torstai 12. syyskuuta 2013

Listaklassikko: TLC – Unpretty (1999)

Duoksi Lisa ”Left Eye” Lopesin kuoleman myötä keväällä 2002 kutistunut TLC on taas ajankohtainen, sillä he vierailevat J. Colen tuoreella top 40 -jenkkihitillä Crooked Smile. Kaunis Unpretty on kuitenkin bändin toistaiseksi viimeinen ykkönen ja top ten -hitti Hot 100 -listalla. Se valloitti listan syyskuun kolmannella viikolla vuonna 1999 ja piti pintansa kaikkiaan kolme viikkoa.

TLC:n uralle on ehtinyt kertyä kaikkiaan neljä ykköstä ja he olivat valloittaneet paalun aiemmin saman vuoden keväällä hitillään No Scrubs. Fanmail-albumin (1999) toisen sinkun Unprettyn jälkeen korkeimmaksi sijoitukseksi on kuitenkin jäänyt melko kehnosti myyneen 3D-albumin maistiaisen Girl Talkin 28. tila syksyltä 2002. Uutta studioalbumia emme olekaan sen jälkeen saaneet.



Ei kommentteja: