo viisi top ten -singleä.
Earth, Wind and Firen kokoelma Now Then and Forever debytoi 25:ntenä. Heillä on viisi top ten -albumia eikä viimeisimmästä – kokoelma sekin – ole kuin kolmisen vuotta.
Indiepopyhtye Polican Shulamith pääsi 33:nneksi.

torstai 24. lokakuuta 2013

Listaklassikko: Baccara – Yes Sir, I Can Boogie (1977)

Espanjasta on harvakseltaan, mutta tasaisin väliajoin tupsahtanut menestyksekkäitä popryhmiä kansainvälisille listoille. Myös Mayte Mateosin ja Maria Mendiolan Baccara loisti hetken, kiitos discokuumeen. Yes Sir I Can Boogie nousi viikoksi Britannian singlelistan kärkeen tasan 36 vuotta sitten syksyllä 1977.

Suomi sekosi Baccarasta enemmänkin, mutta Britanniassa he saivat ainoastaan kaksi singlemerkintää. Se toinenkin – Sorry I’m a Lady (#8, 1978) – ylsi tosin top teniin. Yhdysvalloissa Yes Sir I Can Boogie ei ollut listahitti, mutta silti singleä on ostettu maailmanlaajuisesti noin 18 miljoonaa kappaletta.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Uusi kvintetti, vanhat naamat

Sunnuntaina julkaistulla Britannian albumilistalla nähtiin kolmatta kertaa listan historiassa (jos ihan ensimmäistä listaa ei lasketa) kokonaan uutuuksista muodostunut kärkiviisikko.

Nuoren John Newmanin johtamassa kvintetissä rautaista kokemusta edustavat Paul McCartney New-albumillaan sekä Cherin Closer to the Truth sijoilla kolme ja neljä. McCartney on tuttu näky listoilla lähes vuosittain, mutta Cherin edellisestä lista-albumista ehti vierähtää kymmenen vuotta (The Very Best of, 2003).

Closer to the Truthin neljäs sija on Cherin paras sitten Greatest Hits 1965–1992 -kokoelman, joka ylsi ykköseksi vuonna 1992 ja myi toista miljoonaa. Senkin jälkeen hän on saanut tässä välissä kolme muuta top ten -levyä, mutta uutuusalbumia edelsi tosiaan lähes kymmenen vuoden tauko.

Cherin kannalta silti ehkä merkittävämpi listauutinen on X Factor -lähetyksessä esitetyn I Hope You Find It -kappaleen 25. tila singlelistalla. Se on hänen ensimmäinen merkintänsä sitten The Music’s No Good Without Youn (#8, 2001).

Pearl Jam sivusi uransa parasta saavutusta, kun Lightning Bolt ylsi peräti albumilistan kakkoseksi. Tätä ennen kakkostila tuli juuri kymmenen vuotta täyttäneellä toisella albumilla Vs. (#2, 1993). Top ten -albumeita yhtyeellä on jo kahdeksan.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kuninkaallisia teinitähtiä

Olen työmatkalla viikonlopusta alkaen, joten normaali sunnuntain listakatsaus jää tällä kertaa väliin. Kerron tässä postauksessa Yhdysvaltojen listojen tapahtumat.

Albumilista:

1. (-) Miley Cyrus – Bangerz
2. (-) Panic! at the Disco – Too Weird to Live, Too Rare to Die
3. (2.) Drake – Nothing Was the Same
4. (-) Pusha T – My Name Is My Name
5. (1.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience: 2 of 2
6. (3.) Lorde – Pure Heroine
7. (-) Soundtrack – Glee: The Quarterback (EP)
8. (-) Korn – The Paradigm Shift
9. (-) Cassadee Pope – Frame by Frame
10. (-) Mayday Parade – Monsters in the Closet

Albumilistan top 20:iin tupsahti peräti 13 uutuutta. Ykkösenä debytoi Miley Cyrusin Bangerz. Cyrus on jo konkari Yhdysvaltojen ykkösenä, sillä Bangerz on hänen kolmas paalunsa. Cyrusin esikoisalbumina pidetään Meet Miley Cyrus -levyä (#1, 2007), joka oli osa Hannah Montana 2 -soundtrackia. Jos kaikki Hannah Montanat lasketaan, Cyrusilla on jo kuusi ykköstä!
Bangerzia ostettiin 271 000 kpl, joka on huima parannus Can’t Be Tamed -edeltäjän (#3, 2010) reiluun sataan tuhanteen.
Panic at the Disco ei neljännelläkään yrittämällä saanut ykköstä, mutta jo toisen kakkosensa. Too Weird to Live Too Rare to Die sivusi siis Pretty Oddin (2008) sijoitusta. Top ten -merkintöjä on kaikkiaan kolme, mutta heidän myydyin levynsä on vain 13:nneksi viikkolistoilla päässyt A Fever You Can’t Sweat Out (2005).
Pusha T:n ensimmäinen varsinainen sooloalbumi My Name Is My Name debytoi mahtavasti neljäntenä. Nelossija on myös Clipsen korkein sijoitus. Se tuli Lord Willin’ -albumilla (2002). Sen jälkeen heidän uransa hiipui kaupallisessa mielessä melko nopeasti, eikä toistaiseksi viimeinen Clipse-albumi Till the Casket Drops (2009) jaksanut enää 41. tilaa ylemmäs.
Cory Monteithia muistellut Glee-jakso kiinnosti niin paljon, että muuten melko alas romahtanut Glee-musiikin menekki saatiin nostettua hetkeksi seitsemännelle sijalle. Se on Gleen 15. top ten -merkintä. The Voice -voittaja Cassadee Popen ensimmäinen kokopitkä Frame by Frame debytoi yhdeksäntenä.
Kornilla on jo kaksi ykköstä, Follow the Leader (1998) ja Issues (1999), ja heidän kaikki studioalbuminsa nimettömän esikoisen (#72, 1994) jälkeen ovat yltäneet top kymppiin. Niin myös The Paradigm Shift, joka nappasi nyt kahdeksannen sijan.
Rockyhtye Mayday Paraden Monsters in the Closet debytoi kymmenentenä ja on bändin ensimmäinen top ten -levy. Tätä ennen he olivat päässeet parhaimmillaan 12:nneksi.
Rockia on myös sijalla 12, jolla debytoi Alter Bridgen Fortress. Se on bändin toiseksi korkein sijoitus – One Day Remains (2004) pääsi viidenneksi ja myi kultaa. Latinotähti Prince Royce on toista kertaa top 20:ssa albumillaan Soy el Mismo (14).
Edellisillä albumeillaan aivan listan kärkipaikkoja netonneet Cage the Elephant ja Amos Lee jäivät uutuuksillaan sijoille 15 ja 16. Leen Mission Bell (2011) on historian alhaisimmalla viikkomyynnillä ykköseksi yltänyt levy.
Joe Nicholsilla on tällä hetkellä melko iso kantrihitti Sunny and 75, mutta Crickets-albumi ei jaksanut 17. tilaa ylemmäs. Miehen uran paras sijoitus on III:n seitsemäs tila vuodelta 2005. Crickets paransi kuitenkin huomattavasti edeltäjänsä It’s All Goodin saavutuksia (#78, 2011).
Räppäri Danny Brownin Old nappasi kivasti 18. sijan. Yksikään hänen aiemmista julkaisuistaan ei ole päässyt listalle.


Hot 100:

1. (1.) Lorde – Royals
2. (3.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
3. (2.) Katy Perry – Roar
4. (4.) Avicii – Wake Me Up
5. (5.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home
6. (6.) Ylvis – The Fox
7. (7.) Jay Z featuring Justin Timberlake – Holy Grail
8. (9.) Lady Gaga – Applause
9. (8.) Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines
10. (10.) Lana Del Rey and Cedric Gervais – Summertime Sadness

Lorden Royalsille merkattiin kolmas ykkösviikko, mutta Miley Cyrusin Wrecking Ball pääsi albumijulkaisun ansiosta tällä viikolla hyvin lähelle – piste-eroa oli vain neljä prosenttia. Wrecking Ballillakin on jo kaksi ykkösviikkoa.
Muuten top tenissä ei tapahtunut juuri mitään. Sen ulkopuolella Justin Bieberin Heartbreaker loikkasi 77–13.
Eminemin Survival debytoi 17:ntenä. OneRepublicin brittiykkönen Counting Stars eteni 21–19 ja on bändin viides top 20 -hitti. Heidän suurin menestyksensä on Timbalandin kanssa esitetty Apologize (#2, 2007). Imagine Dragons sai kolmannen Demonsin noustua neljä sijaa 20:nneksi.
YG:n, Jeezyn ja Rich Homie Quanin rap-hitti My Nigga loikkasi 67–22. YG:lle ja Rich Homie Quanille sijoitus on uran toistaiseksi paras. Biisin siistityn version nimi on My Hitta.
Taylor Swiftin ja Ed Sheeranin Everything Has Changed kipusi 41–32 ja on seitsemäs top 40 -merkintä Swiftin Red-albumilta (#1, 2012). Swift on vasta toinen artisti, joka on saanut seitsemän top 40 -hittiä vähintään kahdelta eri levyltä. Michael Jackson sai kolmelta (Thriller, Bad, Dangerous).
Selena Gomez puolestaan sai kaikkiaan seitsemännen top 40 -hittinsä Slow Downin edettyä nimensä vastaisesti 45–36. Seitsemästä viisi tuli The Scenen kanssa.
Pitbullin ja Keshan Timber debytoi 49:ntenä ja Pearl Jamin Sirens 76:ntenä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Listanimi: Korn

Nu metalin edelläkävijäksikin tituleerattu amerikkalaisyhtye Korn on jaksanut tahkota jo parikymmentä vuotta. Heidän nimetön esikoisalbuminsa ilmestyi vuonna 1994 ja jo siitä alkoi heidän näihin päiviin asti jatkunut menestyksekäs uransa.

Yhdysvalloissa esikoinen pääsi lopulta parhaimmillaan vain albumilistan top 70:n hujakoille, mutta jo seuraajasta Life Is Peachy (1996) tuli top ten- ja tuplaplatinamenestys. Parhaimmat albumimyyntinsä he saavuttivat suoraan USA:n ykkösiksi yltäneillä albumeilla Follow the Leader (1998) ja Issues (1999).

Vuosituhannen vaihteen nu metal -buumissa Korn jäi kuitenkin hieman jalkoihin. Heidän neljättä albumiaan Untouchables (#2, 2002) odotettiin 2,5 vuotta ja siihen mennessä muun muassa Limp Bizkit, Papa Roach ja P.O.D olivat ehtineet tyhjentää pajatson. Untouchablesia ostettiin silti toista miljoonaa, kuten myös seuraavana vuonna ilmestynyttä Take a Look at the Mirroria, joka tosin jäi viikkolistoilla yhdeksänneksi.

Vielä See You on the Other Side (#3, 2005) pääsi platinatasolle, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa, vaikka julkaisutahti on pysynyt tasaisena. Sijaluvut ovat hiljalleen suurentuneet, mutta Yhdysvalloissa studioalbumien top ten -rivi on jo kymmenen levyn pituinen, kun uusi The Paradigm Shiftkin pääsi kärkikymppiin. Studiolevyjen lisäksi Greatest Hits Vol. 1 (2004) ylsi neljänneksi.

Hot 100 -listalla Korn on ollut varsin näkymätön yhtye. Heillä on kuusi listamerkintää ja vain yksi top 40 -hitti: Did My Time (#38, 2003).

Britanniassa Kornin albumilistamenestys on ollut vaisumpaa ja melko epätasaista. Heillä on kaksi top ten -albumia, Follow the Leader (#5, 1998) ja Untouchables (#4, 2002). Välissä ilmestynyt Issues jäi mystisesti joulun alla peräti 37:nneksi. Vielä kehnommin kävi jouluksi 2005 julkaistulle See You on the Other Sidelle, joka limbosi sijalle 71. Myös The Path of Totality (#68, 2011) koki samanlaisen kohtalon. The Paradigm Shift debytoi sunnuntaina sijalla 16.

Britannian singlelistalla Korn oli sen sijaan hetken järisyttävän tasainen. Vai mitä sanotte seitsemän ensimmäisen listasinglen sijoituksista: 26, 22, 25, 23, 24, 24 ja 25? Vuoden 2002 hittisingle Here to Stay pääsi lopulta top 20:iin sijalle 12 ja Did My Time (2003) ylsi 15:nneksi. Top 75 on ollut bändille saavuttamaton sitten kesän 2006, jolloin Coming Undone pinnisti 63:nneksi.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Palloni rikkoi tuplakuparisen

Miley Cyrusista tuli ensimmäinen tänä vuonna tuplan Britannian viikkolistoilla saavuttanut artisti, kun Wrecking Ball ja Bangerz nappasivat paalupaikat. Singleä ostettiin hienosti yli sata tuhatta, mutta albumia hieman vaisummin 30 700 kpl.

Ennen Cyrusia edellinen tuplaykköset saavuttanut artisti oli Olly Murs, jonka Troublemaker-single ja Right Place Right Time -albumi keikkuivat kärjessä viime joulukuussa.

Tällä vuosikymmenellä on nähty kuitenkin jo 11 tuplaa. Vuonna 2010 yksi, seuraavana vuonna viisi ja vuonna 2012 neljä. 

Lady Gaga – The Fame Monster/Telephone, maaliskuu 2010
Rihanna – Loud/What’s My Name, tammikuu 2011
Bruno Mars – Doo-Wops and Hooligans/Grenade, tammikuu 2011
Adele – 21/Someone Like You, helmikuu 2011
Adele – 21/Someone Like You, maaliskuu 2011
Rihanna – Talk That Talk/We Found Love, joulukuu 2011
Gary Barlow and the Commonwealth Band – Sing/Sing, kesäkuu 2012
Robbie Williams – Take the Crown/Candy, marraskuu 2012
One Direction – Take Me Home/Little Things, marraskuu 2012
Olly Murs – Right Place, Right Time/Troublemaker, joulukuu 2012
Miley Cyrus – Bangerz/Wrecking Ball, lokakuu 2013

Kaikki muut valtakaudet kestivät vain viikon, mutta Adelen ensimmäinen peräti neljä viikkoa.
Sen jälkeen Nicole Scherzingerin Don’t Hold Your Breath piipahti singlelistan ykkösenä viikon ajan, kunnes Someone Like You palasi vielä kärkeen.

Yhdysvalloissa tupla on ollut huomattavasti harvinaisempi, mutta Adele kykeni siihen peräti kolmeen eri otteeseen eli jokaisella Hot 100 -ykkösellään Rolling in the Deep, Someone LIke You ja Set Fire to the Rain. 

Kesha – Animal/Tik Tok, tammikuu 2010
Eminem – Recovery/Love the Way You Lie, heinäkuu 2010
Adele – 21/Rolling in the Deep, toukokuu 2011
Adele – 21/Someone Like You, marraskuu 2011
Adele – 21/Set Fire to the Rain, helmikuu 2012
Robin Thicke – Blurred Lines/Blurred Lines, elokuu 2013

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Listakatsaus, vko 42

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Lorde – Royals
2. (2.) Katy Perry – Roar
3. (3.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
4. (5.) Avicii – Wake Me Up
5. (4.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home
6. (8.) Ylvis – The Fox
7. (6.) Jay Z featuring Justin Timberlake – Holy Grail
8. (7.) Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines
9. (9.) Lady Gaga – Applause
10. (10.) Lana Del Rey and Cedric Gervais – Summertime Sadness

Lordella oli hyvä viikko, sillä albumilistan (ks. albumit) kolmossijan lisäksi Royals jatkoi Hot 100 -listan kärjessä toista viikkoa. Top 3 säilyi muuttumattomana. Muualla top tenissä Ylvisin The Fox nousi toistaiseksi parhaalle sijalleen kuudenneksi.
Britney Spearsin Work Bitch (#12, 2013) ehti viime viikolla tippua sijalle 41, mutta loikkasi videon siivittämänä nyt 13:nneksi.
Youtubessa paljon katseluita kerännyt komedienne Marina Shifrinin tanssiesitys Kanye Westin Gone-kappaleeseen auttoi biisin peräti 18:nneksi. Gone julkaistiin Westin kakkosalbumilla Late Registration (2005). Tapaus on hieman samanlainen kuin Harlem Shake aiemmin tänä vuonna. Se ylsi jopa ykköseksi käytännössä epävirallisten videoiden katselujen turvin.
Still Into You (34–25) saattaa pian nousta Paramoren uran suurimmaksi hitiksi. He ovat toistaiseksi yltäneet 24:nneksi singlellään The Only Exception (2009).
Katy Perryn Walking on Air debytoi 34:ntena ja Justin Bieberin uusi single Heartbreaker vain parin tunnin myynnin ansiosta 77:ntenä.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Justin Timberlake – The 20/20 Experience: 2 of 2
2. (1.) Drake – Nothing Was the Same
3. (-) Lorde – Pure Heroine
4. (6.) Luke Bryan – Crash My Party
5. (-) Tyler Farr – Redneck Crazy
6. (-) Haim – Days Are Gone
7. (2.) Kings of Leon – Mechanical Bull
8. (3.) Cher – Closer to the Truth
9. (5.) Jack Johnson – From Here to Now to You
10. (4.) Elton John – The Diving Board

Justin Timberlaken The 20/20 Experiencen kakkososa sai tililleen Yhdysvalloissa myös The Complete Experience -version myynnin. Levy olisi debytoinut kärjessä todennäköisesti ilmankin sitä. Timberlakella on nyt kolme ykköstä ja yksi kakkossija (Justified, 2002).
Pian 17-vuotias Lorde julkaisi taannoin The Love Club -EP:n, joka on päässyt parhaimmillaan sijalle 23. Nyt Pure Heroine -kokopitkä nappasi kolmannen tilan.
Kantrilaulaja Tyler Farrin ensimmäinen albumi Redneck Crazy debytoi viidentenä. Samanniminen sinkku on ollut syksyn suurimpia kantrihittejä.
Losangelesilainen sisarusyhtye Haim nappasi yllättäen brittilistan ykköspaikan Timberlaken nenän edestä, mutta kotimaassaan Days Are Gonen on tyytyminen kuudenteen tilaan. Ei toki huono sekään esikoisalbumille – varsinkaan, kun siltä ei ole vielä lohkaistu isompia pophittejä.
Nellyn seitsemäs studioalbumi M.O jäi 14:nneksi, joka on hänen uransa kehnoin sijoitus. Kaikki miehen aiemmat studiolevyt ylsivät top teniin, 5.0 (#10, 2010) tosin vain niukin naukin. Ykkösiä on kolme. All Time Low’n Don’t Panic -albumi (#6, 2012) palasi 19:nneksi, sillä siitä ilmestyi uusi versio.
Top ten -rima oli alempana kuin koskaan aiemmin Soundscanin mittausten aikana (1991->), sillä nelossijalta kymmenenneksi pudonnutta Elton Johnin The Diving Boardia ostettiin vain 19 000 kpl.
Kun kovia uutuuksia ei aivan kärjen takana ole, Ray Charlesin viime viikolla sijalla 34 debytoinut Forever-kokoelma pääsi nousemaan 24:nneksi ja kristillisiä hittejä koostava vuotuinen WOW Hits -levy sijalta 44 30:nneksi.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Miley Cyrus – Wrecking Ball
2. (-) Eminem – Berzerk
3. (1.) OneRepublic – Counting Stars
4. (-) Conor Maynard – R U Crazy
5. (-) The Saturdays – Disco Love
6. (-) James Blunt – Bonfire Heart
7. (4.) Katy Perry – Roar
8. (3.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
9. (-) John Newman – Cheating
10. (2.) The Vamps – Can We Dance

Miley Cyrusin listameno on mahtavaa, sillä Wrecking Ballista tuli hänen toinen perättäinen brittiykkössinkkunsa. Myös We Can’t Stop ylsi kesällä kärkeen. Sitä ennen hänellä ei ollutkaan yhtään top ten -merkintöjä.
Eminemin viimeisimmästä ykkösestä on kulunut jo seitsemän vuotta, mutta toisaalta Recovery-albumilta (#1, 2010) lohkaistu Love the Way You Lie (#2, 2010) oli ilmestymisvuotensa ostetuin single ja talvella hän vieraili melko tehokkaasti unohtuneella 50 Cent -singlellä My Life (#2, 2013). Nyt Berzerk aloitti niin ikään kakkospaikalta ja on miehen 24. top ten -single.
Nuorisotähti Conor Maynardin kakkosalbumia ennakoiva R U Crazy nappasi neljännen tilan, joten hänen tilinsä on yhä puhdas: kaikki viisi singleä ovat päässeet top teniin, parhaana Can’t Say Non (2012) kakkostila.
The Saturdaysin ura jatkaa aaltoliikkeessä. What About Usista tuli heidän kauan kaivattu ykkösensä alkuvuodesta, mutta seuraaja Gentleman oli floppi ja vain piipahti 14:ntenä. Nyt islantilaisen StopWaitGo-tuottajaryhmän kirjoittama Disco Love debytoi viidentenä. The Saturdaysillä on kaikkiaan 13 top ten -käyntiä.
James Bluntin paluu löi ällikällä, sillä Bonfire Heart pääsi peräti kuudenneksi. Se on huima saavutus, koska hänen edellinen top ten -käyntinsä on vuodelta 2007 (neljänneksi yltänyt 1973). Bonfire Heart on myynyt hyvin myös pari viime päivää, joten sen asemat tuskin juuri heikkenevät ensi viikolla. Bluntilla on nyt neljä top ten -hittiä, suurimpana tietenkin You’re Beautiful (#1, 2005).
Top tenin kuudennesta uutuudesta vastasi John Newman, joka joutui Love Me Again -ykköshittinsä seuraajalla Cheating tyytymään yhdeksänteen tilaan. Se on kuitenkin hänelle kolmas top ten -merkintä.
Justin Bieberin Heartbreaker ei jaksanut 14. tilaa ylemmäs. Hänen singlelistahistoriansa on kuitenkin aina ollut ailahteleva: top ten -visiittejä on ainoastaan viisi ja ykkösiä tasan nolla.
Koska kärkipäässä myllättiin urakalla, top 15:n alapuolella ei juuri liikehditä ylöspäin. Paitsi yksi kappale: Ylvisin The Fox loikkasi odotetusti 46–24.
I Won’t Give Up (#11, 2012) antoi periksi 14–38, mutta Jason Mrazilla on silti aihetta juhlaan, sillä hänen ainoat kaksi listasingleään ovat viettäneet top 75:ssä nyt yhteensä sata viikkoa.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Miley Cyrus – Bangerz
2. (-) Chase and Status – Brand New Machine
3. (4.) Arctic Monkeys – AM
4. (3.) Kings of Leon – Mechanical Bull
5. (1.) Haim – Days Are Gone
6. (5.) Drake – Nothing Was the Same
7. (-) Lucy Spraggan – Join the Club
8. (2.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience: 2 of 2
9. (8.) London Grammar – If You Wait
10. (-) Panic! at the Disco – Too Weird to Live, Too Rare to Die

Miley Cyrusin neljäs studioalbumi (jos Hannah Montanat jätetään huomiotta) eli Bangerz nappasi albumilistan paalupaikan Chase and Statusin Brand New Machinen nenän edestä. Cyrusille ykköstila on uran ensimmäinen ja niin olisi ollut Chase and Statusillekin. Heillä on nyt kaksi perättäistä kakkossijaa. Cyrusin kaikki neljä levyä ovat yltäneet top teniin, mutta tätä ennen paras sijoitus oli kahdesti saatu kahdeksas tila.
Lucy Spragganin esikoisalbumi Join the Club debytoi seitsemäntenä parin kohtuullisen hyvin menestyneen hittisinkun ansiosta. Panic at the Discon neljäs levy Too Weird to Live Too Rare to Die sai kymmenennen sijan. He ovat päässeet jopa kakkoseksi Pretty Oddilla (2008), mutta edellinen levy Vices and Virtues jäi 29:nneksi, mihin nähden uutuuden saavutus on loistava.
Prefab Sproutin Crimson/Red saavutti hienosti 15:nnen sijan. Let’s Change the World with Music (2009) ylsi vain 39:nneksi. Bändillä on neljä top ten -käyntiä, parhaana From Langley Park to Memphisin (1988) viides tila.
Kornilla on yllättäen ainoastaan kaksi top ten -merkintää eikä The Paradigm Shift tuonut kolmatta, vaan se asettui 16:nneksi. Sen sijaan hip hop -duo Dan Le Sac vs. Scroobius Pip saavutti kolmannella albumillaan Replent Replenish Repeat uransa korkeimman sijoituksen (22). Tätä ennen se titteli kuului Anglesille (#31, 2008).
Veljesyhtye The Fratellis kukoisti hetken viime vuosikymmenen loppupuolella ja tekivät nyt paluun We Need Medicine -albumillaan. Sijoitus ei kuitenkaan ole kovin kummoinen, 26:s. Kaksi aiempaa levyä ylsivät sijoille kaksi ja viisi.
Viime vuosikymmeneltä muistetaan myös The Feeling, jonka suosiokäyrä on ollut valitettavan jyrkästi laskeva. Neljäs albumi Boy Cried Wolf ei onnistunut kääntämään sijoitusrivistöä paremmaksi: 2, 1, 22 ja 33.
Anna Calvin toinen albumi One Breath debytoi 32:ntena. Nimetön esikoinen ylsi 40:nneksi.

torstai 10. lokakuuta 2013

Listaklassikko: Phil Collins – A Groovy Kind of Love (1988)

Phil Collins oli uransa huipulla Yhdysvalloissa jo hieman aiemmin kuin Britanniassa. Yhdysvalloissa hänen ylivoimaisesti myydyin albuminsa on No Jacket Required (1985), Britanniassa seuraaja …But Seriously (1989).

Näiden kahden albumin välissä Collins teki musiikkia muun muassa Buster-elokuvaan. A Groovy Kind of Lovesta tuli ykkönen Atlantin molemmin puolin. Yhdysvalloissa balladi vietti Hot 100 -listan kärjessä kaksi viikkoa lokakuussa 1988.

Se oli Collinsin viides kaikkiaan seitsemästä Hot 100 -listan ykkösestä. Hänen hittikurssinsa muuttui äkillisesti 1990-luvun päästyä kunnolla vauhtiin, sillä toistaiseksi viimeinen top ten -käynti tuli Serious Hits… Live -albumilta (1990) lohkaistulla Do You Rememberillä (#4, 1990).



tiistai 8. lokakuuta 2013

Hiljaa hyvä tulee (tai vaikka platinasingle)

Kirjoitin toistaiseksi Britanniassa kahden hitin ihmeiksi niputettavista Jason Mrazista ja Christina Perristä taannoin, mutta nyt sain Music Weekin tilastojen ansiosta aiheen kirjoittaa uudestaan. Tällä viikolla brittilistan 14:nneksi palannut Mrazin I Won’t Give Up (#11, 2012) on toistaiseksi 2000-luvun 12:nneksi ostetuin kappale, joka ei ole päässyt koskaan top teniin ja Mrazin toinen hitti I’m Yours on sen laskennan kärjessä. Perrin A Thousand Years on tällä hetkellä seitsemäntenä.

Top 12:n suurin yllätys on eittämättä Guns N’ Rosesin Sweet Child O’ Mine (1987), joka ei ole 2000-luvulla yltänyt 56. tilaa korkeammalle viikkolistoilla. Survivorin Eye of the Tigerin (1982) nelossija pitää myös huomioida. Koko tusina näyttää tältä:

1. Jason Mraz – I’m Yours (2008) – 732 000 – 11
2. Adele – Set Fire to the Rain (2011) – 664 000 – 11
3. Jay Z and Linkin Park – Numb/Encore (2004) –  523 000 – 14
4. Survivor – Eye of the Tiger (1982) – 519 000 – 47
5. Bruno Mars – Marry You (2010) – 510 000 – 11
6. Birdy – Skinny Love (2011) – 507 000 – 17
7. Christina Perri – A Thousand Years (2011) – 502 000 – 11
8. DJ Fresh – Gold Dust (2010) – 489 000 – 22
9. Lady Antebellum – Need You Now (2010) – 486 000 – 15
10. Train – Hey Soul Sister (2009) – 485 000 – 18
11. Guns N’ Roses – Sweet Child O’ Mine (1987) – 465 000 – 56
12. Jason Mraz – I Won’t Give Up (2012) – 459 000 – 11

Birdyn Skinny Love on myös ajankohtainen ja myy niin hyvin, että nousee kamppailemaan A Thousand Yearsin kanssa tämän listan kolmossijasta melko pian. Adele ja Mrazin I’m Yours ovat kaukana karussa. Platinasinglen raja on 600 000 kpl.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Listakatsaus, vko 41

Billboard Hot 100, Top 10

1. (3.) Lorde – Royals
2. (2.) Katy Perry – Roar
3. (1.) Miley Cyrus – Wrecking Ball
4. (7.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home
5. (4.) Avicii – Wake Me Up
6. (6.) Jay Z featuring Justin Timberlake – Holy Grail
7. (5.) Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines
8. (13.) Ylvis – The Fox
9. (8.) Lady Gaga – Applause
10. (9.) Lana Del Rey and Cedric Gervais – Summertime Sadness

Suomella on Lordi, Uudella-Seelannilla Lorde eli syntymänimeltään Ella Yelich-O’Connor. Pian 17-vuotiaasta neidosta tuli eräs listahistorian nuorimpia Hot 100 -listan valloittaneita artisteja, kun Royals nousi kolmannelta sijalta ykköseksi. Se oli ostetuin biisi toista viikkoa putkeen.
Lorde on nuorin kärkeen päässyt artisti sitten Tiffanyn vuonna 1987, joka oli 16 vuotta ja kuukauden vanha I Think We’re Alone Now -hitin kaapattua paalupaikan. Nuoruusennätys sooloartisteista on Stevie Wonderin nimissä. Hänen Fingertips Pt. 2 -kappaleensa nousi ykköseksi vuonna 1963, kun Wonder oli 13-vuotias. Toki Michael Jackson kävi kärjessä osana Jackson 5 -yhtyettä jo 11-vuotiaana, eikä Hansonin nuorimmainen ollut kovin iäkäs hänkään.
Draken Hold On, We’re Going Home nousi kolme sijaa neljänneksi ja albumijulkaisun myötä All Me debytoi sijalla 20 ja lähes kaikki loput levyn kappaleet ilmaantuivat top 50:n alapuolelle.
Ylvisin The Fox loikkasi 13–8. Täten top tenissä on sekä historiallisesti sekä ruotsalais- että norjalaisedustusta. Ainoa ykköseksi päässyt norjalaisesittäjä on A-ha ja Ylvis on toinen kärkikymmenikköön yltänyt. Toki lisäksi Aquan Lene Nystrøm ja Abban Anni-Frid Lyngstad ovat norjalaisia.
Suomalaiset eivät ole koskaan nähneet top 40:ää. Meikäläisittäin paras sijoitus on Apocalyptican I Don’t Caren 78. tila vuodelta 2008. Daruden Sandstorm ylsi 83:nneksi ja HIM:n Wings of a Butterfly 87:nneksi.
Tämän hetken kuumimpiin tuottajiin kuuluvan Mike Will Made-Itin 23 palasi listalle hulppeasti sijalle 11. Kappaleella esiintyvät myös Miley Cyrus, Wiz Khalifa ja Juicy J. Awolnationin Sail nappasi taas oman parhaansa noustuaan 17:nneksi.
OneRepublicin Counting Stars lähestyy top 20 -tasoa (28–22) ja Imagine Dragons sai kolmannen top 40 -hittinsä Demonsin loikattua 46–28. Brittilaulaja Passengerin Let Her Go ylitti viimein top 40 -kynnyksen (44–38) – viimein siksi, koska se oli iso hitti Euroopassa jo alkuvuodesta.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Drake – Nothing Was the Same
2. (-) Kings of Leon – Mechanical Bull
3. (-) Cher – Closer to the Truth
4. (-) Elton John – The Diving Board
5. (1.) Jack Johnson – From Here to Now to You
6. (6.) Luke Bryan – Crash My Party
7. (-) Dream Theater – Dream Theater
8. (-) Krewella – Get Wet
9. (-) Metallica – Through the Never (Soundtrack)
10. (2.) Justin Moore – Off the Beaten Path

Draken menestyskulku jatkuu vaivattomana. Nothing Was the Samea ostettiin viikossa enemmän kuin mitään hänen aiemmista albumeistaan ja siitä tuli tähden kolmas ykkönen. Neljästä korkean profiilin julkaisusta So Far Gone (2009) ylsi kuudenneksi.
Kings of Leon ei siis vieläkään saanut ensimmäistä ykköstään. Mechanical Bull kävi kaupaksi kuitenkin pitkälti yli sata tuhatta kertaa. Come Around Sundown (2010) pääsi niin ikään kakkoseksi ja top ten -levyjä on nyt kaikkiaan kolme – ostetuimpana tietenkin Only by the Night (#4, 2008).
Cherin Closer to the Truth debytoi kolmantena, joka on siis – uskokaa tai älkää – veteraanin korkein sijoitus. Top ten -albumeitakaan ei ole ihan hirveästi, kaikkiaan viisi, ja ne ovat kaikki tulleet vuoden 1989 jälkeen. Believe (1998) ja The Very Best of (2002) ylsivät neljännelle sijalle. Cherin koko uran korkein sijoitus on Sonny and Cherin Look at Usin (1965) kakkostila. 48 vuotta top 5 -albumeita, ei paha! Half Breed oli muuten Hot 100 -listan ykkösenä tasan 40 vuotta sitten.
Huonosti ei mene Elton Johnillakaan, vaikka The Diving Boardin viikkomyynti ei noussutkaan aivan hulppeaksi. Nelossija on jo miehen 18. top ten -merkintä, mihin on kyennyt vain yhdeksän muuta artistia koko listan historiassa.
Dream Theaterin nimetön 12. albumi debytoi seitsemäntenä ja on bändin kolmas top ten -levy putkeen. Tanssipopyhtye Krewella yllätti positiivisesti Get Wetin päästyä peräti kahdeksanneksi. Heidän suurin hittinsä toistaiseksi on Hot 100 -listan 32:nneksi yltänyt Alive.
Metallica sai jo kaikkiaan yhdeksännen top ten -levynsä, kun Through the Never -soundtrack punnersi sijalle yhdeksän. Heillä on viisi ykköstä.
Alan Jacksonin bluegrass-albumi, nimeltään ytimekkäästi The Bluegrass Album, pääsi 11:nneksi ja Chvrchesin The Bones of What You Believe hienosti 12:nneksi.
Stingin paluu on mennyt monelta ohi, sillä The Last Ship jäi 13:nneksi. Jopa hänen joululevynsä If on a Winter’s Night (2009) sekä sinfoniaorkesterin kanssa tehty Symphonicities (2010) ylsivät kuudenneksi. Hänellä ei ole yhtään ykköstä sooloartistina, mutta yhdeksän top ten -albumia.


Britannian singlet, Top 10

1. (3.) OneRepublic – Counting Stars
2. (-) The Vamps – Can We Dance
3. (1.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
4. (2.) Katy Perry – Roar
5. (-) Chase and Status featuring Moko – Count on Me
6. (5.) Avicii – You Make Me
7. (13.) Demi Lovato – Skyscraper
8. (4.) Drake featuring Majid Jordan – Hold On, We’re Going Home
9. (6.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Mary Lambert – Same Love
10. (-) Dizzee Rascal featuring will.i.am – Something Really Bad

Poikabändi The Vampsin Can We Dance oli väliaikatiedoissa jopa ykkösenä, mutta sen myynti alkoi laahata loppuviikosta pahasti. Tuloksena silti kakkossija, ei hassummin ensimmäiselle singlelle. Paalupaikan vei OneRepublicin Counting Stars, joka on kärkkynyt kärjen tuntumassa jo useamman viikon. Se on bändin ensimmäinen ykkönen.
Chase and Statusin Count on Me debytoi viidentenä, joka on duon neljäs top ten -sijoitus. Blind Faith (2010) ylsi niin ikään viidenneksi. Count on Mellä laulaa minulle täysin outo mies nimeltä Moko.
Demi Lovato sai toisen top ten -hittinsä jo pari vuotta sitten ilmestyneen Skyscraperin noustua tv-ohjelmanäkyvyyden vuoksi 13–7. Heart Attack saavutti kolmossijan keväällä. Jason Mrazin I Won’t Give Up (#11, 2012) sai myös X Factor -käsittelyn ja palasi 14:nneksi. Mrazin kaksi 11:nneksi päässyttä hittiä (toinen on I’m Yours) ovat viettäneet yhteensä 99 viikkoa top 75:ssä.
Esikoishitillään Last Night peräti 11:nneksi viime vuonna ehtinyt Lucy Spraggan julkaisi kyseisen kappaleen uudestaan isolla levy-yhtiöllä ja nyt tuloksena oli alaotsikko Beer Fear sekä toistaiseksi 18. tila. Nellyn, Nicki Minajin ja Pharrellin Get Like Me aloitti paikalta numero 19, joka on Minajin paras noteeraus sitten viimevuotisen Justin Bieber -dueton Beauty and a Beat (#16, 2012).
Justin Timberlaken Take Back the Night saavutti albumijulkaisun myötä oman parhaansa (22). Robin Thicken ja Kendrick Lamarin Give It 2 U nousi 34–27, joka on Lamarin uran korkein sijoitus.
Fuse ODG:n toinen top 40 -hitti Azonto parkkeerasi 30:nneksi. Antenna ylsi peräti seitsemänneksi kesällä. 12-vuotiaan Jasmine Thompsonin versio Chaka Khanin Ain’t Nobodysta soi mainoksessa ja nousi nyt 72–32. Two Door Cinema Clubin Changing of the Seasons nappasi 33. sijan ja on bändin ensimmäinen top 40 -merkintä.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Haim – Days Are Gone
2. (-) Justin Timberlake – The 20/20 Experience: 2 of 2
3. (1.) Kings of Leon – Mechanical Bull
4. (4.) Arctic Monkeys – AM
5. (2.) Drake – Nothing Was the Same
6. (-) Alter Bridge – Fortress
7. (3.) Jessie J – Alive
8. (7.) London Grammar – If You Wait
9. (6.) Avicii – True
10. (-) Dizzee Rascal – The Fifth

Haim ja Justin Timberlake kamppailivat rinta rinnan tämän viikon Britannian albumilistan ykkössijasta. Yhdysvaltalaisbändin Days Are Gone -esikoinen vei lopulta voiton ja The 20/20 Experience: 2 of 2 joutui tyytymään kakkossijaan. Kaikki Timberlaken neljä sooloalbumia ovat yltäneet ykköseksi tai kakkoseksi.
Molemmat The 20/20 Experience -albumit sisältävä Complete-painos debytoi sijalla 27 ja ykkösosa (#1, 2013) keikkuu paikalla numero 33. Periaatteessa voi sanoa Complete-painoksen vieneen Timberlakelta ykköspaikan.
Alter Bridgen neljäs studioalbumi Fortress debytoi kuudentena ja on bändin toinen top ten -levy. AB III (2010) piipahti yhdeksäntenä, ja todellakin piipahti, sillä se keräsi vain kaksi viikkoa top 75:ssä.
Dizzee Rascalin viides albumi The Fifth nappasi kymmenennen tilan, mikä on melko keskinkertainen suoritus ottaen huomioon, että hän saavutti platinalevyn vielä edellisellä Tongue n’ Cheek -levyllään (#3, 2009). Kaikki neljä aiempaa studioalbumia ovat myyneet vähintään kultaa. Singlelistalla Will.i.amin kanssa levytetty Something Really Bad debytoi niin ikään kymmenentenä ja on Rascalin 13. top ten -saavutus.
Nick Douwman eli Sub Focusin Torus pääsi 11:nneksi. Hänen ensimmäinen levynsä vuodelta 2009 ylsi 51:nneksi, mutta vasta nyt mies on saanut kunnon singlehittejä – kuten viime viikolla 14:nneksi yltäneen Turn It Aroundin.
Macklemoren ja Ryan Lewisin The Heist nousi viimein top 20 -listalle 32–20, kiitos kolmannen ison hitin Same Love. Tätä ennen albumi oli päässyt 25:nneksi.
Moby saavutti kuin saavuttikin vielä ainakin yhden top 40 -merkinnän, kun Innocents pinnisti 35:nneksi. Hänellä on kaksi ykköstäkin: Play (2000) ja 18 (2002).
Metallican leffasoundtrack Through the Never limbosi 36:nneksi. Status Quon livealbumi The Frantic Four Reunion 2013 näyttäytyy sijalla 37 ja Kids in Glass Housesin Peace 39:ntena.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Q3:n myyntikatsaus: Häilyvä kokemus

Kaksi kolmasosaa vuodesta on kulunut kuin siivillä ja nyt on taas aika katsastaa, mitkä äänitteet ovat vuoden ostetuimpia. Tähdellä merkityt ovat tutusti joko viimevuotisia tai vanhempia julkaisuja.

USA, singlet

1. Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop – 6 200 000*
2. Robin Thicke feat. T.I. & Pharrell – Blurred Lines – 5 770 000
3. Imagine Dragons – Radioactive – 4 444 000*
4. Florida Georgia Line – Cruise – 4 388 000*
5. Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason – 3 940 000
6. Macklemore and Ryan Lewis – Can't Hold Us – 3 900 000*
7. Bruno Mars – When I Was Your Man – 3 700 000*
8. Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay – 3 500 000*
9. Taylor Swift – I Knew You Were Trouble – 3 134 000*
10. will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout – 3 000 000*

En saanut tähän laskentaan aivan tuoreimpia tietoja, joten jouduin hieman pyöristämään lukuja. Kärkipää on kuitenkin kahden ensimmäisen osalta selvä: Thrift Shop saa loppuvuodesta tiukan vastuksen Blurred Linesista, joka vietti Hot 100 -listan ykkösenä 12 viikkoa ja rikkoi radiosoittoennätyksiä. Muut kärkikymmenikön hitit ovat viime- tai alkuvuoden satoa. Tosin Imagine Dragonsin Radioactive ja Florida Georgia Linen Cruise intoutuivat kunnon menoon vasta loppukeväästä.

11. Justin Timberlake – Mirrors – 2 950 000
12. Daft Punk featuring Pharrell Williams – Get Lucky – 2 780 000
13. Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie – 2 700 000
14. Katy Perry – Roar – 2 620 000
15. Miley Cyrus – We Can't Stop – 2 600 000
16. The Lumineers – Ho Hey – 2 590 000*
17. Fall Out Boy – My Songs Know What You Did in the Dark – 2 510 000
18. Icona Pop featuring Charli XCX – I Love It – 2 460 000
19. Anna Kendrick – Cups – 2 260 000*
20. Darius Rucker – Wagon Wheel – 2 180 000

Mirrors jäänee Justin Timberlaken paluuvuoden muistetuimmaksi kappaleeksi ja Get Lucky Daft Punkin kaikkien aikojen suurimmaksi hitiksi. Molemmat ylsivät Hot 100 -listan kakkoseksi. Katy Perryn Roar on ehtinyt seitsemässä viikossa jo 14:nneksi. Vuosi sitten 20. sija irtosi 2,17 miljoonalla.


USA, albumit 

1. Justin Timberlake – The 20/20 Experience – 2 290 000
2. Bruno Mars – Unorthodox Jukebox – 1 120 000*
3. Imagine Dragons – Night Visions – 1 020 000 *
4. Mumford and Sons – Babel – 1 000 000*
5. Jay Z – Magna Carta...Holy Grail – 998 000
6. Luke Bryan – Crash My Party – 988 000
7. Florida Georgia Line – Here's to the Good Times – 943 000*
8. Blake Shelton – Based on a True Story – 906 000
9. Macklemore and Ryan Lewis – The Heist – 872 000*
10. Pink – The Truth About Love – 821 000*

Justin Timberlaken The 20/20 Experiencen ensimmäinen osa on yhä kaukana karussa ja lienee ohittamaton loppuvuoteen asti. Hyviä uhkaajia toki piisaa muun muassa Draken, Eminemin ja Lady Gagan uutuusalbumeista, kunhan joulusesonki lähtee toden teolla liikkeelle. Jay Z:n tuorein on myynyt tasaisesti mahtavan avausviikkonsa jälkeenkin, mutta joutuu tässä laskennassa antautumaan Luke Bryanille jo ensi viikolla. Muita kestäviksi osoittautuneita kantrimenestyksiä ovat Blake Sheltonin ja Florida Georgia Linen albumit. Mumford and Sonsin Babel keikkuu yhä korkealla alkuvuoden Grammy-menestyksensä ansiosta.

11. Daft Punk – Random Access Memories – 799 000
12. The Lumineers – The Lumineers – 761 000*
13. Taylor Swift – Red – 722 000*
14. Soundtrack – Pitch Perfect – 702 000*
15. Drake – Nothing Was the Same – 658 000
16. Michael Bublé – To Be Loved – 630 000
17. J. Cole – Born Sinner – 611 000
18. fun. – Some Nights – 574 000*
19. Lil Wayne – I Am Not a Human Being II – 563 000
20. Rihanna – Unapologetic – 547 000*

Random Access Memories joutunee hautaamaan unelmansa vuosilistan top ten -paikasta vuoden lopussa, mutta se pysynee top 20 -tasolla. Kanye Westin Yeezus vei ensimmäisellä listaviikollaan paalupaikan J. Colen Born Sinnerin nenän edestä, mutta vuosilistalla osat ovat vaihtumassa. Yeezus on sijalla 21. Top 20 -kynnys on hieman korkeammalla kuin vuosi sitten, jolloin 20. sija saavutettiin lukemalla 480 000.


Britannia, singlet

1. Robin Thicke feat. T.I. & Pharrell – Blurred Lines – 1 366 000
2. Daft Punk featuring Pharrell Williams – Get Lucky – 1 248 000
3. Avicii – Wake Me Up – 981 000
4. Passenger – Let Her Go – 907 000*
5. Naughty Boy featuring Sam Smith – La La La – 889 000
6. Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop – 735 000*
7. Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason – 711 000*
8. Justin Timberlake – Mirrors – 687 000
9. Rudimental featuring Ella Eyre – Waiting All Night – 633 000
10. Bastille – Pompeii – 631 000

Saanemme tänä vuonna kolme tai neljä yli miljoona kappaletta myynyttä singleä. Blurred Lines on pian ostetuin single Britanniassa sitten Adelen Someone Like Youn (2011) ja siitä tullee aikanaan ostetuin sitten Will Youngin Anything Is Possible/Evergreenin (2002). Viimeisen kvartaalin aikana Aviciin Wake Me Up on ehtinyt jo hyvin lähelle miljoonaa. Sijat 5–10 ovatkin sitten alkuvuoden ihmeiden hallussa.

11. Macklemore and Ryan Lewis feat. Ray Dalton – Can't Hold Us – 577 000*
12. Bruno Mars – When I Was Your Man – 553 000*
13. Taylor Swift – I Knew You Were Trouble – 541 000*
14. will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout – 529 000*
15. John Newman – Love Me Again – 516 000
16. Icona Pop featuring Charli XCX – I Love It – 485 000
17. Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay – 464 000*
18. Olly Murs – Dear Darlin' – 460 000*
19. One Direction – One Way or Another (Teenage Kicks) – 457 000
20. The Lumineers – Ho Hey – 454 000*

Täällä on vain pari uutta hittiä. John Newmanin ura sai lentävän lähdön vierailulla Rudimentalin Feel the Lovella (2012) ja hänen ensimmäinen oma sinkkunsa on toistaiseksi vuoden 15. myydyin. Olly Mursin tuoreimman albumin suurimmaksi menestykseksi on kohonnut mainio Dear Darlin', joka ei kuitenkaan päässyt viikkolistoilla viidettä sijaa ylemmäs. Vuosi sitten 20. tilaan tarvittiin vain 404 000 kpl.


Britannia, albumit

1. Emeli Sandé – Our Version of Events – 590 000*
2. Soundtrack – Les Miserables – 439 000
3. Bruno Mars – Unorthodox Jukebox – 400 000*
4. Michael Bublé – To Be Loved – 395 000
5. Daft Punk – Random Access Memories – 356 000
6. Rod Stewart – Time – 347 000
7. Jake Bugg – Jake Bugg – 346 000*
8. Mumford and Sons – Babel – 336 000*
9. Calvin Harris – 18 Months – 330 000*
10. Bastille – Bad Blood – 326 000

Määrällisesti miesten hallitsemalla vuosilistalla ykkösenä on kuitenkin yhä Emeli Sandé, vaikka Our Version of Eventsin vauhti on hyytynyt hiljalleen. Rod Stewartin Time on osoittautunut todelliseksi yllätyssukseeksi – se keikkuu jatkuvasti viikkolistoilla top tenin liepeillä.

11. Justin Timberlake – The 20/20 Experience – 320 000
12. Pink – The Truth About Love – 305 000*
13. Rudimental – Home – 297 000
14. Olly Murs – Right Place Right Time –  267 000*
15. Passenger – All the Little Lights – 266 000
16. Arctic Monkeys – AM – 250 000
17. Ellie Goulding – Halcyon – 246 000*
18. Stereophonics – Graffiti on the Train – 229 000
19. David Bowie – The Next Day – 218 000
20. One Direction – Take Me Home – 218 000*

Rudimental pohjusti Home-esikoistaan usealla isolla hitillä ja he saavat siitä virallisesti platinalevyn (300 000 myytyä levyä) ensi viikolla. Arctic Monkeysin mainiot kolme ensimmäistä viikkoa ovat riittäneet toistaiseksi sijaan 16. Uudelleenjulkaisu on pitänyt Ellie Gouldingin Halcyonin top 20 -tasolla. Viime vuonna 20. sijaan riitti 197 700 kpl, mutta toissa vuonna tarvittiin peräti 252 000 kpl.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Listanimi: Dream Theater

Progeheavyrock-yhtye Dream Theater on onnistunut pitämään kuulijakuntansa koon vakaana jo pitkään, mikä on laskevien kokonaismyyntien aikana melkein automaattisesti tarkoittanut parantuneita listasijoituksia.

Yhdysvaltalaisbändi perustettiin jo 1980-luvun puolivälissä, mihin nähden heiltä on tullut melko vähän levyjä, ainoastaan 12. Esikoisalbumi When Dream and Day Unite ilmestyi kuitenkin vasta vuonna 1989. Se ei yltänyt listoille juuri missään, mutta keräsi kuitenkin sen verran huomiota, että seuraaja Images and Words (1992) nousi Yhdysvalloissa sijalle 61 myyden lopulta kultaa.

Euroopan valloitus alkoi kolmannella albumilla Awake (1994), josta tuli heidän ensimmäinen brittilistalle yltänyt levynsä. Yhdysvalloissa se pääsi 32:nneksi, joka olikin bändin korkein sijoitus vuoden 2007 Systematic Chaos -albumiin asti (19). Sitä seurannut Black Clouds and Silver Linings (#6, 2009) rikkoi viimein top ten -kuparisen ja kaksi muuta sen jälkeen ilmestynyttä albumia ovat napanneet sijat 9 ja 7 (tuorein nimetön levy). Images and Words on kuitenkin yhä heidän ostetuin albuminsa Yhdysvalloissa.

Britanniassa Dream Theater ei ole koskaan yltänyt albumilistan top teniin, mutta kaksi viimeisintä levyä ovat saavuttaneet sijat 17 ja 15. Kirjoitin virheellisesti listakatsauksessa, että A Dramatic Turn of Events (2011) olisi yltänyt sijalle 11, mutta 17 on siis oikein.

Singlehittejä bändillä ei luonnollisesti juuri ole, mutta Images and Words -albumin single Pull Me Under ylsi Yhdysvalloissa radiosoittoon perustuvalla Mainstream rock -listalla peräti kymmenenneksi.

Suomessa Dream Theater on mielettömän suosittu. Heidän studioalbumiensa sijoitukset vuoden 1994 Awakesta lähtien ovat 9, 5, 6, 2, 9, 2, 3, 1, 1 ja 2.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kylmää kyytiä vanhoille sieluille

Rockyhtye Deaf Havanan neljännen albumin Old Soulsin myynti putosi Britanniassa peräti 85 prosenttia edellisviikosta ja listasijoitus radikaalisti 9–74. Se on brittilistahistorian jyrkin pudotus top 75:n sisällä – muutaman kerran on levy pudonnut suoraan ulos melko korkealta ja jollekin joululevylle käy niin suunnilleen joka vuosi.

Old Soulsia ostettiin viime viikolla 1329 kpl. Levystä tuli joka tapauksessa Deaf Havanan uran ensimmäinen top ten -albumi, vaikka kahdessa viikossa se on käynyt kaupaksi vain hieman yli 10 000 kertaa. Kun kokonaismyynti on alhaista, myös liikkeet sijoituksissa mitaten ovat rajumpia.

Viime viikon albumimyynti oli noin 50 prosenttia heikompaa kuin kymmenen vuotta sitten, mutta ykkössijalle yltänyt Kings of Leonin Mechanical Bull myi hieman enemmän kuin kymmenen vuoden takainen ykkönen Musen Absolution (71 765 ja 71 597 kpl). Syvyyttä ei kuitenkaan ole: tällä viikolla yhdeksän ostetuinta pääsivät yli kymmenen tuhannen – kymmenen vuotta sitten vasta viikkolistan sijalla 32 ollut levy (samalla viikolla vuoden täyttänyt Bustedin esikoisalbumi) jäi alle.

Loppuviikosta katsotaan, miltä vuoden ostetuimpien äänitteiden listat näyttävät viimeisen kvartaalin alkaessa.